Lattioista...

Olemme aikeissa ostaa vanhaa hirsihuvilaa, joka on kai aikanaan tehty kesäasunnoksi. Seinät ovat hirttä ja vaikuttaisi aika terveiltä, mutta lattioissa taitaa olla eristystä aika ohuelti? Olisiko mahdollista purkaa tuollaista lattiaa alakautta, siten, ettei tarvitsisi alkaa purkamaan hienoja vanhoja lattialautoja, eli lisäeristäisi alapuolelta? Ryömintätilaa olisi puolesta metristä metriin.
5933
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sitä ei tee Erkkikään alakautta. Pura vanhat laudat nätisti ja laita takaisin paikalleen.

Ja lisäksi, tulee tehtyä kunnolla!

Äänestä

sitten puhallusvillalla täyttää lattian eristetilan?

Äänestä

paikan päällä miten se on tehtävä.
Mikäli helpompi alakautta niin sitten mutta luulisi olevan helpompaa eristää yläkautta.
Paskaako niitä lattioita säälii.
Uutta lattiaa tilalle ja vanha pesään.

Äänestä

purkakaa vanhat nätisti ja lyötte sit takas,tokko niillä ihan hirveesti on ennen nauloja ollu tuhlattavaksi. kokeilkaa ny ainakin. ihmiset purkaa kokonaisia talojakin, ja siirtää, miksei yks lattia onnistuisi? paha sitä on painuneen päälle alakautta lisätä.. eipä oikee onnistu. mutta kaikkee voi tehdä kun vaan viittii. ja selluvillaa sitten, jookos?

Äänestä

sieltä voi löytyä yllätys jos on kovinki vanha talo niin saattaa käydä niin että mätänneitä
osia pitää vaihtaa......
Kävi silleen talossa joka oli rakennettu 40 luvun lopulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysyisin... kirjoitti:

Olemme aikeissa ostaa vanhaa hirsihuvilaa, joka on kai aikanaan tehty kesäasunnoksi. Seinät ovat hirttä ja vaikuttaisi aika terveiltä, mutta lattioissa taitaa olla eristystä aika ohuelti? Olisiko mahdollista purkaa tuollaista lattiaa alakautta, siten, ettei tarvitsisi alkaa purkamaan hienoja vanhoja lattialautoja, eli lisäeristäisi alapuolelta? Ryömintätilaa olisi puolesta metristä metriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu