näin voinen itseäni tituleerata.
Nimittäin tänään sain kokea kaksi yllätystä.
Ensiksi totesin, että peräkärryn rengas oli tyhjä ja vaikka laitoin siihen ilmaa, ilma purkaantui ulos.
No, rengas oli vasta 25 v. vanha, joten ihmettelin, miksi se nyt meni rikki, kun on noinkin kauan kestänyt. Olin jo tottunut pitämään häntä ikuisena.
Eikä tässä kaikki, ottaessani kottikärryt varastosta, totesin, että senkin 25 v. vanha rengas oli tyhjentynyt, eikä suostunut ottamaan tarjoamaani painetta sisälleen.
Niinpä molemmat renkaat uusiksi.
Osaiskohan sammakkorohvessori sanoa, vaikuttaako tuo otsonikato tai ilmaston saastuminen siihen, että ikuisiksi luulemani kalusto on tuhoutunut menneen talven aikana.
Jaa, nytpä välähti. Taitaa jäädä lakananalus muhimiset vaimon kanssa tulevalta yöltä. Nimittäin tuo kyläyhdistyksen kontoomi on kierrolla meillä. Se on vasta reilut pari vuotta vanha, mutta onkohan siihenkin otsoni tai muu saaste iskenyt.
Täytyy tarkistaa asia huomenissa. Menen apteekkiin ja pyydän tarkistamaan ja koeponnistamaan sen, joten ilottelu siirtynee vuorokaudella. Tämä tiedoksi naapurille, joka odottaa jo sitä.
Siispä täytyy keksiä muuta tylsempää illaksi, eli vaikka telkun katselua ja vastaavaa.
Parempi hyväpäivä edessäpäin, niinhän sanotaan, joten en vaivu synkkyyteen, varsinkaan kun sää on vallan upea.
PS. tämä ei ollut tarkoitettu tosikoille !

Vastaukset 6
Vanhimmat
hmmm....ite oon tosi huumorintajunen,mutta tää oli kyllä yksi niistä tylsimmistä jutuista,joita oon lukenu ja niitä on paljon.Mut kukin taaplaa tyylillään,niin jatka pois.Onhan se tosiasia ja hyväkin et me ihmiset ollaan erilaisia.Ei aina voi olla kaikkien mieliksi.Hyvää alkavaa kesää!
olla erilainen. Kaikihan me olemme rilaisia, onneksi.
Juttu palasi mieleeni laihialaisvitseistä, kun hieman kiroillen totesin tapahtumat juuri, kun kyseisiä laitteita ( peräkärry ja kottikärry ) tarvitsin.
Kun vastustaa asioissa, voihan niitten asioitten hoitamissa ajatella sen huumoripuolenkin, vai onko se kiellettyä ?
Kyseessähän oli vanha lapualaisvitsi.
Ainakin itse korjailin renkaat nimenomaan huumorin voimalla ja ajattelin levittää sanomaa muillekkin.
Anteeksi, jos olin tylsä.
Luuletko sinä ,että 25 vuotta on se aikaraja? Minulle lääkäri ja kumikauppias lupasivat että kaikki toimii ainakin kaksikymmentävuotta,olisit pyytänyt takuulaput niin kuin minä tein! terv: "Minäkin pettynyt!"
vaihtaa talven jäljiltä renkaisiisi kesäilmat,
ei ne muuten kestä, koska talvi-ilma karkeampana
särkee kumin kesällä.
ja ilmanvaihdon jälkeen rengas täytyy muistaa ilmata, se ei muuten kunnolla pyöri (kuten dieselmoottori).
Rommuuttelin viimme viikolla sillä kyläyhistyksen kortongilla äetin kansa. Hyvin kesti, kun paikkasin suurimmat reiät vesisängyn paekkoamiseen tarkotetulla liimalla. Liimakohissa soattaa olla karvoja, kun en millää malttanu outtoa sen kuivumista. Ihan turhaan oottelet ja koepponnistat. Hommoa sinähi vesisänkyliimoa, niin soat ne muutki kumit kuntoon.
"kitupiikki" leikkisesti sanoen, kuin se entinen kaivuri urakoitsija, joka ajeli lopussa täysin sileillä renkailla yli 20-vuoteen saakka.
Tuumaili kauppiaan pettäneen kaupassa, kun jo nyt hajosivat päällyskumitkin.