mummu-asiaa

Äitini (ja isäni) olivat korvaamatomia, kun ensimmäinen lapseni syntyi. En pysty edes ajattelemaan tilannetta, jos heitä ei olisi ollut. Kaikki sympatiani sinulle, toivon että jaksat yli tämän vaikean ajan.

Mun äiti kuoli kun olin vasta lapsi, mutta samalla tavalla kuin sullakin, kuoli isä ollessani 25 vuotta, ja vauva oli vasta syntynyt. Hän ehti nähdä pojasta vaan valokuvan.
Tuntui aivan mielettömän pahalta että isä kuoli YKSIN. Sitäpä mietin viekäkin.. Hän tulee joskus mun uniin, se helpottaa.

Kuolema on aina kova pala, ja kaiken lisäksi synnytyksen jälkeen ihminen on vielä kauan herkkänä kun hormoonit on ihan sekaisin.
Ihmisen arvoa ei ymmärrä ennenkuin hänet menettää.

Jos sulla on kiva anoppi (miksei olis ;)) voisit varmaan tukeutua häneen? Mun anoppi on mulle aivan kuin oma äiti, hänellä ei ennestään tytärtä ollutkaan :)

Hyvää kesää teidän perheelle!

Minun äitini kuoli, kun olin 18v (nyt 31v.).
Ajattelen äitiäni usein. Jotenkin tuntuu, että vieläkin useammin nyt kun olen itse äiti. Ja usein kuvittelen esim. "mitenkähän äiti on tämän minulle ja sisaruksilleni opettanut"?
Minulle jäi sellainen hassu "oma juttu" äidin kuoleman jälkeen. Saatan katsoa tähtitaivaalle ja pyytää äidiltä jotain merkkiä. Aina olen näkevinäni siellä jotain, joka antaa minulle varmuuden, että tiedän äitini näkevän jokaisen askeleeni, seuraavan minua ja antavan minulle neuvoja.

Jos joudun jonkin uuden tai kinkkisen tilanteen eteen, toimin vaistollani ja ajattelen että näin äitikin tekisi. Tämä on sellaista omaa ajatusleikkiä kaikenkaikkiaan, mutta on auttanut minua niin surutyössä kuin todellisissa tilanteissakin.

Juttelen paljon lapselleni ääneen kaikkea mahdollista, ja huomaamattani saatan jutella siinä samassa myös äidilleni kertoen ja ehkä kysellen, miten sinä tämän teit? Ja kun huomaan tekeväni asioita oikein, ajattelen että äiti auttoi minua tekemään näin.

En ole minkään sortin uskovainen, taikauskoinen hiukan. Ja ihan tervejärkisenä sukulaiset ja ystävät pitävät. Tämä nyt vain on minun tapani elää kuolleiden ja elävien kanssa symbioosissa..

Kaikkea hyvää sinulle ja muista että surussa on kantava voima tulevaisuuteen.

Otan osaa. Tiedän, mitä tarkoitat. Mulla isä kuoli 4 vuotta sitten ja vieläkin isää kaipaa ihan monissa käytännön jutuissa, isä kun osasi kaikkea ja auttoi kaikessa... oma mies ei ole niin kätevä käsistä. Osaa eri juttuja.

Mulla poika taaperoiässä ja pappaa kaivataan. Toinen pappa on niin kaukana, että sitäkin näkee tosi harvoin. Mutta se hölmö ehdotus...

En uskonut minäkään moiseen humpuukiin, mutta käytiin äidin kans sellaisessa meediotilaisuudessa. Oli lahtelainen Irene Naden, nykyisin kait asuu jossain Hesan suunnalla. Siel oli satoja ihmisiä, ihan fiksuja ihmisiä ja lämminhenkinen tilaisuus. Mul oli sellainen hullu tunne, että kaksi koiraa oli mun vieressä. Irene antoi tuntomerkkejä vainajasta, jolta toi viestiä, mutta yhtäkkiä sanoi mun äidille, että sun mies on täällä... Siis viestintuojana. Kertoi ummet ja lammet niin yksityiskohtaista tietoa, ettei kukaan voi tietää. Ei ennakkoilmoittautumisia, ei tunnettu ketään, kukaan ei tiennyt meidän menevän. Ja sit se alkoi puhuun mullekin, sanoi että isällä oli kaksi koiraa mukana, siis se mun tuntemus ei ehkä ollutkaa huuhaata...

Toi tapahtui noin puoli vuotta mun isän kuoleman jälkeen. Pari kuukautta sitten uudella kotipaikkakunnalla kävin taas meediotilaisuudessa, ensimmäistä kertaa eikä ilmoittautumisia, ei ketään tuttuja ja tää sama nainen oli siellä. Yhtäkkiä se alkoi puhella, että tää seuraava vainaja käyttää symbolikieltä ja kiipeilee Auringonkukkaa pitkin ylös alas, tää auringonkukka on joku symboli... Se viesti tuli meille. Mulla oli poika mukana ja pojan nimi tarkoittaa "Aurinko saapui" sananmukaisesti käännettynä. Aivan uskomattomia juttuja.

Eli jos tuntuu, niin kokeile käydä sellaisessa tilaisuudessa. Se voi antaa lohtua ja ne on tosi lämminhenkisiä. En itse oikeen vieläkään jaksa uskoa, mutta ehkä jossain voi jotain elämää olla toisessa olomuodossa. Jos ajattelee, että kaik vetäis hatusta ja pari tuntia luennoi parille sadalle ihmiselle. Mun äidille kun vielä sanoi suoraan, että sen miesvainaja tuo viestiä, niin entäpä jos ei mies oiskaan kuollut, kun moni sai viestin äidiltä, sisarelta, veljeltä, työkaverilta...