Kuinka kauan ennen varsinaista yhtiökokousta tehdään päätös putkiremontin ottamisesta yhtiökokouksen päätettäväksi asiaksi?
Taloyhtiö vanha ja putkiremontin aika ja kallis sillä varmaan vanhan sisään ei voi uusinta tekniikkaa käyttäen tai ei tutkittu vielä.
Taloyhtiö vanha ja putkiremontin aika ja kallis sillä varmaan vanhan sisään ei voi uusinta tekniikkaa käyttäen tai ei tutkittu vielä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voisin kuvitella viemäriputkissa mutta ohuet käyttövesiputket/patteriputket mielestäni menevät uusiksi.
Ei tämä välttämättä varsinaista yhtiökokousta vaadi vaan ylimääräisen yhtiökokouksen urakkaselvityksen jälkeen, eli silloin, kun rahaa tarvitaan osakkeenomistajilta.
Kolmisen vuotta ennen täytyy melkein tehdä päätös hankesuunnittelun aloittamisesta.
Hankesuunnittelu määrittelee pitkälle käytettävän tekniikan.
Lähempänä kun urakoitsijat on valittu, päättää yhtiökokous työstä ja rahoituksesta.
Meillä aloitettiin talon kuntotarkastuksella vuonna 2000. Putkisuunnitelmat tehtiin pari vuotta myöhemmin ja tuleva remontti on otettu huomioon kaikissa muissa korjaustöissä siitä asti. Asiaa ryhdyttiin hallituksessa viemään toteutusasteelle viime vuoden syksyllä.
Remonttipäätös tehtiin joulukuun varsinaisessa yhtiökokouksessa. Hallitus sai silloin valtuudet pyytää tarjoukset ja lopullinen yhtiökokouksen siunaus saatiin maaliskuussa. Remontti aloitettiin saman tien ja nyt kahden kuukauden evakon jälkeen ollaan jo voiton puolella. Aikataulu pitää ja lisätöitä on tullut vähänlaisesti. Valmista on näillä näkymin juhannuksena.
Alkuaan työ oli tarkoitus tehdä kesällä, mutta rakennusliikkeille kevät sopi paljon paremmin, kun sesonki ei vielä ole alkanut. Homma piti polkaista käyntiin melko kiireesti, mutta muutos näkyy selvästi myös hinnassa ja työn suoritusnopeudessa. Edullista siis kummallekin osapuolelle.
Yllättävintä oli se, että kaikki yhtiökokouspäätökset olivat yksimielisiä eikä hallitustakaan ole vielä erotettu.
todellakin toimia kokonaisuudessaan. Varataan tarpeeksi aikaa (ja osaamista) suunnitteluun, tarjuospyyntöihin (ja tehdään tarjuospyynnöt mahdollisimman yksityiskohtaisesti, etteivät rakennusliikkeet joudu "arvailemaan" töitä, ja näin lisäämään hintaa töistä mistä heillä ei ole täyttä varmuutta), sekä yhtiön päätöksentekoon.
Tällä yhtiö säästää erittäin ison summan rahaa, ja osakkaatkin ovat tyytyväisiä, kun osaavat sisäistää tulevan putkiremontin, eikä se tule "yllätyksenä".