Onko kenelläkään kokemusta 70-vuotiaan matkavakuutuksesta,ja vielä jos matka kestää neljä-
kuukautta. Netissä vakuutusyhtiöt eivät anna lohdullista tietoa asiasta. Kiitos etukäteen
mielipiteestä.
kuukautta. Netissä vakuutusyhtiöt eivät anna lohdullista tietoa asiasta. Kiitos etukäteen
mielipiteestä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
http://www.tapiola.fi/www/yksityisasiakkaat
neljäksi kuukaudesksi matkalle, voi vaivautua vaikka soittamaan vakuutusyhtiöinin.Kiva kun kerroit kuitenkin ongelmastasi.Se onkin varmasti kovin yleinen nykyisin.
ollut jo vuosikausia, vaikka en ole hirveesti käyttänyt.
On kuitenkin edelleen voimassa. Tapiolassa.
mainostusta, onkohan luvallista?
Matkoja olen siirrellyt vain myöhemmäksi,
kun on näitä mummin kiireitä riittänyt.
Kohta tuleekin enemmän aikaa, kun pienet kasvaa.
Jospa sitten ensi talvena.
Luottokorttiyhtiöt antavat myös matkavakuutuksia.
Ei taideta myöntää missään, tuollaisia, eli ei myönnetä.
Mutta voisiko ottaa ehdollisen, jossa lueteltaisiin syyt, syyt joista vakuutus korvaa.
korvaisi esim.
äkillisen sairastumisen, lentokoneessa,
ja mieti itte lisää.
Kaverikin sain äkillisen vatsataudin, muutaman minuutin kuluttu oksensi jo verta,
kone joutui laskeutumaan Tukholmaan, kun oltiin kotimatkalla ja päämäärä Helsinki.
Olis kiva tietää, maksaako tuollaiset, potilaalle. jos ei ole vakuutusta.
tuo kaverin oksentelun lopputulos syy oli aivoinfarkti,
ei olisi Helsinkiin kestänyt.
Eli kuka kustaa lentokoneen laskeutumisen, voisiko sitä ym nimettyjä vakuuttaa.
Lentokone ja pitkät lennot ovat melko vaarallisia vanhoille.
Koneessa on erilainen ilmanpaine ja ilman koostumus, kuin täällä Turussa.
matkavakutuksia 70 ikaisille,entas Suomessa,ono ikaraja matkavakutukselle,onko teista kukaan 70 ?
Lennamme tana lauantaina NY noin 20 tunnin lento ilman vakutuksia koska ei niita myonnettey.Lennamme siis Herran kammennella ja toivomme parasta,tytar lahetti liput jotta paasemme katsastamaan pikku jenkkipojat.Olemme molemmat yli 70v.
Viestiisi liittyen, yritin ottaa if`in trjousvakuutuksen 6kk:si Espanjaan. Vastaus oli ettei vakuutusta anneta yli 45 pv:si ilman lääkärintodistusta.
Aikaisempi tietoni on, ettei vakuutusta saa yli 30 pv: ksi.
Yli seitsemänkymmenen ikäinen ja niin moneksi kuukaudeksi kuin haluaa, ja ei tarvita terveys-
todistuksia, ja on edullisempi kuin uskoisikaan.
Tämä "Lähimmäisen" Vakuutusyhdistys antaa sellaisen.
(Anteeksi,taisi nimessä tulla pieni kirjoitusvirhe.)
Olen kiertänyt vakuutusmyyjiä,ja löytänyt sellaisen.
Kerrotko sähköpostin kautta tuon yhtiön. Täällä kun ei saa mainostaa.
Klikkaa "lippuani"!