Kysymys äideille

Anteeksi vierailuni vauva palstalla, mutta kaipaisin tsemppausta. Kärsin lapsettomuudesta. Olen menossa tässä kierrossa toiseen inseminaatiohoitoon. Syön myös Clomifen pillereitä. Tiedustelisin, että onko kenenkään vauva saanut alkuunsa kyseisellä hoidolla?

Lapsettomuuspalstaa lukiessa tulee vastaan pääsääntöisesti epäonnistumisia. Uskonpuute alkaa pahasti vaivata. Meidän kohdallamme on kyse selittämättömästä lapsettomuudesta ja ikääkin jo yli 30.

Hyvää kevättä ja ihanaa vauva arkea!
5322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kokemusta ei ole. halusin vain sanoa että toivottavasti onnistutte!! :) pitäkää toivoa yllä!!!!!

Äänestä

Hieman tsempiksi sinulle.

Minulla ihana 4kk vanha tyttö joka sai alkunsa Clomeilla. Yksi inseminaatio tehtiin mutta se ei tulosta tuottanut. Clomeilla neljännellä kierrolla tärppäsi eli juuri ennen kuin olisimme siirtyneet järeämpiin hoitoihin.

Äänestä

Meillä on 3kk:n ikäinen tyttö, joka on myös saanut alkunsa inseminaatiolla. Meillä käytössä oli clomit ja irroituspiikki ja kolmas inssikerta tuotti sitten tulosta, juuri silloin, kun sitä vähiten osasimme odottaa. ONNEA MATKAAN JA VOIMAHALEJA :)

Äänestä

Hei!

Haluan valaa sinuun uskoa, vaikkakin meidän lapsettomuustarina on ollut erilainen.

Minulla on endometrioosi, avokilla vikaa siittiöissä todella paljon; ensimmäinen yritys ICSI-hoidolla tuotti aivan ihanan pienen tytön; ja ylläri, ylläri, nyt olen luomusti raskaana..

Joten älä luovu toivosta; mekin olemme yli 30-v ja ns. "toivottomia tapauksia"..Onnea tulevaan!

Äänestä

Ne tulivat todella tarpeen!
Ihana kuulla onnistumistarinoita!
Antaa uskoa jaksaa eteenpäin;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Inssitär kirjoitti:

Anteeksi vierailuni vauva palstalla, mutta kaipaisin tsemppausta. Kärsin lapsettomuudesta. Olen menossa tässä kierrossa toiseen inseminaatiohoitoon. Syön myös Clomifen pillereitä. Tiedustelisin, että onko kenenkään vauva saanut alkuunsa kyseisellä hoidolla?

Lapsettomuuspalstaa lukiessa tulee vastaan pääsääntöisesti epäonnistumisia. Uskonpuute alkaa pahasti vaivata. Meidän kohdallamme on kyse selittämättömästä lapsettomuudesta ja ikääkin jo yli 30.

Hyvää kevättä ja ihanaa vauva arkea!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu