Oisko kellään auttavaa neuvoa kertoa mitä miun pitäis tehdä? On ihan pakko kirjoittaa näin nettiin kun ei ole oikein ketään läheistä ihmistä jolle kertoa...Mie oon kohta 18-vuotias ja tullut n.½ vuotta sitten ulos kaapista. Tästä ei tiedä kukaan, ei vanhemmat, lähisukulaiset..ei kukaaan, kun ei entisiä kavereita lasketa. Niille kun kerroin aikaisemmin niin kaikki katos. Vanhemmille ja suvulle en voi kertoa..sillä tiedän kuinka paljon he vihaavat homoja ja lesboja. Elämä on ollut yhtä tuskaa. Kotona huudetaan ja riidellään nykyään joka asiasta ja muutenkin kaikki tärkeät ihmiset ovat jättäneet. Tuntuu usein kun olisin pelkkää ilmaa vaan. Harrastan ratsastusta ja hevosen hoitoa. Vaihdoin joulun jälkeen tallia talli kiusauksen alettua entisellä tallilla jolla kävin. Talli on yksityistalli, mutta jonkun verran pien ryhmissä annetaan opetusta. Tosin miulla on toistaiseks yksityis tunnit. Tällä tallilla on henkilö..eräs henkilö jota rakastan. Hän on noin 20-vuotias nuori nais opettaja, hän on mukava ja kaunis. Ei mikään hirmu pitkä, pitkät lantiolle ylettyvät hiukset, ruskeat suklaa silmät, upeat naiselliset muodot, sopusuhtainen, eli ei liian laiha eikä liian lihava. Usein lähden kotoa itkien tallille ja usein mukana on myös mojova mustelma naamassa...kun saavun talille, yleensä silloin kun siellä muita vielä ole. Hän hetken päästä tulee tervehtien tallille ja halaa kysyen vointiani. Hän itse aina sanoo miulle että hänelle voin kertoa. Silti aina on sellainen olo että ei viitsis vaivata häntä omilla murheillani. Hän on vierelläni kun itken, joko halaa tai että toinen käsi harteilla..lohduttaa. Se jo tuntuu todella hyvältä ja sydäntä lämmittävältä. Hän kuuntelee kerta toisensa jälkeen keskeyttämättä. Tässä jokin aika sitten menin itkien tallille, oli kotona riitaa kun eräs koe ei oikein mennyt nappiin ja sain satikutia. Silmä mustana menin tallille, opettajani jälleen lohdutti minua ja samalla paineli silmä kulmaani jääpussilla. Sitten kun olin saanut jotenkin hengitykseni taas tasaaantumaan kysyin häneltä:"Sori kun mie aina melkein tuun tällee itkien tallille..kotona on niin paha olla kun kukaan ei ymmärä..miten sie aina jaksat kuunnella näitä miun valituksia?" Hän vain sanoi ihanan tyynnyttävällä äänellä:" Koska miulle on tärkeää että sinä voit hyvin." Siinä vaiheessa jotenkin mykistyin, sydän hakkas ylimääräisiä kierroksia, tunsin punan kohoavan poskille. Hetken me vain katseltiin toisiamme lähekkäin. Hetkeen
meni ohi, eikä siinä sinänsä tapahtunut mitään...paitsi sisälläni tajusin että rakastan häntä. Tunsin kuinka hän hivuttautui ottamaan kädestäni..sitten se vain tapahtui. Me suudeltiin ja oman maailman kirjat menivät ihanasti uusiksi..Tuosta on nyt aikaa suunnillee 2 kuukautta ja alettii seurustella toistemme kanssa. Mutta ongelma tässä on vanhemmat. Mie kuitenkin jollain tavalla sisimmässäni rakastan niitä...Ja meillä oli ennen hyvät välit kun olin nuorempi, mutta kaikki muuttui siskon kuoltua..vanhemmat sortuivat täysin masennukseen ja pikkuhiljaa välit kiristyivät meidän kaikkien väliltä ja johti eroon ja oikeus päätti että asun äidin luona ja joka toinen viikonloppu isän luona...molempien luona syntyy vaan riitaa, isä kun on useimmiten myös kännissä ja sotkenu koko perheen ystävyys ja sukulais suhteet örveltelyillään..Nyt olen kertonut molemmille mikä oikeesti oon ja että miulla on tyttö ystävä,,,siitä tuli vain yksi riita, itku ja mustelma lisää...Ne molemmat ovat kilahtaneet täysin, itsekkin todennäköisesti olisin itsekkin kilahtanut jos en olisi tavannut rakastettuani. Valoa on kuitenkin näkyvissä lisää tunnellin päässä, sillä muutaman viikonpäästä täytän 18-vuotta ja pääsen muuttamaan rakastettuni luo ja aloittamaan syksyllä opinnot kiuruvedellä hevosopistolla. Mutta tuntuu silti pahalta oman perheen hajoaminen. Joten onko toivo menetetty vai onko mahdollista saada vanhempani oikeille elämän raiteille, puhe väleihin toistensa ja itseni kanssa?

Vastaukset 8
Vanhimmat
mykistävän kamalaa tommonen! SIIS sua mätkii sun oman perheen jäsenet????!!!! Sun vanhemmat? Jumalauta sanon minä vaikka olis kuka kuollut! Toki mä ymmärrän että tommonen tapaus sekottaa pakan ja kaikki pahimmillaan alkaa voida huonosti mikäli asioita ei käsitellä asianmukaisesti, kuten pahasti siltä näyttää.
Onneksi sulla on tuo rakkaasi ja mahdollisuus muuttaa hänen luo. Se on todella tärkeää tässä tilanteessa! Sinä lähdet ja muutat etkä katso taaksesi. Nimittäin, aika tuo heidät kyllä takaisin, sinä olet heidän vertansa ja lihaansa aina ja iäti. Älä sitä sure!
Ehkä sulle ja teille kaikille tekee todella hyvää välimatka ja sulle itsenäistyminen, vaikka toisen kanssa yhteen muuttaisitkin. Se on isompi asia kuin uskotkaan! Sinun on aika ajatella itseäsi ennen kaikkea, mennä eteenpäin ja rakentaa tulevaisuutta ja ammattia itsellesi. Usko tällaista vanhaa tätskyä, asioilla on taipumus järjestyä ihan aina!
Mutta tuollaiseen väkivaltaan sun ei tartte suostua ikinä, milloinkaan eikä koskaan! Oikein paljon voimia, lämpimiä ajatuksia ja tsemppiä sulle sekä teille!
Joo totta tosiaan ei kenenkään tarvitse olla tuommoisessa tilanteessa! On kuitenkin hyvä, että sinulla on sellainenkin voimavara kuin oma kumppani - sellainen voi saada ihmeitä aikaan. Toivottavasti asiat järjestyvät ja elämä asettuu raiteilleen. Tsemppiä sulle! :)
Tilanne on varmasti vaikea. Olet nuori ja muutenkin monet myllerrykset vaivaa pääkopassa jo ilman tollasiakin huolia. Sun tehtävä ei ole saada vanhempiasi yhteen. Sen vain he itse voivat tehdä sovittelemalla tai hakemalla ammattiapua. Kohta päädet kotoa omillesi ja voit itse muovata elämäsi omanlaiseksi. Kehoitan tietysti silti yrittämään vanhempien kanssa siinä suhteessa että sinun ja vanhempien välit pysyisivät hyvinä. Jos he eivät millään halua hyväksyä sinua omana itsenäsi niin sitten ai mahda mitään. Aina ei jutuille vaan mahda mitään. Elämä on välillä perseestä mutta vielä ne paremmatkin päivät tulee....usko pois!
..pidähän huolta itsestäsi, sisko hyvä! Kenenkään ei pidä jäädä moisen pahoinpitelyn kohteeksi! Olen kuitenkin iloinen kuullessani, että sinulla on rakastava, turvallinen ja huoltapitävä kumppani :)
saada perheesi ja itsesi taas ehjäksi. Ja on ymmärrettävää että rakastat heitä kaikesta huolimatta. Kuitenkin, nyt lienee tärkeää että et ota itsellisesi vastuuta siitä, että sinun pitäisi korjata vanhempiesi ongelmat. Kukaan meistä ei voi loppujen lopuksi hallita kaikkea ympärillään, vaikka toki haluaisimme. Tee pieniä tekoja, järjestele elämääsi pikkuhiljaa paremmaksi, turvallisemmaksi. Ehkäpä ajan kanssa myös vanhempiesi elämä selkenee. Kaikkea hyvää sulle!
Toivo että täytät pian 18 että pääset pois sieltä typerästä paikasta typerien ihmisten luota. Sun kannattaa miettiä tätä koko hommaa ja tulla vahvemmaksi että itsetuntokin kohoaisi.
Rakastuit siihen tyttöönkin senkin takia koska sulla on huono itsetunto ja se oli ainut joka huomioi sua. Hyvä että kuitenkin oli joku joka sai suhun toivoa.
18 vuotiaana voit tehdä rikosilmoituksen, koska perheväkivalta ei ole IKINÄ hyväksyttävää ja siihen on puututtava välittömästi. Tai paremminkin voisit hankkia toisenlaista apua sun vanhemmillesi. Kuulostaa sellaiselta sakilta ettet välttämättä itse pysty nostaa kissaa pöydälle, paitsi jos pystyisit puolustamaan itseäsi ja olla kovana.
Tärkeintä on että pelastat itsesi ja jos pystyt niin perheesikin.
Lämpimin osanottoni!
Olen ollut vähän samanlaisessa tilanteessa ja minun on aina vähän vaikea olla kantamatta huolta kaikista muista, kuten vaikka vanhemmistani. Minä voisin sanoa, että "anna isäs örveltää, itse hän aikuisena kantaa tekojensa seuraukset", mutta minä en oikein edes itse usko omiin sanoihini.
Olet kuitenkin hyvillä jäljillä kun sinulla on rakkaussuhde. Rakkaus parantaa monet haavat.
ettei truck tiedä keitä ne on.
Vaikka ehkä niistä välitätkin, niin jotain rajaa.
JAKSA! ME OLLAAN KAIKKI HENGESSÄ SUN TUKENA.!