"Erityislasten vanhemmuutta palkitaan huostaanotolla
Kirsti Sivosen tunnustus vaikeasti kasvatettavien lasten äideille (HS 13.5.) kohotti varmasti äitienpäivän tunnelmaa monessa kodissa.
Yksi tunnetusti vaikeasti kasvatettavien lasten ryhmä ovat autististen lasten kirjo. Klassisen autismin useimmat tuntevat, mutta sosiaalisina vaikeuksina ilmenevä aspergerin oireyhtymä aiheuttaa edelleen ympäristössä kummastusta ja paheksuntaa.
Vanhemmat ovat usein tehneet vuosien ajan työtä oppiakseen ymmärtämään ja käsittelemään lastaan. Kun ongelmia kuitenkin tulee sosiaalisesti vaaativissa ympäristöissä, kuten koulussa, saattavat vanhemmat joutua viranomaisten tutkivan katseen kohteeksi. Vaikeinta on, jos lapsi ei ole vielä saanut asianmukaista diagnoosia.
Toisinaan autisti- ja asperger-lasten vanhemmat päätyvät kamppailemaan lastensa puolesta viranomaisia vastaan. On perheitä, joista lapsi on otettu huostaan epätyypillisen käytöksen takia - esim. katsekontaktin välttäminen, syrjään vetäytyminen ja raivokohtaukset tulkitaan usein kasvatuksesta ja huonoista perhesuhteista johtuviksi.
Kaikilla opettajilla, päiväkodin työntekijöillä ja sosiaaliviranomaisilla ei ole tietoa autistisille lapsille tyypillisestä käytöksestä; monet eivät myöskään tiedä, että syynä on neurologinen poikkeavuus.
Toki autismin tai asperger-oireyhtymän tunnistaminen kuuluukin siihen perehtyneille asiantuntijoille, mutta usein lapsi ei edes pääse tutkimuksiin, koska hän ei saa lähetettä: vanhemmat on jo saatettu leimata "huonoiksi" vanhemmiksi eikä nähdä mitään syytä neurologisiin tutkimuksiin.
Joku tajuaa hakeutua yksityiselle lastenneurologille, mutta siitäkään ei välttämättä ole enää tuossa vaiheessa hyötyä, eikä kaikilla ole kalliisiin tutkimuksiin varaa.
Usein lasten ongelmat vain pahenevat sijoituspaikoissa. Voi vain kuvitella, miltä kotoa pois joutuminen tuntuu autistisesta lapsesta, jonka elämässä mikään ei ole niin tärkeää kuin arjen ja siihen kuuluvien ihmisten pysyvyys ja ennustettavuus. Lisäksi harvoissa sijoituspaikoissa osataan kohdella autisti- tai asperger-lapsia oikein.
Omat vanhemmat ovat oppineet lapsen kasvun myötä hyviä keinoja, jotka toimivat juuri tämän lapsen kohdalla. Kun lapsi reagoi voimakkaasti palattuaan kotilomalta sijoituspaikkaan, tapaamisia vanhempien kanssa saatetaan rajoittaa. Toisinaan asperger-oireyhtymä myös sekoitetaan psykiatrisiin häiriöihin, ja lasta aletaan "kuntouttaa" väärillä menetelmillä.
Suomessa tarvitaan kiireesti enemmän julkista keskustelua huostaan otetuista lapsista - myös siitä näkökulmasta, että osa huostaanotoista on perusteettomia ja haitallisia lapselle.
Suomessakin on perheitä, joissa on jouduttu viranomaisten mielivallan alle. Tällainen perhe on epätoivoinen: apua on vaikea saada."
Kirsti Sivosen tunnustus vaikeasti kasvatettavien lasten äideille (HS 13.5.) kohotti varmasti äitienpäivän tunnelmaa monessa kodissa.
Yksi tunnetusti vaikeasti kasvatettavien lasten ryhmä ovat autististen lasten kirjo. Klassisen autismin useimmat tuntevat, mutta sosiaalisina vaikeuksina ilmenevä aspergerin oireyhtymä aiheuttaa edelleen ympäristössä kummastusta ja paheksuntaa.
Vanhemmat ovat usein tehneet vuosien ajan työtä oppiakseen ymmärtämään ja käsittelemään lastaan. Kun ongelmia kuitenkin tulee sosiaalisesti vaaativissa ympäristöissä, kuten koulussa, saattavat vanhemmat joutua viranomaisten tutkivan katseen kohteeksi. Vaikeinta on, jos lapsi ei ole vielä saanut asianmukaista diagnoosia.
Toisinaan autisti- ja asperger-lasten vanhemmat päätyvät kamppailemaan lastensa puolesta viranomaisia vastaan. On perheitä, joista lapsi on otettu huostaan epätyypillisen käytöksen takia - esim. katsekontaktin välttäminen, syrjään vetäytyminen ja raivokohtaukset tulkitaan usein kasvatuksesta ja huonoista perhesuhteista johtuviksi.
Kaikilla opettajilla, päiväkodin työntekijöillä ja sosiaaliviranomaisilla ei ole tietoa autistisille lapsille tyypillisestä käytöksestä; monet eivät myöskään tiedä, että syynä on neurologinen poikkeavuus.
Toki autismin tai asperger-oireyhtymän tunnistaminen kuuluukin siihen perehtyneille asiantuntijoille, mutta usein lapsi ei edes pääse tutkimuksiin, koska hän ei saa lähetettä: vanhemmat on jo saatettu leimata "huonoiksi" vanhemmiksi eikä nähdä mitään syytä neurologisiin tutkimuksiin.
Joku tajuaa hakeutua yksityiselle lastenneurologille, mutta siitäkään ei välttämättä ole enää tuossa vaiheessa hyötyä, eikä kaikilla ole kalliisiin tutkimuksiin varaa.
Usein lasten ongelmat vain pahenevat sijoituspaikoissa. Voi vain kuvitella, miltä kotoa pois joutuminen tuntuu autistisesta lapsesta, jonka elämässä mikään ei ole niin tärkeää kuin arjen ja siihen kuuluvien ihmisten pysyvyys ja ennustettavuus. Lisäksi harvoissa sijoituspaikoissa osataan kohdella autisti- tai asperger-lapsia oikein.
Omat vanhemmat ovat oppineet lapsen kasvun myötä hyviä keinoja, jotka toimivat juuri tämän lapsen kohdalla. Kun lapsi reagoi voimakkaasti palattuaan kotilomalta sijoituspaikkaan, tapaamisia vanhempien kanssa saatetaan rajoittaa. Toisinaan asperger-oireyhtymä myös sekoitetaan psykiatrisiin häiriöihin, ja lasta aletaan "kuntouttaa" väärillä menetelmillä.
Suomessa tarvitaan kiireesti enemmän julkista keskustelua huostaan otetuista lapsista - myös siitä näkökulmasta, että osa huostaanotoista on perusteettomia ja haitallisia lapselle.
Suomessakin on perheitä, joissa on jouduttu viranomaisten mielivallan alle. Tällainen perhe on epätoivoinen: apua on vaikea saada."
Vastaukset 1
Vanhimmat
Toniakin tapaukseen. Järkyttävää,sanon minä! Ja nimenomaan lapsen kannalta!
Ja kun Toniakin lapsen tapauksessa sijoituksen syy on ongelmat koulunkäynnissä, niin mihin ihmeeseen ne ongelmat häipyvät muka huostaanotolla? Ei yhtään mihinkään, niin kuin eivät ole häipyneetkään.
Lapsi pitäisi kotiuttaa välittömästi ja järjestää erityistukea hänen koulunkäyntiinsä, mitä myös laki edellyttää, mutta eri puolilla Suomea kuitenkin jätetään perusopetuslakia noudattamatta näissä asioissa. Suurin sylttytehdas on ilmeisesti kunnallispolitiikka, jossa ei ole paljon viime vuosina välitetty lapsiin investoida.
Kenellä näissä asioissa on järki pakkasessa, että perinnölliset oireyhtymät muka paranevat huostaanotoilla?
Omalta asperger-lapseltani on mennyt toista vuotta huostaanoton kauhuista toipumiseen. Ja mistäs minä tiedän, mitä hänen sisimmässään on siitä jäljellä vieläkin.