"Talvisodassa Suomea ei myynyt Saksa, vaan Yhdysvallat, Englanti ja Ranska
Stalinin Neuvostoliitto myöskin Molotov/Ribbentrop - sopimuksen jälkeen piti avoinna kaksi vaihtoehtoa ja jo 15. lokakuuta 1939 solmi salaisen periaatesopimuksen länsivaltojen kanssa Churchillin allekirjoittamana.
Länsivallat hyväksyivät tässä sopimuksessa periaatteen, jonka mukaan NL voi yhdistyvien sodanpäämäärien mukaisesti miehittää Suomen ja Baltian maat, sekä suunnittelivat samalla omasta puolestaan Norjan ja Ruotsin miehittämistä. Lontoon-Pariisin akselin ja Moskovan kaksoispeli tarkoitti yhteisen hyökkäyksen suorittamista Saksaa vastaan pohjoisesta jo kesällä 1940.
Tällä oli tarkoitus muiden saarrostavien rintamien ohella saada aikaan Saksan täydellisesti murskaava yllätys, joka lyhentäisi käynnissä olevaa maailmansotaa olennaisesti.
Sotilaallinen apu (ns. siirtoarmeija), jota länsivallat lupasivat Suomelle Talvisodan kestäessä olikin näin vain kyyninen tekosyy Norjan ja Ruotsin miehittämiseksi ja samalla Ruotsin malmikenttien haluun ottamiseksi. Ennen kaikkea oli tarkoitus saada yhteys pohjoisen Puna-armeijan joukkoihin ja näin pakottaa Hitler tälläkin alueella vastatoimiin.
Tässä voimme nähdä kuinka Churchillin jo ensimmäisen maailmansodan aikainen (1915) idea ja suunnitelma kahden sivustarintaman avaamisesta Saksaa vastaan oli jälleen otettu esille, nyt vain jo heti sodan alettua.
Rintamat olivat: "Eteläinen (E) Balkan/Mustameri ja "Pohjoinen" (N) Itämeri/Skandinavia". Viimeksi mainittu rintama onnistuessaan synnyttäisi Saksalle kuolettavan uhkan sen pohjoiselle sivustalle.
("op. Barbarossa").
Talvisodan rauhan arvoitus on ratkaistu
Historiantutkija, opetusneuvos Erkki Hautamäen keväällä 2002 ilmestyvän kirjansa sisällöstä laatima yleisluonteinen yhteenveto viimeaikoina paljon keskustelua aiheuttaneesta Talvisotamme 1939-1940 koskevista poliittisista taustatekijöistä. Pian 8 vuotta jatkunut tutkimus on perustunut Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheimin salaisen asiakirjakansion (Kansio S-32) kopioihin ja marsalkan henkilökohtaisiin lausuntoihin, sekä laajaan koti- ja ulkomaiseen lähdeaineistoon.
Akateemiset historian tutkijamme ovat viime vuosina käyneet väsymättä kiistaa talvisotamme poliittisesta taustasta ja ennen kaikkea sodan 13.3.1940 päättäneen Moskovan rauhan synnystä ja merkityksestä. Tutkijamme ovat päätyneet kuitenkin yhä uudelleen kuin muurin eteen, josta ei aukene ovea Talvisodan "mysteeriin" enempää sen puhkeamisen kansainvälis-poliittiseen taustaan kuin varsin yllättävään päättymiseen. Prof. Olli Vehviläinen lausui samasta asiasta mielestäni osuvasti (Suomen tie Jatkosotaan – luentosarja/Porthania 14.11.2000) " – kaikkiin kysymyksiin ei ole vastausta, sillä kaikkia lähteitä ei vielä ole käytettävissä." (Karjala/16.11.2000)
Tutkijoistamme mm. prof. Ylikangas on, aivan oikein, tarttunut pariin pieneen tapahtumaan (H. Göringin lausunto ministeri T. M. Kivimäelle 22.2.1940 ja kenraali P. Talvitielle 18.12.1940) ja kehitellyt tästä teoriansa vastatessaan tutkijalle aina niin tärkeään kysymykseen – miksi? Virhe ja samalla teorian jääminen "leijumaan" ilmaan johtuu siitä, että asetettu kysymys katsoo vain –eteenpäin, -seurauksiin! Syyn ja vasta siitä johtunut "seurauksen laki" on unohtunut!
Kivimäelle helmikuussa 1949 annettu hämärä vihje ei oikeuta Ylikankaan tekemiin pitkälle meneviin johtopäätöksiin Saksan hyökkäyssuunnitelmista itään. Puhumattakaan, että Suomesta jo tuolloin olisi tullut Saksan liittokumppani ja aseveli. Saksallehan oli tuolloin vasta vahvistunut karmea tietoisuus siitä, että sille ratkaisevan tärkeä liittolainen – Stalin (Moöotov/Ribbentrop – sopimus oli solmittu 23.8.1939) oli siirtynyt jo vuoden 1939 lokakuussa vihollisen so. Länsivaltojen leiriin, tosin omin pitkälle tähtäävin salaisin tavoittein.
Neuvostoliiton ja Saksan laaja yhteistoimintasopimus – 1936
Stalinin aloitteesta solmivat Neuvostoliitto ja Saksa laajan etupiirijakoon perustuvan keskinäisen sopimuksen helmikuun loppupuolella 1936 (1)
Tämä erittäin salaisena pysynyt sopimus sisälsi laajan taloudellisen yhteistyön lisäksi sotilas- ja aluepoliittiset tavoitteet. Niiden mukaisesti molemmat valtiot pyrkisivät toisiaan tukien palauttamaan kaikki niiltä 1. Maailmansodassa riistetyt alueet emämaittensa yhteyteen. Neuvostoliiton kohdalla tämän ei katsottu koskevan itsenäistynyttä Suomea (laskettiin kuuluvaksi Skandinaviaan/Kirj.) eikä myöskään Baltian maita. Viimeksimainitut joutuisivat kuitenkin sallimaan Neuvostoliiton tukikohtia alueellaan sen turvallisuuden takaamiseksi.
Huolimatta ankarasta vastenmielisyydestään kommunismia kohtaan suostui Hitler hyväksymään sopimuksen, joka täyttäisi ainakin kaksi hänen omintakin suunnitelmistaan. Niistä ensimmäinen oli Versaillesin rauhassa 1919 silvotun, (n. 10 milj. saksalaista oli -joutunut vieraan vallan alle) Saksan yhtenäisyyden palauttaminen. Toinen ja epäilemättä houkuttavin oli sopimus yhteistoiminnasta Neuvostoliiton kanssa, joka takaisi sen, ettei syntyisi kahden rintaman sotaa, mikäli rauhanomainen ratkaisu alueiden palauttamiskysymyksen yhteydessä Ranskan, Englannin ja USA:n kanssa ei onnistuisi. Tästä oli varsin selviä merkkejä em. maiden lehdistöissä ja johtavien poliitikkojen (mm. Churchill, Roosevelt) lausunnoissa. Mm. Winston Churchillin lausunto 1934 Saksan entiselle liittokanslerille Heinrich Bruningille Lontoossa: "Mikäli Saksasta tulee liian vahva, täytyy se jälleen lyödä hajalle ja tällä kertaa l o p u l l i s e s t i (2)
Mikä oli Stalinin salainen, pitkälle tähtäävä ja nerokas tavoite solmiessaan sopimuksen Hitlerin kanssa? Ensimmäisenä ja tärkeimpänä oli pyrkimys ohjata "kapitalistit kiinni toistensa kurkkuun" ts. nähdä Hitlerin tulevien toimien lopulta johtavan Saksan sotaan Länsivaltojen kanssa. Tästä Ranskan ja Englannin ulkopolitiikan Saksan vastaisesta linjasta oli Stalin täysin vakuuttunut Hitlerin valtaannousun jälkeen.
Toisena ja yhtä tärkeänä seikkana oli kaikin keinoin pitää Neuvostoliitto ulkona tulevasta kamppailusta, joka saattaisi Euroopan ehkä koko maailman sekasorron ja epäjärjestyksen kouriin. (Tämäkin tuntui onnistuvan jo 1936 – 1939, vrt. Italian/Abessinian sota. Espanjan sisällissota, Japanin/Kiinan sota, Japanin/Neuvostoliiton kauko-idän sota., Hitlerin rohkeus ryhtyä rakentamaan Saksalle jälleen armeijaa, Kansainliiton kyvyttömyys jne.)
Kolmantena sopimusetuna Stalin näki mahdollisuuden saada Neuvostoliiton haltuun sopimuksella sellaiset alueet mahdollisimman kaukana lännessä, joista puna-armeijan tulevat offensiivit aikanaan olisivat edulliset käynnistää. (3)
Stalinin nerokas suunnitelma myötätuulessa
Vain pari viikkoa vuoden 1936 sopimuksen allekirjoituksen jälkeen ryhtyy Hitler (7.3.1936) kokeilemaan mahdollisuuksiaan saksalaisen Reininmaan militarisoinnilla ts. siirtämällä alueelle saksalaista poliisi- ja sotaväkeä, vaikka se Versaillesin rauhansopimuksessa oli kielletty. Seurauksena jo tästä toimenpiteestä oli Belgian, Hollannin ja Ranskan vaatimus sotilaallisista toimista Saksaa vastaan Hitler huomaa varsin nopeasti, ettei väestön enemmistön mielipide (kansanäänestys) Kansainliiton asettamana edellytyksenä valtioiden välisten rajojen sijoitteluun – koskenutkaan saksalaisia. /Sleesia, Memel, Sudeettialueet, Etelä-Tiroli/Kirj.) Neuvottelujen lisäpainoksi tarvittaisiin jatkossa sotilaallista voimaa. Tähän oli myös Stalin tähdännyt, Saksan sotilaallisen voiman kasvaessa nopeasti vuodesta 1938 alkaen, kasvoi samalla länsivaltojen kiivas halu estää Saksan yhdistyminen vaikka sodan avulla. Nämä pyrkimykset naamioitiin demokratian ja pienten kansojen puolustamisella samalla yllyttäen näitä (esim. Tsekkoslovakia, Puola) olemaan suostumatta mihinkään Saksan lukuisista neuvotteluesityksistä.
(W. Churchill: "Minulla on vain yksi ainoa päämäärä, se on Hitlerin tuhoaminen, siinä korostuu koko elämäntehtäväni") (4)
Puola valittiin "syötiksi"
Varsinainen, kuuluisaksi tullut Molotov/Ribbentropp-sopimus (23.8.1939) tuli olemaan ansa, joka viritettiin Hitlerille yhteistuumin englantilais – ranskalaisissa neuvotteluissa Stalinin kanssa vuoden 1939 aikana Moskovassa ja täydennettiin Stalinin ja Chruchillin kesken vuoden 1940 alussa.
Stalin toteaa kuitenkin salaisessa puheessaan Korkeimmassa Neuvostossa 19.8.1939, tällä Saksan kanssa solmittavalla hyökkäämättömyys-sopimuksella saavutettavan hänen salaisia tavoitteitaan palvelevina mm. seuraavat tärkeät edut:
1. Saksa vapautuu kahden rintaman pelosta ja hyökkää yhteisen sopimuksen mukaisesti Puolaan, saadakseen takaisin Versaillesin rauhassa v. 1919 Puolalle luovutetut tärkeät saksalais-alueet.
2. Tämän seurauksena tulevat Englanti ja Ranska varmuudella julistamaan sodan Saksalle. (Neuvostoliiton vastaavat toimet niin Puolassa kuin Baltiassa eivät kesän 1939 neuvotteluissa sovitun mukaisesti tätä aiheuttaisi / Daladierin lauisunto Ranskan parlamentin tutkimuskomitealle 19.5.1947 / Kirj.)
Jos taas yhteistyösopimus tehdään ja julkistetaan Englannin ja Ranskan kanssa, Saksa ei hyökkäisi ja sota vältettäisiin, siksi sopimus tehdään Saksan kanssa.
3. Tällöin syttyvän suursodan sekasorrossa syntyvät hyvät mahdollisuudet kaapata valta Euroopassa bolsevikkien käsiin, mikä ei kuluneiden 20 rauhanvuoden vallitessa ole meille onnistunut.
4. Syntyneen sodan olosuhteissa pyrimme pysyttäytymään konfliktin ulkopuolella mahdollisimman kauan sitä pitkittäen. Ja laajentaen ja näin valitsemme itse edullisimman ajankohdan siihen yhtymisellemme.
5. Tehtävämme on näin pitää Saksaa sodassa mahdollisimman pitkään niin, että samalla myöskin Englanti ja Ranska siinä nääntyisivät. Siksi Neuvostoliitto tulee toimittamaan Saksalle kauppasopimusten mukaisesti tärkeitä raaka-aineita ja elintarvikkeita pysyttäytyen puolueettomana ja oikeaa hetkeä odottaen. Apumme Saksalle ei kuitenkaan saa horjuttaa omaa talouttamme eikä armeijamme iskuvoimaa.
Mikäli Saksa lopulta häviää sodan, jota olemme pitkittäneet ja laajentaneet mahdollisimman paljon, eivät Englanti ja Ranska ole enää kykeneviä estämään meitä bolsevisoimasta sitä, samoin lopulta Ranskaa ja muita eurooppalaisia valtioita. Kaikissa niissä on tehtävä voimakasta maanalaista työtä kommunistien vallan kaappaamisen onnistumiseksi. (DDR, muut Neuvostoliiton eurooppalaiset "satelliitit" toisen maailmansodan jälkeen ns. kylmän sodan aikana? (5)
Mikäli Saksa voittaisi sodan, on se sen päättyessä voimaton eikä pysty uhkaamaan Neuvostoliittoa ainakaan 10 vuoteen. Nostatamme kaikki sen alistamat kansat liittolaisiksemme ja toteutamme lopulta maailman vallankumouksen (=proletariaatin diktatuurin – Kiina, Korea, Afrikan sosialistiset valtio, Kuuba, muut Keski-Amerikan sos. valtiot, sekä ns. "vapautus- ja sissi-liikkeet" eri puolilla maailmaa. Toisen maailmansodan jälkeen ns. kylmän sodan aikana.) (5)
Näillä maailman suurvaltojen johtajien näkemyksillä ja salatuilla tavoitteilla saatettiin toisen maailmansodan "rautaiset vankkurit" liikkeelle. Tämän jälkeen niitä ei voitu, eikä haluttu enää pysäyttää.
Skandinavia Englannin ja Ranskan operaatiosuunnitelmissa
Mikä sai Saksan johdon (Hitlerin) äkkiä helmikuun alussa 1940 käynnistämään täysitehoisesti Tanskan ja Norjan miehittämiseen tähtäävän operaatio "Weserubungin"?
Asetetun kysymyksen taustalla ovat mm. Vidkun Quislingin käynti Hitlerin puheilla 14. Ja 18.12.1939, jolloin tämä varoittaa saksalaisia mittavasta englantilais-ranskalaisesta tiedustelusta maihinnousua varten Norjassa. (satamat, rautatiet, sillat, maantiet, lentokentät jne.) Hitler ei innostu ajatuksesta puuttua puolueetomien maiden (Tanska, Norja, Ruotsi) asioihin, mikäli ne neutralitewettinsa pystyisivät ja haluaisivat säilyttää. Saksan sodanjohto käynnistää kuitenkin tutkimukset ("Studio-Nord") vuoden lopussa1939, jossa pyrittiin selvittämään länsivaltojen mahdollisen, lähinnä Norjan, miehityksen merkitystä Saksan sodankäynnille.
Saksan tehostetun tiedustelupalvelun antamat tiedot Norjan tilanteesta käyvät kuitenkin yhä hälyyttävimmiksi ja niimpä Hitler antaa käskyn erikois-esikunnan perustamisesta 27.1.1940.suunnittelemaan Norjan mahdollista miehittämistä (Op Weserubung) e n n e n länsivaltoja. Esikunta aloittaa kiireellisenä varsinaisen työskentelynsä 5.2.1040. (6)
Samana päivänä olikin Englannin ja Ranskan yhteinen sotaneuvosto tehnyt Pariisissa lopullisen päätöksen siirtoarmeijan lähettämisestä Skandinaviaan. Norjan ja Ruotsin odotettiin hyväksyvän invaasio-toimet tekemättä vastarintaa, koska nyt vedottiin Suomelle lähetettävään sotilaallisen apuun, maan taistelussa Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan. Aikaisemmin tekosyynä olleesta pohjoisen Ruotsin malmikaivosten haltuunottamisesta ei enää juuri puhuttu.
Edelleen samana päivänä 5.2.1940 antaa Neuvostoliiton sodanjohto (STAVKA) saatuaan tiedon Pariisissa vihdoinkin aikaansaadusta päätöksestä maihinnousun suorittamisesta Norjaan, oman hyökkäyskäskynsä Suomen miehittämisestä, kuten Länsivaltojen sodanjohdon kanssa oli sovittu. Marsalkka Timoshenkolle oli nyt varattu tähän tehtävään miljoonan miehen armeija varustettuna ennen näkemättömällä määrällä panssareita, ilmavoimien kalustoa ja tykistöä. Suurhyökkäys alkaa 9. – 10. helmikuuta 1940.
Asetamme seuraavat kysymykset
Miksi Molotov, joka Suomen johdon epätoivoisten rauhanpyrkimysten johdosta oli 29.1.1940 ilmoittanut Moskovan olevan valmis "kuulemaan" suomalaisten esityksiä rauhanteon pohjaksi, (2.2.1940 Suomi esitti nämä lisäluovutuksia luvaten ja neuvottelutahtoa ilmaisten) äkkiä ja yllättäen myöskin 5.2.1940 ilmoittaa, ettei Suomen esitys kelpaa? (Hyökkäyskäsky puna-armeijalle oli juuri annettu).
Mitä oli keskusteltu ja päätetty Moskovaan jo 16 – 17.11940 saapuneen Churchillin "harmaan eminenssin" Sir Stafford Crippsin ja Kremlin johdon välisissä neuvotteluissa? Ulos annettu tieto kertoo vain "kauppaneuvotteluista"?
Kun Sir Cripps seuraavan kerran saapuu Moskovaan 16.2.1940 käydään keskusteluja Kremlin johdon kanssa Neuvostoliiton sodan päämääristä Suomen suhteen ja englantilais-ranskalaisen invaasion toteuttamisen aikataulusta Skandinaviaan. Gripps wsittää Molotoville kommunikean antamista, jossa maailmalla yleisesti voimakkaan tuomion saanutta hyökkäystä pyrittäisiin selvittelemään parhain päin. Molotov torjuu sen kuitenkin tarpeettomana, koska Suomen asia (=valloitus) on enää viikon parin vaiva! Cripps mainitsee lisäksi päiväkirjassaan, että Molotov oli koko neuvottelujen ajan vaikuttanut varautuneelta ja hyvin huolestuneelta.
Kysymme jälleen – miksi?
Neuvostoliiton Berliinin asiainhoitaja Skartsev oli aamulla 10.2.1940 toimittanut Moskovan johdolle Hitlerin 9.2.1940 allekirjoittaman nootin, jossa kohteliaasti toivottiin Moskovan pyrkivän mahdollisimman nopeasti rauhaan Suomessa. Syyksi esitettiin mahdollisen sotilaallisen tilanteen kiristyminen Skandinaviassa, sodan turha laajentuminen ja Saksan intressit mm. Suomessa sekä puna-armeijan jo saavuttama taso, joka hyvin vastasi Moskovan syksyllä 1939 Suomelle esittämiä aluevaatimuksia.
Molotovin huoli lienee koskenut juuri samaan aikaan voimalla käynnistettyä puna-armeijan suurhyökkäystä ja sen Saksan lähettämän nootin vastaisia tavoitteita s.o. Suomen valloitusta.
Nyt kysymyksemme kuuluu, miksi Hitler lähettää edellämainitun nootin?
Aamulla 9.2.1940 ovat Saksan ilmavoimat Lontoon lentokentällä toimineen agenttinsa vihjeen perusteella ottaneet alas Pohjanmerellä Lontoosta Moskovaan lentoa suorittavan kansallisuustunnuksia vailla olevan, mutta venäläiseksi tunnistetun 2-moottorisen lentokoneen. Tiedustelumiesten suorittamassa perinpohjaisessa tarkastuksessa tästä "kenraalikuriirin" koneesta löytyvät koko toisen maailmansodan historian mullistavat asiakirjat, jotka kaikki mikrokuvataan.
Näistä asiakirjoista käy selville Churchillin ja Stalinin 15.10.1939 tekemä salainen sotasopimus Saksan lyömiseksi. Tämä tapahtuisi saartamalla Saksa neljältä eri suunnalta, jolloin se ei kykenisi enää keskitettyyn vastarintaan ja luhistuisi nopeasti. Rintamat olivat E= Neuvostoliiton rintama (Baltia, puola, Ukraina, Romania). SE= Balkanin rintama (Kreikka, Bulgaria, Jugoslavia). N= Skandinaviaan muodostettava rintama, josta lopullinen yllättävä hyökkäys Saksaan tapahtuisi Etelä-Ruotsin ja Tanskan kautta. Neuvostoliiton ja länsivaltojen maajoukkojen väliraja kulkisi Pohjanlahdelta Itämerelle jatkuen Bornholmin tasalle. Hyökkäysvalmius piti saavuttaa 15.6.1940 mennessä. (Kartta A)
Kaapattu liittolaisen kone sai n. neljän tunnin pysähdyksen jälkeen jatkaa matkaansa. Sen alas-oton syyksi luonnollisesti esitettiin vain koneen puuttuneet kansallisuustunnukset.
Saamansa tiedot päätti Saksan johto salata tarkoin vastapuolelta ja paljastumisvaaran vuoksi myös omiltaan. Vain ns. "sisärengas"; Göring, Ribbentrot, Keitel, Hess, ja Hitler itse olivat salaisuudesta perillä.
Saksan johdon suhtautuminen Suomeen muuttuu – Mannerheimia lähestytään
Helmikuun 10. päivänä 1940 saapuu evl. J. Veltjens, Hitlerin ja Göringin kuriiri Ruotsin kautta Mikkeliin, jossa yksityisesti luovuttaa Mannerheimille Hitlerin kirjeen. Siitä käy selville Neuvostoliitolle lähetetty nootti pyrkiytyä rauhaan Suomen kanssa ja lopettaa enemmät sotatoimet heti, Lisäksi pyydetään marsalkkaa lähettämään joku kenraaleistaan Saksan Päämajaan informoitavaksi muuttuneesta kansainvälisestä tilanteesta, sekä asettamaan Ruotsiin erityisen luotettava kuriiri-asiamies, jonka kautta Saksan johto voisi pitää yhteyttä marsalkkaan.
Kenraali matkustaa Mannerheimin käskystä Saksaan jo 12.2.1940. Palatessaan 14.2.1940 myöhään illalla tuo kenraali Mannerheimille Hitlerin kirjeen, jossa on tiedot kenraalille annetusta informaatiosta, kopio Moskovaan 10.2.1940 lähetetystä nootista sekä pyyntö, että marsalkka nopeasti järjestäisi Ruotsiin yhteyskuriirinsa, joka toimisi jatkossa Saksan ja Suomen välillä näiden erittäin salaisten yhteydenottojen hoitajana. Saksalaisten yhteydenotto on Mannerheimista hämmentävä. Hän jopa epäilee jonkinlaista provokaatiota. Olihan Saksa tähän saakka ollut varsin kylmäkiskoinen Suomea kohtaan sen taistellessa Saksan liittokumppania Neuvostoliittoa vastaan.
Jo muutama päivä aikaisemmin alkanut venäläisten raivokas suurhyökkäys ja sen torjuminen vievät kuitenkin Mannerheimin ajan ja ajatukset kokonaan. Lisäksi joutuu hän tiivisti osallistumaan Suomen hallituksen jatkuviin pyrkimyksiin rauhan aikaan saamiseksi, sekä poliittisella tasolla kiihkeinä käyviin keskusteluihin mahdollisen Länsiavun vastaanottamisesta. Vasta 2.3.1940 päättää Mannerheim toimia, Suomen rintamien ollessa jo murtumispisteessä. Erikoisesti Karjalan kannaksen ja venäläisten Viipurinlahdelle 5 – 6 divisioonan voimin avaaman uuden rintaman synnyttämä tilanne vaati Saksan johdon arvoituksellisen yhteydenoton merkityksen selvittämistä. Hän lähettää nyt uudelleen asiamies-kenraalinsa Saksan Päämajaan tehtävänä lyhyesti tiedustella, mitä Hitler oli tarkoittanut Veltjensin aikaisemmin tuomalla nootti-tiedolla, jossa ilmoitettiin venäläisten tulevan pyrkimään rauhaan? Sen sijaan oli puna-armeija aloittanut suurhyökkäyksen kaksinkertaisin voimin ja oli Suomen armeijan kestokyky nyt murtumispisteessä.
Kenraali palaa 4.3.1940 illalla mukanaan sinetöity kirje von Ribbentropilta. Kirjeen sisältö oli lyhyesti seuraava: (Ib. 1. Mannerheim/ S-32)
* Kopio Moskovaan 10.2.1940 lähetetystä nootista.
* Ilmoitus uudesta Moskovalle myöhään yöllä 3.3.1940 jätetystä uhkavaatimuksesta, jossa vaadittiin Neuvostoliittoa välittömästi lopettamaan sotatoimet Suomea vastaan ja aloittamaan rauhanneuvottelut. (Göring oli tässä yhteydessä ilmoittanut kenraalille saattaneensa Neuvostoliiton asiainhoitajan, Skartsevin tiedoksi, että Saksan ilmavoimat puuttuvat välittömästi taisteluun suomalaisten puolella (Karjalan kannas, Viipurinlahti) ellei Neuvostoliitto aloita rauhanneuvotteluja.
(Useankin lähteen jälkimaailmalle jättämä tieto kertoo, että Kremlissä juuri 4 – 5 maaliskuuta 1940 käytiin kiivas väittely Suomen kanssa tehtävästä rauhasta. Sitä vastustivat voimakkaasti Molotov, Zdanov ja kenraalit, koska Suomen luhistuminen ja voitto olivat käden ulottuvilla. Stalin on kuitenkin realisti todetessaan, ettei Hitlerin tiukka noottia vielä tuolloin noin vain voida sivuuttaa. Stalin voittaa "kädenväännön" ja Hitleriä tyydyttävä rauha Suomen kanssa solmitaan. Samalla kuitenkin varmistetaan laajoja lisäalueita vaatimalla edulliset lähtöasemat uudelle hyökkäykselle.) ( 8 )
* Tiedustelu, oliko Mannerheim ennättänyt järjestää kuriiri-asiamiehensä Ruotsiin hoitamaan Saksan ja Mannerheimin salaisia yhteyksiä. Kuka henkilö olisi ja miten yhteys häneen järjestettäisiin?
Tämäkään Saksan johdon Mannerheimille toimittama tieto ei tuonut lopullista selvyyttä erittäin "monisärmäiseksi" muodostuneeseen tilanteeseen. Samaan aikaan olivat kuitenkin Suomen hallituksen toimet rauhan aikaansaamiseksi. Molotovin 23.2.1940 ilmoiyyamista erittäin kovista ehdoista huolimatta, käyneet välttämättömäksi.
Englannin ja Ranskan johto (lähinnä Churchill ja Daladier) ovat nyt joutumassa vaikeaan asemaan suunnitelmineen, mikäli Suomi solmisi rauhan. Se olisi saatava taistelemaan katkeraan loppuun saakka (= puna-armeijan miehitykseen), että lännen lupaamat "apujoukot voitaisiin" uskottavasti lähettää taistelun kestäessä Skandinaviaan. Rauhanteon jälkeen tätä maailmalle tarjottavaa hämäystä (= petosta) ei kentien voitaisi uskottavasti käyttää, ilman että tehty kolmen vallan salaliitto paljastuisi.
Jo 1 – 2.3.1940 ilmoittaakin Ranska voivansa lähettää varsin nopeasti Suomen avuksi 50 000 miestä ja pommikoneita, pääasia, että Suomi heti katkaisisi Moskovan rauhanneuvottelut. ( 1 )
Suomen hallitus, joka jo epätoivoissaan oli hyväksynyt Kremlin rauhanehdot, päättää vielä tiedustella Ruotsin sotilaallista apua. Vastaus on ehdottomasti kielteinen! Ruotsi ei sallisi vastarinnatta länsivaltojen "apuretkikunnan" läpimarssia.
Vielä ulkoministeri Väinö Tanner yrittää saada Ruotsin ulkoministerin avulla lievennyksiä Moskovan ehtoihin, mutta se osoittautuu mahdottomaksi. Molotov on taipumaton ja Suomen hallitus alistuu. Seuraavana päivänä 5.3.1940 Molotov ilmoittaa Moskovan ottavan vastaan Suomen rauhanvaltuuskunnan. Valtuuskunta matkustaa 7.3.1940 Moskovaan. Ensimmäinen neuvottelu Kremlin edustajien kanssa on jo seuraavana päivänä. Tällöin Molotov esittää erittäin jyrkkäsanaisessa ja katkerassa muodossa Neuvostoliiton lopulliset vaatimukset. Tyypilliseen venäläiseen tapaan – tästä oli Mannerheim usein varoittanut – vaatimuksia oli edelleen lisätty (Salla, Kalastajasaarennon puolikas, Kemijärven - Sallan rata).
Suomen hallitus keskustelee kriittisen tunnelman vallitessa kahteen eri otteeseen 9.3.1940 näistä lisävaatimuksista. Myös Englanti ja Ranska lupaavat jälleen kiihkeästi apuaan, asettaen Suomen virallisen pyynnön takarajaksi 12.3.1940.
Miksi Suomi ei pyytänyt tätä "apua"?
Ennakoivat tapahtumat (Veltjensin käynti 10.2.1940) ja Marskin asiamies-kenraali Saksan Päämajasta tuomat tiedot, olivat tehneet Mannerheimin varsin epäluuloiseksi erittäin monimutkaiseksi muodostuneessa tilanteessa.
Ratkaisu tapahtuu lopulta 9.3.1940
Mannerheimin 5.3.1940 Ruotsiin asettama erikois-kuriiri "B" (=Valtiollisen poliisin silloinen apulaispäällikkö Bruno Aaltonen) tavoittaa marsalkan, tuoden saksalaisen kuriirin (todennäköisesti Veltjensin) hänelle luovuttaman ja erittäin tärkeäksi mainitseman sinetöidyn kirjeen.
Mitä tuo kirje sisälsi?
1. Fotokopiot saksalaisten 9.2.1940 kaappaamasta venäläisen kenraalikuriirin Lontoosta noutamista asiakirjoista, koskien Skandinavian osuutta eli sivut 4. Ja 5. Näissä paljastu Englannin (Churchill) ja Stalinin jo 15.10.1939 tekemään sotasopimukseen liittyvän rintaman "N" (=pohjoinen) muodostaminen.
2. Suunnitelmaan liittyvä toimeenpanosopimus, jonka Englannin Amiraliteetti (Churchill) oli hyväksynyt Stalinin kirjeessään 28.1.1940 tekemän esityksen pohjalta. Asian olivat Stalin ja Churchill sopineet tammikuun alkupuolella 1940 Krimillä käymässään neuvottelussa.
3. Suunnitelman maihinnoususta Norjan rannikolla ja tiedot joukkojen vahvuuksista sekä laskettavista miinakentistä, aukkoineen mm. Narvikin edustalla.
4. Pyyntö Mannerheimille lähettää edustajansa tutustumaan koko kaapattuun aineistoon. (ilmeisesti aikaisemmin mainitut suunnitelmat myös rintamista "M", "SE" ja "E", joista oli kirjeessä mukana koko Euroopan käsittävä fotokuvan pohjalle piirretty kartta.
5. Ulkoministeri von Ribbentropin kirjeen päivättynä 7.3.1940. Tämä kirje sisälsi perusteellisen selvityksen kaapattujen asiakirjojen sisällön perusteella syntyneestä uudesta sotilaallisesta tilanteesta Euroopassa.
Kirjeen viimeinen osa, kohta 4. Kuului seuraavasti:
* "Kun muuttunut kansainvälinen tilanne osoittaa, ettei yksin Saksa, vaan myöskin Pohjolan kansat ja niiden mukana urhoollisesti Neuvostoliittoa vastaan taistellut Suomi, ovat joutumassa kansainväliseksi sotatantereeksi, niin maittemme yhteisen edun takaamiseksi Saksan hallitus on päättänyt puolustaa Skandinavian niemimaat ja Suomea, sekä tulee valvomaan, ettei maatamme ainakaan toistaiseksi miehitetä enempää neuvostoliittolaisilla kuin länsivaltojenkaan sotajoukoilla.
* Saksan valtakunnan johtaja Adolf Hitler pyytää lisäksi Suomelle ilmoittamaan, että mikäli tarvitsette nopeaa sotilaallista materiaali- ja ilmatukiapua torjuessanne neuvostoliittolaisten ylivoimaista hyökkäystä, niin pyydettäessä Saksa sitä tulee heti antamaan ilman mitään vastavuoroisuuden periaatetta."
Mannerheim kertoo myöhemmin salaiselle asiamiehelleen, että luettuaan kirjeen yhä uudelleen ja uudelleen, hänestä oli tuntunut "kuin pommi olisi pudonnut!" Niin uskomattomalta oli Ribbentropin kirje vaikuttanut. Hän lähettää asiamiehensä "B" takaisin Ruotsiin ja kehottaa tätä hakeutumaan yhteyteen pääministeri P.A Hanssonin kanssa ja kertomaan tälle mannerheimin suulliset terveiset. Niiden mukaan marsalkka arvostaa Ruotsin johdon kaukonäköisyyttä (mm. Hanssonin kielteinen kanta 13.2. ja kuningas Kustaa V. Lausunto 192.), vaikka ei tarkoin tiedäkään näiden omaamiensa tietojen taustaa ja miltä pohjalta Ruotsi ja Norja ovat ratkaisunsa tehneet, kieltäytyessään sallimasta englantilais-ranskalaisten joukkojen käyttämästä valtioittensa aluetta Suomen "auttamisen" tekosyyllä. Marski toivoi, että molemmat maat edelleen pysyisivät omaksumallaan kannalla, vaikka Suomen hallitus Länsivaltojen lupausten houkuttelemana ja hänen vastustuksestaan huolimatta läpimarssilupaa pyytäisivätkin.
Epätietoisuuden kanssa painiskelevalle hallitukselleen Mannerheim antaa nyt ehdottoman kiellon olla hyväksymättä Länsivaltojen avustustoimia ja pyrkiä heti saamaan rauha aikaan Moskovassa. Siellähän rauhanvaltuuskuntamme odotti "kylmä hiki" otsalla Molotovin ja Zdanovin uhkausten saattelemana lupaa Suomen hallitukselta rauhan allekirjoittamiseen. Mannerheim puolestaan painostaa häikäilemättä hallituksen jäseniä mm. ulkoministeri Väinö Tanneria tuon luvan antamiseen. Hän jopa sähkeitse suoraan kehottaa valtuuskuntaa olemaan luottamatta Länsivaltojen lupauksiin ja allekirjoittamaan heti rauhansopimuksen. (9)
Ribbentropilta saamastaan kirjeestä hän ei mainitse sanaakaan!
Vihdoin 11. –12.3.1940 Suomen hallitus tulee vakuuttuneeksi rauhan väistämättömyydestä ja lupa annetaan, vaikka Länsivallat vielä viime hetkellä radion kautta lupaavat epätoivoisesti "apuaan", jos sitä pyydettäisiin. Moskovassa rauha allekirjoitetaan yöllä 12/13.3.1940
Talvisota on päättynyt!
Inhimillisen kestävyyden äärirajoille taistellut Talvisodan veteraanien armeijamme aloitti marssinsa yhdessä Karjalan heimon siviiliväen kanssa kanta-Suomen alueille. Taistelukentät, joille vihollinen lopultakin valtavin tappioin oli päässyt, jäivät usein 100 kilometrin päähän uudesta rajasta. Rauha tehtiin kuitenkin viimeisellä mahdollisella hetkellä, sillä rintamien murtuminen eräillä lohkoilla oli enää "hiuskarvan varassa" (10)
Rauhaan tähtäävistä poliittisista syistä johtuen Mannerheim vaati, joka yksin oli tietoinen kansainvälisen tilanteen muuttumisesta, vielä viimeisinä taistelupäivinä vaati yli-inhimillisiä ponnisteluja väsymyksen ja tappioiden rasittamilta joukoiltaan. Takana oli ehkä marsalkan täydellinen tuntemus venäläisestä luonteesta: "venäläisen kanssa ei voi neuvotella, jos se tuntee olevansa niskan päällä!"
Viipurinlahdella 4. Div. alueella olivat joukkojemme kokonaistappiot maaliskuussa 1940, Talvisodan kahden viimeisen viikon aikana lähes 200 miestä päivässä. Suomi maksoi loppuun sakka verellä 1920- ja 1930-luvuilla leikattuja puolustusmäärärahoja.
Erkki Hautamäki
syntynyt 1930, opetusneuvos, reservin majuri.
Vuokatin urheiluopiston rehtori 1070 - 1990. Hautamäki on toiminut 1960-luvulla erikoistehtävässä Suomen PV:n Pääesikunnassa. Hän on kansainvälisesti tunnettu urheilujohtaja ja Kekkosen ajan kriitikko ja keskustelija.
Siirryttyään eläkkeelle on Hautamäki omistautunut monivuotiselle tutkimustyölle koskien Vilho Tahvanaisen jälkeensä jättämää, sotahistoriallisesti, mielenkiintoista materiaalia.
Vilho Tahvanainen ("VT") oli marsalkka C.G.E. Mannerheimin luotettu ja erikoisagentti 1930-luvulta asti aina marsalkan kuolemaan 1951 saakka.
VT sai tehtävässään laajan tietämyksen niihin salaisten asiakirjojen sisältöihin, jotka marsalkka taltioi S-32 merkinnällä varustettuun henkilökohtaiseen, salaiseen kansioonsa. Kirjoittajan (Hautamäen) toivomus on, että kirja Finland i stormens öga (Suomi myrskyn silmässä) herättäisi keskustelua ja vaikuttaisi tulevaan tutkimukseen siten, että totuus suurvaltojen taustapoliittisesta toiminnasta synnyttämiensa maailmansotien myrskyissä paljastuisi."
Stalinin Neuvostoliitto myöskin Molotov/Ribbentrop - sopimuksen jälkeen piti avoinna kaksi vaihtoehtoa ja jo 15. lokakuuta 1939 solmi salaisen periaatesopimuksen länsivaltojen kanssa Churchillin allekirjoittamana.
Länsivallat hyväksyivät tässä sopimuksessa periaatteen, jonka mukaan NL voi yhdistyvien sodanpäämäärien mukaisesti miehittää Suomen ja Baltian maat, sekä suunnittelivat samalla omasta puolestaan Norjan ja Ruotsin miehittämistä. Lontoon-Pariisin akselin ja Moskovan kaksoispeli tarkoitti yhteisen hyökkäyksen suorittamista Saksaa vastaan pohjoisesta jo kesällä 1940.
Tällä oli tarkoitus muiden saarrostavien rintamien ohella saada aikaan Saksan täydellisesti murskaava yllätys, joka lyhentäisi käynnissä olevaa maailmansotaa olennaisesti.
Sotilaallinen apu (ns. siirtoarmeija), jota länsivallat lupasivat Suomelle Talvisodan kestäessä olikin näin vain kyyninen tekosyy Norjan ja Ruotsin miehittämiseksi ja samalla Ruotsin malmikenttien haluun ottamiseksi. Ennen kaikkea oli tarkoitus saada yhteys pohjoisen Puna-armeijan joukkoihin ja näin pakottaa Hitler tälläkin alueella vastatoimiin.
Tässä voimme nähdä kuinka Churchillin jo ensimmäisen maailmansodan aikainen (1915) idea ja suunnitelma kahden sivustarintaman avaamisesta Saksaa vastaan oli jälleen otettu esille, nyt vain jo heti sodan alettua.
Rintamat olivat: "Eteläinen (E) Balkan/Mustameri ja "Pohjoinen" (N) Itämeri/Skandinavia". Viimeksi mainittu rintama onnistuessaan synnyttäisi Saksalle kuolettavan uhkan sen pohjoiselle sivustalle.
("op. Barbarossa").
Talvisodan rauhan arvoitus on ratkaistu
Historiantutkija, opetusneuvos Erkki Hautamäen keväällä 2002 ilmestyvän kirjansa sisällöstä laatima yleisluonteinen yhteenveto viimeaikoina paljon keskustelua aiheuttaneesta Talvisotamme 1939-1940 koskevista poliittisista taustatekijöistä. Pian 8 vuotta jatkunut tutkimus on perustunut Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheimin salaisen asiakirjakansion (Kansio S-32) kopioihin ja marsalkan henkilökohtaisiin lausuntoihin, sekä laajaan koti- ja ulkomaiseen lähdeaineistoon.
Akateemiset historian tutkijamme ovat viime vuosina käyneet väsymättä kiistaa talvisotamme poliittisesta taustasta ja ennen kaikkea sodan 13.3.1940 päättäneen Moskovan rauhan synnystä ja merkityksestä. Tutkijamme ovat päätyneet kuitenkin yhä uudelleen kuin muurin eteen, josta ei aukene ovea Talvisodan "mysteeriin" enempää sen puhkeamisen kansainvälis-poliittiseen taustaan kuin varsin yllättävään päättymiseen. Prof. Olli Vehviläinen lausui samasta asiasta mielestäni osuvasti (Suomen tie Jatkosotaan – luentosarja/Porthania 14.11.2000) " – kaikkiin kysymyksiin ei ole vastausta, sillä kaikkia lähteitä ei vielä ole käytettävissä." (Karjala/16.11.2000)
Tutkijoistamme mm. prof. Ylikangas on, aivan oikein, tarttunut pariin pieneen tapahtumaan (H. Göringin lausunto ministeri T. M. Kivimäelle 22.2.1940 ja kenraali P. Talvitielle 18.12.1940) ja kehitellyt tästä teoriansa vastatessaan tutkijalle aina niin tärkeään kysymykseen – miksi? Virhe ja samalla teorian jääminen "leijumaan" ilmaan johtuu siitä, että asetettu kysymys katsoo vain –eteenpäin, -seurauksiin! Syyn ja vasta siitä johtunut "seurauksen laki" on unohtunut!
Kivimäelle helmikuussa 1949 annettu hämärä vihje ei oikeuta Ylikankaan tekemiin pitkälle meneviin johtopäätöksiin Saksan hyökkäyssuunnitelmista itään. Puhumattakaan, että Suomesta jo tuolloin olisi tullut Saksan liittokumppani ja aseveli. Saksallehan oli tuolloin vasta vahvistunut karmea tietoisuus siitä, että sille ratkaisevan tärkeä liittolainen – Stalin (Moöotov/Ribbentrop – sopimus oli solmittu 23.8.1939) oli siirtynyt jo vuoden 1939 lokakuussa vihollisen so. Länsivaltojen leiriin, tosin omin pitkälle tähtäävin salaisin tavoittein.
Neuvostoliiton ja Saksan laaja yhteistoimintasopimus – 1936
Stalinin aloitteesta solmivat Neuvostoliitto ja Saksa laajan etupiirijakoon perustuvan keskinäisen sopimuksen helmikuun loppupuolella 1936 (1)
Tämä erittäin salaisena pysynyt sopimus sisälsi laajan taloudellisen yhteistyön lisäksi sotilas- ja aluepoliittiset tavoitteet. Niiden mukaisesti molemmat valtiot pyrkisivät toisiaan tukien palauttamaan kaikki niiltä 1. Maailmansodassa riistetyt alueet emämaittensa yhteyteen. Neuvostoliiton kohdalla tämän ei katsottu koskevan itsenäistynyttä Suomea (laskettiin kuuluvaksi Skandinaviaan/Kirj.) eikä myöskään Baltian maita. Viimeksimainitut joutuisivat kuitenkin sallimaan Neuvostoliiton tukikohtia alueellaan sen turvallisuuden takaamiseksi.
Huolimatta ankarasta vastenmielisyydestään kommunismia kohtaan suostui Hitler hyväksymään sopimuksen, joka täyttäisi ainakin kaksi hänen omintakin suunnitelmistaan. Niistä ensimmäinen oli Versaillesin rauhassa 1919 silvotun, (n. 10 milj. saksalaista oli -joutunut vieraan vallan alle) Saksan yhtenäisyyden palauttaminen. Toinen ja epäilemättä houkuttavin oli sopimus yhteistoiminnasta Neuvostoliiton kanssa, joka takaisi sen, ettei syntyisi kahden rintaman sotaa, mikäli rauhanomainen ratkaisu alueiden palauttamiskysymyksen yhteydessä Ranskan, Englannin ja USA:n kanssa ei onnistuisi. Tästä oli varsin selviä merkkejä em. maiden lehdistöissä ja johtavien poliitikkojen (mm. Churchill, Roosevelt) lausunnoissa. Mm. Winston Churchillin lausunto 1934 Saksan entiselle liittokanslerille Heinrich Bruningille Lontoossa: "Mikäli Saksasta tulee liian vahva, täytyy se jälleen lyödä hajalle ja tällä kertaa l o p u l l i s e s t i (2)
Mikä oli Stalinin salainen, pitkälle tähtäävä ja nerokas tavoite solmiessaan sopimuksen Hitlerin kanssa? Ensimmäisenä ja tärkeimpänä oli pyrkimys ohjata "kapitalistit kiinni toistensa kurkkuun" ts. nähdä Hitlerin tulevien toimien lopulta johtavan Saksan sotaan Länsivaltojen kanssa. Tästä Ranskan ja Englannin ulkopolitiikan Saksan vastaisesta linjasta oli Stalin täysin vakuuttunut Hitlerin valtaannousun jälkeen.
Toisena ja yhtä tärkeänä seikkana oli kaikin keinoin pitää Neuvostoliitto ulkona tulevasta kamppailusta, joka saattaisi Euroopan ehkä koko maailman sekasorron ja epäjärjestyksen kouriin. (Tämäkin tuntui onnistuvan jo 1936 – 1939, vrt. Italian/Abessinian sota. Espanjan sisällissota, Japanin/Kiinan sota, Japanin/Neuvostoliiton kauko-idän sota., Hitlerin rohkeus ryhtyä rakentamaan Saksalle jälleen armeijaa, Kansainliiton kyvyttömyys jne.)
Kolmantena sopimusetuna Stalin näki mahdollisuuden saada Neuvostoliiton haltuun sopimuksella sellaiset alueet mahdollisimman kaukana lännessä, joista puna-armeijan tulevat offensiivit aikanaan olisivat edulliset käynnistää. (3)
Stalinin nerokas suunnitelma myötätuulessa
Vain pari viikkoa vuoden 1936 sopimuksen allekirjoituksen jälkeen ryhtyy Hitler (7.3.1936) kokeilemaan mahdollisuuksiaan saksalaisen Reininmaan militarisoinnilla ts. siirtämällä alueelle saksalaista poliisi- ja sotaväkeä, vaikka se Versaillesin rauhansopimuksessa oli kielletty. Seurauksena jo tästä toimenpiteestä oli Belgian, Hollannin ja Ranskan vaatimus sotilaallisista toimista Saksaa vastaan Hitler huomaa varsin nopeasti, ettei väestön enemmistön mielipide (kansanäänestys) Kansainliiton asettamana edellytyksenä valtioiden välisten rajojen sijoitteluun – koskenutkaan saksalaisia. /Sleesia, Memel, Sudeettialueet, Etelä-Tiroli/Kirj.) Neuvottelujen lisäpainoksi tarvittaisiin jatkossa sotilaallista voimaa. Tähän oli myös Stalin tähdännyt, Saksan sotilaallisen voiman kasvaessa nopeasti vuodesta 1938 alkaen, kasvoi samalla länsivaltojen kiivas halu estää Saksan yhdistyminen vaikka sodan avulla. Nämä pyrkimykset naamioitiin demokratian ja pienten kansojen puolustamisella samalla yllyttäen näitä (esim. Tsekkoslovakia, Puola) olemaan suostumatta mihinkään Saksan lukuisista neuvotteluesityksistä.
(W. Churchill: "Minulla on vain yksi ainoa päämäärä, se on Hitlerin tuhoaminen, siinä korostuu koko elämäntehtäväni") (4)
Puola valittiin "syötiksi"
Varsinainen, kuuluisaksi tullut Molotov/Ribbentropp-sopimus (23.8.1939) tuli olemaan ansa, joka viritettiin Hitlerille yhteistuumin englantilais – ranskalaisissa neuvotteluissa Stalinin kanssa vuoden 1939 aikana Moskovassa ja täydennettiin Stalinin ja Chruchillin kesken vuoden 1940 alussa.
Stalin toteaa kuitenkin salaisessa puheessaan Korkeimmassa Neuvostossa 19.8.1939, tällä Saksan kanssa solmittavalla hyökkäämättömyys-sopimuksella saavutettavan hänen salaisia tavoitteitaan palvelevina mm. seuraavat tärkeät edut:
1. Saksa vapautuu kahden rintaman pelosta ja hyökkää yhteisen sopimuksen mukaisesti Puolaan, saadakseen takaisin Versaillesin rauhassa v. 1919 Puolalle luovutetut tärkeät saksalais-alueet.
2. Tämän seurauksena tulevat Englanti ja Ranska varmuudella julistamaan sodan Saksalle. (Neuvostoliiton vastaavat toimet niin Puolassa kuin Baltiassa eivät kesän 1939 neuvotteluissa sovitun mukaisesti tätä aiheuttaisi / Daladierin lauisunto Ranskan parlamentin tutkimuskomitealle 19.5.1947 / Kirj.)
Jos taas yhteistyösopimus tehdään ja julkistetaan Englannin ja Ranskan kanssa, Saksa ei hyökkäisi ja sota vältettäisiin, siksi sopimus tehdään Saksan kanssa.
3. Tällöin syttyvän suursodan sekasorrossa syntyvät hyvät mahdollisuudet kaapata valta Euroopassa bolsevikkien käsiin, mikä ei kuluneiden 20 rauhanvuoden vallitessa ole meille onnistunut.
4. Syntyneen sodan olosuhteissa pyrimme pysyttäytymään konfliktin ulkopuolella mahdollisimman kauan sitä pitkittäen. Ja laajentaen ja näin valitsemme itse edullisimman ajankohdan siihen yhtymisellemme.
5. Tehtävämme on näin pitää Saksaa sodassa mahdollisimman pitkään niin, että samalla myöskin Englanti ja Ranska siinä nääntyisivät. Siksi Neuvostoliitto tulee toimittamaan Saksalle kauppasopimusten mukaisesti tärkeitä raaka-aineita ja elintarvikkeita pysyttäytyen puolueettomana ja oikeaa hetkeä odottaen. Apumme Saksalle ei kuitenkaan saa horjuttaa omaa talouttamme eikä armeijamme iskuvoimaa.
Mikäli Saksa lopulta häviää sodan, jota olemme pitkittäneet ja laajentaneet mahdollisimman paljon, eivät Englanti ja Ranska ole enää kykeneviä estämään meitä bolsevisoimasta sitä, samoin lopulta Ranskaa ja muita eurooppalaisia valtioita. Kaikissa niissä on tehtävä voimakasta maanalaista työtä kommunistien vallan kaappaamisen onnistumiseksi. (DDR, muut Neuvostoliiton eurooppalaiset "satelliitit" toisen maailmansodan jälkeen ns. kylmän sodan aikana? (5)
Mikäli Saksa voittaisi sodan, on se sen päättyessä voimaton eikä pysty uhkaamaan Neuvostoliittoa ainakaan 10 vuoteen. Nostatamme kaikki sen alistamat kansat liittolaisiksemme ja toteutamme lopulta maailman vallankumouksen (=proletariaatin diktatuurin – Kiina, Korea, Afrikan sosialistiset valtio, Kuuba, muut Keski-Amerikan sos. valtiot, sekä ns. "vapautus- ja sissi-liikkeet" eri puolilla maailmaa. Toisen maailmansodan jälkeen ns. kylmän sodan aikana.) (5)
Näillä maailman suurvaltojen johtajien näkemyksillä ja salatuilla tavoitteilla saatettiin toisen maailmansodan "rautaiset vankkurit" liikkeelle. Tämän jälkeen niitä ei voitu, eikä haluttu enää pysäyttää.
Skandinavia Englannin ja Ranskan operaatiosuunnitelmissa
Mikä sai Saksan johdon (Hitlerin) äkkiä helmikuun alussa 1940 käynnistämään täysitehoisesti Tanskan ja Norjan miehittämiseen tähtäävän operaatio "Weserubungin"?
Asetetun kysymyksen taustalla ovat mm. Vidkun Quislingin käynti Hitlerin puheilla 14. Ja 18.12.1939, jolloin tämä varoittaa saksalaisia mittavasta englantilais-ranskalaisesta tiedustelusta maihinnousua varten Norjassa. (satamat, rautatiet, sillat, maantiet, lentokentät jne.) Hitler ei innostu ajatuksesta puuttua puolueetomien maiden (Tanska, Norja, Ruotsi) asioihin, mikäli ne neutralitewettinsa pystyisivät ja haluaisivat säilyttää. Saksan sodanjohto käynnistää kuitenkin tutkimukset ("Studio-Nord") vuoden lopussa1939, jossa pyrittiin selvittämään länsivaltojen mahdollisen, lähinnä Norjan, miehityksen merkitystä Saksan sodankäynnille.
Saksan tehostetun tiedustelupalvelun antamat tiedot Norjan tilanteesta käyvät kuitenkin yhä hälyyttävimmiksi ja niimpä Hitler antaa käskyn erikois-esikunnan perustamisesta 27.1.1940.suunnittelemaan Norjan mahdollista miehittämistä (Op Weserubung) e n n e n länsivaltoja. Esikunta aloittaa kiireellisenä varsinaisen työskentelynsä 5.2.1040. (6)
Samana päivänä olikin Englannin ja Ranskan yhteinen sotaneuvosto tehnyt Pariisissa lopullisen päätöksen siirtoarmeijan lähettämisestä Skandinaviaan. Norjan ja Ruotsin odotettiin hyväksyvän invaasio-toimet tekemättä vastarintaa, koska nyt vedottiin Suomelle lähetettävään sotilaallisen apuun, maan taistelussa Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan. Aikaisemmin tekosyynä olleesta pohjoisen Ruotsin malmikaivosten haltuunottamisesta ei enää juuri puhuttu.
Edelleen samana päivänä 5.2.1940 antaa Neuvostoliiton sodanjohto (STAVKA) saatuaan tiedon Pariisissa vihdoinkin aikaansaadusta päätöksestä maihinnousun suorittamisesta Norjaan, oman hyökkäyskäskynsä Suomen miehittämisestä, kuten Länsivaltojen sodanjohdon kanssa oli sovittu. Marsalkka Timoshenkolle oli nyt varattu tähän tehtävään miljoonan miehen armeija varustettuna ennen näkemättömällä määrällä panssareita, ilmavoimien kalustoa ja tykistöä. Suurhyökkäys alkaa 9. – 10. helmikuuta 1940.
Asetamme seuraavat kysymykset
Miksi Molotov, joka Suomen johdon epätoivoisten rauhanpyrkimysten johdosta oli 29.1.1940 ilmoittanut Moskovan olevan valmis "kuulemaan" suomalaisten esityksiä rauhanteon pohjaksi, (2.2.1940 Suomi esitti nämä lisäluovutuksia luvaten ja neuvottelutahtoa ilmaisten) äkkiä ja yllättäen myöskin 5.2.1940 ilmoittaa, ettei Suomen esitys kelpaa? (Hyökkäyskäsky puna-armeijalle oli juuri annettu).
Mitä oli keskusteltu ja päätetty Moskovaan jo 16 – 17.11940 saapuneen Churchillin "harmaan eminenssin" Sir Stafford Crippsin ja Kremlin johdon välisissä neuvotteluissa? Ulos annettu tieto kertoo vain "kauppaneuvotteluista"?
Kun Sir Cripps seuraavan kerran saapuu Moskovaan 16.2.1940 käydään keskusteluja Kremlin johdon kanssa Neuvostoliiton sodan päämääristä Suomen suhteen ja englantilais-ranskalaisen invaasion toteuttamisen aikataulusta Skandinaviaan. Gripps wsittää Molotoville kommunikean antamista, jossa maailmalla yleisesti voimakkaan tuomion saanutta hyökkäystä pyrittäisiin selvittelemään parhain päin. Molotov torjuu sen kuitenkin tarpeettomana, koska Suomen asia (=valloitus) on enää viikon parin vaiva! Cripps mainitsee lisäksi päiväkirjassaan, että Molotov oli koko neuvottelujen ajan vaikuttanut varautuneelta ja hyvin huolestuneelta.
Kysymme jälleen – miksi?
Neuvostoliiton Berliinin asiainhoitaja Skartsev oli aamulla 10.2.1940 toimittanut Moskovan johdolle Hitlerin 9.2.1940 allekirjoittaman nootin, jossa kohteliaasti toivottiin Moskovan pyrkivän mahdollisimman nopeasti rauhaan Suomessa. Syyksi esitettiin mahdollisen sotilaallisen tilanteen kiristyminen Skandinaviassa, sodan turha laajentuminen ja Saksan intressit mm. Suomessa sekä puna-armeijan jo saavuttama taso, joka hyvin vastasi Moskovan syksyllä 1939 Suomelle esittämiä aluevaatimuksia.
Molotovin huoli lienee koskenut juuri samaan aikaan voimalla käynnistettyä puna-armeijan suurhyökkäystä ja sen Saksan lähettämän nootin vastaisia tavoitteita s.o. Suomen valloitusta.
Nyt kysymyksemme kuuluu, miksi Hitler lähettää edellämainitun nootin?
Aamulla 9.2.1940 ovat Saksan ilmavoimat Lontoon lentokentällä toimineen agenttinsa vihjeen perusteella ottaneet alas Pohjanmerellä Lontoosta Moskovaan lentoa suorittavan kansallisuustunnuksia vailla olevan, mutta venäläiseksi tunnistetun 2-moottorisen lentokoneen. Tiedustelumiesten suorittamassa perinpohjaisessa tarkastuksessa tästä "kenraalikuriirin" koneesta löytyvät koko toisen maailmansodan historian mullistavat asiakirjat, jotka kaikki mikrokuvataan.
Näistä asiakirjoista käy selville Churchillin ja Stalinin 15.10.1939 tekemä salainen sotasopimus Saksan lyömiseksi. Tämä tapahtuisi saartamalla Saksa neljältä eri suunnalta, jolloin se ei kykenisi enää keskitettyyn vastarintaan ja luhistuisi nopeasti. Rintamat olivat E= Neuvostoliiton rintama (Baltia, puola, Ukraina, Romania). SE= Balkanin rintama (Kreikka, Bulgaria, Jugoslavia). N= Skandinaviaan muodostettava rintama, josta lopullinen yllättävä hyökkäys Saksaan tapahtuisi Etelä-Ruotsin ja Tanskan kautta. Neuvostoliiton ja länsivaltojen maajoukkojen väliraja kulkisi Pohjanlahdelta Itämerelle jatkuen Bornholmin tasalle. Hyökkäysvalmius piti saavuttaa 15.6.1940 mennessä. (Kartta A)
Kaapattu liittolaisen kone sai n. neljän tunnin pysähdyksen jälkeen jatkaa matkaansa. Sen alas-oton syyksi luonnollisesti esitettiin vain koneen puuttuneet kansallisuustunnukset.
Saamansa tiedot päätti Saksan johto salata tarkoin vastapuolelta ja paljastumisvaaran vuoksi myös omiltaan. Vain ns. "sisärengas"; Göring, Ribbentrot, Keitel, Hess, ja Hitler itse olivat salaisuudesta perillä.
Saksan johdon suhtautuminen Suomeen muuttuu – Mannerheimia lähestytään
Helmikuun 10. päivänä 1940 saapuu evl. J. Veltjens, Hitlerin ja Göringin kuriiri Ruotsin kautta Mikkeliin, jossa yksityisesti luovuttaa Mannerheimille Hitlerin kirjeen. Siitä käy selville Neuvostoliitolle lähetetty nootti pyrkiytyä rauhaan Suomen kanssa ja lopettaa enemmät sotatoimet heti, Lisäksi pyydetään marsalkkaa lähettämään joku kenraaleistaan Saksan Päämajaan informoitavaksi muuttuneesta kansainvälisestä tilanteesta, sekä asettamaan Ruotsiin erityisen luotettava kuriiri-asiamies, jonka kautta Saksan johto voisi pitää yhteyttä marsalkkaan.
Kenraali matkustaa Mannerheimin käskystä Saksaan jo 12.2.1940. Palatessaan 14.2.1940 myöhään illalla tuo kenraali Mannerheimille Hitlerin kirjeen, jossa on tiedot kenraalille annetusta informaatiosta, kopio Moskovaan 10.2.1940 lähetetystä nootista sekä pyyntö, että marsalkka nopeasti järjestäisi Ruotsiin yhteyskuriirinsa, joka toimisi jatkossa Saksan ja Suomen välillä näiden erittäin salaisten yhteydenottojen hoitajana. Saksalaisten yhteydenotto on Mannerheimista hämmentävä. Hän jopa epäilee jonkinlaista provokaatiota. Olihan Saksa tähän saakka ollut varsin kylmäkiskoinen Suomea kohtaan sen taistellessa Saksan liittokumppania Neuvostoliittoa vastaan.
Jo muutama päivä aikaisemmin alkanut venäläisten raivokas suurhyökkäys ja sen torjuminen vievät kuitenkin Mannerheimin ajan ja ajatukset kokonaan. Lisäksi joutuu hän tiivisti osallistumaan Suomen hallituksen jatkuviin pyrkimyksiin rauhan aikaan saamiseksi, sekä poliittisella tasolla kiihkeinä käyviin keskusteluihin mahdollisen Länsiavun vastaanottamisesta. Vasta 2.3.1940 päättää Mannerheim toimia, Suomen rintamien ollessa jo murtumispisteessä. Erikoisesti Karjalan kannaksen ja venäläisten Viipurinlahdelle 5 – 6 divisioonan voimin avaaman uuden rintaman synnyttämä tilanne vaati Saksan johdon arvoituksellisen yhteydenoton merkityksen selvittämistä. Hän lähettää nyt uudelleen asiamies-kenraalinsa Saksan Päämajaan tehtävänä lyhyesti tiedustella, mitä Hitler oli tarkoittanut Veltjensin aikaisemmin tuomalla nootti-tiedolla, jossa ilmoitettiin venäläisten tulevan pyrkimään rauhaan? Sen sijaan oli puna-armeija aloittanut suurhyökkäyksen kaksinkertaisin voimin ja oli Suomen armeijan kestokyky nyt murtumispisteessä.
Kenraali palaa 4.3.1940 illalla mukanaan sinetöity kirje von Ribbentropilta. Kirjeen sisältö oli lyhyesti seuraava: (Ib. 1. Mannerheim/ S-32)
* Kopio Moskovaan 10.2.1940 lähetetystä nootista.
* Ilmoitus uudesta Moskovalle myöhään yöllä 3.3.1940 jätetystä uhkavaatimuksesta, jossa vaadittiin Neuvostoliittoa välittömästi lopettamaan sotatoimet Suomea vastaan ja aloittamaan rauhanneuvottelut. (Göring oli tässä yhteydessä ilmoittanut kenraalille saattaneensa Neuvostoliiton asiainhoitajan, Skartsevin tiedoksi, että Saksan ilmavoimat puuttuvat välittömästi taisteluun suomalaisten puolella (Karjalan kannas, Viipurinlahti) ellei Neuvostoliitto aloita rauhanneuvotteluja.
(Useankin lähteen jälkimaailmalle jättämä tieto kertoo, että Kremlissä juuri 4 – 5 maaliskuuta 1940 käytiin kiivas väittely Suomen kanssa tehtävästä rauhasta. Sitä vastustivat voimakkaasti Molotov, Zdanov ja kenraalit, koska Suomen luhistuminen ja voitto olivat käden ulottuvilla. Stalin on kuitenkin realisti todetessaan, ettei Hitlerin tiukka noottia vielä tuolloin noin vain voida sivuuttaa. Stalin voittaa "kädenväännön" ja Hitleriä tyydyttävä rauha Suomen kanssa solmitaan. Samalla kuitenkin varmistetaan laajoja lisäalueita vaatimalla edulliset lähtöasemat uudelle hyökkäykselle.) ( 8 )
* Tiedustelu, oliko Mannerheim ennättänyt järjestää kuriiri-asiamiehensä Ruotsiin hoitamaan Saksan ja Mannerheimin salaisia yhteyksiä. Kuka henkilö olisi ja miten yhteys häneen järjestettäisiin?
Tämäkään Saksan johdon Mannerheimille toimittama tieto ei tuonut lopullista selvyyttä erittäin "monisärmäiseksi" muodostuneeseen tilanteeseen. Samaan aikaan olivat kuitenkin Suomen hallituksen toimet rauhan aikaansaamiseksi. Molotovin 23.2.1940 ilmoiyyamista erittäin kovista ehdoista huolimatta, käyneet välttämättömäksi.
Englannin ja Ranskan johto (lähinnä Churchill ja Daladier) ovat nyt joutumassa vaikeaan asemaan suunnitelmineen, mikäli Suomi solmisi rauhan. Se olisi saatava taistelemaan katkeraan loppuun saakka (= puna-armeijan miehitykseen), että lännen lupaamat "apujoukot voitaisiin" uskottavasti lähettää taistelun kestäessä Skandinaviaan. Rauhanteon jälkeen tätä maailmalle tarjottavaa hämäystä (= petosta) ei kentien voitaisi uskottavasti käyttää, ilman että tehty kolmen vallan salaliitto paljastuisi.
Jo 1 – 2.3.1940 ilmoittaakin Ranska voivansa lähettää varsin nopeasti Suomen avuksi 50 000 miestä ja pommikoneita, pääasia, että Suomi heti katkaisisi Moskovan rauhanneuvottelut. ( 1 )
Suomen hallitus, joka jo epätoivoissaan oli hyväksynyt Kremlin rauhanehdot, päättää vielä tiedustella Ruotsin sotilaallista apua. Vastaus on ehdottomasti kielteinen! Ruotsi ei sallisi vastarinnatta länsivaltojen "apuretkikunnan" läpimarssia.
Vielä ulkoministeri Väinö Tanner yrittää saada Ruotsin ulkoministerin avulla lievennyksiä Moskovan ehtoihin, mutta se osoittautuu mahdottomaksi. Molotov on taipumaton ja Suomen hallitus alistuu. Seuraavana päivänä 5.3.1940 Molotov ilmoittaa Moskovan ottavan vastaan Suomen rauhanvaltuuskunnan. Valtuuskunta matkustaa 7.3.1940 Moskovaan. Ensimmäinen neuvottelu Kremlin edustajien kanssa on jo seuraavana päivänä. Tällöin Molotov esittää erittäin jyrkkäsanaisessa ja katkerassa muodossa Neuvostoliiton lopulliset vaatimukset. Tyypilliseen venäläiseen tapaan – tästä oli Mannerheim usein varoittanut – vaatimuksia oli edelleen lisätty (Salla, Kalastajasaarennon puolikas, Kemijärven - Sallan rata).
Suomen hallitus keskustelee kriittisen tunnelman vallitessa kahteen eri otteeseen 9.3.1940 näistä lisävaatimuksista. Myös Englanti ja Ranska lupaavat jälleen kiihkeästi apuaan, asettaen Suomen virallisen pyynnön takarajaksi 12.3.1940.
Miksi Suomi ei pyytänyt tätä "apua"?
Ennakoivat tapahtumat (Veltjensin käynti 10.2.1940) ja Marskin asiamies-kenraali Saksan Päämajasta tuomat tiedot, olivat tehneet Mannerheimin varsin epäluuloiseksi erittäin monimutkaiseksi muodostuneessa tilanteessa.
Ratkaisu tapahtuu lopulta 9.3.1940
Mannerheimin 5.3.1940 Ruotsiin asettama erikois-kuriiri "B" (=Valtiollisen poliisin silloinen apulaispäällikkö Bruno Aaltonen) tavoittaa marsalkan, tuoden saksalaisen kuriirin (todennäköisesti Veltjensin) hänelle luovuttaman ja erittäin tärkeäksi mainitseman sinetöidyn kirjeen.
Mitä tuo kirje sisälsi?
1. Fotokopiot saksalaisten 9.2.1940 kaappaamasta venäläisen kenraalikuriirin Lontoosta noutamista asiakirjoista, koskien Skandinavian osuutta eli sivut 4. Ja 5. Näissä paljastu Englannin (Churchill) ja Stalinin jo 15.10.1939 tekemään sotasopimukseen liittyvän rintaman "N" (=pohjoinen) muodostaminen.
2. Suunnitelmaan liittyvä toimeenpanosopimus, jonka Englannin Amiraliteetti (Churchill) oli hyväksynyt Stalinin kirjeessään 28.1.1940 tekemän esityksen pohjalta. Asian olivat Stalin ja Churchill sopineet tammikuun alkupuolella 1940 Krimillä käymässään neuvottelussa.
3. Suunnitelman maihinnoususta Norjan rannikolla ja tiedot joukkojen vahvuuksista sekä laskettavista miinakentistä, aukkoineen mm. Narvikin edustalla.
4. Pyyntö Mannerheimille lähettää edustajansa tutustumaan koko kaapattuun aineistoon. (ilmeisesti aikaisemmin mainitut suunnitelmat myös rintamista "M", "SE" ja "E", joista oli kirjeessä mukana koko Euroopan käsittävä fotokuvan pohjalle piirretty kartta.
5. Ulkoministeri von Ribbentropin kirjeen päivättynä 7.3.1940. Tämä kirje sisälsi perusteellisen selvityksen kaapattujen asiakirjojen sisällön perusteella syntyneestä uudesta sotilaallisesta tilanteesta Euroopassa.
Kirjeen viimeinen osa, kohta 4. Kuului seuraavasti:
* "Kun muuttunut kansainvälinen tilanne osoittaa, ettei yksin Saksa, vaan myöskin Pohjolan kansat ja niiden mukana urhoollisesti Neuvostoliittoa vastaan taistellut Suomi, ovat joutumassa kansainväliseksi sotatantereeksi, niin maittemme yhteisen edun takaamiseksi Saksan hallitus on päättänyt puolustaa Skandinavian niemimaat ja Suomea, sekä tulee valvomaan, ettei maatamme ainakaan toistaiseksi miehitetä enempää neuvostoliittolaisilla kuin länsivaltojenkaan sotajoukoilla.
* Saksan valtakunnan johtaja Adolf Hitler pyytää lisäksi Suomelle ilmoittamaan, että mikäli tarvitsette nopeaa sotilaallista materiaali- ja ilmatukiapua torjuessanne neuvostoliittolaisten ylivoimaista hyökkäystä, niin pyydettäessä Saksa sitä tulee heti antamaan ilman mitään vastavuoroisuuden periaatetta."
Mannerheim kertoo myöhemmin salaiselle asiamiehelleen, että luettuaan kirjeen yhä uudelleen ja uudelleen, hänestä oli tuntunut "kuin pommi olisi pudonnut!" Niin uskomattomalta oli Ribbentropin kirje vaikuttanut. Hän lähettää asiamiehensä "B" takaisin Ruotsiin ja kehottaa tätä hakeutumaan yhteyteen pääministeri P.A Hanssonin kanssa ja kertomaan tälle mannerheimin suulliset terveiset. Niiden mukaan marsalkka arvostaa Ruotsin johdon kaukonäköisyyttä (mm. Hanssonin kielteinen kanta 13.2. ja kuningas Kustaa V. Lausunto 192.), vaikka ei tarkoin tiedäkään näiden omaamiensa tietojen taustaa ja miltä pohjalta Ruotsi ja Norja ovat ratkaisunsa tehneet, kieltäytyessään sallimasta englantilais-ranskalaisten joukkojen käyttämästä valtioittensa aluetta Suomen "auttamisen" tekosyyllä. Marski toivoi, että molemmat maat edelleen pysyisivät omaksumallaan kannalla, vaikka Suomen hallitus Länsivaltojen lupausten houkuttelemana ja hänen vastustuksestaan huolimatta läpimarssilupaa pyytäisivätkin.
Epätietoisuuden kanssa painiskelevalle hallitukselleen Mannerheim antaa nyt ehdottoman kiellon olla hyväksymättä Länsivaltojen avustustoimia ja pyrkiä heti saamaan rauha aikaan Moskovassa. Siellähän rauhanvaltuuskuntamme odotti "kylmä hiki" otsalla Molotovin ja Zdanovin uhkausten saattelemana lupaa Suomen hallitukselta rauhan allekirjoittamiseen. Mannerheim puolestaan painostaa häikäilemättä hallituksen jäseniä mm. ulkoministeri Väinö Tanneria tuon luvan antamiseen. Hän jopa sähkeitse suoraan kehottaa valtuuskuntaa olemaan luottamatta Länsivaltojen lupauksiin ja allekirjoittamaan heti rauhansopimuksen. (9)
Ribbentropilta saamastaan kirjeestä hän ei mainitse sanaakaan!
Vihdoin 11. –12.3.1940 Suomen hallitus tulee vakuuttuneeksi rauhan väistämättömyydestä ja lupa annetaan, vaikka Länsivallat vielä viime hetkellä radion kautta lupaavat epätoivoisesti "apuaan", jos sitä pyydettäisiin. Moskovassa rauha allekirjoitetaan yöllä 12/13.3.1940
Talvisota on päättynyt!
Inhimillisen kestävyyden äärirajoille taistellut Talvisodan veteraanien armeijamme aloitti marssinsa yhdessä Karjalan heimon siviiliväen kanssa kanta-Suomen alueille. Taistelukentät, joille vihollinen lopultakin valtavin tappioin oli päässyt, jäivät usein 100 kilometrin päähän uudesta rajasta. Rauha tehtiin kuitenkin viimeisellä mahdollisella hetkellä, sillä rintamien murtuminen eräillä lohkoilla oli enää "hiuskarvan varassa" (10)
Rauhaan tähtäävistä poliittisista syistä johtuen Mannerheim vaati, joka yksin oli tietoinen kansainvälisen tilanteen muuttumisesta, vielä viimeisinä taistelupäivinä vaati yli-inhimillisiä ponnisteluja väsymyksen ja tappioiden rasittamilta joukoiltaan. Takana oli ehkä marsalkan täydellinen tuntemus venäläisestä luonteesta: "venäläisen kanssa ei voi neuvotella, jos se tuntee olevansa niskan päällä!"
Viipurinlahdella 4. Div. alueella olivat joukkojemme kokonaistappiot maaliskuussa 1940, Talvisodan kahden viimeisen viikon aikana lähes 200 miestä päivässä. Suomi maksoi loppuun sakka verellä 1920- ja 1930-luvuilla leikattuja puolustusmäärärahoja.
Erkki Hautamäki
syntynyt 1930, opetusneuvos, reservin majuri.
Vuokatin urheiluopiston rehtori 1070 - 1990. Hautamäki on toiminut 1960-luvulla erikoistehtävässä Suomen PV:n Pääesikunnassa. Hän on kansainvälisesti tunnettu urheilujohtaja ja Kekkosen ajan kriitikko ja keskustelija.
Siirryttyään eläkkeelle on Hautamäki omistautunut monivuotiselle tutkimustyölle koskien Vilho Tahvanaisen jälkeensä jättämää, sotahistoriallisesti, mielenkiintoista materiaalia.
Vilho Tahvanainen ("VT") oli marsalkka C.G.E. Mannerheimin luotettu ja erikoisagentti 1930-luvulta asti aina marsalkan kuolemaan 1951 saakka.
VT sai tehtävässään laajan tietämyksen niihin salaisten asiakirjojen sisältöihin, jotka marsalkka taltioi S-32 merkinnällä varustettuun henkilökohtaiseen, salaiseen kansioonsa. Kirjoittajan (Hautamäen) toivomus on, että kirja Finland i stormens öga (Suomi myrskyn silmässä) herättäisi keskustelua ja vaikuttaisi tulevaan tutkimukseen siten, että totuus suurvaltojen taustapoliittisesta toiminnasta synnyttämiensa maailmansotien myrskyissä paljastuisi."
Vastaukset 14
Vanhimmat
EN YMMÄRRÄ MITTÄN
sangen mielenkiintoisia ja uusia aspekteja avaavia mielipiteitä ja faktoja. Luen tämän tarkasti ja mietin asiaa.
Kiitos seikkaperäisestä selostuksesta, kaikki mikä antaa uutta (dokumentoitua?) infoa toisesta maailmansodasta ja sen syntyvaiheista, on tervetullutta.
t. Mirkku
"Varsinainen, kuuluisaksi tullut Molotov/Ribbentropp-sopimus (23.8.1939) tuli olemaan ansa, joka viritettiin Hitlerille yhteistuumin englantilais – ranskalaisissa neuvotteluissa Stalinin kanssa vuoden 1939 aikana Moskovassa ja täydennettiin Stalinin ja Chruchillin kesken vuoden 1940 alussa." Stalinhan uskoi Hitlerin pitävän sopimuksen siksi Neuvostoliitto yllätettiin ja Saksa sai marssia suoraan Neuvostoliiton nukkuvien linjojen läpi 1940. Länsivallat eivät sopineet mistään Stalinin kanssa Ribbentrop-sopimuksen tultua julki ennen operaatio Barbarossaa jossa Stalin sai itse maistaa samaa mitä oli syöttänyt Suomelle.
Churchill tuli pääministeriksi toukokuussa 1940, ulkopolitiikkaa johti sitä ennen Chamberlain joka ei lähettänyt edustajiaan Moskovaan vuoden 1940 alussa, Churchilliä sen paremmin kuin muita.Saksa ja Neuvostoliito sotivat ja valloittivat Eurooppaa tuolloin yhteistuumin.
nukkuvien linjojen läpi 1941 eikä 1940.
Luettuani pariin kertaan tuon pitkän viestin tulin samaan päätelmään: hyökkäys 22.6.1940 tuli Neuvostoliitolle täytenä shokkina, Stalin vetäytyi pois julkisuudesta, hänellä niin sanotusti oli "pallo hukassa" ja Neuvostoliitto oli parin viikon ajan käytännössä ilman johtoa. Länsiliittoutuma, käytännössä Yhdysvallat, liityttyään sotaan antoi materiaaliapua runsaasti Neuvostoliitolle.
Yllätyshyökkäyksen vuoksi saksalaisjoukot etenivät salamavauhtia syvälle Venäjälle, ennen kuin Neuvostoliiton sodanjohto kykeni edes jonkinlaiseen koordinoituun vastahyökkäykseen.
t. Mirkku
Siis operaatio Barbarossa alkoi muistaakseni kello 04.15 22.6.1941 eikä 1940.
t. Mirkku
kun tuuli teitä vie.Linjuri kirkonkylään meni jo tunti sitten.
Älä muuta sano, - vielä muka tutkivat talvisodan tapahtumia, kyllä lapsirukat tarteis tuttipulloa lisää
Mainilan laukaukset
26.-27.11.1939 Puna-armeijan sotilaat ampuvat Itä-Kannaksella 26.11. klo 15 viidellä tykillä ja kahdella kranaatinheittimen laukauksella omia asemiaan kohti Mainilan kylässä. Neuvostoliitto väittää laukausten tulleen Suomen puolelta, ja ulkoministeri Molotov jättää illalla asiasta nootin Suomen Moskovan lähettiläälle. Suomi jättää seuraavana päivänä vastausnootin, jossa syytökset torjutaan. Mannerheim antaa julkisuuteen tiedonannon, jonka mukaan suomalaista tykistöä ei ole 50 km lähempänä rajaa ja että joukot ovat olleet kyseisenä ajankohtana jumalanpalveluksessa.
Mainilan laukauksiin vedoten Neuvostoliitto sanoo 28.11. yksipuolisesti irti v. 1932 sovitun Suomen ja Neuvostoliiton välisen hyökkäämättömyyssopimuksen. Kahta päivää myöhemmin Neuvostoarmeija hyökkää Suomeen. Talvisota
Valtioiden väliset suhteet kiristyivät Euroopassa 1930-luvulla. Paine alkoi Keski-Euroopasta Adolf Hitlerin johtaman Saksan politiikan seurauksena.
Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin ehdotti maansa turvallisuuteen vedoten, että Suomi vuokraisi tai vaihtaisi sille Suomenlahden ulkosaaria. Suomi ei kuitenkaan suostunut ehdotuksiin. Kiristyvä ilmapiiri aiheutti sen, että Kannasta ryhdyttiin linnoittamaan ja pidettiin suuret sotaharjoitukset. Elokuussa 1939 Saksa ja Neuvostoliitto sopivat yllättäen ulkoministerien Vjatseslav Molotovin ja Joachim von Ribbentrobin hyökkäämättömyyssopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa, että Suomi ja Baltian maat kuuluvat Neuvostoliiton etupiiriin.
Saksa hyökkäsi Puolaan 1.9.1939. Englanti ja Ranska julistivat sodan 3.9.1939 Saksalle. II maailmansota oli syttynyt. Neuvostoliitto vaati Suomea luovuttamaan Suomenlahden suuret saaret ja osan Karjalan kannasta, osan Petsamosta Jäämeren rannalta ja vuokraamaan Hangon Itä-Karjalasta saatavia aluekorvauksia vastaan. Kyseessä olivat Repolan ja Porajärven kunnat. Kun Suomi ei tähän suostunut, Neuvostoliiton joukot hyökkäsivät Suomeen 30. marraskuuta 1939. Talvisota oli syttynyt.
Talvisodan kiivaimmat taistelut käytiin Karjalan kannaksella ja Laatokan pohjoispuolella. Sota päättyi 13. maaliskuuta 1940. Moskovan rauhassa Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle Kannaksen mukana Karjalan pääkaupungin Viipurin ja Laatokan Karjalan sekä vuokraamaan Hangon ympäristöineen. Suomi luovutti paljon enemmän alueita kuin Neuvostoliitto oli sotatoimin kyennyt valloittamaan. Kaikki asukkaat jättivät kotinsa ja siirtyivät jäljelle jääneen Suomen uuden rajan länsipuolelle.
Talvisodan menetykset
Suomi joutui luovuttamaan 105 päivää kestäneen talvisodan jälkeen Neuvostoliitolle Karjalan kannaksen, Laatokan pohjoispuolella olevat alueet (Pietari Suuren rajaa noudattaen), Viipurin, Käkisalmen ja Sortavalan kaupungit, osia Sallasta ja Kuusamosta, Kalastajasaarennon kaksi niemeä sekä saaria Suomenlahdelta (Suursaari, Tytärsaari, Lavansaari ja Seiskari). Hanko vuokrattiin Neuvostoliitolle laivastotukikohdaksi 30 vuoden ajaksi.
Talvisodassa kaatui 23157 suomalaista ja haavoittui noin 45000, joista noin 10000 jäi invalidiksi.
Kotirintamalla kuoli 956 ja haavoittui 1856 ihmistä.
Suomi menetti pelloistaan ja metsistään kahdeksasosan.
Suomen aluemenetykset talvisodassa
Ensimmäinen evakkotie
Jo lokakuun alussa 1939, kun Neuvostoliitto kutsui Suomen edustajia alueneuvotteluihin Moskovaan, joutuivat rajaseudulla asuneet karjalaiset evakkoon.
Sodan uhka oli kasvanut niin suureksi, että Kannaksen pitäjien ja rajakylien, samoin kuin Viipurin ja Suomenlahden saarien asukkaita kehotettiin siirtymään pois kotiseudultaan. Ennen kuin talvisota puhkesi, oli noin 45000 karjalaista lähtenyt evakkoon. Kun mitään ei kuitenkaan näyttänyt tapahtuvan, palasi moni vielä kotiinsa. Niinpä vain pari päivää ennen talvisodan syttymistä aloitettiin koulutyö useissa evakuoiduissa kunnissa.
Kun sota sitten syttyi 30. marraskuuta 1939, jouduttiin Karjalan rajakylistä lähtemään pikavauhtia. Mukaan ei voinut ottaa muuta kuin sen, minkä jaksoi kantaa. Joukkoevakuointia ei ollut suunniteltu riittävästi. Niinpä kaikki eivät ehtineet lähteäkään. Suojärven itäisimpien kylien asukkaita joutui sotavangeiksi ja osa heistä menehtyi vankeusmatkan aikana. Kauempana rajasta lähtö ei ollut yhtä kiireinen, mutta paljon omaisuutta ei sieltäkään pystytty ottamaan mukaan.
Yli puolet siirtokarjalaisista oli viljelijäväestöä ja heille piti löytää uudet tilat muualta Suomesta. Eduskunta sääti pika-asutuslain. Kun useimmat karjalaiset joutuivat jättämään luovutetulle alueelle koko omaisuutensa, sääti edukunta myös korvauslain. Sen mukaan siirtoväelle maksettiin korvauksia omaisuuden menetyksistä. Uusi sota alkoi kuitenkin kesällä 1941 ja lakien toteuttaminen jäi käytännössä kesken.
Jatkosota
Saksalaisten aloitettua hyökkäyksensä Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941 Suomen oli äärettömän vaikea pysyä puolueettomana, koska maassa oli saksalaisia joukkoja Lapissa ja neuvostojoukkoja Hangon vuokra-alueella Etelä-Suomessa. Neuvostoliiton ilmavoimien pommituksen vuoksi Suomen pääministeri totesi 25. kesäkuuta eduskunnassa Suomen olevan sodassa.
Neuvostoliitolla ei ollut sillä hetkellä asettaa riittävästi joukkoja uuden rajan puolustamiseen, sillä puna-armeijaa sitoi sota Saksaa vastaan toisella rintamalla. Suomi valloitti talvisodassa menettämänsä alueet takaisin ja eteni Itä-Karjalaan turvatakseen rajansa ennakoimissaan sodan uusissa tilanteissa. Suomi sai jatkosodassa tukea saksalaisilta joukoilta, jotka olivat tulleet Suomeen Tanskan ja Norjan kautta.
Kun Karjala oli syksyllä 1941 vallattu takaisin, alkoivat karjalaiset palata evakosta koteihinsa. Sota oli hävittänyt monelta kotitalon, minkä vuoksi ryhdyttiin rakentamaan uutta. Pellot kylvettiin, ja elämä aloitettiin alusta. Evakkoon lähteneistä yli 400 000 karjalaisesta palasi 70 prosenttia eli noin 280 000 takaisin kotiseudulleen kesään 1944 mennessä. Edessä oli kuitenkin pian uusi lähtö ja tällä kertaa lopullinen.
Sota oli kääntynyt Saksalle tappiolliseksi. Sen sijaan Neuvostoliitto pystyi Englannin, Ranskan ja USA:n kanssa liitouduttuaan käymään sotaa entistä tehokkaammin. Se käynnistikin kesäkuussa 1944 Valkeasaaren lohkolta alkaneen massiivisen tykistön voimaan perustuneen suurhyökkäyksen valloittaakseen Suomelta Karjalan uudelleen ja tunkeutuakseen syvälle Suomeen. Ylivoiman edessä Suomen oli vetäydyttävä.
Heinäkuun alussa 1944 Viipurin lähistöllä Talin-Ihantalan taisteluissa suomalaiset pysäyttivät puna-armeijan ja saavuttivat torjuntavoiton. Välirauhassa 19.9.1944 ja Pariisin rauhassa 10.2.1947 raja Karjalassa palautui vuoden 1940 linjalle. Karjalaiset menettivät kotinsa toistamiseen. Lisäksi Suomi luovutti alueita pohjoisempaa ja Petsamon. Suomi säilytti kuitenkin itsenäisyytensä ja itsekunnioituksensa. Se ei antautunut eikä sitä miehitetty. Stalinin Neuvostoliitto oli pahoin aliarvioinut pienen kansan itsenäisyystahdon ja puolustuskyvyn.
Jatkosodan henkilötappiot
Kaatuneet ja kadonneet Haavoittuneet
Puolustusvoimat 65.000 142.000
Muut tappiot 1.500
TAAS EVAKKOON
Kannaksen evakuointisuunnitelmat oli laadittu hyvissä ajoin vuoden 1943 loppuun mennessä. Evakuointi oli määrä tehdä rautateitse 2-3 päivän varoitusajalla. Päämaja vastusti kuitenkin uhkaavassakin tilanteessa evakuoinnin aloittamista, jottei väestössä ja rintamajoukoissa syntyisi paniikkia.
Evakuointi alkoi vasta suurhyökkäyksen läpimurron jälkeen. Se sujui ensi hetkien pakotunnelman jälkeen ilman suuria vaikeuksia - uhanalaisimmilta alueilta ensin, sitten kauempaa. Raja-alueen väestö joutui maantielle ilman varoitusaikaa karjoineen ja kaluineen. Suomalaisten hallussa ollutta Karjalaa evakuoitiin vielä syyskuussa. Rautateiden käyttö evakuoinnissa jäi suunniteltua vähäisemmäksi, sillä vaunukalusto tarvittiin joukkojen siirtoon Itä-Karjalasta.
Lähes 260 000 karjalaista siirtyi alkukesällä muualle Suomeen, enimmät väestönsuojelusyistä maan länsiosiin, etenkin Pohjanmaalle. Suurten kaupunkien ympäristöt oli varattu niiden omalle väestölle pommitusten varalta. Heinäkuussa siirrettiin Ilomantsin, Pielisjärven ja Kuhmon rajakylien väestö taaksepäin partisaanivaaran takia. Aselevon jälkeen evakuoitiin syyskuussa luovutettavalta alueelta vielä noin 67 000 henkeä. Siirtoväkeä oli kaikkiaan noin 450 000 henkilöä.
Toinen lähtökäsky kesäkuussa 1944
Lähtökäskyt toiselle evakkotaipaleelle annettiin kesäkuun 1944 aikana vyöhykkeittäin. Ensiksi kotiseutunsa joutuivat jättämään kannakselaiset. Osa keski- ja rajakarjalaisista sai evakuointikäskyn vasta sodan päätyttyä.
Evakuointi ei ollut toisellakaan kerralla helppoa. Sotilaallisen tilanteen rauhoituttua monet palasivat vielä heinää ja viljaa korjaamaan. Syyskuun lopuun mennessä luovutettavaksi uudelleen määrätty alue oli lopullisesti tyhjennetty.
Siirtokarjalaisista tuskin kukaan halusi jäädä vieraan vallan alaiseksi synnyinseuduilleen. Siirtokarjalaiset tunsivat olevansa kiinteämmin sidotut isänmaahansa ja oman kansansa kohtaloon kuin siihen maaperään, jota he olivat vuosisatoja asuneet, rakentaneet ja viljelleet. Siirtokarjalaiset asettuivat talven 1944 - 1945 ajaksi niille alueille, joille he olivat evakuoinnin yhteydessä joutuneet. Kevään koittaessa alkoi muutto, jonka suuntana olivat Kymen, Uudenmaan ja Hämeen läänit.
Näin kaikki päättyi
Alueluovutusten seurauksena Suomen rajat muuttuivat oheisen kartan mukaisesti.
Suomenlahden saaret (Suursaari, Tytärsaari, Lavansaari ja Seiskari) jouduttiin luovuttamaan. Luovutettujen alueiden väestö jouduttiin asuttamaan muualle Suomeen ja lisäksi Suomi joutui maksamaan Neuvostoliitolle suuret sotakorvaukset. Lapin sodassa saksalaiset tuhosivat Pohjois-Suomen lähes kokonaan. Tuhottu Lappi jouduttiin jälleenrakentamaan sodan jälkeen. Talvisodassa, jatkosodassa ja Lapin sodassa suomalaisia kaatui tai katosi yhteensä 91.500 ja haavoittui yhteensä noin 200.000, heistä vaikeasti vammautui 90.000. Sotaleskiksi jäi 30.000 naista ja sotaorvoiksi 50.000 lasta.
Kuitenkin tärkein - Suomen itsenäisyys - säilyi.
Sotien jälkeen Suomi joutui sijoittamaan noin 430.000 koditonta suomalaista,joista karjalaisia lähes 410.000 sekä petsamolaisia ja Sallan ja Kuusamon asukkaita, yhteensä 23.000 henkilöä. Siirtolaisia oli 11 prosenttia kaikista Suomen asukkaista. Noin mittavan joukon sijoittaminen oli varsin suuri operaatio sodan runtelemassa maassa. Sen Suomi toteutti kansainvälistä tunnustusta saaneella tavalla.
VÄLIRAUHANSOPIMUS
Välirauhansopimuksessa sovittiin Moskovan rauhan (v. 1940) rajojen palauttamisesta voimaan, Petsamon käsivarren ja Suomenlahden saarten luovuttamisesta sekä Porkkalan alueen vuokraamisesta. Lisäksi Suomi sitoutui huomattaviin sotakorvauksiin, saksalaisten karkoittamiseen maasta sekä sotarikollisten tuomitsemiseen.
LAPIN SOTA 1.10.1944-27.4.1945
Sodan kulku
Rauhanehtojen mukaan Suomen tuli riisua maahan jääneet saksalaiset joukot aseista 15.9.1944 mennessä. Tässä tehtävässä neuvostoarmeija lupasi antaa apua, mikä antoi aiheen pelätä pahimmassa tapauksessa Suomen miehitystä. Eteläosista maata saksalaiset vetäytyivätkin määräaikaan mennessä. . Sen sijaan Pohjois-Suomessa, jossa pääosa saksalaisjoukoista oli, varsinaiset taistelutoimet alkoivat suomalaisjoukkojen maihinnousulla Tornioon 1.10.1944. Saksalaiset vetäytyivät pohjoiseen taistellen, miinoittaen, polttaen ja hävittäen. Pohjois-Suomen hävitys oli täydellinen. Viimeiset saksalaiset häädettiin Norjaan 27.4.1945.
Suomalaisjoukkojen vahvuus Lapin sodassa oli suurimmillaan lokakuussa 1944 noin 75.000 miestä. Saksalaisia joukkoja oli Pohjois-Suomessa kaikkiaan yli 200.000, mutta taisteluihin heistä osallistui ehkä runsas neljännes.
Lapin sodan henkilötappiot:
Kaatuneet ja kadonneet Haavoittuneet
Suomen puolustusvoimat: 1000 2900
Saksa: 1000 2500
SOTIEMME TAPAHTUMAKALENTERI 1939-1945
Talvisotaan liittyviä tapahtumia:
Vuosi 1939
31.3.Englanti ja Ranska takaavat Puolan itsenäisyyden. Sillä miehitettyään Itävallan (12.3.1938) ja Tsekkoslovakian (15.3.1939) Saksa on ryhtynyt suunnittelemaan Puolan valtausta.
Heinäkuussa Maretskov laatii ja Stalin hyväksyy Neuvostoliiton hyökkäyssuunnitelman Suomen valloittamiseksi.
21.8. Maaliskuusta 1939 lähtien käydyt neuvottelut yhteistyöstä Neuvostoliiton, Englannin ja Ranskan kesken katkeavat.
23.8. Neuvostoliitto ja Saksa solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen, jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa osa Romaniaa ja Puolaa sekä Viro, Latvia ja Suomi katsotaan Neuvostoliiton etupiiriin kuuluviksi.
1.9. Saksa hyökkää Puolaan.
3.9. Englanti ja Ranska julistavat sodan Saksalle. Toinen maailmansota alkaa.
17.9. Neuvostoliiton ja Saksan raja- ja ystävyyssopimuksien yhteydessä siirretään Liettua Neuvostoliiton etupiiriin kuuluvaksi.
28.9.-10.10. Viro, Latvia ja Liettua sopivat tukikohtien luovuttamisesta Neuvostoliitolle ja solmivat avunantosopimukset.
4.10. Joukkoja ruvetaan siirtämään Karjalan kannakselle.
5.10. Neuvostoliitto esittää Suomelle kutsun neuvotteluihin.
7.10. Ylimääräiset kertausharjoitukset (YH) käynnistetään.
9.10. Paasikivi seurueineen lähtee Moskovaan.
11.10. Koulut keskeyttävät toimintansa. Evakuointi alkaa.
12.10. Suomessa määrätään yleinen liikekannallepano.
12.10.-13.11. Neuvottelut Moskovassa Suomen alueluovutuksista kolmeen eri otteeseen.
26.11. Neuvostoliitto väittää Suomen ampuneen Mainilan laukaukset.
28.11. Neuvostoliitto sanoo yksipuolisesti irti maiden välisen hyökkäämättömyyssopimuksen vuodelta 1932, jota oli vuonna 1934 pidennetty ulottumaan vuoteen 1945 saakka.
30.11. Neuvostoliitto hyökkää Suomeen klo 06.50. Talvisota alkaa.
30.11.-1.12. Cajanderin hallitus eroaa ja Rytin johtama hallitus aloittaa. Sen päätehtäväksi tulee rauhanomaisten suhteiden palauttaminen Neuvostoliittoon.
1.12. Neuvostoliitossa perustetaan Otto Wille Kuusisen (Terijoen) hallitus.
4.12. Molotov torjuu Suomen neuvottelutarjouksen.
6.-7.12. ja 15.-17.12. Taipaleenjoen taistelut, neuvostojoukkojen läpimurto ei onnistu.
8.-14.12. Tolvajärvellä saadaan torjuntavoitot.
17.-21.12. Summan ja Lähteen taistelut; puhutaan "Summan ihmeestä"
18.12. Kollaa kestää
26.12.-7.1. Raatteen tiellä taistellaan.
17.12.-12.1. Joutsijärven ja Märkäjärven taistelut; neuvostoarmeija vetäytyy.
Joulukuussa neuvostojoukkojen eteneminen pysäytetään.
Vuosi 1940
8.1. Tanner antaa Wuolijoelle tehtäväksi rauhantunnustelun Kollontain välityksellä.
29.1. Molotov ilmoittaa Neuvostoliiton olevan valmis keskustelemaan rauhasta.
5.2. Neuvostoliitto hylkää Suomen rauhanesityksen.
5.2. Länsiliittoutuneiden korkein sotaneuvosto hyväksyy suunnitelman Suomen auttamiseksi. Toiminta rajoittuisi vain Pohjois-Suomen puolustamiseen.
12.2. Suomen hallitus saa Neuvostoliiton rauhanehdot.
13.2. Ruotsi kieltäytyy antamasta aseellista apua ja varoittaa Suomea esittämästä avunpyyntöä länsiliittoutuneille.
23.2. Suomen hallitus saa Neuvostoliiton täsmälliset rauhanehdot. Länsivaltain avuntarjous on aivan ilmeisesti vaikuttamassa Neuvostoliiton rauhantahtoon.
27.2. Neuvostoliitto toistaa rauhanehtonsa.
28.2. Länsivallat lupaavat lähettää Suomeen 10.000 sotilasta huhtikuun kuluessa.
29.2. Suomen hallitus päättää ryhtyä rauhanneuvotteluihin.
1.3. Länsivallat lupaavat lähettää Suomen avuksi 50.000 miestä ja ilmavoimia, jos Suomi pyytää niitä ennen 5.3. (Jatkettiin 12.3. saakka.).
2.3. Ruotsi ja Norja ilmoittavat, että ne eivät hyväksy em. joukkojen kauttakulkua Suomeen
8.3. Rauhanneuvottelut alkavat Moskovassa.
9.3. Neuvottelujen kuluessa länsivallat tarjoavat 57.000 miehen lähettämistä Suomen avuksi. Niistä 15.000 olisi perillä kolmen viikon kuluessa.
11.3. Suomen hallitus hyväksyy rauhanehdot.
13.3. Rauhansopimus allekirjoitetaan Moskovassa klo 01.00 ja se astuu voimaan samana päivänä klo 11.00. Talvisota päättyy.
15.3. Suomen eduskunta ratifioi rauhansopimuksen.
Tärkeimpiä taistelupaikkoja: Summa, Taipale, Lemetti, Kollaa, Tolvajärvi,Kuhmo, Suomussalmi, Raatteentie, Salla ja viime vaiheessa Viipurinlahti
.
Jatkosotaan liittyviä tapahtumia:
Vuosi 1940
9.4. Saksa miehittää Tanskan ja nousee maihin Norjassa.
10.5. Saksa aloittaa suurhyökkäyksen länteen. Aselepo tehdään Ranskan kanssa 22.6..
15.-17.6. Neuvostoliitto miehittää Baltian maat.
Kesä- joulukuussa Neuvostoliitto painostaa poliittisesti Suomea. Venäläiset ampuvat alas Kaleva-lentokoneen. Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seura järjestää jatkuvasti mellakoita. Petsamon nikkelistä kiistellään. Neuvostoliitto keskittää joukkoja Suomen rajalle ja suunnittelee sotatoimia Suomea vastaan. Se puuttuu presidentin vaaliin ja hallituksen henkilövalintoihin.
Kesä-heinäkuussa Saksa valmistelee maihinnousua Englantiin, mutta samanaikaisesti alkaa kypsyä ajatus hyökkäyksestä Neuvostoliittoon.
29.-31.7. Hitler käynnistää hyökkäyssuunnittelun Neuvostoliittoon ja olettaa Suomen olevan siinä mukana.
1.8. Molotov ilmoitta puheessaan, että on odotettavissa uusia aluevaltauksia. Suomen tulevaisuus näyttää synkältä.
18.8. Saksa ehdottaa Suomelle saksalaisjoukkojen kauttakulkusopimusta ja asetoimituksia.
12.9. Kauttakulkusopimuksen tekninen pöytäkirja allekirjoitetaan.
21.9. Ensimmäiset Saksan kauttakulkujoukot saapuvat Vaasaan.
22.9. Teknillinen sopimus vahvistetaan valtioiden väliseksi kauttakulkusopimukseksi.
23.9. Kauttakulkusopimuksesta tiedotetaan Neuvostoliiton, Englannin ja Ruotsin lähettiläille.
26.9. Saksan asetoimitukset Suomeen alkavat.
12.-13.11. Molotov palauttaa Berliinissä Hitlerin mieleen hyökkäämättömyyssopimuksen etupiirijaon. Molotov vaatii oikeutta valloittaa Suomi. Hitlerin kanta on jyrkän kielteinen.
21.11. Uusi laajennettu kauttakulkusopimus allekirjoitetaan.
18.12. Hitler allekirjoittaa Operaatio Barbarossan eli hyökkäyksen Neuvostoliittoon. Siinä saksalaiset hyökkäisivät Pohjois-Suomen läpi Neuvostoliittoon. Suomen rooli olisi sitoa neuvostojoukkoja hyökkäämällä Lapin molemmin puolin ja Hankoon.
19.12. Risto Ryti valitaan presidentiksi.
Vuosi 1941
30.-31.1. Saksan ja Suomen edustajat keskustelevat sotilaallisesta yhteistyöstä.
13.2. Hitler luopuu maihinnoususta Englantiin.
14.-18.2. Saksalaiset sotilashenkilöt tutustuvat Suomen puolustukseen.
9.3. Saksa tekee aloitteen suomalaisen SS-osaston perustamisesta. Värväys aloitetaan huhtikuussa.
30.4. Hitler päättää Operaatio Barbarossan aloitusajaksi 22.6.1941.
25.5.-15.6. Saksan ja Suomen sotilaallista yhteistyötä suunnitellaan eri sektoreilla.
7.-21.6. Saksalaisia joukkoja saapuu Suomeen laivoilla ja Pohjois-Norjasta maitse.
15.6. Perustetaan yhteisesikunta suomalais-saksalaisille joukoille.
17.6. Hitlerin lopullinen käsky Barbarossan aloittamisesta.
17.6. Suomen yleisesikunnan käsky yleisestä liikekannallepanosta.
22.6. Saksa hyökkää Neuvostoliittoon klo 02.30.
22. ja 25.6. Neuvostoliiton koneet pommittavat Suomea.
25.6. Pääministeri Jukka Rangell ilmoittaa Suomen olevan sotatilassa Neuvostoliiton kanssa.
26.6. Ryti ilmoittaa radiossa sodan syttyneen.
29.6. Saksalaiset hyökkäävät Suomen kautta Petsamossa.
Heinäkuun alussa suomalaisten hyökkäys alkaa ja etenee seuraavasti: 7.8. Kiestinki, 29.8. Viipuri, 1.-2.9. Kannaksen vanha raja, 7.-15.9. Syväri, 11.9. Rukajärvi, 1.10. Petroskoi (Äänislinna), 4.12. Hanko, 6.12. Karhumäki, 9.12. Poventsa, minkä jälkeen siirrytään asemasotaan.
28.7. Suomen hallitus katkaisee diplomaattisuhteet Englantiin.
4.8. Stalinin kirje Rooseveltille, jossa on rauhantarjous Suomelle.
27.10. Yhdysvallat varoittaa Suomea Muurmanskin radan katkaisemisen johtavan välirikkoon.
Loka-marraskuussa saksalaisten hyökkäys pysähtyy Moskovan porteille. Leningrad jää piiritysasteelle.
6.12. Englanti julistaa sodan Suomelle.
7.12. Japani julistaa sodan Yhdysvalloille.
10.12. Saksa ja Italia julistavat sodan Yhdysvalloille.
Vuosi 1942
Heinäkuussa Saksa saavuttaa laajimman valtausalueensa.
Elokuussa Suomen talvisodassa menettämille alueille on palannut yli 200.000 evakkoa.
27.8. Neuvostojoukot aloittavat voimakkaan hyökkäyksen Laatokan eteläpuolitse.
8.11. Liittoutuneet nousevat maihin Pohjois-Afrikassa. Saksalaisjoukot lyödään El Alameinissa.
22.11. Saksalaiset joutuvat saarroksiin Stalingradissa.
Vuosi 1943
15.1. Leningradin saartorengas murenee ja neuvostojoukot valtaavat Pähkinälinnan.
2.2. Saksalaiset antautuvat Stalingradissa. Sodassa tapahtuu lopullinen käänne. Helmikuussa Suomen poliittinen ja sotilasjohto päätyvät tulokseen: Suomen on pyrittävä irti sodasta. Vaikeutene on irtautuminen Saksasta.
15.2. Ryti valitaan uudelleen presidentiksi.
5.3. Linkomiehen hallitus nimitetään.
7.4. Ramsay tiedustelee Ribbentropilta Saksan kantaa erillisrauhaan.
10.7. Liittoutuneet nousevat maihin Sisiliassa.
3.9. Italia solmii aselevon.
20.11. Kollontay tekee rauhanaloitteen.
Vuosi 1944
1.-29.2. Rauhanneuvotteluja - tuloksetta.
6.-7.2, 16.-17.2. ja 26.-27.2. Neuvostoliiton suurpommitukset Helsinkiin.
27.-29.3. Paasikivi ja Enckell neuvottelevat Moskovassa rauhanehdoista.
15.4. Rauhanneuvottelut katkeavat.
6.6. Normandian maihinnousu.
9.6. Neuvostoliitto aloittaa suurhyökkäyksen Kannaksella.
20.6. Viipuri menetetään.
23.6. Suomi tiedustelee rauhanehtoja. Neuvostoliitto vaatii täydellistä antautumista.
25.6. Neuvostoliiton suurhyökkäys Valko-Venäjällä. Baltiassa saksalaiset jäävät saarroksiin.
26.6. Ryti solmii ns. Ribbentrop-sopimuksen ja turvaa siten Saksan aseavun Suomelle.
30.6. Yhdysvallat katkaisee diplomaattisuhteet Suomeen.
Kesä-heinäkuussa Kannaksen perääntymisvaiheen jälkeen käydään ankaria taisteluja Viipurinlahdella, Tali-Ihantalassa, Äyräpää-Vuosalmella ja vielä elokuussa Ilomantsissa.
12.7. Neuvostoliitto keskeyttää hyökkäyksen Kannaksella. Se alkaa siirtää joukkojaan Saksan rintamille. Linjat vakiintuvat.
22.7. Murhayritys Hitleriä vastaan.
1.8. Presidentti Ryti luopuu presidentin tehtävistä.
4.8. Eduskunta nimittää Mannerheimin Suomen presidentiksi.
8.8. Presidentti nimittää uuden hallituksen tavoitteenaan rauha.
15.8. Liittoutuneiden maihinnousu Etelä-Ranskaan.
24.8. Eduskunta hyväksyy rauhansuunnitelman ja irtisanoutuu Ribbentrop-sopimuksesta.
25.8. Pariisi vapautuu saksalaisista.
29.8. Neuvostoliitto hyväksyy tietyin ehdoin rauhanneuvottelut.
1.9. Mannerheim esittää Stalinille vihollisuuksien lopettamista.
2.9. Suomen eduskunta hyväksyy Neuvostoliiton asettanmat rauhanehdot.
3.9. Neuvostoliitto hyväksyy rauhan ennakkoehdot.
4.9. Suomen joukot lopettavat taistelutoimet klo 07.00, Neuvostoliitto lopettaa seuraavana päivänä klo 07.00 ja aselepo astuu voimaan.
6.9. Suomen rauhanvaltuuskunta matkustaa Moskovaan neuvottelemaan välirauhanehdoista.
19.9. Välirauhansopimus allekirjoitetaan. Pariisin rauhansopimus allekirjoitetaan 10.2.1947. Suomi ratifioi sen 18.4.1947 ja Neuvostoliitto 29.8.1947. Rauhansopimus astuu voimaan, ja valvontakomission viimeiset jäsenet poistuvat Suomesta 26.9.1947.
Lapin sotaan liittyviä tapahtumia:
Vuosi 1944
Neuvostoliiton ja Suomen välisen aseleposopimuksen mukaan Suomen on riisuttava saksalaiset joukot aseista syyskuun puoleen väliin mennessä.
15.9. Etelä-Suomi tyhjenee saksalaisista joukoista ilman taistelutoimia. Saksalaiset yrittävät vallata Suursaaren. Valvontakomissio kiirehtii saksalaisten poistamista. Neuvostoliiton joukot ylittävät Suomen rajan Suomussalmella ja Kuusamossa.
19.9. Pohjois-Suomen evakuointi aloitetaan.
20.9. Mannerheim tekee päätöksen sodan aloittamisesta.
28.-30.9. Pohjois-Suomessa on vähäisiä yhteenottoja saksalaisten kanssa.
30.9. Neuvostoliitto jättää uhkavaatimuksen sotatoimista, jotka eivät näytä johtavan saksalaisten poistamiseen Suomesta.
1.10. Varsinaiset taistelut saksalaisia vastaan alkavat suomalaisjoukkojen maihinnousulla Tornioon.
2.10. Saksalaiset katsovat olevansa sotatilassa Suomen kanssa.
13.10. Saksalaiset antavat Lapin hävityskäskyn.
8.11.-4.12. Suomi kotiuttaa joukkojaan Pohjois-Suomesta. Saksalaisjoukot jäävät asemiin käsivarren tunturimaastoon.
Vuosi 1945
27.4. Viimeiset saksalaiset sotilaat poistuvat Suomesta Norjan puolelle.
Lapin sota päättyy.
Kotirintamalla
1
Sotavuosina oli voimassa työvelvollisuuslaki koskien ensin 18 – 55 – vuotiaita ja vuodesta 1942 lähtien 15 – 69 – vuotiaita kansalaisia. Sen avulla mm. sotatarviketeollisuuteen saatiin työväkeä, josta runsas puolet eli yli 70 000 oli naisia.
2.
Maatiloilla oli luovutusvelvollisuudet, jotka koskivat mm. maitoa, voita, lihaa, viljaa, perunaa, munia ja villaa. Työvoimapula oli kova ja niinpä koululaiset ja muut työvelvolliset olivat kesäisin maatiloilla töissä, esim. kesällä 1943 näissä töissä oli yhteensä 140 000 työvelvollista naista. Myös talkootyö oli yleistä.
3.
Koska sekä ulkomaankauppa että kotimainen teollisuus olivat lamassa, vallitsi elintarvikepula ja tarvittiin säännöstelyä. Syksyllä 1939 perustettiin kansanhuolto – organisaatio, jonka jakamilla ostokorteilla sai ostaa määrätyn määrän elintarvikkeita, vaatteita, jalkineita ym. Keksittiin myös korvikeaineita esim. kahville, sokerille, kangas- ja nahkatuotteille sekä polttoaineille. Valvonnasta huolimatta kukoisti "mustan pörssin" salakauppa.
4.
Lapsia vietiin Ruotsiin vähäisessä määrin jo talvisodan aikana. Jatkosodan aikaiset siirrot aiheutuivat mm. elintarvikepulasta, pommitusuhasta ja vaikeista olosuhteista. Lapsia toimitettiin Ruotsiin 70 000, Tanskaan 4 000 ja Norjaan alle 1 000. Pysyvästi lapsista jäi ulkomaille runsas 15 000. (kuva4)
5.
Perheet lähettivät omaisilleen rintamalle lähinnä ruokatarvikkeita ja vaatteita, kuten lapasia, päänsuojuksia, sukkia ja villapuseroita. Lisäksi eri järjestöt ja yhteisöt valmistivat talkootyönä sotilaille mitä erilaisimpia tarvikkeita.
6.
Kaatuneet sotilaat pyrittiin kaikissa sodissamme saamaan kotiseudun sankarihautoihin. Hautaukset tapahtuivat sotilaallisin kunnianosoituksin kunnialaukausten myötä. Vuosien 1939 – 45 sodissa Suomen puolesta kaatui noin 90 000 henkeä. Kaatuneista sotilaista oli naimisissa 30 000 miestä. Heiltä jäi orvoiksi noin 50 000 lasta. Sotaleskille myönnettiin valtion huoltoeläkettä ja anomuksesta lisähuoltoeläkettä. Lisäksi järjestöjen, yksityisten ja yhteiskunnan erilaisilla avustuksilla tuettiin näiden perheiden toimeentuloa ja sotaorpojen koulutusta.
7.
Pommituksen tuhoja Helsingissä Talvisodassa 30. 11. 1939.
Talvisodan aikana pommitettiin lähes kaikkia tärkeimpiä asutuskeskuksia. Näissä pommituksissa kuoli noin 900 siviiliä. Jatkosodan pommitukset vaativat lähes 1 100 siviilin hengen. Ankarimmat olivat helmikuussa 1944 Helsinkiin suuntautuneet kolme suurpommitusta, joissa sai surmansa lähes 150 ihmistä.
8.
Neuvostoliiton partisaanit hävittivät Lokan kylän Sodankylässä 14. 7. 1944 surmaten 23 siviiliä, joista yhdeksän lasta.
Neuvostoliiton partisaanijoukkojen toiminta ulottui paitsi rintamajoukkojen huollon häirintään myös kanta – Suomen alueelle lähinnä rajaseudun syrjäkyliin aiheuttaen pelkoa ja kuolemaa siviiliväestön keskuudessa. Partisaaniosastojen hyökkäyksissä, jotka kohdistuivat etenkin Pohjois – Karjalan, Kainuun ja Koillis – Suomen alueille, kuoli lähes 200 siviiliä. Lisäksi kauas kanta – Suomen alueelle lähetettiin etupäässä lentoteitse siviiliasuisia desantteja ja tuhoamispartioita tiedustelu- ja hävitystehtäviin.
PARIISIN RAUHANSOPIMUS 10.2.1947
Rauhansopimuksen ehdot noudattelevat vuoden 1944 välirauhansopimuksen linjoja. Suomalaisten yritykset saada ehtoihin lievennyksiä eivät johda myönteiseen tulokseen. Ainut merkittävä muutos välirauhansopimukseen on määräys ihmisoikeuksien toteuttamisesta.
Sisältö: Alueellisten määräysten lisäksi Suomi sitoutuu Pariisin rauhansopimuksessa mm. seuraaviin toimiin ja rajoituksiin:
- ihmisoikeuksien ja perusvapauksien takaaminen kaikillle Suomen oikeudenkäyttöpiirissä oleville henkilöille rotuun, sukupuoleen, kieleen tai uskontoon katsomatta;
- sellaisten henkilöiden vapauttaminen, joita on pidetty vangittuna YK:n hyväksi suorittamansa toiminnan tai YK:ta kohtaan osoittamansa myötätunnon taikka rodullisen syntyperänsä takia;
-fascisminluontoisten poliittisten tai sotilaallisten järjestöjen sekä muiden Neuvostoliitolle tai muille YK:n maille vihamielistä propagandaa harjoittavien järjestöjen hajottaminen ja toiminnan estäminen tulevaisuudessakin;
- sotarikoksista sekä rauhaa ja ihmisyyttä vastaan tehtyjen rikosten suorittamisesta syytettyjen pidättäminen ja tuomitseminen;
Lisäksi sopimuksessa rajoitetaan Suomen maavoimien, sotalaivaston ja ilmavoimien mies- ja kalustovahvuudet tietyn suuruisiksi sekä mm. kielletään Suomelta atomiaseiden pitäminen, valmistaminen ja kokeilu.
SOTAKORVAUKSET
Syyskuussa 1944 solmitun välirauhansopimuksen mukaisesti Suomi lupautui suorittamaan sotakorvauksia Neuvostoliitolle kuuden vuoden aikana yhteensä 300 milj. Yhdysvaltain kultadollarin arvosta. Sittemmin korvausmäärää vähennettiin ja maksuaikaa pidennettiin kahdeksaan vuoteen. Kun viimeisetkin korvauserät oli toimitettu Neuvostoliittoon, myönsi se syyskuun 23. päivä Suomelle vapautuksen viimeisen sotakorvausvuoden sakoista. Sotakorvausten kokonaismäärästä oli 28% puutavaraa, 72% aluksia, koneita, laitteita sekä kaapelituotteita.
Viimeinen sotakorvausjuna ylitti rajan Vainikkalan raja-asemalla elokuun lopussa. Sotakorvausten lopullinen toimitusaika päättyi syyskuun 18. päivä, jolloin luovutettiin viimeinen kuunari Neuvostoliitolle.
SANASELITYKSIÄ:
1) EVAKKO on toiselle paikkakunnalle siirretty henkilö sodan tms. uhanalaisen syyn johdosta. (Esim. karjalaiset)
2) SIIRTOLAINEN on henkilö, joka siirtyy tai on siirtynyt asumaan paikkakunnalta toiselle. Sanaa käytetään etupäässä vain Suomen oloista: siirtoväkeen kuuluva henkilö, sotasiirtolainen, evakko.
3) SIIRTOKARJALAISET, väestö, joka siirtyi nyky-Suomeen Neuvostoliitolle luovutetusta Karjalasta vuosina 1939-1944 II maailmansodassa. Karjalaisten siirto tapahtui oman maan rajojen sisäpuolella.
4) PAKOLAINEN on henkilö, joka on joutunut sodan tai muun vainon vuoksi pakenemaan omasta maastaan. Ei ole mahdollista palata takaisin, pakenemispaikka myös epäselvä.
YYA-SOPIMUS 1948
Suomen Tasavallan ja Sosialististen Neuvostotasavaltojen liiton välillä allekirjoitetaan sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta 6.4.1948.
Ystävällisesti huomautan, että täytän tänä vuonna 50 vuotta, joten tuttipulloikä on kaukana ja samoin lapsuus. Talvi- ja jatkosota on olennainen osa Suomen historiaa, jonka vaikutukset jatkuvat vielä tänä päivänä. Niiden tutkiminen ei suinkaan ole joutavaa - nämä traagiset sodat koskettivat koko kansaa, niin suomalaisia kuin romaneitakin. Pyydän tutkimaan omia asenteitanne historiaamme kohtaan.
t. Mirkku
Mikäli olet nuorempi henkilö, ymmärrät kaaleena, kuinka sopimaton huomautuksesi oli. Se oli loukkaus vaikka olisimme suunnilleen saman ikäisiä. Kannattaisi miettiä, mitä laukoo ja kenen suuntaan. Mielipiteensä voi ilmaista asiallisestikin.
Joka tapauksessa toisen maailmansodan historia, johon myös talvi- ja jatkosotame kuuluvat, ovat tosiaan tärkeä osa koko kansamme historiaa. Se koskee myös romaneita, joten en totta tosiaan ymmärrä, minkä vuoksi näistä asioista puhuminen on niin rasittavaa joillekin.
t. Mirkku
millos on sota ollut XD
että suomen naiset eivät ainakaan saksalaisotilaille laittanett yhtään vastaa vaan antautuivat kiltisti. hyvin ne kotirintamilla pitivät saksalaisia sotilaita hyvänään. ja lapsia tekivät niille ja sitten kun miehet palasivat rintamilta niin vastassa oli lapsilauma siin saksalaisten tekemät. olisin kiitollinen jos tämä viesti saisi olle täällä eikä poistettaisi tätä täältä. pitä sanoman viellä että sellaisia olivat suomen naiset kun suomessa oli sota.
Historiaa luetaan
kun väitetään, että liittoutuminen toisi turvallisuutta - "historiallisisten syiden takia on liittouduttava jonkin suurvallan tai sotilasliiton kanssa."
Historia kylläkin osoittaa, ettei liittoutuminen tai suurvallan osana oleminen ole poistanut sodan uhkia, vaan on nimenomaan aiheuttanut niitä! n. 500 vuotta on Suomi joutunut sotiin sen vuoksi, että on ollut Ruotsin, Englannin, keisarillisen tai Hitlerin Saksan mahdollinen osa tai liittolainen. Ainoastaan puolueettomuuden aika on ollut ainoa rauhan aika.
Vuosina 1935-37 Suomen Moskovan lähettiläs Yrjö-Koskinen huomautti Helsinkiin lähettämissään raporteissa toistuvasti Neuvostoliiton Suomea kohtaan tuntemasta epäluulosta. Moskovassa jopa väitettiin että Suomella ja Saksalla oli salainen sopimus yhteistoiminnasta Neuvostoliittoa vastaan. Myös eräissä eurooppalaisissa lehdissä kerrottiin Saksan ja Suomen kesken muka laadituista salaisista suunnitelmista, eivätkä tällaiset kertomukset loppuneet, vaikka ulkoministeri Antti Hackzell oli toukokuussa 1935 jyrkästi kiistänyt kaikki väitteet, joiden mukaan Suomi luopuisi puolueettomuudestaan ja antaisi lentokenttiään muiden maiden käyttöön.
Kesällä 1935, sen jälkeen kun Englanti ja Saksa olivat solmineet keskenään laivastosopimuksen, Neuvostoliiton Helsingin lähettiläs Erik Assmus ilmoitti pääministeri Kivimäelle, että mikäli Saksan ja Neuvostoliiton välillä syttyisi sota, Neuvostoliitto valtaisi Suomen ja arvioi valtauksen kestävän korkeintaan kuusi päivää. Assmus ei syyttänyt Suomea, mutta Kivimäen otaksuman mukaan neuvostohallitus tuolloin epäili, että Saksan ja Englannin välillä oli kypsymässä laivastosopimusta pidemmälle menevä Neuvostoliittoa vastaan tähdätty yhteistyö ja että Suomi saattaisi liittyä niiden aloittamaan sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Tämän vuoksi Neuvostoliitto valmistautui Suomen valtaukseen, jotta suurvallat eivät voisi käyttää sitä astinlautana hyökkäyksessään.
Vuonna 1937, jolloin ulkoministeri Holsti vieraili Moskovassa, ulkoasiainkomissaari Litvinov sekä Neuvostoliiton silloiset korkeimmat sotapäälliköt, marsalkat A.I. Jegorov ja K.J. Vorošilov sanoivat hänelle pelkäävänsä, että kun Saksa hyökkään Neuvostoliiton kimppuun, Suomi asettuu sen puolelle Neuvostoliittoa vastaan.
Sen jälkeen kun Hitler oli maaliskuussa 1938 liittänyt syntymämaansa Itävallan Saksaan, neuvostodiplomatia ryhtyi voimakkaaseen yritykseen Suomen kiinittämiseksi Saksan vastaiseen puolustusrintamaan Hitlerin hyökkäyksen varalta, jonka osalta neuvostohallitus piti epävarmana vain sen alkamisajankohtaa. Huhtikuun 14. päivänä 1938 Neuvostoliiton Helsingissä olevan lähetystön toinen sihteeri ja paikallinen KGB:n päällikkö Boris Jartsev ilmoitti ulkoministeri Holstille saaneensa Moskovasta valtuudet neuvotella Suomen hallituksen kanssa. Visusti salassa pidetyissä keskusteluissa Jartsev selitti neuvostohallituksen olevan vakuuttunut siitä, että Saksa valmistautui hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan ja aikoi suorittaa sivustaiskun Suomen kautta. Neuvostohallituksen käsityksen voidaan näin jälkikäteen katsoa hyvin vastanneen Saksan sotilasjohdon laadittuja suunnitelmia, mikä viittaa siihen, että Neuvostoliiton tehokkaaksi tunnettu tiedustelupalvelu oli niistä hyvin perillä.
Mikäli Suomi sallisi Saksan käyttää aluettaan hyökkäystukikohtana, ei puna-armeija Jartsevin ilmoituksen mukaan jäisi Rajajoelle odottamaan vihollista, vaan tulisi mahdollisimman kauas sitä vastaan, jolloin Suomi joutuisi kahden suurvallan taistelun näyttämöksi. Jos Suomi sen sijaan pyrkisi torjumaan saksalaisten maihinnousuyritykset, Neuvostoliitto olisi valmis antamaan kaikkea siihen tarvittavaa sotilaallista ja taloudellista apua. Neuvostoliiton tarkoituksena ei Jartsevin elokuussa 1938 antaman vakuutuksen mukaan ollut lähettää Suomeen venäläisiä joukkoja eikä myöskään miehittää Suomelle kuuluvia alueita, vaan ainoastaan toimittaa "erittäin edullisin ehdoin" aseita ja suojata merirajaa, mikä edellytti Neuvostoliiton Itämeren-laivaston osallistumista taistelutoimiin Suomen puolella.
Neuvostoliiton maaliskuun alussa 1939 tekemässä täsmennetyssä ehdotuksessa esitettiin, että Suomi vuokraisi sille 30 vuodeksi Suomenlahdella sijaitsevan Tytärsaaren ja Seiskarin, joita Neuvostoliitto käyttäisi havaintoasemina Leningradiin johtavan merireitin valvomiseksi. Suomen hallituksen vastauksessa todettiin, ettei se voinut ottaa harkittavakseen valtakuntaan erottamattomina osina kuuluvien saarten luovuttamista; jo asiasta neuvottelemisen katsottiin olevan ristiriidassa maan puolueettomuuden kanssa.
Neuvostoliitto piti vireille saattamista kysymyksen eteenpäin viemistä niin tärkeänä, että se siihenastisista epäonnistumisistaan piittaamatta heti tämän jälkeen lähetti uuden edustajan, aikaisemmin Suomessakin toimineen Boris Steinin Helsinkiin jatkamaan neuvotteluja. Jartsevin alulle panemat keskustelut joutuivat nyt jatkokehityksen kannalta ratkaisuvaiheeseen, jolloin Suomen hallituksen hylkäämiä neuvostohallituksen esityksiä kohtaan suurempaa myöntyvyyttä edustaneet piirit tekivät voimakkaan yrityksen hallituksen kannan muuttamiseksi. Operaation johdossa oli sotamarsalkka Mannerheim, joka kävi presidentti Kyösti Kallion, pääministeri A.K. Cajanderin ja ulkoministeri Eljas Erkon luona vaatimassa, ettei Steiniä saisi päästää palaamaan neuvottelumatkaltaaan Helsingistä tyhjin käsin. Mannerheim korosti, ettei Neuvostoliiton vaatimia Suomenlahden saaria kyettäisi sodan syttyessä puolustamaan ja ettei niistä myöskään ollut maalle mitään sotilaallista hyötyä. Neuvostoliitolle ne hänen käsityksensä mukaan sen sijaan olivat arvokkaat, minkä vuoksi Suomen tulisi neuvotteluissaan käyttää tätä valttia hyväkseen. Lisäksi Mannerheim ehdotti rajan siirtämistä Kannaksella jonkin verran kauemmaksi Leningradista. Kun hallituksen taholta selitettiin Mannerheimille, ettei massa vallitseva yleinen mielipide sallisi mitään alueluovutuksia, Mannerheim tarjoutui panemaan arvovaltansa vaakalaudalle, ja itse selvittämään ja perustelemaan kansalle, minkä vuoksi myönnytykset olivat tarpeelliset.
Hallituksen kieltäytyminen vastaanottamasta Mannerheimin tarjousta ja neuvoja tapahtui kriittisellä hetkellä, sillä kun neuvottelut - niiden tämän jälkeen huhtikuussa katkettua - tulivat lokakuussa uudelleen päiväjärjestykseen, oli Neuvostoliiton neuvotteluasema ratkaisevasti parantunut ja Suomen vastaavasti heikentynyt. Neuvostoliitto oli elokuun 23. päivänä 1939 solminut Saksan kanssa koko maailman yllättäneen ystävyyssopimuksen, jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa määritettiin kummankin maan vaikutuspiirien rajaksi Liettuan pohjoisraja, siltä varalta, että Baltian maissa ja Suomessa tapahtuisi "alueellisia ja poliittisia uudelleenjärjestelyjä."
Loka-marraskuussa 1939 Moskovassa käydyissä neuvotteluissa Paasikivi totesi Stalinille tämän esiintyvän "aivan niin kuin Suomi uhkaisi Neuvostoliittoa". Tähän Stalin vastasi sanoilla, joista ilmenee Neuvostoliiton Suomen-politiikan peruslähtökohta: "Emme pelkää hyökkäystä Suomen taholta, mutta Englanti tai Saksa voi harjoittaa painostusta pakottaakseen Suomen osallistumaan hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan."
Kun Suomi ei suostunut Neuvostoliiton aluevaatimuksiin lähinnä vain Mannerheimin ja Paasikiven ollessa valmiit hallituksen kantaa pitemmälle meneviin myönnytyksiin, neuvostohallitus lopteti neuvottelut. Suomessa kuviteltiin naiivisti kriisin lauenneen, sillä olihan maitten välillä voimassa hyökkäämättömyyssopimus.
Suurvalta ei yleensä helposti myönnä hyökkäävänsä pienen valtion kimppuun. Myös Neuvostoliitto järjesti provokaation, ns. Mainilan laukaukset 26.11.1939. Venäläinen tykistö ampui omia joukkojaan ja neuvostohallitus syytti tästä "rajanloukkauksesta" suomalaisia. Mutta Stalinilla ja V. Molotovilla oli tämän lisäksi takataskussaan toinenkin yllätys suomalaisille.
Marraskuun 30. päivänä 1939, jolloin neuvostojoukot ylittivät rajajoen ja pommittivat Helsinkiä sekä monia muita paikkakuntia, luettiin Moskovan radion suomenkielisessä ohjelmassa SKP:n keskuskomitean "Suomen työkansalle" osoittama julistus, jossa tätä kehotettiin karistamaan harteiltaan "sodan lietsojien hallitus". "Työkansan" vastaus kehotukseen tuli ällistyttävän nopeasti, sillä jo päivää myöhemmin eli 1.12.1939 oli Tassin välittämän uutisen mukaan Suomen puolella Terijoella perustettu Suomen kansanhallitus ja pidetty kokous, johon osallistui "työläisiä, talonpoikia ja intelligentsijaa". Kokouksen koollekutsumisen laillisuus lienee kuitenkin ollut kyseenalainen päätellen siitä, että rajalla olleeet suomalaiset suojajoukot vasta saman päivän kuluessa perääntyivät paikkakunnalta.
Kansanhallitus ilmoitti pyytäneensä Neuvostoliiton puna-armeijalta apua ja perustaneensa ensimmäisen oman armeijayksikkönsä, jolle lankeaisi kunnia tuoda Suomen kansantasavallan lippu pääkaupunkiin Helsinkiin ja vetää se presidentinlinnan salkoon "työtätekevien riemuksi ja kansanvihollisten kauhuksi".
Joulukuun toisena päivänä 1939 Molotov neuvostohallituksen edustajana ja O.V. Kuusinen Suomen kansanhallituksen pää- ja ulkoministerinä allekirjoittivat "keskinäisen avunannon ja ystävyyden sopimuksen". Sen perusteella Neuvostoliitto sai kaiken, mitä oli syksyllä 1939 Suomen laillisen hallituksen kanssa käymissään neuvotteluissa vaatinut eli osan Karjalan kannasta, Suomenlahden ja Jäämeren saaret sekä Hangon tukikohdan. Vastikkeeksi neuvostohallitus lupasi Suomen kansantasavaltaan liitettäväksi laajan alueen Itä-Karjalasta.
Neuvostoliiton aloittama talvisota ja SKP:n edustajista koottu maanpetokseen Suomen kansaa kohtaan syyllistynyt Terijoen "nukkehallitus" pakottivat suomalaiset unohtamaan sisäiset erimielisyytensä ja kokoamaan kaikki voimavaransa taisteluun itsenäisyytensä puolesta. Vaihtoehtoina olleet jäsenyys sosialistisessa liittovaltiossa tai joutuminen sen epäitsenäiseksi satelliittivaltioksi eivät houkutelleet edes kaikkia maanalaisen SKP:n jäseniä, joista eräät, mm. puolueen entinen pääsihteeri Arvo Tuominen, halusivat osallistua oikean isänmaansa puolustamiseen sosialistisen isänmaansa hyökkäystä vastaan.
Sotilaallisesti puutteellisesti varustautuneiden suomalaisten sitkeä ja peräänantamaton taistelu - viholliset pysäytettiin joskus pistimin käydyissä lähitaisteluissa - oli yllätys Neuvostoliiton sodanjohdolle. Tämä oli suomalaisten haltuun sodan ensimmäisinä päivinä joutuneen käskyn mukaan arvioinut Suomen valloituksen kestävän vain muutaman viikon. Suomalaisten saavutettua merkittäviä torjuntavoittoja neuvostohallitus luopui Terijoin hallituksella leikkimästään nukketeatterista ja ilmooitti tammikuun lopulla Ruotsin hallituksen välityksellä, ettei sillä ollut periaatteessa mitään sopimuksen tekoa vastaan "Rytin-Tannerin hallituksen" kanssa, niin kuin se pääministerin ja ulkoministerin nimeä käyttäen nyt kutsui Suomen laillista hallitusta.
Suomelle ankara rauhansopimus, jossa Neuvostoliitto otti alueita vielä enemmän kuin oli syksyllä 1939 käydyissä neuvotteluissa vaatinut, allekirjoitettiin Moskovassa 12.3.1940. Mutta tärkein, maan ja kansan vapaus ja itsenäisyys, oli kyetty säilyttämään. (Aina vuoteen 1995 saakka, mutta siitä lisää myöhemmin).
Suomen talvisodasa kärsimät henkilötappiot olivat 24 923 kuollutta ja 43 557 haavoittunutta. Suomen armeijan ylipäällikkö sotamarsalkka Mannerheim antoi 13.3.1940 "Suomen kunniakkaan armeijan sotilaille" osoittamansa päiväkäskyn, joka itse asiassa kohdistui koko kansalle ja joka sen vuoksi kiinnitettiin maan kaikkien kirkkojen seinälle. Päiväkäsky päättyi sanoihin: "Meillä on ylväs tietoisuus, että meillä on historiallinen kutsumus, jota edelleen täytämme: länsimaisen sivistyksen suojaaminen, joka vuosisatoja on ollut meidän perintöosamme; mutta tiedämme myös, että olemme viimeistä ropoa myöten maksaneet velan, joka meillä on länteen ollut."
Myöhemmän kehityksen valossa tarkasteltuna neuvostohallitus teki omalta kannaltaan pahan virheen, kun se kielteisellä ja uhkaavalla asenteellaan pakotti kevättalvella 1940 vireillä olleen ajatuksen Suomen ja Ruotsin puolustusliitosta raukeamaan. Ruotsi onnistui pysyttelemään toisen maailmansodan ulkopuolella ja tämä oli ollut myös Suomen tarkoitus, mutta ei enää toteutettavissa sen jälkeen, kun tämä kahden puolueettoman maan turvallisuusliitto Neuvostoliiton toimesta estettiin. Neuvostohallitus katsoi yksiviivaisesti Saksan kanssa 23.8.1939 solmimansa sopimuksen perusteella Suomen kuuluvan erupiiriinsä, jossa se halusi sanella toimintaehdot. Monet seikat viittaavat siihen, että Neuvostoliiton tarkoituksena oli vuoden 1940 kuluessa toteuttaa Suomessa samanlainen sovjetisointi, maan liittäminen Neuvostoliittoon, jonka se pani vähälukuisten paikallisten kommunistien avustuksella toimeen Virossa, Latviassa ja Liettuassa kesällä 1940.
Saksa, joka oli ryhtynyt valmistautumaan kesällä 1941 aloittamaansa sotaretkeen Neuvostoliittoa vastaan Hitlerin "Mein Kampf" -teoksessaan kaavaileman lisäelintilan hankkimiseksi johtamalleen germaanirodulle, käytti Suomen vaikeaa asemaa taitavasti hyväkseen. Kun Stalin oli Moskovassa syksyllä 1939 käydyissä neuvotteluissa arvellut Paasikivelle Englannin tai Saksan voivan harjoittaa "painostusta pakottaakseen Suomen osallistumaan hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan", hän oli tuskin osannut aavistaa, että hän omalla toiminnallaan loisi tilanteen, jossa Saksan ei suinkaan tarvinnut pakottaa Suomen poliittista ja sotilaallista johtoa Neuvostoliittoa vastaan.
Niin kuin Mauno Jokipii on laajassa teoksessaan "Jatkosodan synty" osoittanut, Suomen valtiojohto oli talvisodan ja sitä seuranneen Neuvostoliiton harjoittaman painostuksen jälkeen vapaaehtoisesti valmis yhteistoimintaan Saksan kanssa Neuvostoliittoa vastaan. Suomen ja Saksan sotilaallisesta yhteistyöstä sovittiin kevään ja alkukesän 1941 kuluessa ilman kirjallisia sopimuksia ylimmän poliittisen ja sotilasjohdon toimesta ja hyväksymänä saattamalla eduskunta tapahtuneen, kaikesta päätellen sen enemmistölle epämieluisan tosiasian eteen. Saksalaiset operoivat Hitlerin julistaman sodan 22.6.1941 alkaessa Neuvostoliittoa vastaan myös Suomen alueelta heidän käyttöönsä ilman eduskunnan suostumusta annetuista tukikohdista. Tästä olivat seurauksena Neuvostoliiton ilmahyökkäykset Suomen alueelle.
Vielä kesäkuun 20. päivänä 1941 julkaistussa työväestön keskusjärjestöjen tiedonannossa sanottiin työväestön pitävän "tärkeänä, että maa pysyy erillään kaikenlaisesta konjunktuuripolitiikasta ja pyrkii säilyttämään tähän astisen puolueettomuutensa".
Tosiasiallisesti puolueettomuudesta oli luovuttu jo sovittaessa yhteistyöstä Saksan kanssa keväällä ja alkukesällä 1941. Neuvostoliiton ryhdyttyä Saksan hyökkäyksen jälkeen Suomen alueeseen kohdistuviin ilmapommituksiin eduskunnalla oli mahdollisuus ainoastaan todeta Suomen joutuneen uuteen sotaan Neuvostoliiton kanssa.
Suomen kansan uusiin sotaponnistuksiin mukaan saamiseksi maan ylin valtio- ja sotilasjohto korostivat Suomen, jonka maaperällä oli jo ennen sodan alkamista saksalaisia joukkoja sekä lento- ja laivastotukikohtia, käyvän vain omaa erillistä puolustustaisteluaan. Tällä varsin hyvin onnistuneella tosiasioiden sumuverholla peittämiseen valtiojohdolla oli omat perustelunsa. Saksalaisten kanssa kevällä ja alkukesällä sovittua yhteistyötä olisi tuskin hyväksytty julkisessa eduskuntakäsittelyssä. Näin ollen ratkaisut tehtiin suppeassa sisäpiirissä, jonka käsityksen mukaan Saksa tulisi sodassa voittamaan Neuvostoliiton. Tämän vuoksi Suomen olisi edullista lähteä siihen mukaan, mutta siten, että se voisi sanoa käyvänsä oikeutettua puolustussotaa talvisodassa menettämiensä alueiden takaisin saamiseksi ja myös Itä-Karjalan pelastamiseksi kommunistien hirmuvallasta.
Sen jälkeen kun Hitler oli vuoden 1940 lopulla antanut neuvostojohdon ymmärtää, ettei se sallinut Suomen sovjetisointia, ja oli ryhtynyt yhteistyöhön Suomen kanssa, neuvostohallitus yritti Moskovassa lähettiläänä toimineen Paasikiven välityksellä keväällä 1941 parantaa suhteitaan Suomeen uudella ystävällisellä politiikalla. Tämä oli kuitenkin liian vähäinen ja myöhäinen yritys Suomen valtiojohdon poliittisen linjavalinnan muuttamiseksi.
Elokuun 18. päivänä 1941 suomalaisten joukkojen edetessä raskain henkilötappioin jatkosodan rintamilla - jatkosodan hyökkäysvaiheessa v. 1941 kaatuneiden suomalaisten määrä oli suurempi kuin talvisodassa - Yhdysvaltojen apulaisulkoministeri Sumner Welles ilmoitti Suomen Washingtonin lähettiläälle Hj. Procopelle tietävänsä Neuvostoliiton olleen valmis neuvottelemaan rauhasta Suomelle annettavien alueellisten myönnytysten ja rajantarkistusten pohjalta. Tällaiseen sotatoimien keskeyttämiseen ja rauhan solmimiseen ei Suomen valtiojohdolla ollut Saksan kanssa sovitun yhteistyön vuoksi minkäänlaisia reaalisia mahdollisuuksia eikä ilmeisesti haluakaan, koska Saksan voittoa pidettiin yhä varmana. Se, että Suomen poliittinen ja sotilasjohto olivat tehneet kohtalokkaan virheen Saksan sotilaallista voimaa koskevassa arvioinnissaan, lienee selvinnyt ensimmäiseksi Mannerheimille vuoden 1921 lopulla, mutta useimmille poliitikoille vasta v. 1943.
Suomen valtiojohdon Saksan kanssa v. 1941 toteuttama yhteistyö ei perustunut ideologisiin syihin. Pienen IKL:n ulkopuolella ei eduskunnassa sen enempää kuin hallituksessakaan ollut kansallissosialismin aatteellisia ihailijoita tai tukijoita. Kansan keskuudessa heitä oli tuskin enempää kuin IKL:llä äänestäjiä. Saksalaisille tehtiin myös ennen sotilaallisen yhteistyön alkua selväksi, että pieninkin yritys Saksan taholta vallansiirron aikaansaamiseksi Suomessa kansallissosialismille aatteellisesti myötämielisten tahojen avulla johtaisi välittömästi yhteistyön lopettamiseen. Ehdoton kielteisyys kansallissosialismia kohtaa oli epäilemättä myös yksi syy syntyneen yhteistyön peittelemiseen ja erillissotateeman korostamiseen. Toisenlainen asenne olisi hetkessä pyyhkäissyt olemattomiin Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa talvisodan sankarikansaa kohtaan tunnetun ihailun ja arvonannon.
Kun Suomen valtio- ja sotilasjohdossa keväällä 1941 arvioitiin Saksan voittavan sodan, tämä ei merkinnyt sitä, etteikö myös toista vaihtoehtoa otettu huomioon, vaikka sitä pidettiinkin erittäin epätodennäköisenä. Tämä näkyy mm. presidentti Risto Rytin muistiinpanoista. Saksan kanssa tapahtuvaan yhteistyöhön liittyvän, vähäiseksi arvioidun riskin ottamista perusteltiin sillä, että mikäli Neuvostoliitto voittaisi sodan, olisi Suomi tuhon oma. Tämän vuoksi maan itsenäisyyden säilymisen katsottiin olevan mahdollista vain siten, että Saksa voittaisi sodan ja kukistaisi Neuvostoliitossa vallassa olevan kommunismin.
Tammikuun puolivälissä 1944 puna-armeijan oli onnistunut lopullisesti murtaa Leningradin ympärillä ollut saksalaisten saartorengas. Saman tien neuvostojoukot olivat aloittaneet voimakkaan hyökkäyksen kohti Narvaa ja saaaneet haltuunsa koko Leningradin ja Moskovan välisen rautatien sekä osan Suomenlahden etelärannikkoa. Tämä merkitsi strategisen ja sotilaspoliittisen tilanteen tuntuvaa huonontumista Suomen kannalta. Tämä samoin kuin Neuvostoliiton ilmavoimien helmikuun 6. päivästä lähtien 10 päivän väliajoin suorittamat kolme Helsingin suurpommitusta lisäsivät Edvin Linkomiehen johtaman hallituksen aktiivisuutta rauhan aikaansaamiseksi.
Paasikivi ja Carl Enckell matkustivat 25.3.1944 Moskovaan ja toivat sieltä tiedot neuvostohallituksen rauhanteolle asettamista minimiehdoista. Hallitus oli yksimielisesti niiden hylkäämisen kannalla, erityisesti sen vuoksi, että se katsoi Neuvostoliiton vaatiman 600 miljoonan dollarin suuruisen sotakorvauksen ylittävän maan reaalisen suorituskyvyn. Vanha pankkimies Paasikivi oli ehtojen hyväksymisen kannalla, koska piti, toisin kuin hallitus, helpotusten saamista niihin epätodennäköisenä. Ratkaiseva syy ehtojen hylkäämiseen -mm. valtiovarainministeri Tanner perusteli sillä kantaansa sos. dem. eduskuntaryhmälle ja puolueneuvostolle, jotka yhtyivät hänen käsitykseensä - oli Saksan miehityksen vaara. Tämä oli pari viikkoa aikaisemmin miehittänyt sodasta irtaantumaan pyrkineen Unkarin. Keväällä 1941 Saksan kanssa aloitettu yhteistyö ja siihen perustunut saksalaisten joukkojen ja tukikohtien Suomen maaperällä olo sen jälkeen, kun sodan kulku oli saanut alkuperäisistä laskelmista poikkeavan suunnan, muuttunut Suomen itsenäisen toimintavapauden esteeksi.
Kesäkuun 9. päivänä 1944 Neuvostoliitto aloitti Karjalan kannaksella suurhyökkäyksen, joka saattoi Suomen nopeasti sekä sotilaallisesti että poliittisesti miltei luhistumisen partaalle. Kun neuvostohallitukselta nyt tiedusteltiin mahdollisuutta rauhan aikaansaamiseen, se ilmoitti edellytykseksi Suomen antautumisen, mikä olisi merkinnyt sitä, että Neuvostoliitto olisi voinut menetellä Suomeen nähden haluamallaan tavalla. Tässä äärimmäisen kriittisessä tilanteessa Saksa vaati Suomelle antamansa avun ehdoksi poliittista sopimusta, jossa Suomen tuli sitoutua jatkamaan sotaa ja olemaan ryhtymättä rauhantunnusteluihin muutoin kuin yhteiymmärryksessä Saksan kanssa.
Presidentti Ryti ja valtiovarainministeri Tanner olivat juhannusta edeltävän viikon kriittisinä päivinä menettäneet jo uskonsa sodan jatkamismahdollisuuksiin ja asettuivat hallituksen ulkoasiainvaliokunnan kokouksessa ainoina antautumisen kannalle hallituksen enemmistön ollessa taistelun jatkamisen kannalla. Tämä päätös ja lopen väsyneinä perääntyneiden rintamajoukkojen taistelu vaikutti ratkaisevasti siihen, että Suomi välttyi miehitykseltä, joka sitä ja Englantia lukuun ottamatta lankesi kaikille toiseen maailmansotaan osallistuneille Eurooopan maille.
Kesäkuun kriisitilanteen laukaisi presidentti Rytin ja Helsinkiin saapumeen Saksan ulkoministeri J. von Ribbentropin 26.6.1944 tekemä sopimus. Siinä Ryti antoi Saksan vaatiman edellä mainitun sopimuksen, minkä jälkeen Suomi sai tältä tarvitsemaansa sotilaallista apua, etenkin panssarintorjunta-aseita. Ryti antoi sitoumuksen Suomen marsalkka Mannerheimin kehotuksesta tietoisena sen seurauksista. Suomen perustuslain mukaan presidentti näin menetellessään ylitti toimivaltuutensa, sillä sitoumus ei ollut eduskunnan hyväksymä. Näin tehtiin tarkoituksellisesti, koska presidenttiä vaihtamalla voitiin myöhemmin kesällä 1944 vapautua mainitusta sopimuksesta.
Suomalaisten pysäytettyä kesä-heinäkuun vaihteessa neuvostojoukkojen etenemisen Neuvostoliiton ylin sotilasjohto keskeytti heinäkuun alkupuoliskolla hyökkäyksen Suomea vastaan ja aloitti välittömästi joukkojensa siirron Karjalan kannakselta Baltian rintamalle. Länsivaltojen toteuttamaan Normandian maihinnousuun liittyen Neuvostoliiton asevoimat olivat aloittaneet 26.6.1944 suuren strategisen Valko-Venäjän operaation saksalaisten lyömiseksi n. 1000 kilometrin levyisellä alueella. Kun nämä joutuivat siirtämään joukkojaan Baltiasta itärintamalle Neuvostoliitto vastasi tähän hyökkäämällä Baltiaan, mihin operaatioon Kannakselta siirretyt joukot osallistuivat.
Heinäkuun 14. päivänä 1944 Neuvostoliiton Tukholman lähettiläs välitti Suomen hallitukselle tiedon, että Neuvostoliitto oli yhä valmis keskustelemaan rauhasta, mutta että Suomen oli tehtävä sitä koskeva aloite.
Rytin Saksalle antamasta sitoumuksesta vapauduttiin siten, että tämä erosi tehtävästään ja tilalle valittiin eduskunnan 4.8.1944 säätämällä poikkeuslailla Mannerheim. Saksan aseman olennaisesti heikennyttyä saattoi Suomi irtautua sidasta syyskuun alussa 1944 tilanteessa, jossa Neuvostoliitto ei enää edellyttänyt ehdotonta antautumista.
Suomen ja Neuvostoliiton välinen rintama hiljeni syyskuun 5. päivän aamuna. Suomen neuvotteluvaltuuskunta matkusti Moskovaan seuraavana päivänä ja eduskunta hyväksyi 19.9.1944 maalle raskaat välirauhan ehdot, joihin sisältyivät mm. suuret alueluovutukset, ankarat sotakorvausehdot, lähellä Helsinkiä sijaitsevan Porkkalan vuokraaminen 50 vuodeksi Neuvostoliiton sotilastukikohdaksi sekä saksalaisten joukkojen häätäminen Pohjois-Suomesta. Jatkosodan henkilötappiot olivat sotaväen osalta 60 605 kaatunutta, 4 534 kadonnutta ja 158 000 haavoittunutta, joista 47 500 jäi invalideiksi.
Vasta 27-vuotias itsenäinen Suomi oli kulkenut syksyyn 1944 mennessä läpi ankaran kiirastulen. Itsenäisyys oli onnistuttu säilyttämään ja maan joutuminen miehitetyksi torjuman, mutta tosiasiallisesti maa ja kansa oli voittaja, sodan seurauksena suurvallaksi nousseen Neuvostoliiton armoilla.
Maailmansotien välisenä aikana Suomessa yleisen turvallisuupoliittisen ajattelun mukaan itäinen suurvaltanaapuri muodosti pysyvän uhan maan itsenäisyydelle ja olemassa ololle. Tämän vakaumuksen kaltaisen käsityksen olivat luoneet vuosisataisen historian kokemukset. Ruotsin vallan aikana Suomen alue oli joutunut toistuvasti Ruotsin ja Venäjän välisten sotien taistelunäyttämöksi, ilman ett suomalaisilla itsellään olisi ollut mahdollisuutta vaikuttaa omaa ulkoista turvallisuuttaan koskeviin ratkaisuihin. Se, missä ja miten nämä ratkaisut syntyivät, jäi suomalaisten kokemuspiirin ulkopuolelle niin täydellisesti, että alituiset sodat saattoivat tuntua lähinnä luonnon aiheuttamien tuhoilmiöiden kaltaisilta voittamattomilta kokemuksilta. Samoin kuin katovuosina taisteltiin hallaa vastaan, taisteltiin sotavuosina venäläisiä vastaan. Sillä turvallituuspolitiikalla, jonka kanssa suomalaiset tuolloin joutuivat tekemisiin, ei näyttänyt olevan mitään rationaalisia syitä.
Tätä taustaa vasten voitaneen ymmärtääitsenäisessä Suomessa maailmansotien välisenä aikana vallinnutta turvallisuuspoliittista ajattelua. Se lähti todistelua kaipaamattimana selviönä pidetystä käsityksestä, että Venäjä, tällä kertaa Neuvosto-Venäjä, ennenmmin tai myöhemmin hyökkäisi Suomeen.
Käsitys, jonka mukaan itäinen suurvaltanaapuri muodosti pysyvän uhan Suomen olemassaololle, näytti saaneen konkreettisen vahvistuksen autonomian ajan kahden viimeisen vuosikymmenen tapahtumista tšaarinhallinnon ryhdyttyä väkivalloin toteuttamaan Suomen sisöisen itsehallinnon hävittämiseen tähdännyttä venäläistämisohjelmaa. Tämän 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun venäläisen sortokauden aiheuttajaksi on tavallisesti selitetty venäläisten slavofiilien ja panslavistien kiihkokansallinen ideologia. -Sortokauden historia ei ole suinkaan ainoa, jossa ideologian sakea sumuverho on peittänyt tapahtumasarjan reaalipoliittisen ytimen.
Saksan 1800-luvun lopulla tapahtunut yhtyminen ja nousu eurooppalaiseksi suurvallaksi sai Venäjän kiinittämään huomiota turvallisuuteensa Suomen suunnalla. Suomen puolustuskysymyksen todettiin kuuluvan tärkeänä osana keisarikunnan kokonaistrategiaan ja ennen muuta Venäjän pääkaupungin Pietarin turvallisuuden varmistamisen katsottiin edellyttävän Suomen kiinteämpää liittämistä muun valtakunnan yhteyteen. Tämä pyrittiin toteuttamaan sortokauden venäläistämistoimenpiteillä.
Suomen venäläistämisen tarpeellisuutta näyttääkorostavan Venäjän johtavissa piireissä Ruotsin puolueettomuutta kohtaan tunnettu epäluottamus. Mikäli Saksan ja Venäjän välillä syttyisi sota, otaksuttiin Ruotsin ilman muuta asettuvan Saksan puolelle. Tästä päädyttiin ikään kuin selviönä epäilyyn, että Ruotsissa jälleen, samoin kuin 1850-luvulla käydyn Krimin sodan aikana, suunniteltiin Suomen irrottamista Venäjästä ja liittämistä takaisin kuningaskunnan yhteyteen. Koska Japani oli 1800-luvun lopulla kohonnut aasialaiseksi suurvallaksi, häämötti Venäjän edessä kaiken lisäksi vaara joutua kahden rintaman puristukseen. Näiden suurpoliittisten riskitekijöiden paineessa Suomessa alkanut venäläistämisprosessi kuvasti keisarihovin byrokraattista ja samalla epätoivoista yritystä laudoittaa valtakunnan pääkaupungin äärellä oleva ikkuna kestämään puhkeavaksi pelätyn myrskytuulen ryntäystä. Suomeen kohdistetut toimenpiteet merkitsivät Venäjän näkökulmasta, paitsi Pietariin johtavan hyökkäystien linnoittamista, myös selustan varmistamista siltä varalta, että tulevien tapahtumien painopiste siirtyisi Itämeren suunnalta Itä-Aasiaan. Seuraavien vuosien kehitys osoitti, että historian näkymättömät voimat toimivat tšaarinhallinnon pyrkimyksiä nopeammin ja mittasivat lautoja keisarinhovin omaan ruumisarkkuun. Kun arkku oli vuonna 1917 laskettu hautaan ja Suomi saavuttanut itsenäisyytensä, ei Suomessa silti katsottu idän uhan suinkaan vähentyneen. Päinvastoin sitä pidettiin vielä entistäkin suurempana, koska Venäjällä nyt olivat vallassa bolševikit, jotka julkisesti ilmoittivat pyrkivänsä työväenluokan kansainväliseen solidaarisuuteen pohjautuvaan sosialistiseen maailmanvallankumouksen toteuttamiseen. Kun tähän sittemmin lisättiin Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen syksyllä 1939, voitiin draaman juonen katsoa olevan niin väkevästi pohjustettu, että kaiken pahan aiheuttajasta ei enää pitänyt olla epätietoisuutta. Tämän turvallisuuspoliittisen ajattelun ohjatessa askeleita oli "idän uhan" edessä perusteltua etsiä tukea sieltä, mistä sitä oli saatavissa ja siis myös Hitlerin Saksalta ja päätellä että "paholainen oli ajettavissa pois Belsebubin avulla".
Maailmansotien välisen ajan turvallisuuspoliittinen ajattelu - tai pitäisikö kenties sanoa ajattelun puute - on itsenäisyytensä ensimmäisiä vuosikymmeniä elävässä maassa ymmärrettävissä. Puuttui ennen muuta terveen järjen kritiikkiä ja tämä on toki yleistä muuallakin kuin Suomessa. Maailmansotien välisen ajan turvallisuuspolittisen ajattelun konpastuskivenä oli tapahtumien syy- ja seuraussuhteiden suoraviivaisen kritiikitön tulkinta.