Miten irtaimisto jaetaan ynnä muut tilipehöörit ? Onko joku etuoikeus sellaisella joka on maksanut hautajaiskulut ? Meitä on kolme perijää ja yksi maksoi kaikki hautajaiskustannutkset ja haluaa olla päältä ottamassa vainajan omaisuudesta parhaat tavarat. Minulle passaa, mutta sisko meinaa pullikoida vastaan. Onko mitään tehtävissä jos systeri alkaa riiteleen. Minusta ne roinat kuuluu sille joka maksoi viulut ! Mitä laki sanoo tästä, jos sisko aivan häijyksi heittäytyy ?
Irtaismiston
jakaminen....
3806
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hautauskustannukset maksetaan yleensä pesän varoista. Maksakaa ne tälle yhdelle niistä varoista takaisin.
Ja sitten teette irtaimistosta tasajaon, jakakaa irtaimistorompsut kolmeen yhtä arvokkaaseen kasaan ja vetäkää arvalla, jos ette muuten pääse sopuun.
Systeri ei varsinaisesti riitele, hän vain haluaa tasapuolisen irtaimistojaon.
PeriaatteessaNe rojut ovat kuolinpesän omaisuutta, eli ne pitäisi jakaa tasapuolisesti kaikkien osakkaiden kesken. Mutta huomioikaa myös, että hautajaiskulut ovat kuolinpesän kuluja, eli teidän kaikkien tulee osallistua niiden maksamiseen.
Jos kysymyksessä on todella vain irtaimisto, jolla ei ole mitään valtavaa arvoa, lienee kohtuullista antaa hautajaisten maksajan hiukan korvata maksamistaan. Toisaalta voittehan myydä koko pesän sellaisenaan jollekin jobbarille, ja maksaa saadusta tuotosta ensin hautajaiskulut pois päältä, mutta varokaa, ettette jää velkaa nyt kulut maksaneelle.
Ennen perinnönjakoa tulee tehdä perunkirja.
Sinne kirjataan hautajaiskulut ja otetaan vainajan rahavaroista/muusta omaisuudesta summa.
Jos vainajalta ei jäänyt varoja joista maksaa, niin hautajaiskulut kirjataan silti perunkirjaan velkana. Velka voidaan suorittaa pois vastaavalla omaisuudella kuolinpesästä, mikäli velallinen tähän suostuu.
Vasta tämän perunkirjan toimituksen jälkeen alatte jakaa pesää: siis sitä mitä vainajan velkojen jälkeen (sisältäen hautauskulut) jää jäljelle.
Jos ette muuten pääse sopuun, niin arpokaa kuka valitsee ensin yhden tavaran, kuka seuraavaksi jne. Jottei joku pääse koko ajan pakasta parasta valitsemaan kierrättäkää vuoroa.
Tai suorittakaa leikkirahalla huutokauppa: jokainen tarjoaa summan minkä olisi valmis tavarasta maksamaan ja summat kirjataan paperille. Varmistatte, että kaikki saavat samanarvoisesti tavaraa.