Vastasin äskettäin yhteen viestiketjuun, joka sai minut jälleen ajattelemaan homoutta sosiaalisena leimana. Kyse oli jostakin nuoresta miehestä, joka on ilmeisesti kiinnostunut miehistä seksuaalisesti, mutta ei ilmeisesti halua näyttää tätä puolta itsestään sosiaalisesti, koska pelkää sen tuomaa epätoivottua huomiota. Monille homoseksuaalisille miehille ei näytä olevan mikään ongelma, että toiset ihmiset näkevät heidät ennen muuta ja ehkä hieman yksipuolisestikin homoseksuaaleina. He päin vastaoin iloisesti rypevät omassa erikoislaadussaan ja sen tuomassa huomiossa. Monet muut homoseksuaalisesti tuntevat miehet taas eivät voi sietää leimautumista, koska näkevät sen sosiaalisesti rajoittavana. He kokevat myös, että homous ei ole kovin keskeinen osa heidän identiteettiään, eikä sen siksi tarvitse näkyä korostuneesti millään muulla kuin seksuaalisuuden alueella.
Olen joskus yrittänyt ilmaista tällaisen kokemuksen siten, että mies voi olla seksuaalisuutensa puolesta ihan onnellisesti homo, mutta hän ei koe olevansa sosiaalisesti eikä yleiseltä identiteetiltään "gay". Olla homo, mutta ei gay; siinä on monen homoseksuaalisen miehen pulma.
Kyse ei siis ole missään nimessä mistään sisäistetystä homofobiasta tai halusta "sopeutua" yhteiskuntaan olemalla heteroseksuaalinen. On hyvin mahdollista, että kaapissa oleva mies on enemmän kuin tyytyväinen omassa homoseksuaalisuudessaan, mutta irvistää mielessään ajatukselle sosiaalisesta leimautumisesta "homoksi", koska tämä leima tuo mukanaan aina tiettyjä paineita; paineita olla tietynlainen, omaksua tietynlaisia harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita, suhtautua toisiin ihmisiin tietyllä tavalla, valita tietynlaista seuraa, suuntautua elämässä ja työurassa yms. tiettyihin asioihin.
Sosiaalista suhtautumista homoseksuaalisuuteen voisi kuvailla seuraavalla analogialla: kun ihmiset normaalisti katselevat toisiaan kaleidoskoopin läpi, homoseksuaalisia miehiä tarkastellaan suurennuslasilla. Tarkoitan että tavallisesti ihmiset näkevät toisensa monenlaisten osatekijöiden summana; eriväriset läpikuultavat levyt limittyvät toisiinsa eri tavoin ja tämä limittyminen on jatkuvassa liikkeessä, aivan kuin kaleidoskoopissa. Homoseksuaalinen mies saattaa kuitenkin kokea, että hänet nähdään yksiulotteisena seksuaaliolentona, ikään kuin hän olisi jatkuvasti suurennuslasin alla.
Ilmeisesti useimmat homomiehet kuitenkin kohtaavat elämässään monenlaisia ihmisiä. Niitä jotka osaavat nähdä yksilön homouden ja siihen assosioituvien kulttuurisidonnaisten mielikuvien takana ja sitten niitä, joiden seurassa tuntuu kuin homous olisi jotain mikä on ihon pinnalla.
Olen joskus yrittänyt ilmaista tällaisen kokemuksen siten, että mies voi olla seksuaalisuutensa puolesta ihan onnellisesti homo, mutta hän ei koe olevansa sosiaalisesti eikä yleiseltä identiteetiltään "gay". Olla homo, mutta ei gay; siinä on monen homoseksuaalisen miehen pulma.
Kyse ei siis ole missään nimessä mistään sisäistetystä homofobiasta tai halusta "sopeutua" yhteiskuntaan olemalla heteroseksuaalinen. On hyvin mahdollista, että kaapissa oleva mies on enemmän kuin tyytyväinen omassa homoseksuaalisuudessaan, mutta irvistää mielessään ajatukselle sosiaalisesta leimautumisesta "homoksi", koska tämä leima tuo mukanaan aina tiettyjä paineita; paineita olla tietynlainen, omaksua tietynlaisia harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita, suhtautua toisiin ihmisiin tietyllä tavalla, valita tietynlaista seuraa, suuntautua elämässä ja työurassa yms. tiettyihin asioihin.
Sosiaalista suhtautumista homoseksuaalisuuteen voisi kuvailla seuraavalla analogialla: kun ihmiset normaalisti katselevat toisiaan kaleidoskoopin läpi, homoseksuaalisia miehiä tarkastellaan suurennuslasilla. Tarkoitan että tavallisesti ihmiset näkevät toisensa monenlaisten osatekijöiden summana; eriväriset läpikuultavat levyt limittyvät toisiinsa eri tavoin ja tämä limittyminen on jatkuvassa liikkeessä, aivan kuin kaleidoskoopissa. Homoseksuaalinen mies saattaa kuitenkin kokea, että hänet nähdään yksiulotteisena seksuaaliolentona, ikään kuin hän olisi jatkuvasti suurennuslasin alla.
Ilmeisesti useimmat homomiehet kuitenkin kohtaavat elämässään monenlaisia ihmisiä. Niitä jotka osaavat nähdä yksilön homouden ja siihen assosioituvien kulttuurisidonnaisten mielikuvien takana ja sitten niitä, joiden seurassa tuntuu kuin homous olisi jotain mikä on ihon pinnalla.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Stereotyypittämistä tapahtuu kaikkialla yhteiskunnassa. Jopa ne dualistiset sukupuoliroolimallit mies- ja naisrooleineen ovat yksinkertaitettuja ja usein yksilön ekspressiivisyyttä kahlitsevia. Varsin mielenkiintoinen ajatus siis, että stereotyyppisestä homoroolista yksilö "vapautuisi" stereotyyppiseen miesrooliin. Usein nämä stereotyypit ovat yksilön ulkopuolelta tulleita (tiedostamattomia) sosiaalisia ohjeita, joiden avulla yhteisö pyrkii sopeuttamaan yksilön ja määrittelemään hänen paikkansa yhteiskunnassa. Onhan se tietysti totta, että homojen elintila yhteiskunnassa on edelleen varsin kapea.
... että homomies voisi "vapautua" stereotyyppiseen miesidentiteettiin. En ole esittämässä, että miesidentiteetti olisi itsessään vapaa ja että homous olisi ainoa asia joka rajoittaa miehenä olemista. Enemmän liikkumatilaa se sen sijaan suo kuin homoidentiteetti.
Puhe identiteetistä suoraan sanottuna tympäisee minua. Itse suhtaudun homoseksuaalisuuteen niin, että se on osa "elämän perusasioita", joten sen ei tarvitse olla mikään identiteetin ankkuripaikka, josta käsin oman itseymmärryksen tai sosiaalisten suhteiden tulisi määräytyä.
se on hassua että kun olet homo ja avoimesti, siitä tulee ensimmäinen asia joka määrittää sinua. kun tapaat uusia ihmisiä, omat kaverisi esittelevät sinut : tässä on tää, se on homo..
raivostuttavaa
en tajuu tällaista pelkoo ja huonoa itsetunnon
puutetta. olen homo vapaasti ja kukaan ei esittele minua tutuilleen homona, koska kaikki,
huom kaikki tietävät sen muutenkin. ei vaikuta
mitenkään jokapäiväiseen elämään. olen tietty
elänyt 10 vuotta vak. parisuhteessa, joten kait se näkyy. "terkkuja tutuille"
Aloittaja kirjoitti todella fiksun viestin. Se kuvasi hyvin tarkasti minua. Olen homo, mutta en halua tuoda sitä esiin juuri sen takia, että silloin minut leimattaisiin yhdeksi niistä monista stereotypioista. Luonteeltani ja käytökseltäni olen kuitenkin aivan kuin kuka vain perushetero ja nimenomaan haluan, että muut näkevät minut ihan tavallisena jamppana eikä minään silläsilmälläpellenä.
Kiva lukea noin asiallista ja järkevää tekstiä.
Ehkä se vaan on niin että kaikki ei niin kovin paljon perusta omaa persoonallisuuttaan seksuaalisen suuntautumisen mukaan, tai jotain...
Mä ainakin oon kelannu ton jutun niin et vaikka oonkin jokseenkin homo, niin se ei kuitenkaan loppujenlopuks määritä mua ihmisena oikeastaan mitenkään. Kysymys on vaan siitä, että ihmiset aika pitkälti pyrkii määrittelemään tai lokeroimaan muut suuntautumisen perusteella.
Itseasiassa homot on usein niitä pahimpia toisten lokeroijia...
pitkästä aikaa lukaisemassa täällä miesten puolella. Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Sama näyttäisi pätevän naisiinkin ja selittää varmasti sitä, miksi moni nainen ei halua leimautua lesboksi.