Eli hommaan pian uuden koneen, ja ajattelin osioida kiintolevyn. Paljonko kannattaisi antaa tilaa C:lle, johon asennan käyttöjärjestelmän (XP Home)? Kovon koko on 320GB
Kovon osiointi?
kasaaja
161749
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Se riippuu mistä roikkuu. 15 Gt riittää paremmin kuin hyvin window$ille ja ohjelmille.
Kohta joku pälli tulee sinulle kertomaan että "Widnowsille 240 Gbps ja sitten D asema 10gb ja E 34Bg" katsotaan vaikka.
Esim. PhotoShop nielee rutosti kovalevyltä tilaa ja oletusarvona on C-osio, jossa on jo MS'n nk.'sivutustiedosto' kiinteästi tilaa viemässä.
Photoshopissa on vippa sillekin mistä sitä käyttötilaa otetaan työskentelyä varten.
PS. 40Gt C'n puolella josta 'käytössä' 9.5Gt.
pälli kun on paljon osioinut viime aikoina niin
uskallan neuvoa.
Oli levy minkä kokoinen tahansa niin laita
levy puoliksi.
Monet uudet ohjelmat ovat tosi isoja ja haluavat
puoliväkisin C-levylle.
Usein ne voi ladata muuallekin mutta monesti
jatkossa seuraa ongelmia jos ohjelman omasta
sijaintiehdotuksesta poiketaan.
Juuri eilen tappelin erään asiakkaan koneen
kanssa.
Ihan tavallinen tapaus; joku nörttipoika oli
osionut liian pienen c:n (15G), levy ihan
täynnä tavaraa jota ei voi siirtää ja kaikki
koneen mukana tulleet ja muutkin CD:t hukassa.
Ihan kiva.
Ei tämmöisiä lisää.
Voiko osioda lisä tilaa c-asemalle toisesta asemasta ilman uutta XP:n asennusta?
Levy oli ihan täynnä tavaraa? Siis C-asema (osio) oli täynnä tavaraa? Kyllä se "nörttipoika" varmaan oli luonut myös toisen partition levylle johon oli tarkoittanut tämän tallentavan kaiken muun kilkkeen. Softa ohjelmat C:lle, kaikki muut toisella osiolle jos sattuu käymään niin että Windowsin asennus menee uusiksi (niinhän ei ikinä käy) niin ei kaikki henkilökohtaiset tiedostot mene mukana.
Vain idiootti tekee turhan suuren C-osion. Tämä koskee myös muita käyttöjärjestelmiä, linuxissa / eri osiolle kuin /home
Usko kun viisaammat "nörttipojat" neuvovat.
Asianmukaisella softalla (ei tule wintöötin mukana).
Esim. kaupallisella partitionmagic:lla.
(Linuxissahan tämä onnistuu helposti vaikka heti asennuksen jälkeen.)
kyllä minä ongelmasta sentään selvisin.
Pahinta ongelmassa oli se, että C oli täynnä erinäisiä
(erikois) ohjelmia joiden latausCD:t ja ohjeet
tietty hukassa.
Miten sinä olisit ne D:lle (jossa on toki tilaa)
noin vain siirtänyt?
>"Vain idiootti tekee turhan suuren C-osion. Tämä koskee myös muita käyttöjärjestelmiä, linuxissa / eri osiolle kuin /home
Usko kun viisaammat "nörttipojat" neuvovat."
Yes, niin neuvovat.
Otan aina neuvoja vastaan, mutta niiden täytyy
sitten olla hyviä.
Olen liki 30 vuotta näitä atk-ongelmia työkseni ratkaissut ja sentään jotakin oppinut minäkin.
ja toiselta osiolta.
Mm. PartitionMagic veivaa asian, MUTTA - VARMUUSKOPIOT TÄRKEISTÄ TIEDOSTOISTA ENSIN.
Se on vain henkilökohtainen voi-voi, jos ei ole omistaja pitänyt huolta asennusmedioista ja niiden säilytyksestä/replikoinnista.
"Olen liki 30 vuotta näitä atk-ongelmia työkseni ratkaissut ja sentään jotakin oppinut minäkin."
Vaikuttaa pahasti siltä, että olet jumiutunut niihin vanhoihin ratkaisuihin, jotka eivät nykypäivänä enää olekaan parhaita.
Ohjelmia voi siirtää asemalta toiselle, partitioiden kokoa muuttaa ihan ilman huolta datan katoamisesta ja kaikkea muutakin hassua, mihin et uskaltaudu.
"Ohjelmia voi siirtää asemalta toiselle, partitioiden kokoa muuttaa ihan ilman huolta datan katoamisesta ja kaikkea muutakin hassua, mihin et uskaltaudu."
Tuosta optimistisuudesta alkavat ONGELMAT.
>"Ohjelmia voi siirtää asemalta toiselle, partitioiden kokoa muuttaa ihan ilman huolta datan katoamisesta ja kaikkea muutakin hassua, mihin et uskaltaudu."
Ota yhteyttä kun sinulla on kaikki sekaisin.
" Levy oli ihan täynnä tavaraa? Siis C-asema (osio) oli täynnä tavaraa? Kyllä se "nörttipoika" varmaan oli luonut myös toisen partition levylle johon oli tarkoittanut tämän tallentavan kaiken muun kilkkeen. "
Tämä vaatii "ylläpitoa". Oletuksilla on helpompi mennä ja ongelmatilanteissa uudelleen asennus on helpompi kun mahdolliset backup-datat toimivat oletuksilla.
" Softa ohjelmat C:lle, kaikki muut toisella osiolle jos sattuu käymään niin että Windowsin asennus menee uusiksi (niinhän ei ikinä käy) niin ei kaikki henkilökohtaiset tiedostot mene mukana. "
Ei se, että windows menee sekaisin ja joudut sen asentamaan uudelleen tarkoita datojen hukkumista.
Paras ratkaisu on tietysti kaksi levyä ja toisella on aina ajantasalla oleva backup. ;)
" Vain idiootti tekee turhan suuren C-osion. Tämä koskee myös muita käyttöjärjestelmiä, linuxissa / eri osiolle kuin /home
Usko kun viisaammat "nörttipojat" neuvovat. "
Nörttipoitsulta taitaa puuttua elämänkokemusta?
Kyllä ne munakarvat siitä vielä kasvavat. ;)
Vaivattomin ratkaisu on tehdä mahdollisimman iso c-levy jättäen silti tilaa yhdelle lisäosiolle. Näin se vain on. 10 vuoden ammattikokemuksella ja sitä ennen 10 vuotta aktiivista harrastamista. =)
kas näin: (laita linux dualbuutattavaksi, voit käynnistyksessä valita kumman haluat)
primääriosiot:
hda1: 300 MEGAtavua eli 0,3 Gt. Vähempikin riittäisi, mutta jos joskus innostut laittamaan useamman Linuxin, niin onpahan pelivaraa, silti vain 1 promille 320 Gt levystäsi !
Linuxin /boot -osio. GRUB tämän osion alkuun, EI MBR:ään (ainoana poikkeuksena ikivanhat Compaqit, joissa BIOS SETUP ei olekaan ROM-muistissa, vaan kiintolevyllä omana osionaan). Tänne siis Linuxin Kerneli(t) ja ns. Initial Ramdisk (Initrd) -aseman sisältö.
hda2: windowsin C: -asema, itse en laittaisi yli 20 Gt. Jos on riittävän pieni, niin hyvin tehdystä winXP:n asennuksesta saa tehtyä täysvarmistuksen esim. Norton Ghostilla, jonka voi palauttaa päälle (jolloin senhetkinen C: -aseman sisältö tuhoutuu ja korvautuu varmuuskopion tekohetken tilanteella). Osaava voi tehdä saman Linuxin dd:llä, mutta monimutkaisempaa ja ei helposti saa mahtumaan yhdelle DVD-R:lle (ei edes Dual Layerille).
hda5: Windowsin D: - laita tänne se windowsin SWAP -tiedosto yksinään asemalle.
hda6: Linuxin Swap
hda7: Windowsille E: -asema. Esim. niin, että asennat ohjelmia tänne. (hyöty toki sikäli kyseenalainen, että jos windows -asennus menee uusiksi, niin C:n tyhjennys samalla hävittää ohjelmien rekisterimerkinnät, jolloin ohjelman joutuu todennäköisesti silti asentamaan uudelleen, joissain asennusohjelmissa (esim. Delphi) on asennusvaihtoehto "install Registry entries only", jolloin asennuksesta muualle kuin C:lle on todellista hyötyä).
hda8: Windowsille F: -asema, omat tiedostot kaikki tänne. Windowsin rekisteriä muokkaamalla sen "Omat tiedostot" -kansion voi siirtää pois C: -asemalta. Siellä jo olevat tiedostot eivät automattisesti siirry mukana, mutta tokihan ne saa resurssienhallinnalla siirrettyä.
hda9,10: Jos katsot tarpeelliseksi, voit tehdä windows -käyttöön G: ja H: -asemat. Esimerkiksi jos aiot kirjoitella DVD -levyjä, niiden masterointiin on hyväolla 2 omaa osiota: 1, jonne ei mahdu enempää kuin DVD:lle, niin et yritä tunkea liikaa tavaraa yhdelle DVD-R:lle, ja toinen hieman isompi, jonne mahtuu koko DVD-levyn verran tavaraa .ISO -imagena. Osioidessasi huomaa, että formatointi luo asemalla tiedostojärjestelmän, joka vie osan levytilasta, siksi esim. 4,7 Gt ei välttämättä riitä DVD -levyn .ISO -imagea varten.
Huomaa myös, että eri ohjelmilla on eri käsitys megatavusta ja gigatavusta. Virallisestihan nu menevät näin:
kilotavu = 1000 tavua.
megatavu = 1000.000 tavua.
gigatavu = 1000.000.000 tavua.
kibitavu = 1024 tavua.
mebitavu = 1.048.576 tavua.
gibitavu = 1.073.741.824 tavua.
Eli kun kiintolevyn koko on 320 gigatavua, se on samalla 298,02 gibitavua.
hda11: (tai hda9,jos et halua luoda G: ja H: -asemia) linuxin "/" eli juuriosio
hda12: linuxin "/home"
hda13: tänne vpoit luoda vaikkapa linuxille "/data" -osion
hda14: 900 Megatavua eli 0,9 Gt: tänne voit kopioida Knoppixin buuttausvaiheessa antamalla knoppixille komentoriviparametrin tohd=/dev/hda14
Knoppixilla on hyvä kokeilla linuxia ilman varsinaista linux -asennusta. Voi ajaa suoraan CD:ltäkin, mutta toimii nopeammin, jos antaa CD:n kopioida itsensä levyosiolle. Lisäetuna se, että jos Knoppixin kopioi kiintolevylle, tällöin Knoppix-CD:n voi poistaa asemasta ja käyttää optista asemaa muuhun tarkoitukseen, vaikkapa kirjoittaa DVD-R -levylle varmuuskopio jostakin.
huom: Ainakaan itselläni Knoppix 5.1.1;ssä kirjoitusohjelma k3b EI osannut kirjoittaa dvd -levyä, CD:tä toki osasi. Näin Knoppixin CD -versiolla, siitähän on olemassa myös laajempi DVD -versio.
ja vielä: tuo "hda" perustuu ajatukseen IDE -levystä. Jos on SATA -levy, niin tuo 3-kirjaiminen yhdistelmä on sitten jotain muuta. Numerointiin levytyyppi (IDE / SATA) ei vaikuta mitenkään.
Alkuperäisiin XP -asennusCD:hin ei muuten sisälly SATA -levyjen tukea. Tarvitset siis joko riittävän uuden XP -asennusCD:n johon SATA -ajurit on lisätty, tai sitten ajurit erillisellä levykkeellä (ja koneeseen levykeaseman, mikä monesta uudesta koneesta puuttuu).
Hyviä asennushetkiä !
Mitähän "ammattilaiset" nyt sanoo? :)
Mielestäsi tuollainen viritelmä on hyvä peruskäyttäjälle? ;)
Kukin taaplaa tyylillään, mutta epäilen vahvasti ettei ketjun aloittaja tule tuota toteuttamaan.
Arvaat varmaan miksi?
"keep it simple, stupid!"
;)
Minusta mahdollisimman yksinkertainen on paras. Itse olen osioinut oman koneeni näin:
Ensimmäisellä levyllä (150Gb)on vain yksi osio C.
Sillä on XP aivan oletusasetuksilla. Sinne mahtuu kuvat ja muut omat tiedostot. Samoin kaikkki ohjelmat on asennettu oletuskansioihin tänne.
Toisella D levyllä (150Gb) on omien tiedostojen varmuuskopiot, asennuspaketteja ja leffoja.
Olen huomannut, että mitä enemmän Windowsin oletuksista poikkeaa, sen enemmän kaivaa verta nenästään. Samoin on osioinnin kanssa. On turhauttavaa taistella jonkun pienen osion kanssa, kun kuitenkin samalla fyysisellä levyllä on tyhjää tilaa vaikka kuinka paljon.
Jos joskus vielä lisään Linuxin koneeseen, voisi koittaa asentaa se 4Gb USB-tikulle ja käynnistää se sieltä.