Henkilöt, jotka on käyny "rajan tuolla puolen", kertovat että ne on nähny oman elämän kuin filminauhana.
Itse kun olen kans vanha, palaa mieleen tapahtumia nuoruudesta lapsuudesta ja myöhemminki.
Onko kysymys omast vanhuudest ja kuoleman läheisyydest?
"Katseletteko taaksenne"
J Outilas
27
2002
Vastaukset
- muistoihin katselija
En ole käynyt "rajan tuolla puolella", mutta hyvin hyvin usein kelaan muistoja elämässäni, ja ne ovat enimmäkseen niitä kauniita asioita, mitä on joskus tapahtunut, ne huonot asiat tahtovat jäädä tuolta "omalta kovalevyltämme" pois, vain nämä kauniit säilyy. Sielläkin meidän omassa päässämme on sensuuri, mikä poistaa monet monet pahat muistot.
Kaikille se kuolema tulee ajallaan, eletään päivä kerrallaan ja paneudutaan vaan rauhassa muistelemaan niitä "levylle" tallentuneita kauniita muistoja. - Hakomäen Eemeli
Tuskin niillä mieleen palautuvilla muistoilla mitään tekemistä kuoleman läheisyyden kanssa on.
Taitaa olla ihmisen mieli sillä lailla rakennettu että erilaiset aistimukset tuovat pintaan tapahtumia elämän varrelta. Toisille enemmän ja toisille vähemmän.
Kyllähän nuoremmatkin ihmiset "katselevat taakseen". Kun ikää tulee mittariin reilusti yli 6 ja 0, on yleistä sisimmästä kumpuaa esiin mennyt elämä. Kelaa kuin filminauhalta mennyttä elämää katsoo eteenpäin mitä on mahdollisesti jäljellä.
Elämänkulun aihepiirin kartoitoitukseksi sitä kaiketi sanotaan.
Lapsuus ja nuoruusvuodet - monine tapahtumineen säilyvät mielessä kristallin kirkkaana koko elämän ajan.
Mikä oli hyvää aikaa mikä tai mitkä asiat mättivät sillä niitäkin on. Avioliitto monine mutkineen jopa epäoikeudenmukaisuuksineen on jättänyt jäljet sisimpään. Työelämän aika, sen aikana koetut monenmoista kirjoa, työpaikat, opiskelut, tutustuminen työkavereihin ja muistot heistä.
Pahoille, ikäville tapahtumille ja sanoille on jäänyt kasvot varsinkin jos olet kokenut epäoikeudenmukaisuuksia loukkaavia sanoja ja tekoja, joutunut niiden kohteeksi. Ei niitä heitetä likaveden mukana pois, ne vain pysyvät syvällä sisimmässä.
Hyviäkin asioita elämän kirjossa riittää, ne ovat juuri niitä jotka antavat lisää elämänvoimaa, iloja uuteen päivään.
Kaikista tärkeintä kuitenkin on että siivoat talosi, korjaat romusi ja sovit asiasi, senjälkeen on hyvä elää elon ehtoopuolta.- ullamirjami¤
onko se jonkinlainen ,lääke tai tarkoituskin että ,sokin saanut ,esm, katastrofin aikana tai jossain tapaturmassa ,menettää muistinsa . Ajattelen, että se on joskus ehkä asian omaiselle parempikin että ei muista tapauksesta mitää.
Toisin on niille jotka muistavat tapauksen ,sehän vaan riuduttaa ja surukin on vielä kovempi ,jos on menettänyt vaikka lähesensä..
No ... nykyään pitäis saada asian mukaista jälkihoitoa ,joka jää monelta saamatta.
Ei ole ainakaan minulla tiedossa kuinka ihminen näistä selviää.
Onko muisti parempi kuin unohdus.
- Sannikka
Kuinka monta JOS-sanaa liittyy sekä hyviin että pahoihin muistoihin, joita me hyvin monesti tässä iässä tulemme ajattelemaan.
Ei se varmasti ole itsensä eikä kenenkään syyttelyä, mutta niin se vaan on. Ikä tuo tietoa ja taitoa ja ehkäpä se herättää tämän JOS sanan. Mennyt on kuitenkin mennyttä, muistelemme sitä vain kuin filmiä katsellen.
Ja tämä aika, mikä on tulossa, eläkäämme se sitten lähes niinkuin itse haluamme, iloiten ja filmejä katsellen.
Minun filmillä keikkuu vuosikymmenien takaa ystävä, jonka kanssa olemme jutelleet ja muistelleet elämänlankaamme.- Hintriika1
Jossittelu on masokistista hommaa. Kuolleet eivät muutu eläviksi, menetetty omaisuus ei tule takaisin eikä muukaan peruuttamaton muuksi muutu. Vain mielipaha palaa ikävine muistoineen ja kiduttaa ihmistä hulluuden partaalle.
Jostakin seikasta, jota en enää muista, opin jo murrosikäisenä kieltämään itseltäni jossittelun. On helpompi elää, kun vastoinkäymisten kohdalla katsoo eteenpäin. Se ei tarkoita muistojen kieltämistä.
Tässä iässä tulee muistelleeksi milloin mitäkin. Muutto kaupunkiin, jossa eli suuren osan lapsuudesta murrosikävuosineen, on oikein pöyhinyt pölyttyneiden muistojen galleriaa!
Eikös ole luonnolista, että vanhana muistelee. Mitä sitä nuorena muistelisi? Kuusikymmppisellä on jo kolminkertainen määrä muisteltavaa kaksikymppiseen verrattuna, 100-vuotiaalla viisinkertainen!!! - Sannikka
Hintriika1 kirjoitti:
Jossittelu on masokistista hommaa. Kuolleet eivät muutu eläviksi, menetetty omaisuus ei tule takaisin eikä muukaan peruuttamaton muuksi muutu. Vain mielipaha palaa ikävine muistoineen ja kiduttaa ihmistä hulluuden partaalle.
Jostakin seikasta, jota en enää muista, opin jo murrosikäisenä kieltämään itseltäni jossittelun. On helpompi elää, kun vastoinkäymisten kohdalla katsoo eteenpäin. Se ei tarkoita muistojen kieltämistä.
Tässä iässä tulee muistelleeksi milloin mitäkin. Muutto kaupunkiin, jossa eli suuren osan lapsuudesta murrosikävuosineen, on oikein pöyhinyt pölyttyneiden muistojen galleriaa!
Eikös ole luonnolista, että vanhana muistelee. Mitä sitä nuorena muistelisi? Kuusikymmppisellä on jo kolminkertainen määrä muisteltavaa kaksikymppiseen verrattuna, 100-vuotiaalla viisinkertainen!!!Kovasti on lennokas ajattelutapa, en minä kyllä näe mitään masokistista tavassa, jossa ajattelee, että jos minä olisin sen tai sen tehnyt toisin niin mitähän sitten.
Kuolleille heille kuuluva rauha.
Aina saa kuvitella ja miettiä, vaikka sitä mennyttä ei saa takasin, mutta hyvinkin saattaa avittaa tulevaa. Vastoinkäymisistäkin on oppi tulevaan, ei niitä pysty ohittamaan vain kohauttamalla olkapäitään. Hintriika1 kirjoitti:
Jossittelu on masokistista hommaa. Kuolleet eivät muutu eläviksi, menetetty omaisuus ei tule takaisin eikä muukaan peruuttamaton muuksi muutu. Vain mielipaha palaa ikävine muistoineen ja kiduttaa ihmistä hulluuden partaalle.
Jostakin seikasta, jota en enää muista, opin jo murrosikäisenä kieltämään itseltäni jossittelun. On helpompi elää, kun vastoinkäymisten kohdalla katsoo eteenpäin. Se ei tarkoita muistojen kieltämistä.
Tässä iässä tulee muistelleeksi milloin mitäkin. Muutto kaupunkiin, jossa eli suuren osan lapsuudesta murrosikävuosineen, on oikein pöyhinyt pölyttyneiden muistojen galleriaa!
Eikös ole luonnolista, että vanhana muistelee. Mitä sitä nuorena muistelisi? Kuusikymmppisellä on jo kolminkertainen määrä muisteltavaa kaksikymppiseen verrattuna, 100-vuotiaalla viisinkertainen!!!Asioiden henkilökohtaiseen sekä yleiseen käsittelyyn kuuluu "jossittelu" joka on yksi osa elämänkulkuamme.
Elämäntilanteiden muutoksissa on hyväksi jossittelu, anlysoiminen. Ennakoida tuleva tilanne tai miksi asia meni näin jolloin voi paremmin käsitellä tapahtumia. Selvitystä voi edesauttaa tekemällä - lista, asiaan kohdistuvista osioista.
Rautalangasta väännettynä kirjata paperille, mikä muutoksessa on tai oli myönteistä mikä negatiivista. "jos" sanahan on erittäin käyttökelpoinen tässä kohdin. Käsitellä samalla ydinkohdat tarkkaan ja ratkaista asiaa - merkinnöillä. Näin on mahdollisuus todennäköisesti päätyä parhaaseen lopputulokseen.
Sanan "jos" käyttö ei vivahda masokismiin tai masokistiseen toimintaan vaan auttaa ennakoimaan tuleva tilanne. Mitä myönteistä tai negatiivista asiaan on vaikuttanut tai vaikuttaa. Mitään egoilua ei "jos" sana käyttö ole vaan selvää järjen käyttöä kiperissäkin tilanteissa ennen ja nyt.reetta5 kirjoitti:
Asioiden henkilökohtaiseen sekä yleiseen käsittelyyn kuuluu "jossittelu" joka on yksi osa elämänkulkuamme.
Elämäntilanteiden muutoksissa on hyväksi jossittelu, anlysoiminen. Ennakoida tuleva tilanne tai miksi asia meni näin jolloin voi paremmin käsitellä tapahtumia. Selvitystä voi edesauttaa tekemällä - lista, asiaan kohdistuvista osioista.
Rautalangasta väännettynä kirjata paperille, mikä muutoksessa on tai oli myönteistä mikä negatiivista. "jos" sanahan on erittäin käyttökelpoinen tässä kohdin. Käsitellä samalla ydinkohdat tarkkaan ja ratkaista asiaa - merkinnöillä. Näin on mahdollisuus todennäköisesti päätyä parhaaseen lopputulokseen.
Sanan "jos" käyttö ei vivahda masokismiin tai masokistiseen toimintaan vaan auttaa ennakoimaan tuleva tilanne. Mitä myönteistä tai negatiivista asiaan on vaikuttanut tai vaikuttaa. Mitään egoilua ei "jos" sana käyttö ole vaan selvää järjen käyttöä kiperissäkin tilanteissa ennen ja nyt.Tulevia ratkaisuja harkittaessa jos-sanalle saattaa olla käyttöä. Noinko on hyvä vai näinkö?
Kai sitä aikanaankin on tullut pohdituksi, ja ratkaisu on syntynyt silloisella järjenjuoksulla kulloiseenkin elämäntilanteeseen. Jos olen tehnyt väärän valinnan, on sitä turha jälkeenpäin muistella ja harmitella. Eteenpäin elävän mieli!
Vaikka tarkkaan ottaen taidan nyt pyörtää pyhät sanani:
JOS en teini-ikäisenä olisi ensi silmyksellä rakastunut peruuttamattomasti erääseen pojankloppiin, olisin nyt todennäköisesti rikkaan suvun miniä, mahdollisesti ex-sellainen.
Nyt sen sijaan olen sen entisen klopin lastenlasten isoäiti, ja eräs yhteinen harrastuksemme on muistella sekä omia lapsuusaikojamme että yhteisen taipaleemme aikana kokemaamme.- Hintriika1
Venlastiina kirjoitti:
Tulevia ratkaisuja harkittaessa jos-sanalle saattaa olla käyttöä. Noinko on hyvä vai näinkö?
Kai sitä aikanaankin on tullut pohdituksi, ja ratkaisu on syntynyt silloisella järjenjuoksulla kulloiseenkin elämäntilanteeseen. Jos olen tehnyt väärän valinnan, on sitä turha jälkeenpäin muistella ja harmitella. Eteenpäin elävän mieli!
Vaikka tarkkaan ottaen taidan nyt pyörtää pyhät sanani:
JOS en teini-ikäisenä olisi ensi silmyksellä rakastunut peruuttamattomasti erääseen pojankloppiin, olisin nyt todennäköisesti rikkaan suvun miniä, mahdollisesti ex-sellainen.
Nyt sen sijaan olen sen entisen klopin lastenlasten isoäiti, ja eräs yhteinen harrastuksemme on muistella sekä omia lapsuusaikojamme että yhteisen taipaleemme aikana kokemaamme.Jos kuka niin minä olen ottanut opikseni vastoinkäymisistä, mutta en ole koskaan jossittelulla lähtenyt hakemaan syyllistä sille (kuinka asia olisi voinut mennä toisin, jos...), mikä on JO TAPAHTUNUT.
Minunkin elämäni olisi voinut mennä ihan toisin kuin se on mennyt, JOS EN OLISI kuunnellut sydämeni ääntä ja uskonut rakkauden voimaan. Ehkä joku asia olisi nyt paremmin, mutta kukaan ei voi taata, että olisin ollut onnellisempi.
Valitettavasti minulla ei enää Venlastiinan tavoin ole häntä, jonka kanssa muistella, mutta silti päivääkään en vaihtaisi pois. Ne vastoinkäymisetkin kuuluivat elämään. Ilman niitä olisin tollompi, itsekkäämpi ja ties mitä kaikkea. Höh, olisin jopa rikkaampi! - huono omatunto
Hintriika1 kirjoitti:
Jos kuka niin minä olen ottanut opikseni vastoinkäymisistä, mutta en ole koskaan jossittelulla lähtenyt hakemaan syyllistä sille (kuinka asia olisi voinut mennä toisin, jos...), mikä on JO TAPAHTUNUT.
Minunkin elämäni olisi voinut mennä ihan toisin kuin se on mennyt, JOS EN OLISI kuunnellut sydämeni ääntä ja uskonut rakkauden voimaan. Ehkä joku asia olisi nyt paremmin, mutta kukaan ei voi taata, että olisin ollut onnellisempi.
Valitettavasti minulla ei enää Venlastiinan tavoin ole häntä, jonka kanssa muistella, mutta silti päivääkään en vaihtaisi pois. Ne vastoinkäymisetkin kuuluivat elämään. Ilman niitä olisin tollompi, itsekkäämpi ja ties mitä kaikkea. Höh, olisin jopa rikkaampi!Mitä noista menneistä rakkauksista ja heiloista jossittelemaan, aina on seuraava tulossa kun entinen suhde kariutuu.
Onhan se hyvä olla matonpiiskaus apuna jos ei muuta sitten osaa tehdä. Kuulolaitemiestä ei kannata tsiikailla.Eräskin mainosti minulla on samanlainen laite kun pressalla, arvaas mikä?
- Likka321
Elämän pohtimisessa auttaa usein konkretisointi. Olen joissakin elämänvaiheissa piirtänyt aikajanan, johon olen merkinnyt ns. vedenjakajat.
Kokonaisen sukupuunkin voi laatia, hyvinkin pikkutarkan. Oman paikan löytäminen suvun jatkumossa eheyttää.
Elämästään voi pirtää myös diagrammin nousuineen ja laskuineen, tasaisine kohtineen.
Asioita eritellessäni käytän myös ajatuskarttoja, mind mapejä. Tuo listaus on myös hyvä menetelmä moneen tilanteeseen- laadimmehan joululahjalistojakin.
Uskon myös, että toiveiden kirjaaminen auttaa niiden toteutumisessa, ja minulle paras tapa on kirjoittaa käsialakirjoituksella kauniiseen kirjaan.
Vaikeiden asioiden kirjoittaminen vie niiltä pahimman terän pois, tuskaltakin.kun minulla ei ole yhtään kiinnostusta sukututkimukseen ,se on, jos oikeen olen huomannut ,monen harrastus.
- Likka321
ullamirjami kirjoitti:
kun minulla ei ole yhtään kiinnostusta sukututkimukseen ,se on, jos oikeen olen huomannut ,monen harrastus.
En minäkään sukututkimusta harrasta , siitä pitää vanhin veljeni huolta,ja me toiset sisarukset jälkikasvuimenne nautimme hänen työnsä tuloksista.
Nämä kertomani tavat ovat tavallaan auttamassa elämän välitilinpäätöksissä, terapiaakin.Tämä noin vuosi sitten työelämästä pois jääminen on ollut yllättävän iso muutos - eikä vain positiivisessa mielessä. Yhteiset työn haasteet, työkavereiden keskinäinen kiintymys , tuki ja kilpailukin näin jälkeenpäin ajatellen olivat valtava voimavara ja elämän sisältö.Monen asian todellisen arvon ymmärtää vasta aikojen päästä.Onneksi ei ole koskaan tarvinnut kyseenalaistaa työni merkitystä.
Perheelle annettua aikaa , vaikkakin se pienensi tuntuvasti työeläkettä ja ehkä vaikutti urakehitykseenkin, en ikinä kadu.
Uskon, että monelle eläkeikäiselle tulee ensin turhautumisen tunne, vetäytymisen halukin. Mutta elämän keskeisiä elinikäisiä tehtäviä on yhteyden rakentaminen ja kokeminen, ettemme vieraannu elämän kypsymisestä, rikastumisesta ja rakastamisesta.Nykyajan yksilöllisyyden korostamisen sijaan tarvitsemme nimenomaan yhteisöllisyyttä.Tietenkin nämä asiat ovat useimmille palstalaisille itsestäänselvyyksiä, mutta minä olen ne hiljattain kantapään kautta kokenut ja sisäistänyt.
Yhteisöllisyyttä tämä keskustelupalstakin rakentaa. Kiitokset teille ! Likka321 kirjoitti:
En minäkään sukututkimusta harrasta , siitä pitää vanhin veljeni huolta,ja me toiset sisarukset jälkikasvuimenne nautimme hänen työnsä tuloksista.
Nämä kertomani tavat ovat tavallaan auttamassa elämän välitilinpäätöksissä, terapiaakin.Tämä noin vuosi sitten työelämästä pois jääminen on ollut yllättävän iso muutos - eikä vain positiivisessa mielessä. Yhteiset työn haasteet, työkavereiden keskinäinen kiintymys , tuki ja kilpailukin näin jälkeenpäin ajatellen olivat valtava voimavara ja elämän sisältö.Monen asian todellisen arvon ymmärtää vasta aikojen päästä.Onneksi ei ole koskaan tarvinnut kyseenalaistaa työni merkitystä.
Perheelle annettua aikaa , vaikkakin se pienensi tuntuvasti työeläkettä ja ehkä vaikutti urakehitykseenkin, en ikinä kadu.
Uskon, että monelle eläkeikäiselle tulee ensin turhautumisen tunne, vetäytymisen halukin. Mutta elämän keskeisiä elinikäisiä tehtäviä on yhteyden rakentaminen ja kokeminen, ettemme vieraannu elämän kypsymisestä, rikastumisesta ja rakastamisesta.Nykyajan yksilöllisyyden korostamisen sijaan tarvitsemme nimenomaan yhteisöllisyyttä.Tietenkin nämä asiat ovat useimmille palstalaisille itsestäänselvyyksiä, mutta minä olen ne hiljattain kantapään kautta kokenut ja sisäistänyt.
Yhteisöllisyyttä tämä keskustelupalstakin rakentaa. Kiitokset teille !Sehän onkin "pitkälle taakse"-katsomista.
Tästä muistuu australialaiset mieleen. Australiahan oli aikanaan brittien siiritomaa, johon vietiin rikollisia ikäänkuin tuomiona.
Aikaisemmin yrittivät aussit salata sukuhistoriansa. Nyt on mielenkiinto menneisyydestään korvannut pelon.
Nykyään ollaan kuulemma hyvinkin kiinnostuneita siitä minkälaisen konnan jälkeläisiä ollaan - jos ollaan, vai ollaanko ihan kunnon ihmisiä.- Ensin maksetaan 5000
Ruuneperi kirjoitti:
Sehän onkin "pitkälle taakse"-katsomista.
Tästä muistuu australialaiset mieleen. Australiahan oli aikanaan brittien siiritomaa, johon vietiin rikollisia ikäänkuin tuomiona.
Aikaisemmin yrittivät aussit salata sukuhistoriansa. Nyt on mielenkiinto menneisyydestään korvannut pelon.
Nykyään ollaan kuulemma hyvinkin kiinnostuneita siitä minkälaisen konnan jälkeläisiä ollaan - jos ollaan, vai ollaanko ihan kunnon ihmisiä.jotta tutkija tekisi sukututkimuksen,
ja sitten kun tullaan hevosvarkaisiin, -
maksetaan toinen 5000,
jotta tutkija pitäisi suunsa kiinni.
- vuoristorataa
on ollut, mutta tuleen en ole ikinä jäänyt makaamaan.
että en aio muistella menneitä . Minulla kun oli sellainen äiti joka vanhana --(minunikäisenä=:))
muisteli vanhoja lakkaamatta ja aina ne samat kertomukset jotka oli jo moneenkertaan kuultu.
No .. joskus jälkipolvi haluaa, että kerron jostain tapahtumasta ,menneisyydestä. Mutta se onkin jo toinen asia.
Ja yksi sisaristani on samanlainen ,aina samat jutut --hän on kohta 90v ,ja puhelin laskut tulee tosi isoiksi.
nimimerkkiäni, yrittelin kirjautua jjoutilas merkillä eihän se onnistunu.
Hyvä on painaa oma merkki mieleen oikein ;))
Olen ajatellut hyvä on jos ei enempää katumista eletystä elämästä ilmaannu, niin saan olla tyytyväinen. Traumaattisimmat kokemukset ilmeisesti ovat jääneet, tai olen jättänyt ne vähä unohuksiin, tuleeko ne myöhemmin ajatuksiin, toivottavasti ei ainakaan liikaa.- cicero
Kyllä ne menneet tulevat varmaan jokaiselle mieleen elämän jälkipuoliskolla. Minulle nämä elämän tilinpäätökset ovat aina liittyneet läheisen ihmisen kuolemaan. Silloin on tullut mieleen asioita yhteisen matkan varrelta, halusi tai ei. Välillä kipeitä, välillä iloisia. Vanhempieni siirryttyä ajasta iäisyyteen kävin läpi lapsuuteni traumoja ja päästin niistä irti.
Puolisoni kuoleman jälkeen muistelin päivittäin lähes neljänkymmenen vuoden yhteistä taivalta. Sitä prosessia kesti yli kaksi vuotta. Ne ovat olleet osa surutyötä, ja sellaisenaan tervehdyttäviä.
Jokainen tekee jälkeenpäin katsottuna vääriä valintoja. Mutta siinä ajassa ja niillä eväillä tekisi varmaan samat virheet uudelleen.
Ei mennyttä voi muuttaa, sen voi vain hyväksyä ja antaa mennä. Poimia ja tallentaa ne hyvät, antaa anteeksi ja hyväksyä ne muut. Syyllisten etsintä tuo vaan katkeruutta ja pahaa mieltä. Jossittelu on täysin hedelmätöntä puuhaa koska kukaan ei voi tietää varman mitä olisi tapahtunut JOS… - Remanteri
mieleen jotaki ihal lapsuuresta asti. Remanterska puhu pirtin kissasta ja eiköös mun miäleen pulpahtannu alakoulussa opittu runo:
`Mirri hyrrää mirrinpoika mistä olet kotoisin?`
`Mirriniemen naukulasta olen kaikkein pikkuisin.`
Siinä on monta värssyy ja ne kaikki pulppus uloos sammaa syssyä.
Eikä tää ollu ensimmäinen kerta ku semmosta sattu.
Em mää nyk kuitenkan kualemal läheisyyren piikkiin sitä pistä. Sammaa mulle on sattunu jo ainaki viistoista vuatta sitte.
Ihmettelen vaa, että on se toi muisti kumma asia. Olen kyllä surrut sitä, että en aikanaan saanut esim. opiskelumahdollisuutta tai sopivampaa ammattia.
Edellinen jossittelu on tietysti turhaa, koska silloin olisi kysessä aivan toisen ihmisen elämä kuin se mikä "peruutuspeilissä" näkyy.- Hintriika1
Aivan. Jos alkaa jossitella kaikki elämänsä ratkaisevat vaiheet, niin siitä syntyykin jo toinen tarina.
Oma elämäkerta se ei missään tapauksessa ole, mutta kenties siitä saisi aikaan kiinnostavan romaanihenkilön. - Maalaismies*
Hintriika1 kirjoitti:
Aivan. Jos alkaa jossitella kaikki elämänsä ratkaisevat vaiheet, niin siitä syntyykin jo toinen tarina.
Oma elämäkerta se ei missään tapauksessa ole, mutta kenties siitä saisi aikaan kiinnostavan romaanihenkilön.Tosihenkilö köröttelee vakaasti eteenpäin pitäen kuitenkin silmällä ettei takaa vanhat virheet ajele päälle.
Maalaismies* kirjoitti:
Tosihenkilö köröttelee vakaasti eteenpäin pitäen kuitenkin silmällä ettei takaa vanhat virheet ajele päälle.
Että ihminen vanhetessaan muistelee mennyttä elämäänsä ja kivoja muistoja (ja huonojakin joskus)!!
Ei nuorilla ole muistelemista eletystä elämästä.
Itse näen asian niin, että surutyön yhteydessä varmaan jokainen jossittelee (tahtomattaankin,kun se kuuluu surutyöhön).
Mutta kaikestahan ihminen tervehtyy aikanaan. ja silloin pitäisi katsoa aina eteenpäin, eikä siinä mielessä vatkata menneitä, kun ne ei muuksi muutu.Itseään niillä tosiaan kiusaa, kun ei muuttaakaan asioita enää voi.Ja jos voi, niin muuttaa ja se siitä !
On paljon hedelmällisempää miettiä tulevia ,, silloin jo voi miettiä vaihtoehtoja !
Jos on sopivanmpi sana tulevaisuutta aatellen , pitäähän niitäkin ratkaisuja puntaroida ennalta.
Meitä ihmisiä on moneksi ja jokaisella on oikeus se elää tavallaan.
Tuttavapiirissäni on niitä, jos,, sitku,,mutku ihmisiä aina löytyy jokin este tekemiselle. Ja elävät ikäänkuin pysähtyneessä tilassa.
Ei näytä oikein hyvältä,, mutta oikeus siihen elämäntapaan on Ja JOS lienevät paljon onnellisempia, kuin minä joka haluan katsoa valoisasti eteenpäin, Toki "vanhoja asioita" unohtamatta!!
Pitäähän niistä kertoa jälkipolville tarvittaessa!!
- emmaliinukka
Näin on käynyt ainakin minulla.Kun menneitä ajattelee,ei se pahakaan tunnu enää niin pahalle,kuin aikoinaan.Hyvät muistot taas tuntuvat sitäkin paremmalle,kuin todellisuudessa ovat olleetkaan.
- ullamirjami¤
nuorimmaisena ,olen saanut kuunnella sisarieni
muisteluita , usein he syyttävät kotioloja, kun eivät saaneet kehittää itseään kouluissa ja opinnoissa .
Minä taasen en halua syyttää ketään siitä, että olen se mikä olen.
Voi olla että näin jälkeenpäin ajateltuna ,äidin ja isän osuus lasten kasvatuksessa on tärkeämpi ,kun mitä itsekkään silloin tajusin ,
kun omani olivat pieniä.
Mtta hyvin ovat kuitenkin tulleet näilläkin avuilla toimeen ,siitä saan olla kiitollinen . Voi olla että, liika holhoominen pilaa lapsen oma aloitteisuuden.
On vaikeaa katsella taakseppäin ja ruveta niitä murehtimaan ,mitkä asiat voisivat olla nyt toisin.
Yleensäkään en muistele mennyttä pahalla.
Olen nykyiseen kohtalaisen tyytyväinen , kunhan eteenkinpäin olisi näin ,niin hyvä olis.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jumala rankaisi; nainen kuoli Suviseuroissa
Eihän näissä joukkohysteriatapahtumissa ole mitään tolkkua. Aina pitää hajauttaa. Toivottavasti lestatkin tulevat nyt3648336- 582334
- 341702
Olen miettinyt sinua tänään
Se mitä teit oli oikeasti vähän tylyä. En voi ottaa sitä muuna kuin mitä se konkreettisesti on. Esitän itsellenikin että271569IS Viikonloppu 29.-30.6.2024
Melko hyvä 3- -tasoiseksi merkitty Kovis Jari Keräseltä. Pääkuvan merkitys on varsin vähäinen rajoittuen alakulman aukio811314- 1201302
Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia. Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA hel3521148- 161015
Tässä viimeinen mahdollisuutesi nainen
Kysyä tai sanoa minulle, jos jotain jäi vuosien takaisista. Sen verran meillä oli kuitenkin jotain, että välillä mietin541002- 112941