Siis... ihan mielenkiinnosta eksyin tälle palstalle ja tekstit oli aivan eriluokkaa kun kuvittelin.... siis onko totta että ihmiset joilta on otettu lapsi huostaan, haukkuvat sijaisperheitä!?!
En voi uskoa moista.. jos sossu tekee päätöksen ottaa lapsi huostaan, ei ole kyse aivan kepeästä perusteesta (poikkeustapauksiakin löytyy, aina on joka asiassa epäkohtia ja epäoikeudenmukaisuutta), mutta perimmäisenä kuitenkin joku todellinen syy!
Ja jokainen ihminen on erilainen; sinäkin valitset ystäväsi sen mukaan joiden kanssa ajatuksesi osuvat yksiin.. kaikki me olemme erilaisia, jokaisella perheellä erilaiset kasvatusperiaatteet ja luonteet. Nyt vsin vaikuttaa siltä, että biovanhemmat pitävät itseään täydellisinä vanhempina ja ihmisinä, koska sijaisperheet ovat niiiiiin p******stä.
Kuten sanoin, jokaisella omat kasvatusperiaatteensa ja luonteensa, en minäkään haluaisi lastani naapurin miettisten kasvatettavaksi koska heidän tapansa ja mielipiteensä ovat aivan eri kuin meillä.
Mutta; surullisena esimerkkinä naapuritalon 'äiti', joka vetänyt kamaa jo raskausaikana, siksi lapsella apatia ja puhehäiriö yms... vetää ilmeisesti vieläkin..ainakin juo. kauppaa lastansa hoitoon kelle tahansa naapurille pihalla joka päivä milloin milläkin verukkeella. Sossu määrännyt lapsen kokopäivähoitoon päikkään (8-17) äidin vuoksi. Äiti vetää viinaa päivät silloin.
JA MISSÄ SE HUOSTAANOTTO VIIPYY??????????????????
Tämä on juuri sitä epäoikeudenmukaisuutta. Kaikilla asioilla on kaksi puolta.
Kuitenkin tsemppiä teille väärää kohtelua saaneille; KEEP ON FIGHTING! :)
En voi uskoa moista.. jos sossu tekee päätöksen ottaa lapsi huostaan, ei ole kyse aivan kepeästä perusteesta (poikkeustapauksiakin löytyy, aina on joka asiassa epäkohtia ja epäoikeudenmukaisuutta), mutta perimmäisenä kuitenkin joku todellinen syy!
Ja jokainen ihminen on erilainen; sinäkin valitset ystäväsi sen mukaan joiden kanssa ajatuksesi osuvat yksiin.. kaikki me olemme erilaisia, jokaisella perheellä erilaiset kasvatusperiaatteet ja luonteet. Nyt vsin vaikuttaa siltä, että biovanhemmat pitävät itseään täydellisinä vanhempina ja ihmisinä, koska sijaisperheet ovat niiiiiin p******stä.
Kuten sanoin, jokaisella omat kasvatusperiaatteensa ja luonteensa, en minäkään haluaisi lastani naapurin miettisten kasvatettavaksi koska heidän tapansa ja mielipiteensä ovat aivan eri kuin meillä.
Mutta; surullisena esimerkkinä naapuritalon 'äiti', joka vetänyt kamaa jo raskausaikana, siksi lapsella apatia ja puhehäiriö yms... vetää ilmeisesti vieläkin..ainakin juo. kauppaa lastansa hoitoon kelle tahansa naapurille pihalla joka päivä milloin milläkin verukkeella. Sossu määrännyt lapsen kokopäivähoitoon päikkään (8-17) äidin vuoksi. Äiti vetää viinaa päivät silloin.
JA MISSÄ SE HUOSTAANOTTO VIIPYY??????????????????
Tämä on juuri sitä epäoikeudenmukaisuutta. Kaikilla asioilla on kaksi puolta.
Kuitenkin tsemppiä teille väärää kohtelua saaneille; KEEP ON FIGHTING! :)
Vastaukset 17
Vanhimmat
Haluaisin antaa toisen esimerkin joka kummastuttaa minua oikeasti; Äiti, joka iältään kohta 18, lapsi noin 2v. Poika otettu huostaan (sijaisperhe) koska äiti jättänyt pojan yksin kahdesti ja lähtenyt baariin bailaamaan. Naapurit soittaneet poliisit.
Nyt äiti hankkinut työtä, että paremmat mahikset saada lapsi takaisin. Kuitenkin töissä tuskailee, kuinka hällä ei yhtään vapaa-aikaa kun täytyy mennä heti pojan luo ja olla iltaan asti (sijaisperheessä)... Siksi lintsailee töistä (ja työnantaja antaa tytön jatkaa kiltteyttään).
Työkaverit katsovat kummissaan ja miettivät mitä tyttö oikein ajattelee? Jos hänellä olisi poika normaalisti kotona, joutuisi viettämään pojan kanssa kaiken ajan töiden ulkopuolella; miksi nyt on niin vaikeaa uhrata vapaa-aikaa pojan kanssa ajanviettoon? Missä lienee lapsi ollut kaiken ajan hoidossa kun äitinsä kanssa asusti.
Tällaisiakin ihmisiä.
Tällä palstalla kieltämättä kirjoittaa paljon sellaisia vanhempia, joiden lapsen huostaanottoperusteet ovat aika ontuvat. Silloin on omakohtaista kokemusta siitä, miten toimimaton lastensuojelumme suurelta osalta on.
a) kun tehdään laiton huostaanotto, ei se ole lapsen edun mukaista
b) kun jätetään tekemättä huostaanotto, vaikka pitäisi, ei silloinkaan lapsen etu toteudu
Toki onnistuneitakin huostaanottoja on, johon lopulta kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä, mutta onneksi iso osa lastensuojelun epäkohdista on kyllä tiedossa eduskuntaa myöten. Asioihin on vain aika vaikeaa saada muutosta ainakaan kovin nopeasti. En jaksa nyt aiheesta enempää, kysy jos jotain erityistä mieleen tulee, voin yrittää vastailla huomenna johonkin aikaan.
Tuossa toisessa kirjoituksessasi on kyllä pari asiaa, joita ihmettelen. Ensinnäkin, minkä takia tytön täytyy olla sijaisperheessä? Onko hän itsekin huostaanotettu?
Ei tavallisesti työpaikoilla katsella lintsailua, joten millaisestahan työsuhteesta lienee kyse?
Ja kolmanneksi voisi olla fiksumpaa jutella asianomaisen henkilön kanssa suoraan hänen asioistaan, eikä alkaa ihmetellä nettipalstoilla toisten asioita.
Kyllä monenlaisia ihmisiä on olemassa, niin sijareita kuin biojakin, siitä olen kanssasi samaa mieltä.
Tarkennusta kirjoitukseeni siis;
tytöllä tarkoitan lapsen äiti (anteeksi häneen viittaava sana vaihtui kirjoitukseni edetessä, koska miellän hänet aivan tytöski... sori, mutta tämä siis selvennyksenä)
Toiseksi, hänellä työpaikka yksityisessä firmassa, jonka omistaja hänen tuttavansa, siksi ilmeisesti lintsailu onnistuu, tuskin kukaan muuten katselisi. Mutta ilmeisesti tämäkään pomo ei enää kovin pitkään.
naapuritalon äiti onkaan siltä teidän kylän ammattilaiselta (lastensuojelusossulta) saanutkaan ?
Päivähoito ei ole lastensuojelua vaan sosiaalipalveluiden alle kuuluvaa päivähoitoa ja päivähoitopaikka kuuluu kaikille alle kouluikäisille lapsille.
Sinulla ei ilmeisestikään ole vielä lapsia?
Mutta kunhan niitä on ja jotain "epäilyttävää" perheessänne ilmenee
(päivähoidossa, koulussa, harrastuksissa.....),
tarviit apua kotiin jos sairastut tai joudut vaikka työtapaturmaan,
tulee avioero, väkivaltaa,
lapsi sairastaa
tai saat jopa pi..sen anopin tai naapurin "seinä korvassa kiinni"
jne.
Kerro sitten siinä vaiheessa lisää suomalaisesta lasten suojelusta
ja sen "kepeästä" suhtautumisesta perheeseenne.
Onhan toki minulla 5 vuotias lapsi. Tytär päiväkodissa puolipäiväisenä kun minä töissä.
Takana avioero ja väkivaltainen mies, sekä huoltajuuskiista, tätä nykyä lähestymiskielto sisältäen minut ja lapsen. Naapuritkin ovat mummeleita. Mitenkähän tämä tähän nyt liittyy?
Sulla onkin pelko omassa perseessä.
Tosta äskeisestä viestistä huomaa juuri miten raukkamaisis ihmisiä täällä on. Katkeroituneita omista virheistään, kun menettäneet lapsensa, ei siis kykeneviä hoitamaan omaa lastaan. Siinähän se totuus tuli.
En olis ihan odottanut tuollaista viestiä. Ja tiedoksi siis äskeiselle katkeroituneelle ja kykenemättömälle kasvattajalle; Minulla, toisin kuin ilmeisesti sinulla, on perheessäni kaikki hyvin, eikä minkänlaista pelkoa omassa perseessäni siis. Lapsi on aivan normaali, kuten myös suhteeni avomieheeni. Tähän eivät siis menneisyys vaikuta mitenkään ja kaikki on tiedossa sosiaalilla. Ei siis minkäänlaista pelkoa; johtuneeko siitä että olemme normaaleja :)
Mutta ilmeisesti sinua totuus satuttaa. Olen pahoilani.
noista olosuhteista mulla lapsi vietiin.... et varo vaan
Tässä sitä siis odottelen ja katslen kun naapurin alkoholisti saa pitää lapsensa. Itsestäkö tässä pitäisi olla huolissaan? Laps todettu aivan normiksi viime kuussa neuvolassa (jopa kehitystään edellä.. lukeeja kirjoittaa) ja viime viikolla viimeksi sosiaalissa kävin keskustelemassa tulevista lisäopinnoistani (rahan takia en halua lopettaa töitä). Kumma etteivät mitään maininneet jos ovat huolissaan meidän tilanteesta... heh.
Tiedän monta joilla asiat pahasti sekaisin ja lapsi asuu kotona kyllä. Outoa keskustelua täällä.
sossun kirjaukset teidän perheenne asioista ja tilanteesta ovat "harhaanjohtavia, epäselviä",
uusi sossu sattuukin olemaan ei niin riittävää ammattitaitoa omaava hiukan "erilainen nuori"
voivat asianne valitettavasti olla hetkessä aivan toisin........
Sinuna olisin onnellinen jos lapsesi on "normaali". Auta armias jos lapsesi on kouluikäisenä "vaikea" eli oppimisvaikeuksia niin pulassa olet. Jos olisit lukenut tarkemmin näitä palstoja et ehkä kirjoittelisi tänne. Kukaan ei kiellä etteikö oikeita ratkaisuja ole myös tehty ja monesti "väärät" vanhemmat saavat pitää lapsensa. Suurin osa täällä käydyistä keskusteluista on todellakin vääriä huostaanottoja ja suurin syy on ollut kouluvaikeudet!!!
Sitäpaitsi asperger ja ADHD yms. perinnölliset sairaudet "kärjistyvät" kun lapsi menee kouluun. Kiitos suurten luokkien ja liian vähäisen kouluhenkilökunnan.
Ja vielä kerran: nämä ovat perinnöllisiä sairauksia EI kotona opittua.
tajuaa ja uskaltaa sanoa sanansa bioillekkin, jotka aina valittaa että heiltä on viety lapsi sijareille syyttä suotta! Ja sijarit on kaikki paskoja, he vain rahalla hoitaa heidän lapsia!
Kaikkihan maksaa elämässä, mitään wi saa ilmaiseksi, ne ei usko vaika kuin vakuutetaan, että kyllä se rakkaus on ensisijainen pieneen tai suureen lapseen, kun itse sen tietää ja huomaa lastenkin sen hyväksyvän/ilmoittavan kaikella olemisellaan ja tekemisellään!
Hienoa sinulta tuo huomio, vieläkin, ja voimia itsellesi ihanan lapsesi kanssa, jaksamisia kaikissa asioissasi!
Tätä haukkumista se on ollut, tuonne sijarien puolelle saapuu aina biot vihaamaan meitä, jos olet lukenut myös sieltä!
Toivon hyvää elämää sinulle, nyt ja aina, vaikka elämässä tulee ylä- ja alamäkiä, niin jos niitä ei olisi, miten voisimme nauttia niistä?
No JOHAN on rohkea tuo Ummu! -Mutta mitä sijari sanoo, kun lapsen sanotaan tarvitsevan paljon aikuisen kannattelua ja laitoksessa ei kannatella. Ei tiedetä edes mitä aineita koulussa kunakin lukukautena luetaan, eli esim kemiaa vai fyssaa. Mutta tämähän on vaan bion valitusta. Bion, joka toivoi/luuli, että avun pyytäjää autetaan. Uusi sossu on lukenut valikoidustikirjoitetut lausunnot totena. Uusi sossu ja useat sijarit tosiaan ajattelee, että kukin on oman onnensa seppä. Suomi rapisee kovaa vauhtia, yhteisvastuu on tuntematonta, ameriikanmallinen hyväntekeväisyys riittäköön ajattelee porvari-yrittäjä-sijoittajasijari; ei hän Pyyteettömyyttä tajua ei mitenkäänpäin. Että esim lapsen hoitotukea vastaan työntekijän on tarkoitus hoitaa. Se raha kun biolta otetaan pois. Eikö sijari ymmärrä? V: Ei ymmärrä. Bio käy sos.toimistossa hakemassa sitoumuksen, jotta saa turvattua lapselleen ruuan (Olen minimitoimeentulija), koska elatusraha ja lapsilisä otetaan pois. Lapsi oli 5 vuotta sitten perhekriisin keskellä, mikä huolestutti äitiä. (Juoppo ei ois vällännyt huolestua). Avun hakija katsottiin epäaikuiseksi ja sijoituspäätös kirjoitettiin. Syy avun hakemiseen: Luulo, että kotiavusta saadaan tukea. Lähtisikö sijari sossun luukulle hakemaan sitoumusta? Hyväksyisikö, että lapsesta aiheutuvat menot otettaisiin omasta pussista? Vastaus: "Kaikkihan maksaa elämässä" eli ei hyväksyisi. Ei ole mitään reiluutta siinä, että minä, tarpeeksi-aikuinen tunnistamaan lapsen hädän, saan 4 euroa/vrk tämän lapsen ruokaan.
Turha kirjoitus tämä oli, en ole tilivelvollinen siitä, että miksi olen kitkerä. Olen vaan kitkerä ja KYRPIINTYNYT, kun en saa huolettomasti olla lapseni kanssa ja sijoituspaikka laiminlyö lasta ja vetelee korvaukset.
että kaikki on teillä täysin kunnossa.
Niin minäkin luulin meillä olevan, mutta kuinkas sitten kävikään... lapset olleet huostassa nyt noin 7:kk. Koko ajan taistellaan, että lapset pääsisivät vielä tähän "normaaliin" perheeseen.
En tässä erittele syitä, enkä seuraamuksia, pitempään palstaa seuranneet tietävät tapaukseni.
Ei kuule tarvita kun kateellisten,
katkeroituneiden tai muuten sairaiden yksilöiden valheelliset lastensuojelu ilmoitukset.
Kun ilmoittaja tarpeeksi ahkera on, saa hän myös joskus sossun uskomaan itseensä.
Minun oikaisuni sinulle, kun ihmettelit persoonaani. En ole sossun asiakas, minulla ei ole alaikäisiä lapsia, en ole sijaisvanhempi. Olen mummo.
Mieheni ex on juuri edellisessä kuvatun kaltainen juo, käyttää lääkkeitä ja huhujen mukaan myös muita aineita. Siellä kotona on lähen 10 lasta useammalle isälle. Me olemme yrittäneet soskun kautti saada mieheni lapsia meille mutta sosku tukee mieluummi äitiä kotiin. Lapset heti kuin vain otetaan menevät päiväkotiin sieltä tarhaan sitten kouluun josta iltapäiväkerhoon ym. Äiti on päivät kotona. Ei ehdi huolehtia lasten terveydestä, puhtaudesta ym. Ei muista soittaa aikoja lääkäreille ym. Aina ei ole rahaa ruokaan. Sossu vain huolehtii ja isä ei kelpaa yhteishuoltajuus. Teimme valituksen soskun toiminnasta ja vastaus oli ympäripyöreä. Jos veisin sen vastauksen eteenpäin siitä juttu jatkuis ja soskun tanttojen tulit huojuis. Näin täällä Oulun seudulla.
kiintoa jälkikasvunsa suuntaan niin miksei enemmän oteta käyttöön näitä 50/50 huoltajuuksia.
Näistä tälläisista jaetuista huoltajuuksista on paljon jo kokemuksia ja tutkimustuloksiakin.
Lapsistahan tässä jokaisen eroperheen kohdalla on kuitenkin kysymys ja siitä että saisivat olla tekemisissä molempien vanhempiensa kanssa.