On aika tullut,
Viimeisen Kevään.
Synkästä talviunesta,
tänne viel´ kerran Herään.
Kylmän Luun,
valittavat äänet ruhossa.
Tuskan tuulessa
Toukokuun,
laahustan tietä
Valossa Kuun.
Jo joutavi Joutava,
Joutomaalta.
Elämän Raskas Paino,
sen Loputon Vaino,
saa joutuin palkan
Noutajalta.
Sydän särkyneenä,
tuskaani sulkeutuneena,
laahustan tietä
Valossa Kuun.
Ja haaveilen ajasta,
Elonkorjuun.
Ei jälkeen tämän Kesän,
kärsimystä ei sääliä.
Kaikista vähiten sitä,
mitä se vähiten antoi,
Rakkautta Kotipesän.
Ei Mitään,
toivoa paremmasta,
eikä Mitään syytä tänne enää jäädä.
Ei Mikään,
muuta tätä painajaista,
eikä Mikään sitä pois enää häädä.
Kun koittaa Elonkorjuu,
ja Syksy saa.
Niin silloin pimenee Valoisa Kuu,
ja aukeaa Kylmä Isänmaa.
Viimeisen Kevään.
Synkästä talviunesta,
tänne viel´ kerran Herään.
Kylmän Luun,
valittavat äänet ruhossa.
Tuskan tuulessa
Toukokuun,
laahustan tietä
Valossa Kuun.
Jo joutavi Joutava,
Joutomaalta.
Elämän Raskas Paino,
sen Loputon Vaino,
saa joutuin palkan
Noutajalta.
Sydän särkyneenä,
tuskaani sulkeutuneena,
laahustan tietä
Valossa Kuun.
Ja haaveilen ajasta,
Elonkorjuun.
Ei jälkeen tämän Kesän,
kärsimystä ei sääliä.
Kaikista vähiten sitä,
mitä se vähiten antoi,
Rakkautta Kotipesän.
Ei Mitään,
toivoa paremmasta,
eikä Mitään syytä tänne enää jäädä.
Ei Mikään,
muuta tätä painajaista,
eikä Mikään sitä pois enää häädä.
Kun koittaa Elonkorjuu,
ja Syksy saa.
Niin silloin pimenee Valoisa Kuu,
ja aukeaa Kylmä Isänmaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Enpä ole pitkään aikaan nähnykkään sinun runojasi täällä.
Tästä tykkäsin.