Lueskelin

Lueskelinpa aikaisempaa viestiketjua häiritsevistä naapureista.

Mikähän ihme siinä on, kun minulla ei ole mitään ongelmia, vaikka asumisolosuhteet luulisi altistavan kaikelle mahdolliselle.

Asun Helsingissä kaupungin suuressa vuokratalossa, joka on rakennettu noin kymmenen vuotta sitten.

Naapurit eivät häiritse mitenkään, vaikka on pieniä lapsia ja on eläimiä. Asukkaissa on nuoria, on vanhoja, on maahanmuuttajia.

Yläkertalaisen tupakanpoltto parvekkeella oli vähän häiriöksi, kun poltteli parvekkeen reunaan nojaten suoraan ikkunani yläpuolella, vaan kertavihjaisu riitti ja nyt tupakanpoltto on hallinnassa.

Itse toivoisin, että vähän elämän ääniä kuuluisi. On ihan turhan rauhallista.

Mainittakoon, että myös edellinen asuntoni sijaitsi kaupungin vuokratalossa. Myöskään siellä eivät naapurit häirinneet mitenkään eikä ollut mitään muutakaan häiriötä, vaikka aluetta väitettiin rauhattomaksi.

Minussako vika???
6444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sul on toi luonne. Olisipa se useammalla.

Äänestä

Meitä on joka junaan. On itse ehtinyt asua yhdessätoista vuokrataloyhtiössä, isoja ja pieniä, maahanmuuttajilla, eläkeläisillä, nuorilla ja lapsilla kansoitetuissa ja kyllä yhdessä yhtiössä on tosiaankin ollut tukalat oltavat. Kaikki ei oo luotuja yhteiselämään, pahasti alkoholisoituneet, narkkarit ja tiukkapipot ei mahdu samaan kerrokseen... Älä niin herkästi muita tuomitse, jokaisella on oikeus yörauhaan!

Äänestä
  • Vai luitko ollenkaan edellisiä?

    Äänestä

ei minullakaan ole mitään moittimista naapureistani...

Täytyy tosin sanoa, etten asu missään halvimmalla alueella. En sitten tiedä vaikuttaisko se asiaan, mutta ihan kerrostalo kuitenkin.

Äänestä

kunnes saat ketjupolttava naapuri tai vastaava...
Ja vähän melua pitää toivottaa myös kun et kerran hiljaisuutta kestä! ehkä juoppo ajaisi molemmat asiat!

Äänestä
  • ...kunnes saat ketjupolttava naapuri tai vastaava...
    Ja vähän melua pitää toivottaa myös kun et kerran hiljaisuutta kestä! ehkä juoppo ajaisi molemmat asiat!...

    Naapuri voi ketjupolttaa ihan rauhassa. On siten rakennettu talo, ettei suurta haittaa voi aiheuttaa.

    ...Ja vähän melua pitää toivottaa myös kun et kerran hiljaisuutta kestä!...

    Minusta on vain kiva, kun lapset joskus viettävät aikaansa ala-aulassa. Harmi vain, etteivät jotkut sitä siedä. Minusta on parempi, että lapset ovat silmien alla kuin viettävät aikaansa hämärissä nurkissa. Minulla ei muuten ole lapsia.

    ...ehkä juoppo ajaisi molemmat asiat!...

    Kyllä talossa näyttää jokunen juoppokin olevan (on yli 50 asuntoa). Mutta eipä noista haittaa ole. Moikataan vain, jos hissillä yhteen satutaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aikaisempaa... kirjoitti:

Lueskelinpa aikaisempaa viestiketjua häiritsevistä naapureista.

Mikähän ihme siinä on, kun minulla ei ole mitään ongelmia, vaikka asumisolosuhteet luulisi altistavan kaikelle mahdolliselle.

Asun Helsingissä kaupungin suuressa vuokratalossa, joka on rakennettu noin kymmenen vuotta sitten.

Naapurit eivät häiritse mitenkään, vaikka on pieniä lapsia ja on eläimiä. Asukkaissa on nuoria, on vanhoja, on maahanmuuttajia.

Yläkertalaisen tupakanpoltto parvekkeella oli vähän häiriöksi, kun poltteli parvekkeen reunaan nojaten suoraan ikkunani yläpuolella, vaan kertavihjaisu riitti ja nyt tupakanpoltto on hallinnassa.

Itse toivoisin, että vähän elämän ääniä kuuluisi. On ihan turhan rauhallista.

Mainittakoon, että myös edellinen asuntoni sijaitsi kaupungin vuokratalossa. Myöskään siellä eivät naapurit häirinneet mitenkään eikä ollut mitään muutakaan häiriötä, vaikka aluetta väitettiin rauhattomaksi.

Minussako vika???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu