Pietarissa

katja.jkl

Pietarissa pyörähdettiin helatorstain aikaan. Luottomatkalla oltiin tällä kertaa Turun Nevatoursin kautta ja oli taas kivaa ;)

Näin terassikauden alettua piti ihan ensimmäisenä lähteä tarkistamaan se Europeiskajan terassitilanne. Kuulkaa, kyllä sillä palstalla valituksella on ollut tehoa. Suuren Menun olivat laittaneet terassin ovelle, ei jäänyt epäselväksi ruokien hinnat ollenkaan. Hinnat oli muutettu rupliksi ja porssikeittokin oli mainittu, 250 ruplaa. Seuraavaksi sitten miitattiinkin Olgan matkalaisten ja Sergein kanssa ja käytiin syömässä Masha i Medvedissä.

Seuraava päivä meni sitten lähinnä hölmöilyn piikkiin. Miestä kiinnostaa autot ja etsin sitten netistä kuumeisesti jotain autoihin liittyvää museota. Osoitteesta www.museum.ru löytyikin yksi Konjusennaja ploshadilta, mutta eipä siinä osoitteessa ollut muuta kuin joku ylihieno taidegalleria, jonne ei arvannut mennä sisällekään. Jos jollakulla on vinkkejä heittää automiehiä mahdollisesti kiinnostavista paikoista, niin laittakaa tänne.

Ennen museon etsimistä kävimme Verikirkon takaa löytyvällä turistitorilla, täällä kun joku kyseli noiden lomojen perään ja kyllä minullekin sellainen joku nätti pieni kelpaisi, sen verran komeita kuvia kun niillä saa (tai sitten ei). Sieltä löytyy ainakin kulttikamera Lomo LC-A:ta aivan uutena paketissa, mutta hinta on mahtavat 4600 ruplaa :O

Sieltä sitten menimme Auroralle, mutta se olikin suljettu yksityistilaisuuden takia. Näkyi vaan joku hieno nainen kantavan kassikaupalla lastenkutsuihin liittyvää tavaraa laivan uumeniin, että liekö ollut sitten pienet synttärikemut siellä. Auroralta matkasimme sitten Troitskij rynokille. Torikeikat meiltä sentään sujuu :D Ilta menikin sitten Petrogradskajalla kierrellessä.

Seuraavana aamuna piti sitten tehdä vakiokeikka Junonalle. Helleaallon myötä tori oli tupaten täynnä vanhan tavaran myyjiä. Lomoja en siellä nähnyt, mutta heti sisään tullessa oli kyllä mainos, jossa kehotettiin soittamaan johonkin numeroon, josta niiitä saa. Zenithejä ja jotain muita vanhoja kameroita oli kyllä, mutta en kysellyt hintoja. Sergeikin lupasi paikallisesta Keltaisesta pörssistä niiden hintoja katsella, että eihän sitä tiedä mitä löytyy. Jotenkin pieni epäilys kuitenkin heräsi, että juuri Venäjällä niistä ehkä osataan pyytääkin ja joku jopa maksaakin mahdottomia hintoja?

Mutta matkaan taas. Pietari-Paavalin linnoituksen edessä on kiva biitsi, jolla oli kauheasti auringonottajia. Siellä on myös terassin tyyppinen paikka, missä voi juoda vaikka keltasta limpparia ja katsella ohi kulkevia ihmisiä. Mursut löytyivät kulman takaa. Linnoituksen alueella on isot korjaustyöt meneillään, eli siellä on aika sotkuisen näköistä. Samana iltana oli alkamassa Museoiden yö ja pihat olivat täynnä kaikenlaisia tanssijoita ja muita taiteilijoita harjoittelemassa.

Lokakuuhun asti siellä on kaikenlaisia kidutuslaitteita esittelevä näyttely, joka oli todella mielenkiintoinen, vaan ei ollenkaan heikkohermoisille tai esim. lapsille sopiva. Yritin kavereille kertoa jälkeenpäin laitteista, mutta eihän nuo kestäneet edes kuunnella. Kevyin esimerkki oli ehkä sellainen metallinen kenkä, joka takaa ruuvattiin vähintäänkin 3 numeroa liian pieneksi. Päällä oli sitten vielä metallinen pallo, että kylillä kulkiessa kaikki näkee ja kuulee pahantekijän... Saapasmallissa murtuukin jo sääriluu :/. Liput maksaa 150 ruplaa ja valokuvaus on ilmaista, eli menkäähän ihmeessä katsomaan
http://www.spbmuseum.ru/peterpaul/vistavka/164.htm

Yöllä lähdimme vielä Anitskovin sillan luota yöristeilylle klo 00.50. Liput maksoivat 400 ruplaa ja ne sai ostettua vielä ainakin paria tuntia ennen kuuden hengen porukalle. Voisi nuo tietysti päivälläkin hakea, niin sitten yöllä pääsee suoraan laivaan. Risteilyllä käytiin katselemassa Nevalla avautuvia siltoja. Neva oli täynnä laivoja ja moottoriveneitä, ihmiset heilutti käsiään ja kaikilla oli näytti olevan oikein kivaa. Me kiivettiin laivan katolle kuvaamaan, mutta eipä ne nyt vaan millään meinaa onnistua ei. Saatiin kuitenkin häätö paluumatkalle lähtiessä, mikä olikin viisasta, koska matalimpiin siltoihin yletti kädellä koskettamaan kanneltakin :)

Mellakoita ei näkynyt eikä lie oikeita ryöstöjäkään, vaikka niiin kovasti pelättiinkin..?

Että sellaista, kyllä siellä on ihmisen hyvä olla :D

8

1633

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Novy.most

      Kiitos Katjuskalle kivasta raportista. Taidan suunnata Pietari-Paavalin linnoituksen rantsuun jos ilmoja pitelee ensi viikolla.

      Oliko se kidutusnäyttely Pietari-paavalin linnoituksessa vai missä? Voisinpa tsekata senkin. Prahassa muutama vuosi sitten kävin sellaisessa museossa ja kyllä meni maha vähän sekaisin. Vaikken heikkohermoinen olekaan. Kamalia vempeleitä, sellaisten kehittämiseen sitä ihmisviisautta sitten käytettiin ja käytetään, jee. :/

      Jos joku palstalainen on olemassa Pietarissa tän viikon lopulla ja ensi viikon alussa, niin pistetäänkö miitinki pystyyn? Laittakaa ee-mailia tai vastausta tähän niin sovitaan tarkemmin?

      Nový most

      • katja.jkl

        Tuomiokirkkoa kun katsoo edestä, niin siitä oikealle 50 metriä. Hyvät opasteet on kyllä paikalle. Nimeltään kai Komendantin talo.

        Niistä vehkeistä vielä, että yksi niistä on ollut käytössä Espanjassa vielä vuonna 1975.. niin tai mistäpä tuon tietää :/

        Hauskaa matkaa ;)


    • olga74

      Hauska reissu oli meilläkin juu. Mentiin ke-iltana Repinillä ja juna oli kyllä tupaten täys. Viipurista juoksin noppeesti vähän matkaevästä, ku ravintelivaunuun oli aika toivotonta päästä.

      Asemalta ängättiin tingaten kerrankin viralliseen taksiin ja 500ruupelia oli kyytin hinta Moskova-hotlalle vaikka kuinka yritin tingata...

      Hotlalta lähettiin sitten vielä iltapalalle pizza.ru ravinteliin osan porukan kanssa ja kyllä se pizza Kosta vaan kielen vie mennessään.. Aijai. Ja ku viimein turvamies saatiin taksiin nii jatkettiin iltaa parin 25-vee kundin kanssa ja kyl osattiin puhua taas nii hemmetin hyvin Venäjää että.. Olishan niillä ollu ihan mielenkiintosia ehotuksiakin, mutta rahat meillä loppu kesken. Varastivat siinä hytäkässä multa 400 jevroa, mutta onneksi seuraavana iltana pallauttivat ne. Vissiin tulleet katumapäälle ja laittoivat ne minun taskuun takaisin ;-) Rosvojahan ne kaikki Venäläiset on.

      Taksi hotlalle 100ruupelia ja kiersi siihen hintaan vielä semmosen ekskursion, että ei ollu matka hinnalla pilattu. Orangen kävin vielä tsekkaamassa ja kello oli jottain 03.30, mutta ei siellä ennää teitä näkyny? Kaveri unehtu sille reissulle ja rahattomana tietenki. Olihan tuo sitten ilmatteeksiki joku tuonnu, että semmonenki palvelu pelaa vaikkei milliisejä olleetkaan.

      Torstaina aloteltiin aamua rauhallisesti ja lähdimme käymään ostareilla. Tuli katteltua, otettua kaljaa, syötyä makosia shavermoja ym. Aurinko helli :-)

      Mitään uutta ei oikeestaan tullu tällä kertaa tsekattua. Paitsi se yöristely millä oltiin isolla porukalla. Tosin mulla se tais jäädä suurimmalta osin näkemäti.. No, sattuuhan tuota.

      Junonalle mentiin lauantaina leuhkasti Lada-kyytillä. Matka oli pitkä, mutta kaverilla jäi aamulla kiertoajelu välliin, nii paikattiin se sitten sillä. 500ruupelia ottivat sinne ja matkan teko kesti just yhen baltika seittosen verran. Maisemat olivat aika karut. Takaisin tultiinkin sitten halvemmalla kyytillä, 400ruupelia ja kierrätti meijät siihen hintaan Nevskin kautta eli kannatti. Matka kesti Red Devilin verran.

      Kaveri oli lauantaina selvinny Eremitaasilta polkupyöräriksalla hotlalle, että hieno kyyti oli ollut kuuleman sekin.

      Sunnuntaina katteltiin OKEJ kauppaa oikein ajan kanssa ja ostettiin matkaeväitä sekä tuliaisia. Makkarata, grillattuja kanansiipiä ja kaikkea muutakin laitonta.. Ja ette usko et teki kutaa saaha kylymää rasvatonta valion maitoota (96p purkki) vetää purkin suusta ku ulos kaupasta pääsi.

      Kotimatka menikin sitten aika vaisuissa tunnelmissa. Kiitos vaan sille lauluporukalle niistä työväenlauluista ja Kaaos-matkoillekin hienosta lauluesityksest :-)

      Mieli tekisi heti kyllä takaisin lähteä. Onneksi ensi viikolla alkaa 3kk kesäloma, että josko tuota sitten liipaisisi..

    • museot

      kiva kertomus reissusta
      olin samaan aikaan pietarissa ja käytiin linnotusta vastapäätä olevassa tykistömuseossa
      yö oltiin pietarissa josta jatkettiin kannakselle seuraavaksi.

      • katja.jkl

      • matkustelia
        katja.jkl kirjoitti:

        On mielenkiintoinen paikka aiheesta kiinnostuneille. Aamusta ja virkeänä vielä kun menee sisälle, niin jaksaa kiertää valtavat salit...
        http://www.saint-petersburg.com/museums/artillery-museum.asp

        Tuo kidutusnäyttely muuten ei ole mikään hirveän laaja, eli sen kiertää kohtuuajassa.

        Hienoja panorama-esityksiä tullut muuten tuonne lisää esim. Auroralta:

        http://www.saint-petersburg.com/panoramas/index.asp

        kiitos kivoista linkeistä...olet näköjään aika asiantuntia venäjän matkailussa.
        oletko kulkenu laatokan tai vienan karjalassa.


      • katja.jkl

      • .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2453
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1628
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1366
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      157
      1195
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1105
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      116
      1101
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1054
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1051
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      929
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      892
    Aihe