Olen uusperheen äiti, lapset 10-vuotias poika ensimmäisestä avioliitostani ja 3-vuotias tyttö tästä nykyisestä yritelmästä. Kaikki uusperheeseen liittyvät ja vähän ylimääräisetkin ongelmat ovat minulle tuttuja.
Nyt olen hämmentynyt poikani seksi-intoilun vuoksi. Tai en nyt tiedä onko intoilu oikea sana, mutta suuri kiinnostus tuntuu pojallani olevan. Kaveripiirissä kuulemma hoetaan jatkuvasti näitä panemis, muna ja pillujuttuja... Joskus poika on asiasta minulle puhunutkin ja vaikuttanut aika hämmentyneeltä.
Sitten löysinkin yllättäen hänen kännykästään kymmenkunta pornokuvaa, oli kamerakännykällä kuvannut kaverin tykönä pornolehdestä. Poistin kuvat ja kamerakännykkä meni joksikin aikaa hyllylle. Vanha mobiili saa nyt kelvata. Sanoin myös että jos toistuu, otan yhteyttä kaverin äitiin.
Puhuttiin että siksi kaverit hokevatkin asioista, koska 10-vuotias ei vielä ole tarpeeksi vanha katselemaan sellaisia kuvia.
Asiat jäävät vaivaamaan kun niitä ei ymmärrä.
Poika tyytyi mukisematta. Jotenkin jäi sellainen olo, että asia oli itseäänkin vaivannut.
Miten on murrosikäisten poikien vanhemmat, miten olette toimineet tällaisissa tilanteissa? Oletteko jo 10-vuotiaan kanssa alkaneet aikuismaisesti keskustella seksistä vai ohittaneet koko aiheen? Minulla vaikeutena se, että bioisä asuu kaukana eikä yhteydenpito ole aivan säännöllistä. Nykyisen mieheni kanssa pojalla ei ole mitenkään erityisen läheiset välit. Eli kaikki tällaiset seksi- ym. jutut jäävät minun harteilleni.
Minusta 10-vuotiaan kiinnostus seksiasioihin taitaa nykyaikana olla normaalia, mutta mitään pornokuvia en halua poikani vielä näkevän.
Pojan isälle kun asiasta kerroin, hän vain hymisteli, asia oli hänen mielestään vähäpätöinen, ei mitään ongelmaa. Minusta asia ei ollut vähäpätöinen, jos ei nyt mitenkään maata kaatavakaan.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Epänormaalia olisi, jos nuo asiat eivät kiinnostaisi.
Älä tee asiasta numeroa, niin kyllä se siitä menee ohi se jatkuva aiheen vatvominen. Sano vaikka, että jättää nuo jutut kaveripiiriin, ei tuo kotiin eikä kouluun.
kyllä tuo on ihan normaalia kehitykseen kuuluvaa kiinnostusta. Meillä taisi olla poika samanikäinen kun alkoi tuommoiset jutut kiinnostaa, ja siinä vaiheessa sitten keskusteltiin seksistä ihan avoimesti, ja minusta täytyykin keskustella ettei seksistä jää kielletyn asian makua. Täytyy tietysti myös kertoa ero parisuhteeseen kuuluvan seksin ja pornoilun välillä, se on tärkeää.
Eikö se ole niin, että alaikäiset eivät lain mukaan saa katsoa pornoa? Vai olenko väärässä? Eli poikasi pitäisi odottaa jopa kahdeksan vuotta. En tiedä, vahingoittaako pornon katseleminen kehitystä, mutta mielestäni pitäisi perheissä pyrkiä toimimaan lain mukaan. Tarkoitan, että ei esimerkiksi ruumiillista kuritusta, ei alkoholia,tupakkaa tai pornoa ennen kuin ikä antaa myöten.
että alaikäiset eivät saisi katsoa pornoa tms.mutta olen satavarma, että vaikka kotona se kiellettäisiin, niin aina on jossakin mahdollisuus kiellettyihin leikkeihin.
Haluaisinpa tietää edes yhdenkin 18-vuotiaaksi "selviytyneen" nuoren, joka ei ole elämässään nähnyt ainoatakaan pornoon viittaavaa materiaalia.
Ja kehitykselle vahingollisempaa on, jos lapsen kiinnostuksen herättyä seksistä tehdään likainen ja kielletty asia.
Tuota...yksi asia kirjoituksessasi pisti pahasti silmään: missä iässä laki antaa myöten käyttää ruumiillista kuritusta?? Minun tietääkseni sitä ei saa käyttää ollenkaan missään ikävaiheessa...
"Tarkoitan, että ei esimerkiksi ruumiillista kuritusta, ei alkoholia, tupakkaa tai pornoa ennen kuin ikä antaa myöten."
No tuo lause on todellakin kaksitulkintainen. Pahoittelen. Näin kielitieteilijänä voin sanoa, että on epäselvää, mihin kaikkiin lauseen asioihin kuuluu tuo "ennen kuin ikä antaa myöten". Eli yritän ilmaista, että ruumiillisesti ei saa ikinä kurittaa. Alkoholi, tupakka ja porno ovat kuvioissa vasta, kun laki niin sallii.
No tämä on ihanne. Ruumiillista kuritusta en todellakaan hyväksy. Useimmat 17-vuotiaat ovat käyttäneet päihteitä ja katsoneet pornoa. On jotenkin vaan eri asia, että näin toimii 15-vuotias kuin että asialla olisi 10-vuotias lapsi. Ei kai se porno kehitystä vahingoita, mutta tuntuu vaan niin hurjalta, että katsotaan jo kahdeksan vuotta aiemmin kuin oikeasti saisi.
Normaaliahan tuo on.'
Jotkut vanhemmat vaan pelkää että lapset saavat jotain traumoja sun muuta pornosta? Miksi? Sehän on ''luonnollista'' ihmisten kanssakäymistä. Siis naiminen.. Pornossa nyt ei ole mitää luonnollista mutta ymmärrät varmaa mitä tarkotan.
Hormoonit alkaa hyrräämään pojalla.
Minulle ei oo koskaa sanottu mitää jos olen kattonu pornoa sun muuta.. Mitä sitte? Se on luonnollinen asia.
Enkä mä ole siitä mitää traumoja saanu. Ainut asia mitä sain pornosta oli se että tajusin jo joskus 10 - 11v:nä että se on pelkkää paskaa ja että ei oikee toiminta semmosta oo.
Mutta itte valintas teet.
Miksi sitten porno on kielletty alaikäisiltä, jos ei siitä ole heille haittaa? Vai onko tämän lain takana uskonnolliset mielipiteet? Ajatellaanko, että ihmisestä kasvaa jotenkin parempi, jos hän ei ole alaikäisenä tekemisissä pornon kanssa (mikä lienee mahdotonta)?
Eli perusteluja tälle laille kaipaisin. Tuntuu, että pitäisi pyrkiä laillisuuteen. Eli hyväksyntää alkoholille, tupakalle ja pornolle ennen täysi-ikäisyyttä.
Joka on tarkoitettu ihan hänen ikäisilleen, tai kirjastosta käyt lainaamassa hänelle ,jos poika ei itse halua käydä ,muistaakseni sen kirjan nimi oli " Mitä Tytöt -tai Pojat haluaisivat tietää mutta eivät kehtaa kysyä...",kyllä kirjastossa ja kirjakaupassakin osataan neuvoa.
Itselläni on nyt 11v tyttö ja hänelle hommasin vastaavanlaisen kirjan ,kun hän täytti 9v,ja alkoi tulla kiinnostuksen merkkejä toiseen sukupuoleen .Kirja joka kertoo nuorelle selkeällä tavalla nuoren kehittymisestä ja kasvamisesta aikuisuuteen,tyttärelläni kiinnostus oli niin tyttöjen kuin poikien kehittymisestä.
Hyvillä mielin kirjan otti vastaan ja parhaan kaverinsa kanssa ovat kumpanenkin kirjan lukeneet moneen kertaan ,lisäksi olemme keskustelleet paljon yhdessä ns. tyttöjen kesken.
Kyllä nuo seksiasiat alkoivat kiinnostaa meidänkin poikaa siinä 10 vuoden iässä.
Hän leikkeli kaverinsa kotona pornolehdistä kuvia, ja liimaili sitten niitä vihkoonsa.
Pari vuotta myöhemmin hän osti tämän samaisen kaverin kanssa pornovideon, jonka löysin hänen huoneestaan.
Isänsä kanssa poika kävi keskustelua näistä asioista, ja nämä vihko hävitettiin, ja videokasetti takavarikoitiin.
Oma mielipiteeni 10-vuotiaan pornon katselusta on se, että se ei voi olla vahingoittamatta nuoren ihmisen kehittyvää olemusta.
Lapsihan ei ymmärrä, mistä on kyse, eikä sitä, mikä näissä akteissa on normaalia ja mikä epänormaalia. Eihän sitä aina ymmärrä aikuinenkaan - se, mikä on toisen mielestä normaalia, toinen voi itää sitä epänormaalina.
Seksi on jokaisen parin intiimi asia, eikä sitä yleisesti selitellä, miten "meillä toimitaan".
Murrosikäisille tarkoitetut kirjat antavat varmasti oikean kuvan heräävästä sukupuolivietistä, jolloin nuori ei hämmästy omasa kehossaan tapahtuvista muutoksista, ja oppii tietämään, mikä on normaalia ja mikä ei.
ton ikäselle...voi saada väärän kuvan mitä seksi oikeasti on...
Sun pitää vaan istuttaa poika alas ja kertoa mitä seksi on, mitä pillu, muna, pano jutut tarkottaa...
Pieni mieli ai välttämättä ymmärrä eikä pysty käsittämään...
Kerro siis että porno ei ole oikea tie ottaa selvää asioista..oli hyvä idea lainata kirjastosta kirja missä kerrotaan asioista niiden oikeilla nimillä..
Seksi on aikuisten välinen rakkauden osoitus(tai noh..pitäisi olla)ja kuuluu vain aikuisille.
Vaikka lapselle on hyvä kertoa sukupuolisuuteen liittyvistä asioista,
en lähtisi sille linjalle, että selittäisin jokaisen sanan erikseen.
Tarviiko 10-vuotiaan tietää, että naisen emättimestä käytetään pillu-nimitystä?
Minua hirvittäisi, jos esim. pojallani olisi pippeli kipeä, ja hän kertoisi minulle siitä sanoen, että hänen kyrpänsä on kipeä.
Olisi ainakin kauniimpaa kuultavaa, jos lapsi puhuisi pimpistä ja pippelistä (no, muna-sanan käytön kyllä poika oppii piankin tuossa iässä, mutta toivottavasti ei käytä kyrpä-sanaa).
Mitä mieltä muut?
että kertoo näiden pillu-muna-juttujen olevan rumia sanoja ja ettei niitä tule käyttää(enkä nyt tarkota että äidin pitää istuttaa poika alas ja kertoa että pillu on emätin, kyrpä on pippeli)vaan kertoa että näistä on monia nimityksiä, ettei tule häkeltyä niistä..
ja kertoa tietenkin miksikä niitä oikeasti tulisi kutsua... :)