Mikael täytti tänä keväänä jo 26 vuotta, hänellä on vain yksi onnistunut kausi eli 2003-2004, jonka hän pelasi Birminghamin lainapelaajana valioliigassa. Valitettavasti juuri muita meriittejä Mikaelilla ei ole, jotka nostaisivat Mikaelin huippupelaajaksi. Ikää alkaa jo kovasti tulla ja vielä juuri mitään konkreettista ei Miklu ole saanut aikaan. Pahasti näyttää siltä, ettei hänestä tule ikinä mitään tavallista rivipelaajaa suurempaa. Urakin taitaa kulua noissa pikkuseuroissa. Miklun Chelsean vuosina ihmettelin pitkään miksi hän ei lähtenyt seurasta vaan jatkuvasti uusi sopimustaan. Jos hän olisi lähtenyt niin olisi luultavasti päässyt johonkin itselleen sopivampaan seuraan ja sitä kautta askel askeleelta tunnetummaksi. Nyt Forssell on melko tuntematon "jalkapallomaailmassa", koska istui todella pitkään Chelsean tähtirykelmässä odottamassa tilaisuuttaan, jota ei siinä porukassa odotetusti tullut koskaan.
Vastaukset 4
- Timothy_
Mikael Forssel.. huominen oli jo eilen eli valitettavasti kaveri on menneen talven lumia. Köyhän miehen Michael Owen joilla molemmilla riittää saikkupäiviä enemmän kuin tarpeeksi. Suomen ykköshyökkääjä silti kun parempia ei kertakaikkiaan löydy.
- Mutta...
Kannattaa nyt kumminki olla realisti ja käsittää että miklu on käynyt pahoja loukkaantumisia läpi viime vuosina...mä kyllä uskon että jos se pysyy terveenä niin kyl se tulee sieltä vielä..ikäähän on vasta 26v...
- Jos pysyy terveenä
Oli Miklu myös huippuiskussa laina-aikansa Bundesliigan Borussia Mönchengladbachissa. Oli muistaakseni joukkueensa kauden paras maalintekijä, vaikka oli lainassa siellä vain sen puoli kautta. Miklun potentiaalia tuskin kukaan voi kiistää ja jotkut nousevat huipulle myöhemmin eli miksei myös vasta 26-v. Forssell, joka on jo näyttänyt, että terveenä ollessaan rahkeita on pitkälle. Totta kai, iso kysymys on se, pysyykö paikat ehjinä ja sille ei välttämättä voi mitään. Van Bastenin urakin taisi päättyä alle 30-vuotiaana polvivammaan ja siinä ei silloin auta, vaikka olisi maailman lahjakkain ja kovin treenaaja.
En laskisi kuitenkaan Forssellia entiseksi pelaajaksi. Nousihan Selännekin takaisin NHL:n kovimpaan kärkeen noin 35-vuotiaana, kun sai paikkansa viimein kuntoon. Se tuskin on meiltä pois, vaikka Forssell tekee töitä päästäkseen takaisin siihen kuntoon, joka toi mm. 2 maalia Oliver Kahnin taakse Saksa-pelissä (en kyllä nähnyt, oliko hienoja, mutta harvempi pelaaja tuohon on päässyt).
- lupaus onpa
sääli.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1271790
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r154822Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 70676
- 67626
- 53617
- 59606
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.132585Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120552Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 51490
- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4449
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.140441