Asun keski-suomessa ja meillä on kiannalla mökki ja huvittaisi lukea jotain järkevääkin juttua mökkipaikkakunnasta mutta täällä kirjotetaan lähes pelkkää sontaa. Kertokaas onko siellä jalonniemessä enää sitä hyvää pizzeriaa? Entä raatteen petobongaus onko hyvä paikka kattoa karhuja?
T.tiedoista kiitollinen
T.tiedoista kiitollinen
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jalonniemen pitseria Pizza-Mafia on lopettanut toimintansa, tilalla toistaiseksi ei mitään.
Raatteen Petobongaus on ihan jees paikka, karhuvarmuus ei ihan yhtä korkea kuin esim. Martinselkosen Eräkeskuksessa ja Arolassa näin keväällä, myöhemmin kesällä kylläkin. Kianta on vapaa jäistä ja vesi nousee kovaa vauhtia. Viikonlopun muutama lämpimämpi päivä toi vihreyttä luontoon jonkin verran eli kesää kohti mennään mukavaa vauhtia. Tervetuloa kesän viettoon. Kunnan nettisivuilta löytyy tapahtumakalenteri ja to 31.5. näkyy ilmestyvän taasen Erä-Kainuun kesälehti, josta löytyy paljon hyviä lomavinkkejä !
Jalonniemessä ainakaan nyt ole. On myynnissä ja odottaa uutta yrittäjää, joten tervetuloa tänne.
Karhukojuja on ainakin Juntusrannassa kaksikin. Arolan maatilamatkailula ja Määtän Markun firmalla, jonka nimeä en nyt pikaiseen muista.
Karhuja näkee ainakin näin keväisin mökkisi lähistöllä.
Ajele Pyykköskyläntielle - Myllylahdentie - Lampovaaran metsäautotie.
Siinä kuviossa asustaa tällä hetkellä ainakin neljä karhua. Kolmea niistä olen nähnyt tiellä ja neljännen, eli pentukarhun jäljet näin Kokkoniementiellä.
Tervetuloa mökille ja huom. Myös työpaikka parhaalla liikepaikalla olisi tarjolla
Markku Määtän
Martinselkosen Eräkeskuksen kotisivut:
http://www.wildscentre.fi/
Arolan maatila- ja erälomat, kotisivut:
http://www.arolantila.suomussalmi.net/
Näillä ainakin kunnon kuvaus- ja katselukojut.
Jos palsta on mielestäsi täyttä sontaa,etsi esim.kunnan sivuilta ja googlen kautta.Mielellään toki neuvoja ja vinkkejä annetaan,mutta tämä palsta on tarkoitettu kaikille ihmisille.Ei pelkästään mökkiläisille,jotka piipahtavat kesäisin.Tällä palstalla sana on vapaa(ei tietenkään asiattomuuksia)ja saa käsitellä aihetta ku aihetta.Joten tervetuloa mökkeilemään ja saa tällä palstalla kirjoitella kunnan asioista mökkiläisenkin kannalta.Nuo sinun järkevät kysymyksesi löytää helposti netistä,jos sitä osaa käyttää,ilman että tullaan haukkumaan paikkakunnan palstaa.
niin vaihda ihmeessä palstaa! Miten sinä ylimielinen paskiainen ajattelet olevasi oikeutettu siihen. että sinulle ja vain sinulle kerrotaan kunnan asioista yhtään mitään! Painu vit...n ja pysy siellä! Täällä ei sinunlaisiasi kaivata!!
vastaa tällä tavoin ja saa keskustelun tason laskemaan.
Katso peiliin ja poistu palstalta itsekin.
ole tyytyväisiä palstan tasoon. Vielä jokin aikaa sitten tänne tuli noin kolme viestiä päivässä,jotka olivat tasoa:" kuinka monta ahventa olet tänään saanut"? Sen jälkeen alettiin puhua asioista niiden omilla nimillä,eikä sekään sopinut kaikille: piti oikein hommata oma pikkuhitleri valvojaksi, koska ilmeisesti jonkun mielestä palstan suosio kasvoi liian suureksi. Muistaakseni parhaimmillaan oli yli sata vastausta! Lukijoitakin oli tuhatkaupalla.Päättäkää nyt ihmeessä onko tämä aito keskustelu-vai marttakerho.Tottakai täysin asiattomat ns. hahahhaa viestit pitääkin poistaa, mutta muistakaa kuitenkin: me ihmiset nyt vaan olemme erilaisia!!
Kyllä taso nousee, kunhan sinä rupeat kirjoittelemaan. Odotamme mielenkiinnolla. Jotain kertoo se, mistä kukin tietoa hakee.
Ystävällisille vastaajille kiitoksia! Töykeille hypätkää kaivoon :) koska luulen että kaikki kuitenkin ymmärtivät minkätyyppisiä kirjoituksia tuolla "sonnalla" tarkoitin.