Collie vai saksanpaim.koira

minä pitkäturkkinen

Haluaisin jossain vaiheessa kivannäköisen, lutusen ja söpön koiran.Söpöimpiä ovat minulle klassiset Lassie ja Rex, mutta haluan tyttökoiran tai kaksi niitä.
Onko joku päässyt vertailemaan näitä rotuja, seurakoirana, hiukan myös turvallisuutta lisäävänä "suojelijana" 42kg naiselle, ja freestyle-ulkoilua voisi harrastaa sekoittaen tokoa ja agilityä maastoiluun. Haluaisin muuttaa Espooseen, jossa olisi (Matinkylä-pitäjä yms., ei ihan lande)puistoja ja kivikallioita ja mielenkiintoisia koiratuttavia. Pitkäkarvaiset koirat miellyttävät ulkoisesti, ja haluan aika mustat koirat, tricolor on nätti collie ja mustanpuhuva saksanpaimenkoira pitkällä turkilla on mahtavan upean näköinen.

Miten vaikeita ovat kouluttaa, jos vertaa toisiinsa? Synkistä puolista olen kuullut sen verran, että collien voi tulla araksi ja saks.p.koira yliaktiiviseksi, kokemusta on yhdestä hieman näykkivästä colliesta joka "oikaisi" rasavillejä ihmisen lapsia olemaan riehumatta sen läheisyydessä.

On myös tullut vastaan hassu emäntä, joka ei omaa saksanpaimenkoiraansa kyennyt hallitsemaan, ja "leikkisä" isokokoinen tapaus hyppäsi syliin aikuisiällä vieläkin.Hieman puistatti valkoisissa Lacoste-pikeissä kun tämä sylilapsi yllättäen hyökkäsi.

8

2566

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sakemannin omistajana

      taitaisi olla tuo
      "On myös tullut vastaan hassu emäntä, joka ei omaa saksanpaimenkoiraansa kyennyt hallitsemaan, ja "leikkisä" isokokoinen tapaus hyppäsi syliin aikuisiällä vieläkin.Hieman puistatti valkoisissa Lacoste-pikeissä kun tämä sylilapsi yllättäen hyökkäsi. "

      Sakemanni ei ole seurakoira, ei ole söpö eikä lutunen, ei mikään Roi eikä Rex ilman kunnon koulutusta.

    • wa_

      Collieita löytyy moneen lähtöön, mutta rajat se tarvitsee sekin ja paljon liikuntaa. Koirasta ei välttämättä aina saa arkaa, vaan se on arka jo alunpitäen. Colliesta saa väärällä kohtelulla helposti myös vihaisen koiran. Itse mietin myös aiemmin ottaisinko pienemmän koiran jota on helpompi kouluttaa ja hallita vai isomman, vahvemman ja vaativamman koiran turvaksi lenkille. Päädyin colliehen. Minusta koiraa ei tulisi ottaa ulkonäen mukaan, vaan luonteen ominaisuuksien mukaan. Inhottaa nähdä lenkillä vastaan tulevia rotikoita tai sakenneja jotka vain rähisee... otettu egon jatkeeksi. Ja näen miten omistaja hihnan toisessa päässä oikein nauttiin kun pääsee rähisevällä koirallaan säikäyttämään vastaantulijoita.

      Mutta siis ei colliekaan ole mikään Lassie. Se on kyllä älykäs koira ja helposti koulutettava, mutta se oppii äkkiä myös ikäviä tapoja. Johdonmukaisuutta ja selkeyttää tarvitsee koulutukseen. Kyllä tuo oma collikkani minua puolustaisi tiukan paikan tullen, mutta joskus voi tulla eteen tilanne, että sinä saat olla se pelastava osapuoli, kun kaveri pelkää esim. isoa kantoa.

      Harkitse siis tarkkaan. Joissain asioissa nuo kaksi rotua ovat melkein toistensa vastakohdat. Niin, ja kaksi koiraa ei ole mikään itsestäänselvyys. Vaativat kaksi kertaa enemmän aikaa, koulutusta, lenkkeilyä jne. Tiesitkö, että pitkäkarvaisen koiran turkkia joutuu hoitamaan ajoittain ja että mustalla koiralla pitkässä turkissa on todella kuuma aurinkoisella ilmalla?

    • collie rauhallisempi

      , herkempi, tasapainoisempi, ei kovin vahtiva , sopii ensi koiraksi..paimenkoiraviettiä löytyy hiukan ja saattaa tosiaan paimentaa näykkimällä

      ja sakemanni kovempi(riippuu linjasta aika paljon myös nämä asiat sillä sakemanni linjat vaihtelee paljon), vilkkaampi, (joissakin linjoissa huono hermorakenne ja selkä ja lonkat)vaativampi kokeneemmalle ja aktiiviselle omistajalle,erittäin vahtiva.

      eli riippuu mitä haet ja millainen kokemus/taito sinulla on kouluttajana.

    • jaa-a....

      En käy tässä rotuja vertailemaan,itsellä kokemusta vain colliestani. Mutta korvaani kalskahti tuo valkoisten vaatteitten likaantumisen pelko.Voit heittää mielestäsi ja päältäsi valkoiset vaatteet,jos sitä pelkäät. Jos sinulla on koira tai kaksi, olivatpa minkävärisiä tahansa, niin karvoja ja rapaakin on odotettavissa.....

    • Meg52

      Olen vannoutunut collie-koiran omistaja, pidän silti muistakin koirista.Mielestäni collien kasvatus on yllättävän helppoa,mutta siinäkin tarvitaan taitoa ja tietoa.Minulle on sattunut yllättävän helppo-oppiset koirat.
      -Aluksi kyllä kannattaa ostaa yksi koira ja saada se aikuiseksi,sen jälkeen vasta toinen.Tosiaan,kun koira tulee taloon,niin ei kannata pitää mitään valkoisia vaatteita,koska koiraihmisen koti on yl. vähän erilainen kuin sellaisen,jolla ei ole näitä ihania karvaturreja.
      -Olen pienenä saanut pahan pelästyksen saksanpaim.koirasta ja se on edelleen minussa.Sen verran tiedän, että ko.rotu vaati todella paljon omistajaltaan,jotta hän saa koiransa oikein koulutettua.
      - Collie on todella paimenkoira,kyllä se mökilläkin koko ajan vahtii onko lauma koossa ja jos joku puuttuu, niin sitä sitten lähdetään etsimään.

    • Lilli92

      Ehdottomasti collie! Agility sopii täydellisesti tälle rodulle, ja itse harrastan tokoa oman collikan kanssa. :) Saksanpaimenkoira vaatii aikaa ja kärsivällisyyttää. Jos sitä ei kouluta, voi tulos olla aika kehno.

    • MML

      JOS ITTE OITTAS NIIN COLLIE PK JA SAKSANPAIMENKOIRA

    • Anonyymi

      No minkäs rakin hommasit : D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      746
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe