Näin unta, että olin lautalla järvellä. Tunsin syvää tyydytystä katsellessani järven sinisten laineiden välkkyvän auringonpaisteessa.
Näin lautan vieressä uivan kalaparven.
- Tulen sitten yhentoista aikaan! kuulin erään kalan sanovan toiselle kalalle.
Sain nykäistyä sen lautalle ja tarkastelin sitä uteliaana.
Vaikka olin melko varma, että lautalle nykäisemäni kala oli juuri sama, joka oli vedessä osannut puhua, lautalla se oli hiljaa. Se oli jäykistynyt kaarevaksi ja liikkumattomana se vaikutti olevan kuin jäässä tai kuollut.
Olin pettynyt, koska minusta aivan tavallisen kala olisi ollut parempi. Tuntui pahalle ajatella siitä ruuan laittamista ja sen syömistä kun muistin kalan antaman lupauksen toiselle kalalle. En kuitenkaan laskenut sitä järveen. Katselin sitä pettyneenä, vaikka se olikin iso vonkale.
Herättyäni, vielä unenpöpperössä muistin ensiksi lapsuudenaikaisen toiveeni saada lautta, jolla seilailla järvellä. Sitten muistin kalan.
- Tahdon kirjailijaksi! sanoin nopeasti. Olin sen verran nopea, etteivät mitkään vähäpätöiset toiveet kerinneet tulla mieleeni, vaan kerkisin ensimmäiseksi sanoa kunnon toiveen. Vasta seuraavaksi ajattelin, että ”olisipa nyt kuppi kahvia".
Kahvi tuoksui hyvälle ja sitä juodessani mietin untani tarkemmin. Minä en ollut laskenut merkillistä kalaa veteen, eikä se ollut pyytänytkään päästä sinne. Kala ei ollut puhunut minulle mitään, enkä ollut aikonut luopua ajatuksesta laittaa siitä ruokaa, eikä minulla ollutkaan muuta kalaa.
Jää sitten nähtäväksi. Olen erittäin estynyt ja jäykkä ihmisten joukossa. Traumoista selvitäkseni minun pitäisi uskaltaa nähdä elämäntilanteeni kokonaisuutena saadakseni toimintakykyni takaisin.
Siinä onnistuakseni minun pitäisi voida panna itseni likoon.
Luuletteko, että kala auttaa toiveeni toteutumisessa? ;))
Näin lautan vieressä uivan kalaparven.
- Tulen sitten yhentoista aikaan! kuulin erään kalan sanovan toiselle kalalle.
Sain nykäistyä sen lautalle ja tarkastelin sitä uteliaana.
Vaikka olin melko varma, että lautalle nykäisemäni kala oli juuri sama, joka oli vedessä osannut puhua, lautalla se oli hiljaa. Se oli jäykistynyt kaarevaksi ja liikkumattomana se vaikutti olevan kuin jäässä tai kuollut.
Olin pettynyt, koska minusta aivan tavallisen kala olisi ollut parempi. Tuntui pahalle ajatella siitä ruuan laittamista ja sen syömistä kun muistin kalan antaman lupauksen toiselle kalalle. En kuitenkaan laskenut sitä järveen. Katselin sitä pettyneenä, vaikka se olikin iso vonkale.
Herättyäni, vielä unenpöpperössä muistin ensiksi lapsuudenaikaisen toiveeni saada lautta, jolla seilailla järvellä. Sitten muistin kalan.
- Tahdon kirjailijaksi! sanoin nopeasti. Olin sen verran nopea, etteivät mitkään vähäpätöiset toiveet kerinneet tulla mieleeni, vaan kerkisin ensimmäiseksi sanoa kunnon toiveen. Vasta seuraavaksi ajattelin, että ”olisipa nyt kuppi kahvia".
Kahvi tuoksui hyvälle ja sitä juodessani mietin untani tarkemmin. Minä en ollut laskenut merkillistä kalaa veteen, eikä se ollut pyytänytkään päästä sinne. Kala ei ollut puhunut minulle mitään, enkä ollut aikonut luopua ajatuksesta laittaa siitä ruokaa, eikä minulla ollutkaan muuta kalaa.
Jää sitten nähtäväksi. Olen erittäin estynyt ja jäykkä ihmisten joukossa. Traumoista selvitäkseni minun pitäisi uskaltaa nähdä elämäntilanteeni kokonaisuutena saadakseni toimintakykyni takaisin.
Siinä onnistuakseni minun pitäisi voida panna itseni likoon.
Luuletteko, että kala auttaa toiveeni toteutumisessa? ;))
Vastaukset 1
Vanhimmat
mutta vaatii vielä lisää harjoittelua.