Tämä juttu kesti vuoden. minä ja kaverini tutustuimme vähitellen erääseen poikaan. poika tuntui olevan kiinnostunut kaveristani ja kaverini hänestä. aluksi en huomannut asiaa ollenkaan mutta vähitellen tajusin pitäväni tästä pojasta ja minusta alkoi tuntua että hänkin oli alkanut pitää minusta. kaverini ei kuitenkaan tätä ollut huomannut eikä siis tiennyt että pidin tästä pojasta. vähän aikaa sitten poika ilmoitti lähtevänsä pois suomesta vähäksi aikaa, mutta sanoi tulevansa kuitenkin takaisin parin viikon päästä. ennen pojan lähtöä kaverini keskusteli hänen kanssaan kahdestaan, mutta ei antanut minun puhua hänelle ja se tuntui pahalta. syyksi hän sanoi että enhän minä ollut kiinnostunut tästä pojasta. ja kun hän kertoi jälkeen päin mitä poika oli puhunut niin poika oli maininnut asioita minusta monta kertaa keskustelun aikana. no niin poika lähti ulkomaille, mutta tämän jälkeen hänestä ei olekaan kuulunut mitään..kaverini ei ole saanut häneen yhteyttä. ja aina kun joku pojan kavereista tulee vastaan hän vain kävelee ohi kuin ei tuntisikaan...aivan kuin koko juttua ei olisi ollut...
mitä mieltä te olette tästä asiasta? tunnen itseni kamalaksi ihmiseksi kun olen ihastunut kaverini "poikaystävään" ja minua loukkaa se että tälle pojalle koko vuoden kestänyt juttu ei tuntunut merkitsevän mitään
mitä mieltä te olette tästä asiasta? tunnen itseni kamalaksi ihmiseksi kun olen ihastunut kaverini "poikaystävään" ja minua loukkaa se että tälle pojalle koko vuoden kestänyt juttu ei tuntunut merkitsevän mitään
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet pissis
miten toi muka voi olla millään tavalla pissismäistä?
oletko kenties pissis?vähän on sen vaara
en kaivannut mitään viisastelua vastaukseksi