4.6.2006

.... Tuona päivänä koin elämäni ainoan oudon tapahtuman. Olin yksin kotona,kesäloma oli juuri alkanut ja vanhemmat töissä ja sisko en muista missä. Katsoin tv:tä alakerrassa ja söin aamupalaa, kun yhtäkkiä kuulin yläkerrasta kolahduksen ja sen perään ikäänkuin kirkunaa. Säpsähdin ylös sohvalta. en ole mikään pelkuri tai hannari, korkean paikan kammo oikeastaan ainoa pelon aihe. Olin ennenkin häätänyt häiriköitäni taloni edestä, joten olin juuri ottamassa keittiöveistä ja kävelemässä yläkertaan karjaisemaan "kuka vittu siellä on häivy helvettiin tai saat tästä".

Mutta sitten minuun iski hirveä pakokauhu. Minua ei ollut juuri äsken keittiöön kävellessäni edes jännittänyt, mutta pakokauhu tuli muutamassa sekunnissa. Veitsi tippui kädestäni, ryntäsin eteiseen, otin kengät ja lähdin juoksemaan. Siinä olisi muuten mennyt 400 metriä reippaasti alle minuuttiin, sen verran kovaa pingoin.

Pysähdyin vasta noin puolen kilometrin päässä kodistani, ja lähdin huohottaen kävelemään kohti kotia. ajattelin kuinka tyhmä olin, pakenin omasta kodistani jonkun ääliön takia. Omiani en ollut kuullut,siitä olin varma. Kotona ollessani heitin kengät nurkkaanja otin veitsen käteen ja kävelin suoraan yläkertaan.

Näkymä järkytti minua. Huoneeni ovi, jonka olin varmasti jättänyt kiinni oli täysin avoinna, ja myös vanhempieni huone joka ei koskaan ole auki oli sepposen selällään. Ja mikä oudointa, molemmat huoneeni tuolit olivat siirtyneet vanhempieni huoneeseen.

Olin tapahtuman aikaan 13, joten vanhemmillleni en tästä ikinä ole kertonut. He nauraisivat ja pitäisivät minua tyhmänä. En itse ole uskonut enkä vieläkään usko mihinkään yliluonnolliseen, mutta tapahtuma minua hieman mietityttää, ei pelota, vain mietityttää. Murtovarkaita ei ollut, mitään ei oltu viety eikä ikkunat olleet auki tai rikottu.

Eniten tapauksessa minua mietityttää kokemani pakokauhun tunne, mikä oli todella voimakas ja nopeasti tullut. Talo on rakennettu 1980, eikä siellä ole koskaan kukaan kuollut/ mitään yliluonnollista tapahtunut. Golfkenttä on aivan taloani vastapäätä, ja tuohon kellonaikaan se oli täynä ihmisiä golfaamassa. 4.6. ei pitäisi olla mitenkään erikoinen päivä, isoäitini syntymäpäivä kylläkin, hän kuoli marraskuussa 2005. Olisiko tapahtumilla MINKÄÄNLAISTA selitystä?
91247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jotenkin olen itseni ja veljeni kautta havainnoinut saman tyyppisiä ilmiöitä, juuri noin 12-18 vuotiaana.

Koputuksia, pamauksia, kolinaa ja näitä kuuli moni samaankin aikaan. Se on jotain kasvamiseen liittyvää energiaa (?), jota tiede ei nyt vaan vielä osaa selittää. Voi olla hyvinkin arkipäivää, kunhan maailma tästä taas kehittyy.

Äänestä
  • >>Se on jotain kasvamiseen liittyvää energiaa (?), jota tiede ei nyt vaan vielä osaa selittää.

    Äänestä

  • sasasa kirjoitti:

    >>Se on jotain kasvamiseen liittyvää energiaa (?), jota tiede ei nyt vaan vielä osaa selittää.

    No han tarkoittaa niita ilmioita, joita on raportoitu murrosikaisten ymparille...

    Jostain syysta aika paljon poltergeist-ilmioita sijoittuu ihmisen murrosian aikoihin.

    Äänestä

  • poltergeistiksi.

    Äänestä

  • Noita-Nainen. kirjoitti:

    No han tarkoittaa niita ilmioita, joita on raportoitu murrosikaisten ymparille...

    Jostain syysta aika paljon poltergeist-ilmioita sijoittuu ihmisen murrosian aikoihin.

    että olit jo kirjoittanut siitä. :-)

    Äänestä

  • .... olin tapahtuma-aikaan 180 senttinen ja painoin 67 kiloa joten aika paljo sitä kasvamisen energiiaaa ei enää ole jäljellä

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    .... olin tapahtuma-aikaan 180 senttinen ja painoin 67 kiloa joten aika paljo sitä kasvamisen energiiaaa ei enää ole jäljellä

    Niin siis murrosian poltergeistin ilmentyessa kyse on ennenkaikkea PSYYKEN kasvusta (ja hormonitoiminnasta).

    Yhta kaikki tuossa iassa ihminen "oppii erottamaan hyvan ja pahan", kuten Raamatussakin kerrotaan.

    Siksi se on myos "oivallinen hyokkaysalusta" demonistisille ilmioille, koska "pimean puolen hemmot" tietavat, etta nuori ihminen on altis vaikutuksille jne...

    Äänestä

Synnyin 4.6, ja tuolloin oli 13 syntymäpäiväni. Silloin on myös isoisäni syntymäpäivät :D.

Äänestä

Taas kerran voisi kaivaa esiin suomalaisen kummitusraamatun - http://www.paranet.fi/paradocs/tutkimuksia/tikkala1993.pdf

Sieltä löytyy erilaisia pohdintoja mm. murrosiän oudoista tapahtumista ja niiden mahdollisista "yliluonnollisista" selityksistä.

Yliluonnollistahan taitaa olla kaikki se, mitä laboratorioissa ei kyetä saamaan aikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


............ kirjoitti:

.... Tuona päivänä koin elämäni ainoan oudon tapahtuman. Olin yksin kotona,kesäloma oli juuri alkanut ja vanhemmat töissä ja sisko en muista missä. Katsoin tv:tä alakerrassa ja söin aamupalaa, kun yhtäkkiä kuulin yläkerrasta kolahduksen ja sen perään ikäänkuin kirkunaa. Säpsähdin ylös sohvalta. en ole mikään pelkuri tai hannari, korkean paikan kammo oikeastaan ainoa pelon aihe. Olin ennenkin häätänyt häiriköitäni taloni edestä, joten olin juuri ottamassa keittiöveistä ja kävelemässä yläkertaan karjaisemaan "kuka vittu siellä on häivy helvettiin tai saat tästä".

Mutta sitten minuun iski hirveä pakokauhu. Minua ei ollut juuri äsken keittiöön kävellessäni edes jännittänyt, mutta pakokauhu tuli muutamassa sekunnissa. Veitsi tippui kädestäni, ryntäsin eteiseen, otin kengät ja lähdin juoksemaan. Siinä olisi muuten mennyt 400 metriä reippaasti alle minuuttiin, sen verran kovaa pingoin.

Pysähdyin vasta noin puolen kilometrin päässä kodistani, ja lähdin huohottaen kävelemään kohti kotia. ajattelin kuinka tyhmä olin, pakenin omasta kodistani jonkun ääliön takia. Omiani en ollut kuullut,siitä olin varma. Kotona ollessani heitin kengät nurkkaanja otin veitsen käteen ja kävelin suoraan yläkertaan.

Näkymä järkytti minua. Huoneeni ovi, jonka olin varmasti jättänyt kiinni oli täysin avoinna, ja myös vanhempieni huone joka ei koskaan ole auki oli sepposen selällään. Ja mikä oudointa, molemmat huoneeni tuolit olivat siirtyneet vanhempieni huoneeseen.

Olin tapahtuman aikaan 13, joten vanhemmillleni en tästä ikinä ole kertonut. He nauraisivat ja pitäisivät minua tyhmänä. En itse ole uskonut enkä vieläkään usko mihinkään yliluonnolliseen, mutta tapahtuma minua hieman mietityttää, ei pelota, vain mietityttää. Murtovarkaita ei ollut, mitään ei oltu viety eikä ikkunat olleet auki tai rikottu.

Eniten tapauksessa minua mietityttää kokemani pakokauhun tunne, mikä oli todella voimakas ja nopeasti tullut. Talo on rakennettu 1980, eikä siellä ole koskaan kukaan kuollut/ mitään yliluonnollista tapahtunut. Golfkenttä on aivan taloani vastapäätä, ja tuohon kellonaikaan se oli täynä ihmisiä golfaamassa. 4.6. ei pitäisi olla mitenkään erikoinen päivä, isoäitini syntymäpäivä kylläkin, hän kuoli marraskuussa 2005. Olisiko tapahtumilla MINKÄÄNLAISTA selitystä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu