Eli kun nuoremme 16v lähtee kohta toiselle asteelle, niin käykö niin, ettei hän välttämättä saa vanhempien tulojen takia opintotukea lainkaan lapsilisän loputtua? Eräs tuttavani sanoi lapsensa saavan 17 euroa, en tiedä heidän tulotasoaan, mutta bruttona ehkä hiukan vähemmän kuin meillä, ihan maalaisjärjellä päätellen.
Olemme keskituloisia, mutta meillä on vain yksi palkansaaja ja olen itse opiskelija vielä kaksi vuotta, joten veroja maksetaan yhdestä palkasta aika paljon. Tämä kysymys siksi, että osaa alkaa säästää kirjoja varten valmiiksi, paljon kun ei pakollisten menojen jälkeen ruokarahaa jää.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Anteeksi, hoksasin juuri että kelan sivuiltahan sen voi laskea. No saa silti vastata.
Hei!
Oikeassa olet siinä, että vanhempien tulot tosiaan vaikuttavat toisella asteella opsikelevan nuoren opintotuen suuruuteen. Opintorahan osalta tämä vaikutus ulottuu aina siihen asti kun nuori täyttää 20-vuotta. Asumislisän osalta taas vanhempien tulot otetaan huomioon 18-vuotiaaksi saakka.
Lisätietoja aiheesta löytyy Kelan sivuilta oikein kattavasti. (www.kela.fi).
Itse olen 19-vuotias ja vuoden opiskellut amk:ssa, en asu enää kotona. Tilanteen ollessa tämä vanhempien tulot eivät vaikuta, vaikka olenkin alle 20.