Voiko koko ja ulko näkö vaikuttaa jollain lailla itsetuntoon. Eli onko isoilla ihmisillä parempi itse tunto kuin pienillä,tai onko kauniilla/komealla parempi itsetunto kuin rumalla. Että onko joku kokonsa ja ulkunäönsä taki itse varmempi vai johtuuko tämä luonteen laadusta. Entä onko itsetunto periytyvää?
Koko = itsetunto
zzzz.................
6969
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
itsetuntoo ei pidä rakentaa ulkosten juttujen eikä aineellisten asioitten varaan. se ei oo tervettä. sillon itsetunto on hyvin helposti haavoittuva! Kyllä se lähteee ihan omasta halusta uskaltaa olla omaitsennä, uskaltaa toteuttaa itseään tavalla, joka ei oo ristiriidassa vallitsevien lakien eikä hyvien tapojen kanssa.
Sanotaan niin, että jos tiedät osaavasi puolustautua niin sanallisesti kuin fyysisestikin, kyllä se itsetuntoa kohottaa.
Uskon kyllä että joskus itsetunto on periytyvää koska mun äidillä ja mummilla oli kuulemma hirveän huonot itsetunnot(yleensä ulkoisesti) niin mulla on sama juttu. Samoin pikkusiskolla vaikka mun äiti on aina ollut kannustava ja mukava. Voi olla että välillä on periytyvää.
Riippuu kovasti ihmisestä, joillakin ne vaikuttavat enemmän kuin toisilla, mutta yleisesti ottaen niillä on varsin iso vaikutus.
"Eli onko isoilla ihmisillä parempi itse tunto kuin pienillä"
No jos vain fyysisia mittoja tarkoitat niin ne eivät läheskään niin paljon vaikuta kun esim "komeus" kunhan on suunnilleen normaalin kokoinen =)
"Entä onko itsetunto periytyvää?"
Siihen en jaksa uskoa, mutta jo pienenä pitäen vanhemmilta/sisaruksilta saatu kohtelu vaikuttaa hyvin paljon.
Tavallaanhan itsetunto saattaa periytyä enemmänkin käytös ja kasvatustapojen kautta, jotka monesti tiedostamattaan opitaan vanhemmilta. Näin samat kasvatus menetelmät saattaisivat vaikuttaa... Ja kulkea äidiltä tyttärelle ja isältä pojalle.
Ehkä itsetuntoonkin voi vaikuttaa ne pienet asiat, miten lapsena on nähnyt äidin käyttäytyvän vieraiden seurassa. Ja aistinut jotenkin sen äidin pienen pelon. Ja samalla tavalla sitten itse tuntee samassa tilanteessa omalla kohdalla pienen pelon.
Olen muuten lapsesta asti saanut huomata, miten vanhempani puhuvat niin kielteiseen sävyyn hiljaisista ja epäsosiaalisista ihmisistä. Ja kas kummaa, olen oppinut, että on tosi huonoa olla jossain yksin. Aina lapsena kun olin yksin, tunsin olevani niin huono ihminen ja pelkäsin, että muut näkevät yksinäisyyteni. En koskaan uskaltanut kertoa siitä vanhemmille, kun en halunnut, että he tietäisivät huonouteni. Ja aina yritin viimeiseen asti tuppautua vaikka väkisin muiden seuraan, ettei kukaan pääsisi näkemään minua yksin, siis ala-aste aikoina. Ja huono itsetunto minulla oli. Koska olin huono ihminen, eli ujo.
Ja se vanhempien ujofobia taas varmaan johtui siitä, että molempien suvuissa oli ujoja ja epäsosiaalisia ihmisiä, eivätkä he halunneet minusta samanlaista. Siksipä patistivat minua kaikkialle ja kehuivat aina niitä sosiaalisia lapsia maasta taivaisiin. Ja erästä serkkuani, jolla ei ollut niin kavereita, sanoivat he pilalle menneeksi. Enkä koskaan uskaltanut kertoa, ettei minua huolitukaan seuraan. Menin paikkoihin, jonne vanhemmat halusivat minut viedä ja kärsin ja inhosin itseäni. Enkä uskonut, että ketään voisikaan kiinnostaa huonon ihmisen seura. Eli tavallaan ujous ja huono itsetunto voi olla periytyvää.
Mutta nytpä minulle ei enää ole huono itsetunto. Enkä ole ujokaan.
Tähän voin kukkakeppinä sanoa, että minua kehutaan komeaksi kasvoilta, mutta sitten kun kokonaisuutta katsotaan niin olen totaalisen laiha... mielummin olisin normaali kokoinen muodoiltani ja "huonomman näköinen" kuin "komea" ja kukkakeppi...