"Erityislasten vanhemmuutta palkitaan huostaanotolla
Kirsti Sivosen tunnustus vaikeasti kasvatettavien lasten äideille (HS 13.5.) kohotti varmasti äitienpäivän tunnelmaa monessa kodissa.
Yksi tunnetusti vaikeasti kasvatettavien lasten ryhmä ovat autististen lasten kirjo. Klassisen autismin useimmat tuntevat, mutta sosiaalisina vaikeuksina ilmenevä aspergerin oireyhtymä aiheuttaa edelleen ympäristössä kummastusta ja paheksuntaa.
Vanhemmat ovat usein tehneet vuosien ajan työtä oppiakseen ymmärtämään ja käsittelemään lastaan. Kun ongelmia kuitenkin tulee sosiaalisesti vaaativissa ympäristöissä, kuten koulussa, saattavat vanhemmat joutua viranomaisten tutkivan katseen kohteeksi. Vaikeinta on, jos lapsi ei ole vielä saanut asianmukaista diagnoosia.
Toisinaan autisti- ja asperger-lasten vanhemmat päätyvät kamppailemaan lastensa puolesta viranomaisia vastaan. On perheitä, joista lapsi on otettu huostaan epätyypillisen käytöksen takia - esim. katsekontaktin välttäminen, syrjään vetäytyminen ja raivokohtaukset tulkitaan usein kasvatuksesta ja huonoista perhesuhteista johtuviksi.
Kaikilla opettajilla, päiväkodin työntekijöillä ja sosiaaliviranomaisilla ei ole tietoa autistisille lapsille tyypillisestä käytöksestä; monet eivät myöskään tiedä, että syynä on neurologinen poikkeavuus.
Toki autismin tai asperger-oireyhtymän tunnistaminen kuuluukin siihen perehtyneille asiantuntijoille, mutta usein lapsi ei edes pääse tutkimuksiin, koska hän ei saa lähetettä: vanhemmat on jo saatettu leimata "huonoiksi" vanhemmiksi eikä nähdä mitään syytä neurologisiin tutkimuksiin.
Joku tajuaa hakeutua yksityiselle lastenneurologille, mutta siitäkään ei välttämättä ole enää tuossa vaiheessa hyötyä, eikä kaikilla ole kalliisiin tutkimuksiin varaa.
Usein lasten ongelmat vain pahenevat sijoituspaikoissa. Voi vain kuvitella, miltä kotoa pois joutuminen tuntuu autistisesta lapsesta, jonka elämässä mikään ei ole niin tärkeää kuin arjen ja siihen kuuluvien ihmisten pysyvyys ja ennustettavuus. Lisäksi harvoissa sijoituspaikoissa osataan kohdella autisti- tai asperger-lapsia oikein.
Omat vanhemmat ovat oppineet lapsen kasvun myötä hyviä keinoja, jotka toimivat juuri tämän lapsen kohdalla. Kun lapsi reagoi voimakkaasti palattuaan kotilomalta sijoituspaikkaan, tapaamisia vanhempien kanssa saatetaan rajoittaa. Toisinaan asperger-oireyhtymä myös sekoitetaan psykiatrisiin häiriöihin, ja lasta aletaan "kuntouttaa" väärillä menetelmillä.
Suomessa tarvitaan kiireesti enemmän julkista keskustelua huostaan otetuista lapsista - myös siitä näkökulmasta, että osa huostaanotoista on perusteettomia ja haitallisia lapselle.
Suomessakin on perheitä, joissa on jouduttu viranomaisten mielivallan alle. Tällainen perhe on epätoivoinen: apua on vaikea saada."
Kirsti Sivosen tunnustus vaikeasti kasvatettavien lasten äideille (HS 13.5.) kohotti varmasti äitienpäivän tunnelmaa monessa kodissa.
Yksi tunnetusti vaikeasti kasvatettavien lasten ryhmä ovat autististen lasten kirjo. Klassisen autismin useimmat tuntevat, mutta sosiaalisina vaikeuksina ilmenevä aspergerin oireyhtymä aiheuttaa edelleen ympäristössä kummastusta ja paheksuntaa.
Vanhemmat ovat usein tehneet vuosien ajan työtä oppiakseen ymmärtämään ja käsittelemään lastaan. Kun ongelmia kuitenkin tulee sosiaalisesti vaaativissa ympäristöissä, kuten koulussa, saattavat vanhemmat joutua viranomaisten tutkivan katseen kohteeksi. Vaikeinta on, jos lapsi ei ole vielä saanut asianmukaista diagnoosia.
Toisinaan autisti- ja asperger-lasten vanhemmat päätyvät kamppailemaan lastensa puolesta viranomaisia vastaan. On perheitä, joista lapsi on otettu huostaan epätyypillisen käytöksen takia - esim. katsekontaktin välttäminen, syrjään vetäytyminen ja raivokohtaukset tulkitaan usein kasvatuksesta ja huonoista perhesuhteista johtuviksi.
Kaikilla opettajilla, päiväkodin työntekijöillä ja sosiaaliviranomaisilla ei ole tietoa autistisille lapsille tyypillisestä käytöksestä; monet eivät myöskään tiedä, että syynä on neurologinen poikkeavuus.
Toki autismin tai asperger-oireyhtymän tunnistaminen kuuluukin siihen perehtyneille asiantuntijoille, mutta usein lapsi ei edes pääse tutkimuksiin, koska hän ei saa lähetettä: vanhemmat on jo saatettu leimata "huonoiksi" vanhemmiksi eikä nähdä mitään syytä neurologisiin tutkimuksiin.
Joku tajuaa hakeutua yksityiselle lastenneurologille, mutta siitäkään ei välttämättä ole enää tuossa vaiheessa hyötyä, eikä kaikilla ole kalliisiin tutkimuksiin varaa.
Usein lasten ongelmat vain pahenevat sijoituspaikoissa. Voi vain kuvitella, miltä kotoa pois joutuminen tuntuu autistisesta lapsesta, jonka elämässä mikään ei ole niin tärkeää kuin arjen ja siihen kuuluvien ihmisten pysyvyys ja ennustettavuus. Lisäksi harvoissa sijoituspaikoissa osataan kohdella autisti- tai asperger-lapsia oikein.
Omat vanhemmat ovat oppineet lapsen kasvun myötä hyviä keinoja, jotka toimivat juuri tämän lapsen kohdalla. Kun lapsi reagoi voimakkaasti palattuaan kotilomalta sijoituspaikkaan, tapaamisia vanhempien kanssa saatetaan rajoittaa. Toisinaan asperger-oireyhtymä myös sekoitetaan psykiatrisiin häiriöihin, ja lasta aletaan "kuntouttaa" väärillä menetelmillä.
Suomessa tarvitaan kiireesti enemmän julkista keskustelua huostaan otetuista lapsista - myös siitä näkökulmasta, että osa huostaanotoista on perusteettomia ja haitallisia lapselle.
Suomessakin on perheitä, joissa on jouduttu viranomaisten mielivallan alle. Tällainen perhe on epätoivoinen: apua on vaikea saada."
Vastaukset 22
Vanhimmat
kirjoituksesta!
Siis ainakin osa psykiatreista tietää, että on olemassa väärin toimivia psykiatrian yksiköitä, jotka eivät päästä lasta neurologisiin tutkimuksiin, vaan järjestetään mieluummin laiton huostaanotto. Mutta heidän mielestäänhän se ei ole laiton, koska ovat niin oman oppinsa sokaisemia, että luulevat toimivansa Jumalankin yläpuolella näissä asioissa.
Ja sossut eivät tunne ollenkaan käsitettä aiheeton huostaanotto, ei ainakaan julkisuudessa. Voin kuvitella taas jonkun sossujohtajan änkyttämässä selityksiä, miten ei ole mahdollista, että niitä olisi olemassakaan. Ja niinhän monet sossut toimivatkin, että hoidollisen huostalähetteen saadessaan he yrittävät keksiä perheestä huostaanottoperusteita kaikenlaisilla valheilla, että toimenpide saataisiin näyttämään lain mukaan tehdylle. Ja silloin kuullaan juttuja lapsen liian suurista vaatteista ja muuta yhtä käsittämätöntä.
Ihme, että meidän kohdalla ei kirjattu "kyvyttömyys vanhemmuuteen" kuten monen kohdalla vastaavassa tilanteessa on tehty.
kyseisen kirjoituksen. Oikein hyvä.
Mitä enemmän näille lastensuojelussa esiintyville epäkohdille ja laittomuuksille saadaan julkisuutta sitä nopeammin virallisen puolen on pakko aloittaa lastensuojelun "mädän" purku ja ottaa lastensuojelussa tehdyt ja toiminnan "mätäpaiseet" käsittelyyn.
että tieto neurologisista häiriöistä leviää niin, että siihen osataan puuttua ajoissa muillakin kuin tarpeettomilla huostaanotoilla ja tarpeettomalla byrokratialla.
Monesti tuntuu siltä, että kyse on pikemminkin tahdosta kuin tiedon puutteista -
ja resurssien puutteesta, joka johtuu taasen yhteiskunnassa vallitsevasta kieroutumasta sen suhteen, mihin sitä rahaa kannattaa ja pitäisi satsata.
Oman lapseni moiselta kohtelulta on ilmeisesti pelastanut se, että olen itse diagnosisoitu Aspergeriksi, mutta sekään ei ole ollut tae lapsen saamiseksi hoitoon muuta kuin yksityistä kautta.
Koulussa ongelmasta on tiedetty vuosia, mutta sekään ei ole vielä riittänyt lähetteeseen nerologisia tutkimuksia varten.
Lastensuojelun kanssa teen yhteistyötä omasta aloitteestani ja tahdostani, mutta todella ylimalkaista ja hyödytyntä on heidän apunsa ollut tähän saakka.
Kummallista, miten itse saan tällä hetkellä oikeastaan parasta mahdollista hoitoa ja kuntoutusta mitä Aspergeriin voi saada, mutta lapseni, jolla on koko elämä viedä edessä ja kaikki mahdollisuudet kuntoutua yhteiskuntaa hyödyttäväksi veronmaksajaksi, ei apua saa julkiselta puolelta lainkaan.
Tosin en valita omasta hoidostani, sillä sen ansiosta kykenen itse kasvattamaan ja hoitamaan lapseni, mutta siltikin ihmetyttää tämä maa, jossa lapsiin ei panosteta missään asiassa.
Yhteiskunta on juuri niin sivistynyt kuin miten se kohtelee lapsia.
ei ole kiinnostusta investoida meidän yhteiskunnassamme.
Toivon, että julkisuuteen saataisiin nyt reilua keskustelua tästä asiasta. Nimenomaan reilua, eikä pelkästään sossun yrityksiä mitätöidä ja vähätellä näiden huostaanottojen olemassaoloa. Jos kerran todellisuudessa lastensuojelijoita ovat, niin mitä ihmeen järkeä on tehdä hallaa lapsille huostaanotoilla?
koteihin "ei ole varaa" tukea mutta sijoituspaikoille sitä rahaa kuitenkin löytyy syydettäväksi...
Olimme pitkään "lastensuojelun" asiakkaina.
Mitään, toistan: MITÄÄN eivät hyväksemme tehneet vaan saivat asiamme todella karmeaan jamaan ja ihan omalla toiminnallaan.
Olin usein laittanut johtavalle sossulleen kysymystä, pyytänyt listaamaan ne asiat, joita he katsovat hyväksemme tehneen.
Koskaan ei niihin pyyntöihin vastattu kuten ei lapsen harrastusasioihin tai ylipäätään yhtään mihinkään.
Muutamia kertoja olin myös kysynyt, kuulummeko ylipäätään "lastensuojeluun" vai miksi nimemme on listoillaan vaikkei yhteyttä otettu pyynnöistä huolimatta minkään osalta.
Aikuissosiaalityön puolelta saimmekin sitten asiaan vastauksen aikaa sinne varatessani.
Kerroin sosiaalityöntekijälle, ettei lastensuojelu ole välittänyt hakemuksiin vastata eikä mitään muutakaan.
Myöhemmin sos.tt soitti ja sanoi, että voimme asioida hänen kanssaan, "lastensuojelu" oli siis poistunut elämästämme muttei välittänyt sen sossu asioista ilmoittaa kahdesti kysyttäessäkään.
Jopa aika järjestyi aikuispuolen sossun kanssa tapaamiseen!
Reilu kk piti odottaa mutta järjestyi kuitenkin.
Sen yhden tapaamisen seurauksena järjestyi moni muukin asia, iso kivi tipahtanut sydämeltä.
Että näin Espoossa.
kuitenkaan näin, ellei tukemassa olisi ollut lapseni asioissa paikallisen sairaalan sos.työntekijä sekä vanhempainohjausta antava henkilö.
Lapseni sai taannoin traumat sijoituspaikassaan, lastenkodissa jonne "lastensuojelun" sossut hänet järjestivät pahoinpideltäväksi. Miespuoliset hoitajat kun ovat niin "ihania" huostaanotetuille lapsille.
Onneksi kaikki psykiatrian puolella eivät ole hirviöitä, vaikka lapsen psykoterapian eteen jouduinkin kolme v. tappelemaan.
"Lastensuojeluhan" ei asioista piitannut vaikka sen sossuille toimitettiin mustaa valkoisella siitä, miten lapsi on toimistaan kärsinyt.
Päin vastoin, rakensivat muurin ympärilleen.
Kun vastuuta omista teoistaan ja turhista huostaanotoistaan ei oteta, voidaan kääntää "asiakkaille" selkä ja olla vastaamatta yhtään mihinkään.
Noin ne asiat heillä hoituu.
useita vuosia ja traumoihinsa haettu hoitoa lähes siitä saakka kun lastenkodista pois pääsi.
Vaikeata on asianmukaista hoitoa saada silloin, kun se onkin "lastensuojelu" ja sen "ammattilaiset" jotka ovat lasta pahoinpidelleet.
traumoihin ei apua anneta. Niistä saa kukin selvitä parhaaksi katsomallaan tavalla. Varsinkin kun kyseessä on laiton huostaanotto ja sen aikana lapselle pahoinpitelystä ym. syntyneet henkiset vammat.
ja pitkään, siis että omillaan saatiin selvitä.
Sossut kyllä tiesi mitä oli tapahtunut ja sittemmin päiväkoti kunnostautui traumojen nostattamisessa. Kirjauksia kyllä kehtasivat tehdä omista touhuistaan mutta tekivät myös laitosajoista.
Sossu p:t välitti kun saivat nekin nähtäväkseen.
Kauan siinä meni että vakavasti otettiin.
Eräs tuttuni onkin tokaissut että kun rikos on ns. vanhentunut, apua kelpaakin annella kun ei tarvitse enää todistajana asioissa toimia.
suojelussa
- tekemiä rikkeitä ja rikoksia lapsia kohtaan
- heidän lähettäessä lapsia ja nuoria laitoksiin pahoinpideltäviksi
kovin usein kiinnosta poliisia siinäkään vaiheessa, kun lapsia on pahoinpidelty.
Vaikka laki sanoo ja EU kuin YK:kin suosittelee, että mikäli lapsen sijoitus ei pysty tarjoamaan lapselle parempia oloja kuin mitä kotonaan, ei sijoituksesta ole mitään hyötyä...
Varsinkaan niissä tapauksissa, joissa kotioloissa ei todellisuudessa ole ollut oikeata moittimisen sijaa vaan vain ja ainoastaan perättömiä väitteitä ja törkeitä olettamuksia.
Suuri osa tännekin kirjoittaneista tietää tasan tarkkaan, että "lastensuojelun" kanssa tavallisestakin asiasta (kuten lapsi opetellessaan kävelemään kaatuu siinä missä leikki-ikäisenä sattuu haavereita) saadaan tehtyä jotain kamalan epänormaalia.
On totta, että mikäli tavallisen puolen sosiaalityöntekijät kirjaavat asioita, ne esitetään usein niin kuin ne ovat, mutta "lastensuojelun" puoli pyrkii esittämään samaisia asioita mahdollisimman negatiivisessa valossa ja usein niin, että niitä on kirjoiteltu siten, että ne voi käsittää useammallakin eri tavalla. Tulkinta aina tulkitsijan mukaan.
Mielestäni moinen on ihan tarkoituksella hiottu taito.
On myös totta, että kun "lastensuojelun" merkintöjä luetaan missä tahansa, jo pelkkä "lastensuojelun" mukana olo paperissa kuin paperissa antaa vanhemmista automaattisesti negatiivisen kuvan ja kaikki mitä heistä on kirjoiteltu, nähdään sen vuoksi negatiivisena vaikka tekstissä lukisi "harrastaa metsälenkkeilyä".
Kaikki sossujen muistiinpanot kirjataan negatiivisessa vireessä oli lastensuojelun asiakas tai ei. Mutta varsinkin lastensuojeluasiakkaden asiat kirjataan pääosin negatiivisessa merkityksessä. Ja ihmettelen, että yksikään sosiaaliministeri ei ole pyrkinyt asiaa muuttamaan. Tietäävät aivan varmasti sossun käytännön.
Nim. Nähty on.
tason tutkimus, miten sossun kirjaukset ovat aina asiakkaan kannalta negatiivisia, myönteisiä asioita kyseisestä tilanteesta ei yksinkertaisesti kirjata, vaikka niitä olisi 99 % kokonaistilanteen arviosta.
Löytyykö netistä mitään tietoa ko. tutkimuksesta? Laita linkkiä tänne , jos löydät. Kiitos jo etukäteen.
omalla koneella. Mutta se juttu löytyy ainakin vanhemmat.comin huostaanotto-palstalta, on tainnut jäädä jo kakkossivun puolelle. Se pitäisi löytyä sieltä otsikoita silmäilemällä.
http://www.socca.fi/aineistot/HUOSKRITEERIT.pdf
samaa, mitä itsekin olen lapseni kanssa kokenut.
Tänään luin yhden äidin kirjoittaman viestin, jonka lapsi oli aikanaan aiheetta huostaanotettuna, lapsi sai myöhemmin oikean diagnoosin, josta ilmeni huostan aiheettomuus myös sossuille. Äiti valmistui sosiaalityöntekijäksi ja hän kertoi viestissään, miten sossujen kahvihuoneessa saa kuunnella, kuinka oikeassa sossut ovat omasta mielestään tehdessään vääriäkin huostaanottopäätöksiä.
Tuntuu niin mahdottomalle saada oikeutta lapsille tässä maassa. Kun edes neurologisten oireyhtymien turhat huostaanotot saisi estettyä tulevaisuudessa. Täytyy vain toivoa, että liitto ottaa rohkeasti kantaa niiden ennalta ehkäisyyn ja oikean tiedon levittämiseen myös sosiaalityöntekijöille.
vanhempien olevan aktiivisia jatkossakin ja tarjoavan juttuja eri lehdille.
Yksi psykiatrin kannanotto jo nähtiin Hesarissa. Siinä ei ollut mitään uutta muuta kuin jokaisen yleisesti tietämä asia, että AIHEESTA tehtäviä huostaanottoja on. Siinä vain jauhettiin sitä, että kun lapsi joudutaan sijoittamaan uuteen paikkaan, on vanhempien tärkeä tehtävä tukea hänen sinne sijoittumistaan. Plääh... Ei kosken siis mitenkään tuota aloituskirjoitusta.
vaikka tämä olisi laitettu sitten millaiseen sijoituspaikkaan tahansa
(viime vuonna julkisuudessa olleet lasten hyväksikäytöt sekä
kaltoinkohtelut, mielivaltaiset eristykset,
ei lasten sairauksiin koulutusta saaneet "tavis"perheet jne).
Niin kauan kuin huostaanotettujen lasten ja sijoitus on "arpapeliä" sijoituspaikan "ammattitaidon" ja seurannan suhteen, niin
niin kauan vanhemmilta ei voi odottaa että vanhemmat automaattisesti ja "silmät sokeina" tukevat tätä lastensa ja nuortensa sijoitusta ja sijoitttumista!
Tälle kyseiselle psykalle pitäisi lähettää kysely,
että kuinka hän suhtautuisi vanhempana tähän "tukemiseen",
esimerkiksi jos hänen lapsensa "lennätettäisiin" satojen kilometrien päähän
tuiki tuntemattomien ihmisten hoidettavaksi ja huollettavaksi. Ihmisten luokse, joista tämä psykä itse ei tuntisi eikä tietäisi yhtään mitään.
Ja psyka kuulisi sijoittavalta sossulta
että psykan lasten elinolojen seuranta olisi
"jos mitään ei kuulu, niin oletetaan että kaikki on lapsilla hyvin...!"
Joskus ajattelen kun on oikein raskasta, että olisihan se kiva joku tukiperhe kerran kuussa vaikka parin vuorokauden ajan. Saattaisi olla vaihtelua lapsellekin ja itse saisi vähän tuulettaa ajatuksiaan. Mutta mistä sellaisen paikan löytäisi, että siellä on ymmärrystä AS-lapsen kohteluun?!?!
En voisi sietää ajatusta, että lasta kohdellaan väärin sinä aikana, eikä koko juttu silloin täyttäisi tarkoitustaan. Ja sen olen huomannut, että se ei riitä, että joku sanoo tietävänsä "jotain Aspergerista". Ihanne olisi, että tukiperheitäkin koulutettaisiin tällaiseen tehtävään. Mutta sellainen ajatus on niin kaukana kuin kuu auringosta.
Ehkäpä AS lasten vanhemmat voisivat muodostaa jotakin "hoito"rinkiä niin, että vuorotellen ottaisivat vaikkapa vuorokaudeksi lapsen luokseen hoitoon?
Mahtaisikohan autismi ja asperger liiton ja sen alajärjestöjen kautta saada enemmän tietoa, onko jotakin tukiperhesysteemiä AS-vanhempien kesken?
Itse olen pähkäillyt ihan samaa, koska ei ole läheisiä sukulaisia eikä oikein montaa tuttava perhettäkään, jonne oman as-lapseni uskaltaisin antaa, mutta nyt hän on jo niin iso, että sellaista tarvetta ei meillä enää ole, mutta ymmärrän ja tiedän, että sellainen olisi todella hyvä olla olemassa!
Kun nyt sattuisi jostain lähettyviltä löytymään suurinpiirtein saman ikäinen tyttö, jonka kanssa synkkaisi jotenkin... Tyttöjä on vielä asseissa vähemmän kuin poikia. Eipä olekaan lapsella vertaistuttua siinä mielessä.