Miksi haluatte monta lasta?
En tarkoita kysymystä mitenkään vittuiluna vaan, ihan silkasta mielenkiinnosta. Itse kasvoin neljä vuotta vanhemman veljen kanssa, enkä ymmärrä, miksi jotkut vanhemmat haluavat sen enempää lapsia.
En tarkoita kysymystä mitenkään vittuiluna vaan, ihan silkasta mielenkiinnosta. Itse kasvoin neljä vuotta vanhemman veljen kanssa, enkä ymmärrä, miksi jotkut vanhemmat haluavat sen enempää lapsia.
Vastaukset 26
Vanhimmat
ettei tuohon ole sen järjellisempää vastausta kuin siihenkään, että miksi lapsi ylipäätään.
Me ihmiset olemme kaikki erilaisia ja käsityksemme onnesta ja onnellisesta elämästä ovat nekin erilaisia; historiamme, luonteemme, unelmiemme ja kenties myös muiden ulkoisten impulssien muokkaamia.
Minä itse olen aina tiennyt toivovani suurta perhettä. Ja sanalla "aina" tarkoitan koko sitä elinikää minkä muistan aina varhaislapsuuteen asti.
Toivoin myös muutamia muita asioita elämältäni; taloa maalta, pysyvää kotia, työtä joka olisi itsenäistä ja johon sisältyisi kirjoittaminen ja maalaaminen ja niin edelleen.
Aikuisikäni olen sitten ponnistellut toteuttaakseni näitä unelmiani siinä määrin kun elämä (terveys, voimat, kohtalo, talous ja muut rajoitteet huomioonottaen) on niiden toteuttamisen sallinut.
Viihdyn hyvin niin vauvojen , leikki-ikäisten kuin nuortenkin kanssa toki ystäviäkään ja ajoittaista yksinoloakaan unohtamatta. Kaikkein onnellisin olen tämä lauma ympärilläni, monen rakkaan ympäröimänä, alituisesti aavistuksen verran ylityöllistettynä ja rauhaisassa kaaoksessa.
Jollekin toiselle minun onnellisimmat hetkeni olisivat painajaisia. Ja sama toisin päin. Monien muiden onni kuulostaa korviini painajaiselle.
En kuvittele että minun tapani elää olisi muiden tapoja parempi.
On monia hyviä ja erilaisia tapoja elää ja toivon sydämestäni että niin lapsettomat, pienperheelliset, monilapsiset kuin suurperheellisetkin tavoittaisivat kukin elämässään ainakin ne suurimmat unelmansa.
Minä olisin vastannut hyvin samalla lailla kuin sinä.
Tämä on mieheni ja minun valinta ja olemme onnellisia ja kiitollisia joka ikisestä lapsestamme.
Yksi tyttäristänikin on aina halunnut lapsia ja monta, mikä lie geeni.
Antaa kaikkien kukkien kukkia, ei onneksi ole yhtä ja ainoata tapaa elää.
Minä tiesin jo ihan pienenä tyttönä, että haluan monta lasta. En osaa tarkkaa syytä kertoa, mutta osaltaan vaikutti yksinäinen olo aina mökkeillessä ja kylillä, serkut kaikki vanhempia jne. Kavereita kyllä oli, mutta ne eivät tuoneet tyydytystä jokapäiväiseen elämääni.
Ehkä äitinä olemisessa on ihastuttavinta/vihastuttavinta tunne siitä, että on tärkeä.Se on ihmisen perustarve, joka kai sitten omalta osaltani on jäänyt jossain kohti vajaaksi vaikkei isompia patteja lapsuudesta olekaan.
Neljä lasta on siunaantunut ja jokaisesta oon hyvin onnellinen vaikka välillä tuntuu ettei riitä joka suuntaan.
Mutta minulla on päällimmäisenä ollut vielä oma yksinäinen lapsuus. Jäin orvoksi n. 2- vuotiaana ja asuin sijaisperheessä. Lapsuudesta päällimmäinen muisto on yksinäisyys. Jos minulle/ miehelle sattuisi jotain, tai kun me jossain vaiheessa joka tapauksessa vanhenemme, sairastumme ja kuolemme, en halua että oma lapseni olisi yksin. Jos siihen voin vaan mitenkään vaikuttaa. En tietenkään tiedä, millaiseksi heidän sisarussuhteensa kasvaa- mutta toivottavasti niin vahvaksi, että he saavat toisistaan tukea läpi elämän.
Miehelläni on kolme sisarusta, ja hän ajattelee asiasta suunnilleen saman suuntaisesti. Hänelle sisarukset ovat olleet läheisiä koko tähän astisen elämän.
ja koska olen kasvanut suuressa perheessä onnellisen lapsuuden, haluan antaa myöskin omilleni sen tilaisuuden. Vielä näin aikuisenakin olemme sisarusten kanssa tiiviisti yhteydessä, jaamme iloja ja suruja, vaikka meillä jokaisella on tietysti se ihan oma elämäkin.
Valitettavasti oma perheemme jäi kolmeen lapseen olosuhteiden pakosta. Mutta ei me sitä surra enää, koska olemmehan kuitenkin saaneet jo kolme ihanaa lasta.
Minulle ja miehelleni oli jo nuorena seurustellessamme selvää, että ainakin kolme lasta hankitaan, js se on mmeistä kiinni.
Olemme molemmat kolmelapsisesta perheestä, mutta en tiedä, vaikuttiko se mielipiteeseemme.
Kun kolmannen lapsen synnyttyämme tiedostimme, ettei meille enempää lapsia hankittaisi, iski jonkinlainen paniikki.
Niinpä sitten päätimme, että viisi on se oikea luku.
Nuorimman synnyttyä minulle tehtiin sterilisaatio, mikä sinetöi päätöksemme.
Jokainen lapsi on etukäteen suunniteltu, ja ikäeroa lasten välillä on noin kaksi vuotta.
samaa mieltä satu40 ynnä muutkin.Itse olen pienestä asti halunnu suuren perheen.Nautin todella kaikista 10 lapesta.
Saatiin 3 ensimmäistä lasta aika nuorina.Kavereilla oli pieniä lapsia,meillä jo koululaisia.Sitten hankittiin vielä vauva ja päätettiin ,että olisi hyvä jos tällä pienellä olisi kaveri,kun edelliseen oli ikäeroa jo 8 vuotta.Niinpä sitten kuopus syntyi ja sitten sterilisaatio.
että suurperheellisyys kumpuaa uskonnollisista syistä.
Lestadiolaisia perheitä toki on, mutta taitavat kuitenkin olla vähemmistö?
Muut syyt dominoivat?
Vai oletanko väärin?
Itse en tuttavapiiristäni tunne kuin yhden suurperheen, jolla ei ole uskonnollista vakaumusta takanaan. Toinen vaihtoehto on, että perhe on suuri, koska äidillä ja isällä on lapsia entisestä liitostaan. Silloin on tosin vaikea määritellä, ketä perheeseen kuuluu.
Näin ollen, kun tapaan suurperheestä olevan, minulle tulee heti mieleen, että hän on lestadiolainen. Eli minusta oletat väärin. Voi tietysti olla vain sattumaakin, että en ole tutustunut näihin suurperheläisiin, joilla ei ole uskonnollisia syitä suureen lapsilukuun. Riippuu varmaan, missä päin maata asuu. Pohjanmaalla on niin paljon lestadiolaisia, että siellä on suurempi todennäköisyys törmätä uskovaiseen perheeseen kuin Itä-Suomessa.
Toisaalta, voi perhe olla uskossa, vaikka lapsia on vain muutama. Silloin ei taida kuitenkaan kyse olla lestadiolaisuudesta.
Tuohon alkuperäiseen kysymykseen en osaa vastata mitään. Itselläni ei ole lapsia ja jos niitä, joskus tulee olemaan, niin luultavasti korkeintaan neljä. Olen mukavuudenhaluinen ja haluan antaa jokaiselle lapselle tarpeeksi yksilöllistä huomiota. Hyvää jatkoa kaikille perheellisille!
pohjanmaalla, mutta taitaa olla silti sattumasta kiinni kenet sattuu tuntemaan.
Nimittäin tuntemissani monilapsisissa perheissä ei ole yhtään lestadiolaisia. Pari lestadiolaista yksineläjää tunnen ja yhden kolmilapsisen perheen.
Lestadiolaisia perheitä on erikokoisia. Meitä on vain kaksi, minä ja mieheni. 4 vuotta olemme olleet naimisissa mutta lasta ei kuulu eikä näy. :( :( Ystäväni perhe on myös lestadioilainen ja heillä on 2 lasta, johtuen miehen syövästä jonka takia hän on steriili. Minulle lapsettomuus on rankka asia sen tähden että olen saanut elää suurperheen esikoisena. Sisarukset ovat minulle suuri rikkaus! Ihana asia! Olen jo lähempänä kolmeakymmentä ja mielen valtaa välillä suuri suru lapsettomuuden johdosta. Selitystä lapsettomuudellemme ei ole löytynyt joten ehkä sitten joskus... Sitä vain ajattelee niin herkästi että "näinkö tämä elämä sitten menee." Ei koskaan jouluna ja juhannuksena kokoonnu pöydän ääreen kuin me kaksi... Olemme me vielä viettäneet juhlapyhiä omien vanhempiemme luona mutta joskus itkettää ajatus että ehkä koskaan meidän pöytämme ääreen kokoonnu omia lapsia omine perheineen. Onhan lapsettomuudessa hyvätkin puolemsa... Voi matkustella ja rahaakin on tietenkin vapaammin käytettävissä kun molemmat olemme töissä. Saa nukkua sunnuntaina pitkään....... Silti vaihtaisin kaiken sen lapsiin ja eläisin niukemmin ja omista nautinnoista välillä luopuen. No hupsista!!! Eipäs tämä kyllä oikein mitenkään liittynyt mielipiteeseesi! :) En nyt kuitenkaan jaksa pyyhkiä tekstiä poiskaan.
Minua ärsyttää todella tuo uskovaisten, lestadiolaisten ja suurperheitten pitäminen samana asiana. Suomessa on todella paljon uskovaisia, jotka eivät ole lestadiolaisia, ja on myös lestadiolaisia, joilla ei ole isoa perhettä. Minun mielestäni on loukkaus sekä uskovaisia, että suurperheitä kohtaan samaistaa nämä kaksi asiaa. Oikaisen nyt, että lapsilulvulla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa! Suurperheet ovat ainoastaan kulttuurinen ilmiö ja suvussa kulkeva perinne, joka ilmenee lestadiolaisten parissa, mutta uskontoon se ei liity. Moni lestadiolainen on tottunut elämään suuressa perheessä, joten on luonnollista haluta sellainen itsekin. Lopettakaa nyt ihmeessä asioitten sekoittaminen keskenään...
Kyllä lestadiolaisuudella on tekemistä lapsiluvun kanssa. Eli lestadiolaiset eivät käytä ehkäisyä, koska "jokainen lapsi otetaan vastaan Jumalan lahjana". Sen vuoksi heillä on niin isot perheet.
Etpä nyt tiedä aivan kaikkea lestoistakaan...
Minä olen perheen äiti ja minulla on kiva työpaikka, jonne pääsen "lepäämään" uuvuttavilta kotitöiltä. Muutaman lapsen jälkeen ajattelin, että ei kiitos yhtään enää. Menin perheneuvolaan, pyysin pillereitä, jemmasin ne työpöytäni laatikkoon ja kas kummaa, meille ei ole enempää lapsia siunaantunut.
Se oli minun ratkaisuni, minä ne lapset kuitenkin joutuisin hoitamaan ja katsoin, että uskosta huolimatta rahkeeni eivät enää olisi riittäneet.
Nyt pärjäillään melko mukavasti, kun rahasta ei ole kauhea pula ja lapset voivat myös harrastaa. Tosin yksinoloon ovat saaneet tottua kuten myös päiväkotiin ja vaihtuviin lastenhoitajiin. Isot joutuvat myös hoitamaan pieniä, vaikka eivät sitä vapaaehtoisesti teekään.
Valtaväestöllä on kummallisia luuloja lestoista, osa on oikeita, mutta älkää aliarvioiko kaikkia naisia!
Jäi vaivaamaan tuo "e-pillerit työpöydän laatikossa". Luuleeko miehesi, että et käytä ehkäisyä? Jos luulee, mitähän hän sanoisi, jos jäisit kiinni pillereidein syömisestä?
En tiedä, kuinka monta lasta sinulla on. Jos on vaikka syntynyt viisi lasta vuoden välein ja sitten raskaaksi tuleminen loppuu vuosikausiksi, voi mies aika helposti alkaa epäillä, että käytetään jotain muuta kuin luonnonmenetelmää.
Suurperheellä ja lestaadiolaisuudella on täysin uskonnollinen yhteys. Lestaadiolaiset eivät käytä ehkäisyä joten sehän on itsestään selvyys että lestaadiolaiset ovat usein suurperheitä. Ei ne suurperheet johdu pelkästään siitä mihin on totuttu elämään.. Uskonoon kautta uskotaan että jokainen lapsi on tarkoitettu tänne maailmaan!
Ei aina tarkoita suurta perhettä. Oon lestadiolainen ja minulla on 2 lasta. Vaikka en olisikaan niin haluaisin useamman lapsen, mutta ei meillä onnistu niin vaan tietyistä syistä. Kun luulin menettäväni mahdollisuuden saada lisää lapsia(keskenmenon takia) todella tunsin surua ja tyhjyttä, mutta onneksi asia meni parhainpäin ja meillä on mahdollisuus vielä saada lapsia vaikka ei niin helposti kuin muilla. Jos itse saisin päättää niin kuusi lasta ois varmaankin sopiva määrä, mutta ehkä 3-4 on todennäköisempää :(. Onneksi sain lapseni nuorena. Nyt olen vielä ns. normaalissa lapsenteko iässä eli mahdollisuudet onnistua ovat iän puolesta vielä hyvät. Toki iloitsen näistä olemassa olevista, mutta jotenkin onni ois täydellisempää, jos vauvan sais vielä.
Ensin tahdottiin yksi ja kun se oli vauva oli kiva ajatus että sille olisi seuraa joten hankittiin se toinen. Sitten alettiin miettiä, että onpa ne vauvat kivoja ja meille mahtuis vielä yksi teputtamaan ja hankittiin kolmas. Tässä vaiheessa oletus oli että poikaa piti taloon saada j asiksi lisää tehtiin..
Sitten kului tovi ja eräänä iltana mies totesi, että kai meille vielä yksi mahtuisi kun nuo on jo niin isoja? Ja ei kun tuumasta toimeen..
Eli ihan fiiliksillä on menty. Joskus nuorena ajattelin, että en tahdo lapsia ollenkaan ja sitten niitä olikin neljä. Tuskin asialle ihan mitään järkisyytä on olemassa ellei uskovien ideologiaa katsota siksi.
Itse kyllä ihmettelen niitä jotka ovat kuin synnytyskoneita ja mukula atuppaa ellei joka vuosi niin ainakin joka toinen. Se ei ole enää ihan mielekästä meikäläisen mittarilla..
Minä olen kai aika poikkeus suurperheen äidiksi, koska en ole koskaan haaveillut suurperheestä. Kun joskus nuorena minulta kysyttiin, montako lasta haluan, sanoin, että en tiedä, mutta haluan yhden kerrallaan. Lapset eivät ole minulle koskaan olleet itsestäänselvyys, vaikka itse isosta lestadoilaisperheestä olenkin. Suvussa on myös lapsettomuudesta kärsiviä tai kärsineitä pareja. Olen siis nähnyt sen, että usko ei takaa suurta perhettä, eikä välttämättä sitä ensimmäistäkään lasta. Itselläni on 4 lasta, ja vielä yhdestä haaveilen, mutta ikää on jo sen verran, että se voi jäädä haaveeksi. Vaikka en sitä viidettä saisikaan, olen tosi onnellinen, että olen näinkin monta saanut.
Ekasta liitosta kaksi lasta suht peräjälkeen, kuten tapana usein on. Siis syynä, että ovat sitten myös kaverukset. Omalle luonteelleni yksilapsisuus ei ole edes oikein lapsiperhe, pikkuperhe jotenkin, vaikka oikeasti onhan se jo lapsiperhe. En karsasta kenenkään yksilapsisuutta tai lapsettomuutta- senkin hyvin ymmärrän. Mutta mammaluonteeni vain kaipaa vähän vilinää ja moninaisuutta elämään. Sitähän lapset tuovat.
Nykyisen mieheni kanssa saimme yhteisen lapsen vuosia sitten, mutta vielä "vanhoilla päivillä" alkoi tehdä mieli kokea vielä kaikki uudelleen. Viihdyn lasteni kanssa ja oikeastaan lapset ovat se minun unelma, parasta mitä olen elämältä saanut. Hehän ovat vain ns. laina, ja heidät on päästettävä vapauteen kunhan varttuvat. Murkkujen äitinä on ollut huikeaa (ei kovin positiivisessa mielessä) kokea, miten se aika ,että isommat lapset lähtevät ei ole enää kaukana. Olen kiitollinen jokaisesta lapsestani. Taloudellisesti ei ole elämä kovin ylväästi minua kannatellut koskaan, mutta kaikkea ei voi saada:)
Me halusimme alunperin kolme lasta,vaikka itse olin AINA haaveillut suuremmasta perheestä.Mutta mieheni puhui mulle järkeä et kyllä kolme riittää.Ajattele sitä rahanmenoakin!Hän tapasi sanoa.;o)
Nooh,syntyi ensimmäinen...poika.Halusimme hänelle pian kaverin,joten seuraava syntyi 1,8v.kuluttua pojan syntymästä.Tyttö.Tässä vaiheessa päätimme että nyt pidetään PIITKÄ tauko ja sit joskus "tehdään" iltatähti.No,päätös ei ollut kovin pitävä kun seuraava tyttö syntyi 1,1v. kuluttua edellisen syntymästä.Ja siinä meillä sitten oli 3 alle 3v.!=o)
Vauvakuume iski pahimman väsymyksen taituttua ja seuraava tyttö syntyi reilua kolmea vuotta myöhemmin.Ja siihen piti laittaa stoppi nimeltä sterilisaatio.Mutta,mutta...jostain syystä en koskaan "päässyt" toimenpidepöydälle asti,joten iskihän se vauvakuume vielä.Tätä viimosta vauvelia,joka muuten tyttö,kuinka yllättävää,yritettiinkin sitten muutama vuosi.Ja pelättiinkin jo ettemme saa enää vauvaa.Mutta ihanasti Herra johdatti asiat että kun olin saanut vakityön niin tulin raskaaksi,ja kun 4.tyttömme syntyi olivat muut lapset jo "isoja".Eli hän on nyt se meijän aiemmin puhumamme iltatähti.Siihen väliin vaan pääsi syntymään pari lasta lisää.
Perheeni on unelmieni täyttymys!!Taidan olla hullu unelmieni kanssa!!!!;o)Työt kutsuvat piakkoin,mutta siihen asti yritän jaksaa täällä kotona ja sitten töiden päälle.
Eli meidän suurehko perhe on muodostunut tarkoituksella ja Jumalan asettemalla "sattumalla".
Eikä ukkokaan enää niin päivittele "sitä rahanmenoa"...;o)
Olen aina halunnut suuren perheen. Pidän lapsista, kaikesta touhuamisesta ja elämästä ympärilläni. Lapset hankin tarpeeksi pitkin väliajoin, sillä kahta vauvaa en halunnut kerralla. Nyt 6 lasta, vanhin 20, nuorin vuoden ja muut 4 aika tasaisesti siinä välissä.
me miehen kanssa suunniteltiin että kolme olisi sopiva lapsimäärä....mutta me saatinki kaksoset ja nyt siis meillä on neljä pientä lasta 4v,2v ja6kk ja kaksospojat 5kk...ihanaa on ollut eikä yhtään harmita että meidät siunattiin 4 ihanalla lapsella=)
Me emme "halunneet" montaa lasta. Olin 20v. tullessani ensimmäistä kertaa raskaaksi ja vielä tilanteessa, jossa kumppanini asui pysyvästi ulkomailla. Tässä vaiheessa en haaveillut tai suunnitellut suurperhettä. Kuitenkin lapsen ollessa 4kk: ikäinen tulin jälleen raskaaksi. Siinä vaiheessa jo kaksi lasta hermostutti. Elämä kuitenkin alkoi helpottaa ja neljän lapsen jälkeen ajattelimme mieheni kanssa, että lapsiluku on ehdottomasti täynnä. Kolmoset tietysti yllättivät, mutta nyt on jälleen yhdeksäs pulla uunissa.Elämä vaan on tarjonnut meille suurperheen...emme me sitä välttämättä halunneet.
avopuolisoni kanssa haluamme ainakin monta lasta...koska tykkäämme lapsista tavattoman paljon ja lapset ovat tavattoman tärkeitä elämässä... miehelläni on 18 sisarusta ja minulla 2 sisarusta... me yritämme nyt saada hankittua ensimmäistä yhteistä lasta...