Päätin kirjoittaa tänne, kun tuntuu että ei enää tiedä yhtään mitä pitää tehdä. Kello on vähän yli 9 aamulla ja on ehditty jo tytön kanssa riitelemään. Riitaa on joka ikinen päivä, aina samoista asioista. En yksinkertaisesti jaksa, huutamiseksi menee jo itselläkin päivittäin kun oon niin turhautunu siihen että MIKÄÄN ei mene perille.
Tyttö on ollut aina hyvin tempperamenttinen, jo vauvasta saakka. Tuntuu vaan että alkaako tuo tempperamentti olla jo jotenkin 'kieroutunutta'. Tytöllä on 2 kotia. Minä olen aina ollut se, että olen YRITTÄNYT pitää rajoja tiukasti, isä sitten on lepsumpi. Tyttö on molemmilla vanhemmilla säännöllisesti. Aikaisemmin aikalailla 50/50, nykyään kuitenkin enemmänkin täällä kotona.
Se on kaikki asiat; ruoka-ajat, siivoukset... mutta suurimmaksi ongelmaksi on osoittautunut tammikuussa ottamamme kani. Muistan itse kun sain 5-vuotiaana koiranpennun. Olin itsekin perheen ainoa lapsi ja koira miltei ainoa leikkikaverini kun kylän 2 muuta lasta asuivat kauempana. Muistan aina kun ajattelin että koiraa pitää hoitaa ja helliä, tottakai sen kanssa tuli myös temuttuakin. Olen vihainen, turhautunut ja järkyttynyt kun olen joutunut seuraamaan sitä, miten oma tyttöni käsittelee pientä lemmikkiämme. Tuntuu, ettei se ymmärrä oleenkaan (vaikka sille olen minä ja monet muutkit, jopa vanhemmat lapset) miten sitä pitää käsitellä. Se retuuttaa, hyppyyttää, pakottaa olemaan sylissä, kantaa niin että raukalla on varmaan kaikki sisuskalut läjässä. Tänäkin aamuna kun tulin itse nukkumasta, tyttö oli katsomassa lastenohjelmia olkkarin sohvalla. Olin kuullut jo sängystä kun kani koettaa raapia itseään vapaaksi; kynnet kävi sohvan pintaan. Tullessani huoneesta hermot meni välittömästi kun näin että tyttö yritti kääriä kania täkin väliin ja toinen pyrki hädissään pakoon. Olen koettanut puhua kauniisti mutta nykyään tuntuu että saan raivarin ainan kun näen tämmöistä tapahtuvan. Säälittää eläin kun raukka joutuu pelkäämään ja kärsimäänkin varmasti välillä. Siitä kertoo se, että tytöllä on nyttenkin käsissä ja rinnassa pitkiä naarmuja; on yrittänyt väkisillä pitää kania sylissä ja se on pyrkinyt pääsemään pakoon. Kani ei kuitenkaan pure, ikinä. Olen selittänyt että käy kipeää, tuntuu pahalta jne.. Olen sanonut että tuommonen tuntuu kanista jo kiusaamiselta ja vedonnut ties vaikka mihin. Välillä tyttö pysyy erossa, mutta viimeistään vartin päästä kaikki on unohdettu. Onko tämmöinen jo huolestuttavaa, kun tuntuu etteihän se osaa (vai halua) ottaa huomioon ollenkaan sitä että se on PIENI eläin.. ja se, että kun mikään ei mene perille. Mitä minun tulisi tehdä? Tyttöä kun kieltää niin se vaan sanoo vastaan ja huutaa että 'sinähän et minua määrää!' ja mitä millonkin.
Ei meidän välit aina riitaisat ole. Sillon kun ei ole riitoja, on iloa ja naurua. TYttö on hyvin eloisa ollut aina. Isä ei asiassa auta, täällä kun on käynyt ja nähnyt miten kania kohtelee, on saattanut vaan sanoa että päästää sen vapaaksi tai jotain. Tarhassa tyttö käy, eikä siellä ole ollut ongelmia. Kaikki ongelmat tuntuu olevan kotona, ja vain täällä kotona. Vaikutusta ehkä on silläkin, että olemme asuneet nykyisessä asunnossamme tytön kanssa 1,5vuotta, eikä tässä talossa tai edes koko pihapiirissä ole leikkikavereita. Lähellä asuvilla tutuillakaan ei ole samaa ikäluokkaa olevia lapsia, joten kaverit on rajoittunut tarhaan. Eikä sielläkään tyttö käy enää kuin muutaman kerran kuussa. Kani on tytön ainoa kaveri, mutta eihän sen kanssa voi tehdä mitä mieleen juolahtaa. Nämä riidat tottelemattomuuksista ja tästä kanin rääkkäyksestä kuitenkin vievät JOKA päivä aikaamme ja tuntuu rasittavalta kun ei semmoista päivää ole enää aikoihin ollutkaan mikä olisi mennyt riitelemättä. Kun puhe ei auta ja lapsi tekee jotain todella väärin niin millaisia rangaistuskeinoja käytätte 6vuotialle?
Kiitos jos joku voisi auttaa. Tuntuu itestä jo tosi pahalle tämä oravanpyörä.
Tyttö on ollut aina hyvin tempperamenttinen, jo vauvasta saakka. Tuntuu vaan että alkaako tuo tempperamentti olla jo jotenkin 'kieroutunutta'. Tytöllä on 2 kotia. Minä olen aina ollut se, että olen YRITTÄNYT pitää rajoja tiukasti, isä sitten on lepsumpi. Tyttö on molemmilla vanhemmilla säännöllisesti. Aikaisemmin aikalailla 50/50, nykyään kuitenkin enemmänkin täällä kotona.
Se on kaikki asiat; ruoka-ajat, siivoukset... mutta suurimmaksi ongelmaksi on osoittautunut tammikuussa ottamamme kani. Muistan itse kun sain 5-vuotiaana koiranpennun. Olin itsekin perheen ainoa lapsi ja koira miltei ainoa leikkikaverini kun kylän 2 muuta lasta asuivat kauempana. Muistan aina kun ajattelin että koiraa pitää hoitaa ja helliä, tottakai sen kanssa tuli myös temuttuakin. Olen vihainen, turhautunut ja järkyttynyt kun olen joutunut seuraamaan sitä, miten oma tyttöni käsittelee pientä lemmikkiämme. Tuntuu, ettei se ymmärrä oleenkaan (vaikka sille olen minä ja monet muutkit, jopa vanhemmat lapset) miten sitä pitää käsitellä. Se retuuttaa, hyppyyttää, pakottaa olemaan sylissä, kantaa niin että raukalla on varmaan kaikki sisuskalut läjässä. Tänäkin aamuna kun tulin itse nukkumasta, tyttö oli katsomassa lastenohjelmia olkkarin sohvalla. Olin kuullut jo sängystä kun kani koettaa raapia itseään vapaaksi; kynnet kävi sohvan pintaan. Tullessani huoneesta hermot meni välittömästi kun näin että tyttö yritti kääriä kania täkin väliin ja toinen pyrki hädissään pakoon. Olen koettanut puhua kauniisti mutta nykyään tuntuu että saan raivarin ainan kun näen tämmöistä tapahtuvan. Säälittää eläin kun raukka joutuu pelkäämään ja kärsimäänkin varmasti välillä. Siitä kertoo se, että tytöllä on nyttenkin käsissä ja rinnassa pitkiä naarmuja; on yrittänyt väkisillä pitää kania sylissä ja se on pyrkinyt pääsemään pakoon. Kani ei kuitenkaan pure, ikinä. Olen selittänyt että käy kipeää, tuntuu pahalta jne.. Olen sanonut että tuommonen tuntuu kanista jo kiusaamiselta ja vedonnut ties vaikka mihin. Välillä tyttö pysyy erossa, mutta viimeistään vartin päästä kaikki on unohdettu. Onko tämmöinen jo huolestuttavaa, kun tuntuu etteihän se osaa (vai halua) ottaa huomioon ollenkaan sitä että se on PIENI eläin.. ja se, että kun mikään ei mene perille. Mitä minun tulisi tehdä? Tyttöä kun kieltää niin se vaan sanoo vastaan ja huutaa että 'sinähän et minua määrää!' ja mitä millonkin.
Ei meidän välit aina riitaisat ole. Sillon kun ei ole riitoja, on iloa ja naurua. TYttö on hyvin eloisa ollut aina. Isä ei asiassa auta, täällä kun on käynyt ja nähnyt miten kania kohtelee, on saattanut vaan sanoa että päästää sen vapaaksi tai jotain. Tarhassa tyttö käy, eikä siellä ole ollut ongelmia. Kaikki ongelmat tuntuu olevan kotona, ja vain täällä kotona. Vaikutusta ehkä on silläkin, että olemme asuneet nykyisessä asunnossamme tytön kanssa 1,5vuotta, eikä tässä talossa tai edes koko pihapiirissä ole leikkikavereita. Lähellä asuvilla tutuillakaan ei ole samaa ikäluokkaa olevia lapsia, joten kaverit on rajoittunut tarhaan. Eikä sielläkään tyttö käy enää kuin muutaman kerran kuussa. Kani on tytön ainoa kaveri, mutta eihän sen kanssa voi tehdä mitä mieleen juolahtaa. Nämä riidat tottelemattomuuksista ja tästä kanin rääkkäyksestä kuitenkin vievät JOKA päivä aikaamme ja tuntuu rasittavalta kun ei semmoista päivää ole enää aikoihin ollutkaan mikä olisi mennyt riitelemättä. Kun puhe ei auta ja lapsi tekee jotain todella väärin niin millaisia rangaistuskeinoja käytätte 6vuotialle?
Kiitos jos joku voisi auttaa. Tuntuu itestä jo tosi pahalle tämä oravanpyörä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuossa tilanteessa ehdottomasti lapselta eläin pois. Turhat uhkailut ja selittämiset eivät tehoa, tiedän sen kokemuksesta. Ikävää tehdä lapselle niin, mutta jos olet jo hänelle hyvin selkeästi selittänyt että eläintä ei noin kohdella, eikä se mene perille, niin kani pois. Lopullisesti. Lapsi opppii siitä tekojensa seuraamukset. Miksi eläin on hänelle ylipäätään hankittu? Jos kani on ostettu lapselle "lahjuksena", on se otettu täysin väärin perustein. Eläin ei ole mikään lelu, tai korvike johon purkaa omaa turhautumistaan.
Toinen neuvoni on etsiä lapsellesi jokin harrastus, minkä parissa hän tapaisi muita lapsia ja saisi kulutettua sitä energiaansa. Lapsille on nykyään vaikka minkälaisia kerhoja.
En halua syyllistää sinua, tiedän minkälaista se on kun isä lellii, ja äiti on sitten aina se ilkeä ihminen joka ei miellytä. Älä anna periksi, jos lapsi tekee väärin, rankaise. Jos oikein, palkitse. En tarkoita rankaisulla missään nimessä mitään "kurittamista", vaan tekoja joista lapsi oppii tekojensa seuraamukset. Esim voit ottaa tiettyjä leluja pois, karkkipäivät pois, ym vastaavaa. Kun hän taasen käyttäytyy kunnolla saa hän takaisin menettämiään leluja tms. Kunhan muistat itse pysyä jämäkkänä, lapset oppivat heti lukemaan vanhempiaan kun heille kerran annetaan jossain asiassa periksi. Turhat uhkailut ovat myrkkyä lapsen kasvatukselle, jos jotain sanot tekeväsi, niin tee myös niin. Jos nyt lapsesi saa tahtonsa läpi lähes joka asiassa, niin ajattele minkälaisessa tilanteessa olet n. kymmenen vuoden kuluttua.
Eihän se lapsi sitä kania ilkeyttään kiusaa. Itse kysyin miksi hän käsittelee sitä niin 'retuuttamalla' ja vastaus oli 'Koska se on NIIN rakas mulle!'. Että rääkkäys nyt sikäli on väärä sana, mutta kani varmastikin monesti haluas kökötellä itsenään eikä tyttö ymmärrä antaa sitä vapautta sille. Pieni ja suloinen eläin jota rakastaa NIIN paljon. Asiasta keskusteltiin juuri, kanin pois antamisesta jos asiat ei muutu. Nyt on ollut hyvin hiljaista, alkoi varmaan pohtimaan ja pelkäämään menetystä.
Kyllä asia niin on että lapselle pitäisi opettaa miten eläimiä käsitellään ennen kun niitä ottaa, ja pitää selkeä linja niiden käsittelyssä. En väittänytkään että lapsesi olisi ilkeä eläintä kohtaan, ymmärrän kyllä että hän omasta mielestään "pitää kania hyvänään". Eläimen itselleen(tai lapsilleen) ottaminen tuo aina mukanaan vastuun eläimestä, riippumatta siitä onko kyseessä kani vai vaikka hevonen!
Suomen löytöeläintalot ovat pullollaan kotia vailla olevia kissoja ja koiria, monet sellaista kotia jossa ei ole lapsia. Koska ovat olleet kodissa jossa niitä ovat lapset retuutelleet miten sattuu ja miten huvittaa...
Hyvä jos otit asian puheeksi, ja toivon että lapsesi nyt vihdoin ymmärtää miten kohdella rakasta lemmikkiään.
Toivon myös että löydätte jotain muutakin puuhaa, kai siellä nyt jonkinlaista toimintaa lapsille järjestetään?
Sitä piti vielä sanoa, että kun sinä olet ala-ikäiselle eläimen hommannut, olet myös vastuussa siitä. Jos eläintä selvästikkin rääkäätään, olet sinä silloin myös siitä vastuussa.
lopeta se uhkailu ja vie se eläin pois! Ei lapsella ole oikeutta kiusata eläintä! Joo, ja tosiaan jokin harrastus, tai sitten jokapäiväiseksi päiväkotiin että saa leikkikavereita.
Likka on selvästi turhautunut toimettomuuteen ja yksinäisyyteen. (siis kaverittomuuteen)
ensinnäkin: tuollainen eläinrääkkäys todella törkeää. sinulla vanhampana on vastuu hoitaa asia kuntoon eli antaa kani pois. nyt heti. kani on onneton yksin häkissään ja se on onneton tytön käsittelyssä.
toiseksi: miten ihmeessä olette ajautuneet sellaiseen elämään, että tyttö on niin yksinäinen? miksei hän käy hoidossa? meillä on 6v tyttö, joka käy 6t/pv päiväkodissa ja sitten pitää illalla olla vielä leikkiseuraa naapurin tytöstä tai käymme perheen kanssa leikkipuistossa tms. muuten energiapakkaus räjähtäisi käsiin! leikitkö lapsesi kanssa kun hänellä ei ole kavereita? toivottavasti.
Ongelmanasi on siis eniten tytön tapa käsitellä kania? Onko paikkaa johon kanin voisi väliaikasesti sijoittaa? Seuraavaksi jos tyttöei usko niin sanot että kani lähtee sit pois ja viet sen jollekkin tutulle muutamaksi päiväksi. kani takas ja jos edelleen jatkuu retuutus ym. niin uudestaan pois
Meillä on myös temperamenttinen tyttö. Kääk, en voi muuta sanoa. Sanovat, että rauhottuu, kun täyttää seitsemän, pitää onneksi paikkansa.
Juu, kani pois, ehdottomasti. Tahtotytöillä pitää olla tiukat rajat. Ei meilläkään lepsuilemalla mene mikään perille.
Olisko teidän mahdollista muuttaa alueelle, missä olisi enemmän lapsia? Miksei tyttö ole tarhassa enempää? Eskari ainakin on sitten joka päivä, hyvä juttu touhukkaalle. Jos meidän tempuramäntillä ei olisi paljon kavereita ja paljon tekemistä koko ajan, en edes ala arvailla, kuinka paljon meillä riideltäisiin. Toiset vaan on energisempiä kuin toiset.
Järjestä paljon tekemistä, mutta lepoa tietty myös. Kaverit on tosi tärkeitä jo, lisää niitä. Tarvitset itsekin omaa aikaa, silloin riidatkin vähenee.
Tempputytöt tarvitsevat
- aikaa siirtymisiin - lähdöt AINA kamalia
- selkeät säännöt (teillä molempiin koteihin)
- käynti esim. perheneuvolassa voi auttaa (kuuntelee ulkopuolista, muttei omaa äitiä)
- paljon kavereita ja tekemistä
- levänneen äidin, jolla myös on kavereita ja omia harrastuksia
Temppiksen äiti
Minulla on 6v poika, ollut aina hyvin temperamenttinen. Me otetaan yhteen joka päivä jostain, usein monta kertaa päivässä. Sitten kun soppaan lisätään yksi 4v (hyvin temperamenttinen myös) tyttö, niin on äidillä jo hiukset harmaina... Tuntuu välillä, että meidän elämä on yhtä huutoa ja tappelua vaan.
Mut onneksi on hyviäkin hetkiä, ettei ihan aina tapella. Luotan siihen, että homma rauhottuu jossain vaiheessa, kunhan jaksan pitää rajoista kiinni ja muistetaan toisiamme välillä haliakin.
Tsemppiä kaikille väsyneille vanhemmille!
Vaikka usein niin luullaan, kani ei ole pienen ihmisen lemmikki.
Kania voisi verrata kissaan (hyvin itsenäinen - tekee jos huvittaa) Ja lisäksi saaliseläin joka mielummin pakenee paikalta...
Lapselle voi kuitenkin koettaa keksiä kanin kanssa erilaisia virikkeitä! (ja kertoa kuinka kanin saa luottamaan ja vaikka tulemaan tykö käskystä! )
Voisitte kokeilla :
kepin anto leikkiä-kani osaa antaa kepin hanakastikkin takaisin.
Pallonvieritystä.
Esteitä.
kuurupiiloa namin avulla kutsuen(esim rusina)
Piilotusleikkiä.
Voit myös näyttää lapselle miltä "retuutus" tuntuu (kannat kainalossa ym)ja kuinka mukavaa on kun päätä silitetään ja kuiskitaan salaisuuksia korvaan...(katsokaa osako kani nöpöttää nenällään salaisuuksia lapsen korvaan-mitähän se mahtaa kertoa!)