Pohdituttaa sellainen, että millaisia jonotusaikoja on keskimäärin ollut julkisen puolen hoidoissa? Etenkin, jos olisi kokemuksia Itä-Suomen alueelta, niin kuulisi todella mielelläni.
Jonotus julkisella
kanahäkki vm-79
4698
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Suurimmaksi osaksi kuulee julkisen puolen pitkistä jonoista. Puoli vuotta per hoito pitää useimpien mukaan aina odottaa.
Vaan toisin kävi meillä (TYKS). Tutkimuksissa (verikokeita, simppanäyte, laparoskopia yms) meni 9 kuukautta, kunnes syy selvisi. Siitä sitten kahden viikon kuluttua päästiin hoito aloittamaan.
Ei puhettakaan jonotuksista.
No täällä Kaakkois-Suomessa ei ainakaan ole tarvinnut jonotella juuri lainkaan. Eli varasin ajan ensin ihan terveyskeskukseen. Pääsin parin viikon sisällä, ja multa otettiin perusverikokeet ja sitten lähete naistenpolille. No sinne sain ajan jo kk sisällä. Sen jälkeen hoidot ovat rullanneet tosi mukavasti. Eli mikään kk ei ole tarvinnut odotella että mitähän seuraavaksi kokeillaan. Simpat tutkittu, lapraskopia tehty minulle, yksi inssi takana...No nyt joudutaan odottamaan pari kk kun gyne jää kohta lomalle. Sijaiset eivät kuulemma tee inssejä ja hyvä niin. Ja ollaan sen verran puhki miehen kanssa että parin kk hoitotauko tekee hyvää. Kerätään tässä voimia sen ajan.
läpi käyneenä voisin sanoa että ainakin alussa ja tauon jälkeen saa odottaa puolikin vuotta ennen kun pääsee kunnolla aloittamaan. Varattiin tauon jälkeen joulukuussa aikaa pasiin se tehtiin lopulta toukokuussa ja nyt uuden hoidon suunnittelu alkaa vasta elokuussa alkaa varmaan syys-lokakuussa. On taas melkein vuosi vierähtänyt eikä oikeastaan mitään tapahtunut kun pas ei onnistunut.
Toisaalta sitten kun pääsee hoitoon ei itse tahdo pysyä mukana kun etenee niin nopeasti, varsinkin jos saadaan pakastealkioita.
Vuos sitten alotettiin hoidot Oulussa ja alkututkimukset olimme tehneet jo muualla joten hoitoihin päästiin heti. Uuden ajan olen saanut yleensä aina seuraavalle viikolle ja hoitojen aikana aina eille päivää kun pitää olla esim tehtii punktio itsenäisyyspäivänä. Yksityiset toimii siis sunnuntaisinkin. Ehkä paikka kohtaista...