Onko vaikeeta?

Onko matikan opettajaksi opiskelu rankkaa/vaikeaa? Miten helposti yliopistoon pääsee? Ja millä perusteilla?
4587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itselleni matematiikka on mieluinen aihe, ja joskus "pienempänä" leikittelin asialla että minusta tulisi matematiikan tai fysiikan opettaja. Lopulta kuitenkin, mielenkiinto ja keskittymiskyky ei riittänyt niin paljon että olisin lukiossa jaksanut niihin aineisiin kunnolla panostaa, ja löysin sitten itselleni sopivamman alan jostain muualta (jossa saan onneksi kuitenkin käyttää edes vähän niitä opittuja matikan ja fysiikan taitoja...). Itselläni on kuitenkin kavereita jotka lukevat tai ovat lukeneet matikkaa, niin voisin tällein ylimalkaisesti sinulle vastata että saat vähän käsitystä mitä matematiikan opiskeluun kuuluu.

Matikan opettajaksi opiskelu vaatii ihan ensimmäiseksi sen, että menet lukioon ja suoritat pitkän matikan, mieluiten myös mahdollisimman paljon vapaavalintaisia kursseja. Ja kirjoitat sen hyvällä arvosanalla. Näin sitten pääset helposti (jopa suoraan ilman pääsykokeissa käyntiä) yliopistoon lukemaan matikkaa. Tai vaikka siitä huonokin arvosana tulisi, niin luet kunnolla pääsykokeisiin niin sisäänpääsy yliopistoon ei ole mitenkään vaikeaa, itseasiassa matematiikka on niitä aloja, joihin on helppo päästä sisään mutta vaatii kunnolla töitä että sieltä pääsee joskus pois.

Eli yliopistossa sinun sitten pitää lukea sitä matematiikkaa ja paljon. Matematiikka ei yliopistossa ole enää pahemmin ole lukuja ja yhteen, vähennys ja kertolaskuja, vaan enemmänkin kaavojen todisteluja ja erilaisten teoreettisten asioiden tutkiskelua, siis tällaisia asioita joita ei tarvitse oikeassa elämässä yhtään mihinkään :)
Eli siis periaatteessa pitää ymmärtää miten ne luvut käyttäytyvät, ja miksi.

Matematiikan lisäksi tietenkin suoritat yliopistossa muitakin opintoja, joita voit melko vapaasti valita. Käsittääkseni fysiikka ja tietotekniikka ovat melko suosittuja matikkaa opiskelevien joukossa. Ja sitten tietenkin jos haluat opettajaksi esim. yläasteelle tai lukioon, niin pedagogisia opintoja (ns. opettajaopintoja) on suoritettava jonkun verran, tarkkaa määrää en tiedä.

Yhteensä opiskelu yliopistossa kestää teoriassa 5 vuotta, mutta yleisesti ottaen opinnot venyvät suurimmalta osalta sen verran, että valmistumiseen menee noin 6 vuotta.

Voi kuulostaa vähän pelottelultakin, mutta yksinkertaisesti; jos haluat matematiikan opettajaksi niin se kyllä vaatii paljon opiskelua, eikä se opiskelu ole mitään sellaista ulkoaopettelemista, vaan siihen todellakin vaaditaan paljon päättelykykyä ja matemaattista ajattelumallia. Mutta on se kuitenkin antoisaakin, ainakin näin olen kuullut ja näin uskon itsekkin, jos nimittäin se matematiikka sattuu oikeasti kiinnostamaan.

Äänestä
  • Helposti pääsee sisään mutta paljon vaikeammin ulos

    Äänestä

  • jep jep kirjoitti:

    Helposti pääsee sisään mutta paljon vaikeammin ulos

    Kuinka vaikeeta sieltä on sitten valmistua?

    Äänestä

  • Opettajaksi haluava. kirjoitti:

    Kuinka vaikeeta sieltä on sitten valmistua?

    "Kuinka vaikeeta sieltä on sitten valmistua?"

    Höh, onpa huonosti muotoiltu kysymys. Jos sanon että "hieman vaikeahkoa", niin olisiko se hyvä ja selventävä vastaus?

    Sanotaanko niin, että sitä helpompaa se on, mitä enemmän sinulla on matemaattisia taitoja (kuinka hyviä numeroita saat vaikka lukiosta) ja että kuinka paljon sinulla on keskittymiskykyä lukea matemaattista kirjallisuutta ja ratkaista matemaattisia ongelmia. Jos nuo edellä mainitut seikat ovat kunnossa, niin sitten valmistuminen ei välttämättä ole kovinkaan vaikeaa, vaikka tietenkin lukemista ja opiskelua se vaatii jokatapauksessa.

    Suosittelen nyt ehdottomasti sinulle sinne hakemista ja kokeilet vaikka ensimmäisen vuoden siellä yliopistossa opiskella. Sanonpa vaan että osa porukasta siellä huomaa melko nopeasti, että tämä ei todellakaan ole sellaista mitä oikeasti haluaisin opiskella, kun taas jotkut innostuvat opiskelusta yhä enemmän.

    Jos olet yksi niistä, jotka huomaavat että tämä ei olekkaan sitä mitä haluat opiskella (tai asiat ovat yksinkertaisesti niin hankalia että keskittymiskyky ei riitä niiden sisäistämiseen) niin sitten vaan haet jonnekkin muualle opiskelemaan. Monilla aloilla kun hyvistä matematiikan taidoista on kuitenkin paljon hyötyä. Tai voithan lähteä opiskelemaan vaikka luokanopettajaksi. Siinäpä onkin haastetta kun yrität opettaa ekaluokkalaisille miten 1 1 voi olla 2 (se vasta vaikeaa onkin...)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Opettajaksi haluava kirjoitti:

Onko matikan opettajaksi opiskelu rankkaa/vaikeaa? Miten helposti yliopistoon pääsee? Ja millä perusteilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu