Kuinka olla onnellinen?
Tuo kysymys on pyörinyt mielessäni useasti. Varmaan siksi, että vastausta en kysymykseen ole vielä keksinyt.
Lähtökohtana ratkaisua etsiessä voidaan pitää asioita, joista tulee onnelliseksi. Okei, mietitään. Lapsuudenkoti, seikkailu eli uusien kokemusten saaminen, itsensä ylittäminen, mukava työ ja työtoverit, toimiva parisuhde, itsensä ja toisen hyväksyminen.. Tuossahan niitä jo tuli. No, lähdetäänpä sitten purkamaan listaa..
Lapsuudenkoti. Täytyy varmaan ensin hyväksyä se että sinne ei voi muuttaa enää takaisin. Tai ainakin ymmärtää se että vaikka muuttaisitkin, niin elämä ei olisi samanlaista kuin lapsena. Aika kultaa muistot eli todennäköisesti minunkin lapsuus sisälsi enempi traumoja kuin ihanuutta. Ja kotona voi aina käydä, fiilistelemässä.
Seikkailu. Hmm.. Retkeily kiinnostaa mutta aviomiestä ei. Siispä pitää lähteä yksin! Täytyy ottaa oma elämä haltuun ja elää omaakin elämää vaikka saman katon alla ollaankin. Jos jätät asiat tekemättä vain sen takia ettet saa kaveria mukaan niin voit huomata 10 vuoden kuluttua että elämä on ollut samaa vanhaa jo liian pitkään..
Itsensä ylittäminen. No sitähän voi aina harrastaa! Mutta miksi siltikin teen sitä niin harvoin? Ja tähän liittyen miksi kyllästyn niin helposti.. Liikunnan harrastamisen voi aina aloittaa mutta valitettavasti sen voi myös lopettaa..
Mukava työ ja toverit. Tällä hetkellä se mulla on. Entä sitten kun työ alkaa maistua puulta tai työsopimus loppuu? Tiedän ettei työttömyys passaa minulle.. On siis etsittävä uusia haasteita ja ylittää itsensä vaikka hakeutumalla koulutukseen! Tiedä vaikka saat unelmiesi duunin ja vakituisen sellaisen.
Toimiva parisuhde. Hei, eiks tän vois sivuuttaa?? Okei.. Tässä on tekemistä.
Itsensä ja kumppanin hyväksyminen. Kuinka voi hyväksyä kumppanin viat kun on itsekki mätämuna? Kai pitäs hyväksyä ittesä eka, olen lihava ja tyhmä. So what? Elämästä pitäis nauttia eikä murehtia pikkuseikkoja!!!! Todennäkösesti kumppanisikaan ei aio muuttua joten mitäs sitten? Jää vain se yksi, hyväksy. Mutta miten..
Tämmösiä mietin ja ei näihin oo yksiselitteisiä vastauksia koska mäkin oon niin ailahtelevainen ja ainakin tuo Lapsuuskoti-kohta ei pidä ihan paikkaansa, en mä sinne nyt oikeesti enää haluis muuttaa vaikka useemmin tahtoisinki käydä. Monet ailahduklseni panen nuoren ikäni piikkiin. Menin aikaste naimisiin mitä en kadu, mutta monet liitot päättyy eroon kun on nuorena naitu. Olen joka toinen päivä onnellinen, joskus jopa ihan tosi onnellinen, mutta ehkä mä vain kaipaan elämääni toimintaa.
Mitä mieltä?
Tuo kysymys on pyörinyt mielessäni useasti. Varmaan siksi, että vastausta en kysymykseen ole vielä keksinyt.
Lähtökohtana ratkaisua etsiessä voidaan pitää asioita, joista tulee onnelliseksi. Okei, mietitään. Lapsuudenkoti, seikkailu eli uusien kokemusten saaminen, itsensä ylittäminen, mukava työ ja työtoverit, toimiva parisuhde, itsensä ja toisen hyväksyminen.. Tuossahan niitä jo tuli. No, lähdetäänpä sitten purkamaan listaa..
Lapsuudenkoti. Täytyy varmaan ensin hyväksyä se että sinne ei voi muuttaa enää takaisin. Tai ainakin ymmärtää se että vaikka muuttaisitkin, niin elämä ei olisi samanlaista kuin lapsena. Aika kultaa muistot eli todennäköisesti minunkin lapsuus sisälsi enempi traumoja kuin ihanuutta. Ja kotona voi aina käydä, fiilistelemässä.
Seikkailu. Hmm.. Retkeily kiinnostaa mutta aviomiestä ei. Siispä pitää lähteä yksin! Täytyy ottaa oma elämä haltuun ja elää omaakin elämää vaikka saman katon alla ollaankin. Jos jätät asiat tekemättä vain sen takia ettet saa kaveria mukaan niin voit huomata 10 vuoden kuluttua että elämä on ollut samaa vanhaa jo liian pitkään..
Itsensä ylittäminen. No sitähän voi aina harrastaa! Mutta miksi siltikin teen sitä niin harvoin? Ja tähän liittyen miksi kyllästyn niin helposti.. Liikunnan harrastamisen voi aina aloittaa mutta valitettavasti sen voi myös lopettaa..
Mukava työ ja toverit. Tällä hetkellä se mulla on. Entä sitten kun työ alkaa maistua puulta tai työsopimus loppuu? Tiedän ettei työttömyys passaa minulle.. On siis etsittävä uusia haasteita ja ylittää itsensä vaikka hakeutumalla koulutukseen! Tiedä vaikka saat unelmiesi duunin ja vakituisen sellaisen.
Toimiva parisuhde. Hei, eiks tän vois sivuuttaa?? Okei.. Tässä on tekemistä.
Itsensä ja kumppanin hyväksyminen. Kuinka voi hyväksyä kumppanin viat kun on itsekki mätämuna? Kai pitäs hyväksyä ittesä eka, olen lihava ja tyhmä. So what? Elämästä pitäis nauttia eikä murehtia pikkuseikkoja!!!! Todennäkösesti kumppanisikaan ei aio muuttua joten mitäs sitten? Jää vain se yksi, hyväksy. Mutta miten..
Tämmösiä mietin ja ei näihin oo yksiselitteisiä vastauksia koska mäkin oon niin ailahtelevainen ja ainakin tuo Lapsuuskoti-kohta ei pidä ihan paikkaansa, en mä sinne nyt oikeesti enää haluis muuttaa vaikka useemmin tahtoisinki käydä. Monet ailahduklseni panen nuoren ikäni piikkiin. Menin aikaste naimisiin mitä en kadu, mutta monet liitot päättyy eroon kun on nuorena naitu. Olen joka toinen päivä onnellinen, joskus jopa ihan tosi onnellinen, mutta ehkä mä vain kaipaan elämääni toimintaa.
Mitä mieltä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
1. tiedosta mitä sinulta puuttuu eli mikä "estää" sinua olemaan onnellinen
2. tiedosta miten voisit saavuttaa nämä edellä hoksatut asiat
3. sitte elä
4. huomaat, ettei kohdassa 1 hoksaamasi asiat teekään sinua onnelliseksi
5. vaan se mitä sinulla jo on.
6. olet onnellinen.
Niin, kai se itsensä hyväksyminen kuuluu yleensä sen onnen tärkeimpiin vaikuttajiin. Voiko olla onnellinen, jos ei hyväksy itseä? Eikös juuri se syö paljon onnea.
Siinä kun ei välttämättä auta yhtään, vaikka ulkoisin puolin olisi asiat silloin hyvin. Eikä ulkoisin puolin edes tarvitse olla asiat aina niin hyvin, ja silti voi olla onnellinen. Kai onnellisuuteen vaikuttaa suuresti tapa nähdä maailma. Näkeekö sen täynnä mielenkiintoisia vai tylsistyttäviä ihmisiä. Kurjaa työntekoa vai mielenkiintoisia haasteita jne.
Minulla oli juuri tänän niin ihana päivä. Mietin tuolla ulkona auringon paisteessa maatessani ja pikkusiskoni ja serkkuni leikkejä kuunnellessa, että voiko tätä täydellisempää olla. Vielä 1v. pikkuveli tuli minulle siihen näyttämään maasta poimimaansa villatupsua, niin kuin se olisi todella suuri aarre. Niin varovasti se piti sitä kädessäkin, puhua ei osannut, mutta kovasti yritti selittää jotain:)