Hermot menee alapään takia

hermoraunio

Eikö todellakaan löydy ketään muuta, jolla oireena pelkästään kirvely emätinaukon ympärillä tai kenties sentti pari aukosta sisällekin??

En tiedä mikä voisi olla vikana eikä nähtävästi lääkäritkään. Perjantaina kokeilin ensimmäisen kerran jotain lääkärin määräämää hydrokortison-voidesekoitusta, koska punoitusta myöskin. Sehän voide tehosikin siihen ja lauantai meni jopa niinkin ihanasti ettei kirvelyä pahemmin ollut.
Eilen sunnuntaina iltaa kohden alkoi kirvelemään ja tänään helvetti irti eli kirvelyä ja punoitusta ihan selkeesti??

Että mua rassaa ja kovaa...mikä ihme mua vaivaa?! Ehkei se voide sitten sovi tai jotain, meinaan ei ole kivalta tuntunut n. puoleen tuntiin sen rasvan laiton jälkeen, mutta ajattelin että väliäkö sillä kunhan toimii ja niinhän luulin toimivankin....nyt tiedä sitten jatkanko vaan sen rasvan laittoa aamuin illoin vai jätänkö suosiolla ja kokeilen jotain muuta?? mutta mitä muuta tässä kokeilisi??

Aijoo, aika on gynekologille tän kuun vikana päivänä ja se ottaa sitten koepalan mun ulkosynnyttimistä siitä punoittavalta alueelta, siis jos sitä punoitusta on yms.
Ei vaan jaksaisi sinnekään asti odotella...voi miksi ei tuo rasva näytä tehoavan, ei erkkikään jaksa päivästä toiseen tauotonta kirvelyä...sitten täällä vaan mietin kaikenlaisia syitä itselleni, diagnooseja kehittelen ja tietenkin kaikista pahimpia vaihtoehtoja :-(

9

1734

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lähimpään

      naistentautien sairaalaan

      • sh-klö

        Mikäs se sellainen naistentautien sairaala on...

        No kuitenkin. Hiivaa sinulla ei ole? Näkyykö kipualueen kohdalla haavoja? Voiko kyse olla kohdallasi jostain sukupuolitaudista?
        Ensihätään ei oikeen voi muuta tehdä kun kokeilla vaikkapa jotain muuta voidetta. Käyppä kysymässä apteekista.
        Esim. gyno-daktarin? Joskus vauvoille tarkoitettua sinkkivoidettakin käytetään ärtyneelle iholle, mikä on yllättävän tehokasta.

      • kirvelijä
        sh-klö kirjoitti:

        enpä tiedä minäkään mitä eka vastaaja tarkoitti naistentautien sairaalalla??

        Mutta asiaan...eipä pitäisi hiivaa olla, näyte otettu ja negaa näytti ja muutenkin lääkärit sitä mieltä että hyvältä ja siistiltä näyttää, on vaan ainoastaan ärtymystä.

        Mä en kyllä enää haluaisi itse kokeilla mitään rasvoja/lääkkeitä, ensinnäkin etenkin hiivarasvat tuntuu pahentavan kirvelyä ja enpä usko muutenkaan siitä johtuvan...pelkään myöskin että jos tässä nyt kokeilen enempiä sitä sun tätä (oon jo kokeillut kaiken minkä keksin), niin pahennan vaan tilannetta entisestään.

        Eilen meni pitkästä aikaa ilman suurempia kirvelyjä, oli vaan enemmänkin semmoista kuumotusta. Tänään hieman se kirvely lisääntynyt, mutta toivottavasti rauhoittuu taikka pysyy sitten vaan tälläsena ns. lievänä.

        Eli olen vaan jatkanut sitä kortisonivoiteen laittamista aamuin illoin sekä yöksi maitohappokapselin ja päivisin yritän liikuskella hissukseen ja ottaa muutenkin rauhallisesti...hassua, mutta ihankuin liikkuminen ja istuminen lisäisi ärtymystä (limakalvot hankaa toisiaan vasten?), on vaan hankala toteuttaa kun on pieniä lapsia kotosalla, paitsi ettei istua tarvi olleskaan :-(

        Ei kait mulla sitten mitään kovin vakavasta ole kyse, joko on ollut joku pieni pöpö johonka toi lääkerasva tehoaa (ainakin jotenkuten) ja ilmeisesti paikat vaan päässyt niin huonoon kuntoon että kestää ennenkuin tokenee?!

        Tietääkö kukaan, että kauanko kestää limakalvojen parantuminen...mä oon nyt 5pv laittanut tota kortisonivoideseosta, ohjeeksi annettiin käyttää viikon taikka pari...oon vähän epätietoinen kuinka kauan tota nyt viitsii käyttää, meinaan kait se kortisoni ohentaa ihoa entisestään? *HUOH* jos se koepala tullaan tän kuun lopussa otattamaan, niin toivon todellakin että viimeistään siitä sitten selviää jotain.

      • hermoraunio
        kirvelijä kirjoitti:

        oon valitellut vaivaani aikaisemminkin eli kirvelijänä!

      • Skäri

        ei periaatteessa suositella laitettavaksi limakalvoille ollenkaan, mutta jos sinua on noin neuvottu, niin sitten varmaan kannattaa tehdä niin.

        Entäs pesu? Pesetkö alapääsi jollain pesuaineella, vaiko vain vedellä?

      • hermoraunio
        Skäri kirjoitti:

        ei periaatteessa suositella laitettavaksi limakalvoille ollenkaan, mutta jos sinua on noin neuvottu, niin sitten varmaan kannattaa tehdä niin.

        Entäs pesu? Pesetkö alapääsi jollain pesuaineella, vaiko vain vedellä?

        lääkäri oli sitä mieltä että ongelma voisi olla jotain ihoon liittyvää, joten siksi kortisonia.
        Alapääni olen aina pessyt pelkällä vedellä.

      • Skäri
        hermoraunio kirjoitti:

        lääkäri oli sitä mieltä että ongelma voisi olla jotain ihoon liittyvää, joten siksi kortisonia.
        Alapääni olen aina pessyt pelkällä vedellä.

        ihan tavallista valkovaseliinia? Ei maksa paljon, ja voisi rauhoittaa.

    • Toivonsa menettänyt

      Täydet sympatiat sinua kohtaan. Tiedän mistä puhut!

      Itsellä täysin sama vaiva, ja selkeää syytä ei tunnu löytyvät vaikka olen rampannut monella gynekologilla, ihotautilääkärillä, testeissä ja ties missä.

      Ongelmana ulkosynnyttimien ärtyneisyys, punoitus, kuumotus, tykytys, turvonneisuus, kutina etc etc...

      Lääkärien mukaan kaikki ok päälle päin. Testeissä kuitenkin löytyy tosi usein NSV sekabakteeritulehdus sekä silloin tällöin myös hiiva. Mutta se, mikä aiheuttaa bakteeritulehduksen, täysi mysteeri. Ja lääkkeen kun siihen menee ottamaan, niin johan tulee hiiva. Ja hiivalääkkeen jälkeen taas sekabakteeritulehdus. Eli jatkuva kierre!

      5 vuotta sitten koepalasta löytyi litteä kondylooma, mutta se ei lääkärien mukaan oireile näin. Valkojäkälän mahdollisuus suljettiin tuolloin pois, mutta itse olen kuitenkin alkanut epäilemään, että se saattaisi olla tällä hetkellä yksi vaihtoehto.

      Kaikenlaisia rasvoja olen kokeillut; Aqualan-rikki -sekoitusta, joka pahensi asiaa. Perusvoiteista tai öljyistä ei apua.

      Olen myös lotrannut luonnonmukaisen oliiviöljyn ja Teetree -öljyn kanssa, mutta ei apua. Maitohappobakteereja olen myös kokeillut eri muodoissa, mutta ei apua.

      Saippuaa en pesussa käytä, ja pikkuhousunsuojiakin vältä. Tampooneja en käytä lainkaan.

      Homeopaatilla olen käynyt myös vuoden verran, mutta oikeaa rohtoa ei ole löytynyt. Pari viikkoa sitten vaihdon takaisin homeopaatille, jolta sain useita vuosia sitten avun erääseen toiseen vaivaan. Toivon kovasti, että hän pystyisi auttamaan myös tällä kertaa.

      Oletko itse jo saanut apua vaivaasi?

      Kiva olisi vaihtaa kuulumisia tämän ikävän vaivan tiimoilta. Halutessasi voit laittaa meiliä osoitteeseen [email protected].

      • Anonyymi

        Jaahas

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      65
      3306
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      143
      2340
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      92
      1878
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      171
      1579
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      88
      1468
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      65
      1436
    7. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      74
      1409
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      71
      1205
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      77
      1140
    10. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      35
      1098
    Aihe