sääntönikkari

Tapasin mukavan, sopuisan ja haluttavan naisen, tutustuimme, ihastuimme, rakastuimme ja vihdoin luulin löytäneeni elämäni naisen, 50-vuotiaana! Vaan kun olimme olleet saman katon alla muutaman kuukauden, alkoivat ahdistelut, alkoivat kummien sääntöjen asettamiset ja tiukka kuri.
Esimerkiksi nyt, kun tulin työmatkalta viime perjantaina, ja otin salkusta kirjan, jota olin lentokoneessa lukenut ja panin sen väliin servetin, kirjanmerkiksi, hän otti se pois ja sanoi, ettei sellaista kirjanmerkkiä sovi käyttää, ja että olin varastanut sen servetin. Minä olin ällistynyt tästä tulkinnasta, koska Finnairin servetin sain kahvikupin mukana ja roskiin se varmasti olisi joutunut, jos en olisi jättänyt koskemattomaksi ja sujauttanut salkkuun. Yhtä ihmeellistä, ettei sitä voisi kirjanmerkkinä käyttää.
Tämä tuorein esimerkki säännöistä ja rajoituksista kertokoon, millaiseen loukkoon olen nyt joutunut. Jokaista askeltani hän vartioi ja joka päivä koluaa taskuni, lompakkoni, salkkuni. Epäilee kai minun pettävän. Ja niin mukava ja joustava oli ennen avioliittoa!
412609
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

saada nyt kovin epävakaan henkilön avopuolisoksesi. Kuinka kauan tunsitte toisenne'
ennen avoliittoa?

Äänestä
  • avoliitosta?

    Äänestä

  • Seurustelimme runsaan vuoden, sen jälkeen kihloissa 3 kuukautta ja avioliiton solmimisen jälkeen muutimme yhteen. Luulin tunteneeni naisen, koska olen yhdestä liitosta aikaisemmin saanut monipuoliset kokemukset 18 vuoden ajalta.

    Äänestä

  • "latojan huomautus" kirjoitti:

    avoliitosta?

    Puhuit avioliitosta, luin viestisi liian nopeasti. terv nainen 50 v

    Äänestä

Olette voittanut pirttihirmun. Ihme kun ei ole justiinan antaman esimerkin mukaan kaivanu kaulinta esille. Naisena en voi käsittää miten jotku osaa laatia noin ihmeellisiä sääntöjä. Itselläni ainut raivon aihe on liika alkoholin käyttö. Minut kun saa asiasta raivoon niin auta armias mies saa kaivaa poteron ja kipittää sinne suojaan pommeilta :)

Äänestä

Pistä se terapiaan. Ja pistä hanttiin sille.

Äänestä

aiheellista pitkittää sitä "kihla-aikaa".

Onko hän eronnut, ja jos niin voisitko saada jostain kautta selville entisen liiton hajoamisen syyn?

Sairaaloinen mustasukkaisuus on kamalaa.

Äänestä
  • vaan ne säännöt! Minulla on puhdas omatunto, ei mitään luurankoja taskuissa, ei mitään epäselvää lompakossa, ei mitään luvatonta salkussa.
    Säännöt kiusaavat, koska niitä ei voi ennakoida, ja mielettömiä ei voi edes muistaa. Kuten sitä, mitä tavaroita kaupasta saa laittaa vasemmassa kädessä olevaan kassiin ja mitä siihen oikeassa kädessä kannettavaan. Maito oikeaan, perunat vasempaan, omenat oikeaan, juusto vasempaan ja niin edelleen. Ei sitä minun järkeni käsitä. Ei pitäisi olla mitään väliä kummassa kädessä minä ostokset kaupasta kannan.
    Naisen edellinen liitto romuttui miehen liikaan viinanhimoon ja väkivaltaan. Minä olin sopivasti kiltti, raitis ja suuttuessani juoksen ulos, jos en voi hillitä muuten itseäni. En naiselle tohdi huutaa enkä missään tilanteessa lyödä naista,

    Äänestä

  • mustasukkaisuus   kirjoitti:

    vaan ne säännöt! Minulla on puhdas omatunto, ei mitään luurankoja taskuissa, ei mitään epäselvää lompakossa, ei mitään luvatonta salkussa.

    jotenkin neuroottiselta käytökseltäkin, melkein kuin rituaaleilta.

    Kehottaisin vaan pitämään oman pään, ja jos malli ei sovi, niin kantaa hustru ostokset itse vaan.

    Äänestä

  • mustasukkaisuus   kirjoitti:

    vaan ne säännöt! Minulla on puhdas omatunto, ei mitään luurankoja taskuissa, ei mitään epäselvää lompakossa, ei mitään luvatonta salkussa.
    Säännöt kiusaavat, koska niitä ei voi ennakoida, ja mielettömiä ei voi edes muistaa. Kuten sitä, mitä tavaroita kaupasta saa laittaa vasemmassa kädessä olevaan kassiin ja mitä siihen oikeassa kädessä kannettavaan. Maito oikeaan, perunat vasempaan, omenat oikeaan, juusto vasempaan ja niin edelleen. Ei sitä minun järkeni käsitä. Ei pitäisi olla mitään väliä kummassa kädessä minä ostokset kaupasta kannan.
    Naisen edellinen liitto romuttui miehen liikaan viinanhimoon ja väkivaltaan. Minä olin sopivasti kiltti, raitis ja suuttuessani juoksen ulos, jos en voi hillitä muuten itseäni. En naiselle tohdi huutaa enkä missään tilanteessa lyödä naista,

    hänen taustastaan terveydellisesti?
    Tuo kalskahtaa jotenkin neuroottiselta,pakkoneuroosilta tuo tavaroitten laitto oikeaan ja vasempaan jne.
    En ole asiantuntija,mutta tunnen tapauksia.

    Äänestä

  • mustasukkaisuus   kirjoitti:

    vaan ne säännöt! Minulla on puhdas omatunto, ei mitään luurankoja taskuissa, ei mitään epäselvää lompakossa, ei mitään luvatonta salkussa.
    Säännöt kiusaavat, koska niitä ei voi ennakoida, ja mielettömiä ei voi edes muistaa. Kuten sitä, mitä tavaroita kaupasta saa laittaa vasemmassa kädessä olevaan kassiin ja mitä siihen oikeassa kädessä kannettavaan. Maito oikeaan, perunat vasempaan, omenat oikeaan, juusto vasempaan ja niin edelleen. Ei sitä minun järkeni käsitä. Ei pitäisi olla mitään väliä kummassa kädessä minä ostokset kaupasta kannan.
    Naisen edellinen liitto romuttui miehen liikaan viinanhimoon ja väkivaltaan. Minä olin sopivasti kiltti, raitis ja suuttuessani juoksen ulos, jos en voi hillitä muuten itseäni. En naiselle tohdi huutaa enkä missään tilanteessa lyödä naista,

    ovat usein poikamiehen ja poikamiestytön piirteitä. Jos on vuosikausia tehnyt asiat juuri oman tapansa mukaan, on vaikea muuttaa tottumuksiaan.

    Ei sille luultavasti mitään voi. Live with it tai ala pakata. Sori. Osanottoni.

    PS Meillä kaikilla on kuitenkin aika paljon sääntöjä perhepiirissä. Ehkä olemme niihin monien vuosien aikana tottuneet. Sulla ne tulee kaikki samalla aikaa. Ei totutteluaikaa.

    Äänestä

  • mustasukkaisuus   kirjoitti:

    vaan ne säännöt! Minulla on puhdas omatunto, ei mitään luurankoja taskuissa, ei mitään epäselvää lompakossa, ei mitään luvatonta salkussa.
    Säännöt kiusaavat, koska niitä ei voi ennakoida, ja mielettömiä ei voi edes muistaa. Kuten sitä, mitä tavaroita kaupasta saa laittaa vasemmassa kädessä olevaan kassiin ja mitä siihen oikeassa kädessä kannettavaan. Maito oikeaan, perunat vasempaan, omenat oikeaan, juusto vasempaan ja niin edelleen. Ei sitä minun järkeni käsitä. Ei pitäisi olla mitään väliä kummassa kädessä minä ostokset kaupasta kannan.
    Naisen edellinen liitto romuttui miehen liikaan viinanhimoon ja väkivaltaan. Minä olin sopivasti kiltti, raitis ja suuttuessani juoksen ulos, jos en voi hillitä muuten itseäni. En naiselle tohdi huutaa enkä missään tilanteessa lyödä naista,

    minulle tuli mieleen veljeni, joka meni naimisiin yli nelikymppisenä.

    Veljeni on hyväluontoinen, sanoisin ihan piloille asti lurjake; tämä hänen vaimonsa pompottelee häntä tullen mennen, jokaisen lukuisten muuttojen jälkeen veljeni tekee frouvan mieleisen remontin ylitöinään.

    Sanoisin että kyllä tulee hintoihinsa "sekin", ja lunnaat joutuu maksamaan entinen vanhapoikaveljeni perhe-elämästäkin.
    Vaan eipä siihen passaa syrjäisten puuttua, katsoa vaan ja ihmetellä, - niin ja vielä en uskalla soittaakaan veljelleni kuin hänen työaikaansa.

    Äänestä

  • mustasukkaisuus   kirjoitti:

    vaan ne säännöt! Minulla on puhdas omatunto, ei mitään luurankoja taskuissa, ei mitään epäselvää lompakossa, ei mitään luvatonta salkussa.
    Säännöt kiusaavat, koska niitä ei voi ennakoida, ja mielettömiä ei voi edes muistaa. Kuten sitä, mitä tavaroita kaupasta saa laittaa vasemmassa kädessä olevaan kassiin ja mitä siihen oikeassa kädessä kannettavaan. Maito oikeaan, perunat vasempaan, omenat oikeaan, juusto vasempaan ja niin edelleen. Ei sitä minun järkeni käsitä. Ei pitäisi olla mitään väliä kummassa kädessä minä ostokset kaupasta kannan.
    Naisen edellinen liitto romuttui miehen liikaan viinanhimoon ja väkivaltaan. Minä olin sopivasti kiltti, raitis ja suuttuessani juoksen ulos, jos en voi hillitä muuten itseäni. En naiselle tohdi huutaa enkä missään tilanteessa lyödä naista,

    on vähän samanlaiset kokemukset liittomme alku ajoilta, hän penkoi usein lompakon ja taskut vaikka mitään syytä ei mielestäni ollut.
    Kun se minua ärsytti niin otin tiukkasävyisen keskustelun ja tein selväksi,että jos tuommonen ei lopu niin jompi kumpi lähtee.
    Nyt on kulunut 15v,ja kaikki tavarani ,kuin kännykkäni saa olla rauhassa, ei enään tutki ja pengo.
    Minä en koskaan hänen puhelintaan enkä käsilaukkua ole mennyt penkomaan, olen aina ajatellut,että se on hänen oma asia mitä missäkin säilyttää jos jotain vaikka haluaisikin minulta salata, ei se minua kiinnosta.

    Äänestä

nyt neuvoksi; ja tietysti omaisuus molempien nimissä, - niinkö?

Äänestä
  • ja minun pitää lopettaa istunto, palata uutisiin ja toivoa, etten ole laittanut tiskikoneeseen mitään väärään paikkaan tai rikkonut muita sääntöjä. Sisarensa luona rouva on istunut nyt iltaa, kun naputti minulle ensin pölyisistä kengistäni - kun en niitä pyyhkinyt jo ennen sisälle tuloa ...

    Äänestä

  • on tulossa ... kirjoitti:

    ja minun pitää lopettaa istunto, palata uutisiin ja toivoa, etten ole laittanut tiskikoneeseen mitään väärään paikkaan tai rikkonut muita sääntöjä. Sisarensa luona rouva on istunut nyt iltaa, kun naputti minulle ensin pölyisistä kengistäni - kun en niitä pyyhkinyt jo ennen sisälle tuloa ...

    osaa..:/

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    osaa..:/

    älä alistu pirttihirmun kotkotuksiin.
    Kyllä kai tuommoisessa liitossa rakkauskin lentää ikkunasta ulos.Onko toisella osapuolella todellista rakkautta ollutkaan?Mitä pidemmälle siedät ,sitä että sinulla on esim.pölyiset kengät,sen enemmän sääntöjä löytyy,sinä tietysti rikot niitä huomaamattasi jatkuvasti.
    Mieti mikä ois paras ratkaisu kannaltasi,puolisossasihan ei ole mitään vikaa,hän ei ainakaan sitä itse huomaa.
    En halua loukata ,kirjoitinpa vain mielipiteeni.

    Äänestä

  • on tulossa ... kirjoitti:

    ja minun pitää lopettaa istunto, palata uutisiin ja toivoa, etten ole laittanut tiskikoneeseen mitään väärään paikkaan tai rikkonut muita sääntöjä. Sisarensa luona rouva on istunut nyt iltaa, kun naputti minulle ensin pölyisistä kengistäni - kun en niitä pyyhkinyt jo ennen sisälle tuloa ...

    Vastaan samalla nimimerkillä kuin eilenkin. Tuo kertomasi kuulostaa aivan kamalalta. Vaimosi on kokenut kovia edellisessä liitossa, mutta siitä liitosta sanoisin kertomasi perusteella että kolikolla on aina kaksi puolta. Jos tuo neuroottinen nalkutus on ollut silloinkin niin ei mikään ihme että mies on alkanut juomaan ja räyhämään.Kyllä teidän kahden nyt pitäisi saada selvitettyä ongelmanne sillä muuten olette molemmat onnettomia loppuikänne. Jos ette pysty menemään yhdessä johonkin auttavaan tahon palveluihin niin sitten suosittelen sinua miettimään mahdollisuutta päästä keskustelemaan asiasta aivan yksinäsi.Joskus on hyväksyttävä ettei toista ihmistä pysty muuttamaan/auttamaan mutta koska olette avioliitossa niin kannattaa yrittää.

    Äänestä

  • on tulossa ... kirjoitti:

    ja minun pitää lopettaa istunto, palata uutisiin ja toivoa, etten ole laittanut tiskikoneeseen mitään väärään paikkaan tai rikkonut muita sääntöjä. Sisarensa luona rouva on istunut nyt iltaa, kun naputti minulle ensin pölyisistä kengistäni - kun en niitä pyyhkinyt jo ennen sisälle tuloa ...

    pitää ottaa pois jaloista ennen kuin tulee asuntoon sisälle ja heti kylppäriin pyyhkimään pölyt, lankkaamaan ja kiillottamaan ja seuraavana toiset kengät jalkoihin, että puunatut saavat "levätä". Näin kyllä varmasti jo teetkin ;-)

    Äänestä

pitäisi puhua, puhua niin kauan kuin asia jompaakumpaa puhuttaa.
puhua molempien näkökulmat ja
syy miksi aloitti puhumisen,
syy miksi loukkaantui jne.

Puhua
- kun aika tai voimat loppuvat, sillä kertaa puhumiseen,
pitäisi sopia että puhutaan myöhemmin lisää
- kun aletaan huutamaan,
pitäisi sopia että puhutaan myöhemmin lisää

Eli pitäisi puhua, jos toinen sanoo,
- taasko alat jauhamaan samaa asiaa,
- sehän jo sovittiin,
Silloin on ainakin minun näkökulmaltani katsoen asiat huonosti,
niin huonosti että ehkä ei kannata korjata, pitää tehdä kokonaan uusi.

Tällä on pärjäilty,
kun tietää että ei tarvitse huutaa,
ei silloin tarvitsekaan huutaa.

Äänestä

mikkää ei oo pahempoo,ku nalakuttava eukko
tekis miel kiäntee sellasen niskat nurin

Äänestä

Älä anna periksi, tai elämäsi kutistuu entisestään ja vaimosi alkaa hallita kaikkia tekojasi. Aikuisten ihmisten pitää kunnioittaa toisiaan ja toistensa oikeutta myös yksityisyyteen. Luo omat sääntösi, kerro ne ystävällisesti vaimollesi ja pidä kiinni omista oikeuksistasi. Ei toinen aikuinen ihminen voi päättää asioita toisen aikuisen puolesta tai luoda omia normejaan toisen käyttäytymiselle. Vaadi kunnioitusta - tai menetät pian ihmisarvosi ja vaimosi asettamat rajat ahdistavat sinut nurkkaan. Laita ajoissa stoppi asialle. Vaadi häntä muuttamaan tilannetta ja omaa käyttäytymistään. Hakekaa ajoissa apua, ettei hyvä suhteenne turhaan ajautuisi kiville.
Pasisuhdekursseja ja terapiaa on tarjolla, käyttäkää sitä.

Ehkä vaimosi ei edes huomaa, mitä hän tekee, ellet kerro hänelle miltä sinusta tuntuu. Älä anna hänen ahdistella sinua, vaan puutu määrätietoisesti tilanteeseen. Ajanmittaan se saattaa parantua. Ole määrätietoinen ja jämäkkä, älä juokse karkuun ongelmaa. Se pahenee, ellet itse tee jotain asialle.

Yrittämällä voitte hyvinkin vielä löytää kaiken sen hyvän, jota teillä oli ennen yhteen muuttamista. Hyvän puolesta kannattaa taistellakin. ;))

Ryhdy toimeen, älä odota parempaa huomista, vaan toimi, ja tehkää yhdessä huomisesta parempi päivä. Onnea matkaan!

Äänestä

sille,että hänen entinen mies joi siksi kun ei enään selvinpäin jaksanut nalkutusta kuunnella.

Niinhän se kerran eräskin vaimo huusi miehelleen,että kyllä mä olin hullu kun sinun kanssa naimisiin menin,,johon mies rauhallisena vastasi,että niin olit mutta minä en silloin sitä huomannut.

Äänestä
  • Ei kukaan pysty 1v 3kk pitämään piilossa mainitsemiasi taipumuksia.

    Vai juokset ulos, kuulostaa aikaisemmin luetulta! No, huvinsa sullakin.

    Äänestä

  • ...sana hallussaan:D Ja niinhän se on, että rakkaus on sokea ja vasta sitten alkuhuuman haihduttua silmät avautuvat.

    Äänestä

  • provo... kirjoitti:

    Ei kukaan pysty 1v 3kk pitämään piilossa mainitsemiasi taipumuksia.

    Vai juokset ulos, kuulostaa aikaisemmin luetulta! No, huvinsa sullakin.

    ensin on se rakkaus joka sokaisee; ei sitä huomaa eikä piittaakaan "pikku" virheitä, muistatko? :)

    Äänestä

on tuommonen nahjus ettei saa yhtä eukkoa ojennukseen niin kärsi vain kaikessa rauhassa.

Äänestä

sitten SASin servetti. h ukkeli, satuile vaihteeksi jos saat kerrankin syyn nauraa ihmisille, jotka ottavat juttusi todesta.

Äänestä

Minä olen jo yli kolmekymmentä vuotta asunut
samankaton alla vastaavan naisen kanssa.

Olen jo niin tottunut siihen että alkaisin ihan
epäilemään onko hän terve,jos yht äkkiä muuttaisi tapansa.

Äänestä

monen miehen valittavan samaa: nainen valvoo ja asettaa sääntöjä, on pikkumainen ja tahtoo kaiken tapahtuvan hänen oikkujensa mukaan. Naiset ovat sellaisia, äitiensä kasvattamia. Kärsi rohkeasti.

Äänestä
  • pääsi nauru

    "kärsi rohkeasti" ;)))

    voivoi meitä sinkkunaisia, minkä te miehet ollettekaan menettäneet ;DDDDDDDDDDDDDD

    Äänestä

  • Rocellii kirjoitti:

    pääsi nauru

    "kärsi rohkeasti" ;)))

    voivoi meitä sinkkunaisia, minkä te miehet ollettekaan menettäneet ;DDDDDDDDDDDDDD

    miten yksinäiset miehet vinkuvat päästäkseen samaan onneen, - kaikelleen oisi saatava komendoora itellekin.

    :)

    Äänestä

  • Miten paljon mies vonkuu vapautta tehdä kuten oma tyhmä pää sanoo, vaikka kärsii omakin ruumis!
    Ja ensin hinku naisen reisien väliin, sitten on vinku, kun nainen onkin elävä ihminen, jolla on kanttia asettaa miehen vapaudelle rajoja.

    Äänestä

  • naisen ajatuksia   kirjoitti:

    Miten paljon mies vonkuu vapautta tehdä kuten oma tyhmä pää sanoo, vaikka kärsii omakin ruumis!
    Ja ensin hinku naisen reisien väliin, sitten on vinku, kun nainen onkin elävä ihminen, jolla on kanttia asettaa miehen vapaudelle rajoja.

    ei hyväksy jos hänen vapaudelleen joku rajoja laittaa, silloin niitä yhteen ottoja tulee.

    Äänestä

että tuollaisiakin naisia on olemassa...toisaalta, kyllä pitäisi miehellä olla kanttia pistää tuollainen nainen ojennukseen, ja asettaa myös omat sääntönsä suhteelle, mikäli on tarkoitus yhteiselämää jatkaa. Minä en ainakaan tuollaiseen kohteluun alistuisi, vaan nostaisin kytkintä alle aikayksikön.

Äänestä

Ilmenee pakonomaisena tarpeena mollata naisia, esim. keksimällä juttuja, joilla toivoo voivansa vaikuttaa muidenkin (miesten) asenteisiin. "Älä ainakaan naimisiin mene."
Taustalla usein pettymyksiä äiti- ja mahd. muissa naissuhteissa; myös niiden puute.

Äänestä
  • minäkin ajattelen. Sinä osasit muotoilla sanomasi hyvin!

    Äänestä

viisas mies sekoaa noin täydellisesti, ja menee naimisiin muutaman kuukauden seurustelun jälkeen?

Täytyisi koetella ystävää kaikilla mahdollisilla tavoilla ennen lopullista sitoutumista.
Ero ei ole koskaan helppo asia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

puolisona kirjoitti:

Tapasin mukavan, sopuisan ja haluttavan naisen, tutustuimme, ihastuimme, rakastuimme ja vihdoin luulin löytäneeni elämäni naisen, 50-vuotiaana! Vaan kun olimme olleet saman katon alla muutaman kuukauden, alkoivat ahdistelut, alkoivat kummien sääntöjen asettamiset ja tiukka kuri.
Esimerkiksi nyt, kun tulin työmatkalta viime perjantaina, ja otin salkusta kirjan, jota olin lentokoneessa lukenut ja panin sen väliin servetin, kirjanmerkiksi, hän otti se pois ja sanoi, ettei sellaista kirjanmerkkiä sovi käyttää, ja että olin varastanut sen servetin. Minä olin ällistynyt tästä tulkinnasta, koska Finnairin servetin sain kahvikupin mukana ja roskiin se varmasti olisi joutunut, jos en olisi jättänyt koskemattomaksi ja sujauttanut salkkuun. Yhtä ihmeellistä, ettei sitä voisi kirjanmerkkinä käyttää.
Tämä tuorein esimerkki säännöistä ja rajoituksista kertokoon, millaiseen loukkoon olen nyt joutunut. Jokaista askeltani hän vartioi ja joka päivä koluaa taskuni, lompakkoni, salkkuni. Epäilee kai minun pettävän. Ja niin mukava ja joustava oli ennen avioliittoa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu