No niin, taas ensi viikonloppuna joutuu Ville perheineen risteilemään TALLINK-Siljalle, kun sopivat Vikingin lähdöt oli kaikki loppuunmyyty.(Näin kävi muuten jo kolmatta kertaa tänä vuonna) Hieman harmittaa näin periaatteellisena Viikkarin suosijana. No, en olekaan aikoihin ollut Europalla, täytyypä hiukan katsastella, joko Tallinkin vaikutus on alkanut siellä "tuoksumaan"...
Taas se tapahtui...
Ville-Viikinki
192312
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
onko käytävillä rymyävä suomalaisnuoriso vaihtunut virolaisiin sielunveljiin. Laivaa on sanottu nuhjuiseksi, kerropa onko kuluneempi kuin Vikingin samanikäiset. Entäpä miehistö? Kauttaaltaan virolaisia vaiko suomalaisia/ruotsalaisia? Entä "Moulin Rougen" ohjelma, venäjäksi vai suomeksi? Palvelutaso yleensä?
aion kertoa sitten havainnoistani ja yritän olla objektiivinen, eli tarkastella ihan "ilman sarvia ja hampaita". Kieltämättä mulla hieman meni matkustushalut Siljalle tämän Tallink-kuvion jälkeen.
Viking Linen risteilyt ovat nykyään kiven alla.Helsinki-Tukholma-risteilylle on varattava yli kuukausi ennen lähtöä,vaikka lähtö on alkuviikosta.Varaa siis ajoissa kuten minä.
tuntuu olevan nyt täällä Turussakin. Yleensä vain nämä meikäläisen laivaristeilysuunnitelmat tulee tehtyä silleen "ex tempore" ,korkeintaan muutaman päivän varoitusajalla. No onneksi on Tallinksilja, parempi sekin, kuin ei mitään...
miehistö. Suomalaisnuoriso ei ole muuttunut virolaiseksi mutta venäläisiä on tullut enemmän. Väliin on ohjelmat ihan läpimätiä mutta ihan järkevääkin on. Laivan kunnosta en sano mitään koska en sillä silmällä ole niitä katsellut mutta siivouksen voin sanoa että on parempaa kun Viikingillä. Eihän siellä ole Vikingillä muuta ku ulkomaalaiset jotka rätin kans kävelee edestakas.... Ei Siljalla ainakaan kusi ja paska haise joka kulmassa
Mutta sama firma hoitaa siivouksen molemmilla varustamoilla - valitettavasti.
Muistaakseni on Suomen puolella vielä SOL, Ruotsissa Reneriet.
Eli ihan sama kummalla varustamolla menette, siivouksen jälki on samaa hutilointia, mitä se on ollut jo vuosikausia.
kuseskelusi, niin ei tarvitse sitten haistella tuotoksiasi ympäriinsä.
Kuinka hyvää siivousjälkeä pystyy tekemään kun siivousaika on minimaalinen ja monta hyttiä siivottavana?
juuri kotiuduttiin risteilyltä Europalta ja reissu meni ihan kohtuullisen mukavasti. Menomatkalla tosin riitti noita itänaapureita, muttei niistä nyt voi sanoa mitään harmia olleen. Yöllä 10:nen kannen hyttikäytävällä humalainen nuorisoporukka möykkäsi jonkin aikaa, mutta rauhoittui sitten.(järjestysmiehen melko tiukkasävyisen puhuttelun jälkeen) Palvelu laivalla pelasi pääsääntöisesti ihan entiseen hyvään malliin, eli mitään Tallink-meininkiä ei ollut näkyvissä. Hintataso kaikenkaikkiaan on kyllä Vikingiä kalliimpi, mutta puitteet ehkä edelleen hieman komeammat, tosin ikä alkaa jo Europaakin hiukan painaa, ainakin sisustusremontti voisi pikkuhiljaa olla siellä ajankohtainen. Kuitenkin ihan positiivinen risteilykokemus noin kaikenkaikkiaan.
tuosta ole jo sanottu sen viimesen tuhat kertaa että tallink siljal on laatua ei kvantiteettiä! Mutta ei kannata puhua mistään sisustusremontista koska se olis ollu kaiketi jo aikoja sitten pitäny esim mariellalla ottaa asiaksi.
Paljonko hintaeroa on eri ostoksissa/palveluissa Siljan ja Vikingin välillä? Jokunen kymmenen senttiä vai ihan pari euroakin?
Ainakin buffetaterioissa 1.6. alkaen mukavat erot.
Aamiainen laivalta ostettuna Viking 8,5e, silja 10e. Illallisbuffet Viking 25e Silja 30e.
puhutaan kuitenkin kymmenistä prosenteista, vaikka ainahan voi vedota että euro kaksi sinne tai tänne.
Jossain vaiheessa se ei kuitenkaan enää järkevää. Ei se ole tyhmä joka pyytää vaan..
kun sitten kuitenkin viihdyit ja risteily onnistui, vaikka jouduitkin Siljaan "tyytymään".
Kunpa TallinkSiljalla ottaisivatkin Europan jonkinlaiseen kohennusremonttiin, se on kaunis iso laiva, mielellään näkisi Europan alkuajan loistossaan.
enhän ole sentään mikään "höyrypäinen" Tallinksiljan vihaaja,(niitäkin tällä palstalla riittää)vaan esitän mielestäni yleensä kuitenkin melko asiallisia mielipiteitä.
Kyllä minä olen onnistunut löytämään VL hki-sto välille risteilyn. Nytkin on vapaata joka päivälle. En tiedä mikä on jos ei löytä - ei ne loppuunmyytyjä ole olleet.
Hyvä menee aina kaupaksi, huonoa pitää myydä.
Hyvällä on ottajansa. Jämät rupusakille.
Tämä ainakin kuuluu tälle foorumille!
Tallinki on vienyt Europan (ja Siljan) alas aikoja sitten. Itse käytän lähes aina Viikkaria (juuri tämän paremman palvelun takia). Europaa ja muita Sillinkin laivoja silloin jos joku kaveri haluaa tarjota matkan ja maksaa hytin.