Eli millaisia neuvolantätejä teillä on? Ovatko mielestänne ajantasalla esim. nykyisistä suosituksista vaikkapa vauvan syömisten suhteen jne.? Ovatko kannustavia/syyllistäviä? Onko neuvolaan mukava mennä ja miten ottavat vauvan vastaan?
Meille on sattunut tosi mukava terveydenhoitaja neuvolassa. On mielestäni ammattitaitoinen ja huomioi ihanasti vauvan sekä myös äidin. Ilmeisestikin on ajantasalla suht hyvin kaikesta, ainakin siltä vaikuttaa. Ei mitenkään ole syylistänyt esim. siitä, kun jouduin imetyksen lopettamaan, kun maidontulo tyssäs jo melko alkuvaiheessa vaan sanoi, että hienoa, että edes reilun pari kuukautta imetin. Kovasti aina kyselee mun mielialoista sun muusta ja on ihan aidosti kiinnostunut vauvasta. Ja käsittää sen, että vauvat on yksilöitä eikä kaikki mene saman kaavan mukaan.
Tosi hienovaraisesti osaa antaa neuvoja ja ohjeita eikä ole tyrmännyt mun omia ajatuksia vauvan hoidosta. Aina on kiva mennä neuvolaan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
ensimmäisellä raskausajan neuvolakäynnillä, kun täti pällisteli ja pällisteli mun vieraskielistä nimeä, sit tokaisi: -"Ai, tämä EI OLEKAAN mikään uusi suhde..." (3. vuotta naimisissa ja 5. vuotta yhdessä). Sit niitä ruokakyselyjä: syötkö juustoa, mitä juustoa, montako siivua, MIHIN KELLON AIKAAN. Syötkö leipää, mitä leipää, montako siivua, moneltako... Oisin ymmärtänyt, jos noi kysymykset ois esitetty minulle, mutta että mitä tekemistä miehen syöntiajoilla ja juustomerkillä on mun sisällä kasvavan lapsen kannalta???!!! Samaan hätään vielä alkoi esittään perhevalmennuksia ja kysyin vain mielessäni, että mihin ne sitä suomen kieltä taitamatonta isää valmentaa, kun ne ei tiedä sen kulttuurista tuon taivaallista, niin suomalaistako siitä yritetään väen väkisin tehdä...
Meillä on ihan samanlainen täti. Kannustaa ja neuvoo ja antaa tukea lapsenkasvatukseen. Ei syyllistänyt kun aloitettiin kiinteät 3,5kk ikäisenä, perhepedistä sanoo vaan et jos teidän unet ei häiriinny, niin ei kyllä hänenkään.
että joka kerta kun ollaan neuvolassa täti on käyny jossain koulutuksessa ja hyvä niin. Vaikka täti onkin hyvin valveutunut hän ymmärtää myös käytäntöön soveltamisen.
Tarttuu hyvin myös kaikkeen mitä sanon ja varmasti jos olisin edes pienimmässäkään masennuksessa hän huomaisi asian heti.
Tyytyväinen olin myös äippäneuvolan tätiin vaikka ihan samalla aaltopituudella ei oltukkaan.
lastenterkkari on ihan mukava, muttei hirveästi kuuntele meitä vanhempia eikä tunnu muutenkaan paljon asioista tietävän. Imetyksen kanssa ei ole osannu neuvoa ollenkaan. Alussa soittelin sille ongelmissa mutta kun apu oli niin ja näin niin etsin avun mieluummin muualta. Ei huomioi äidin huolta lapsen terveydestä ollenkaan. Hieman vanhentuneet ohjeet taitaa välillä olla. Perhepetiä tosin osasi ehdottaa ja se olikin ainoa fiksu veto häneltä. Ei syyllistä jos kuulee meidän tekevän jonkin asian ohjeiden vastaisesti, sanoo vaan laimeasti että te päätätte. Ei kannusta mitenkään erityisesti. Vauvasta on aina innoissaan, hymyilee ja puhelee sille :)
Äitiysterkkari oli mukava yllätys, ikäiseni nuori äiti jonka kanssa juttua riitti. Odotusaikana oli aina tosi mukava mennä terkkarille.
ainakin meillä..Kiitos Kirkkonummen neuvola!:)
Kysellään ja ihastellaan lasta ja neuvotaan tyhmissäkin asioissa...ja jos ei tiedetä, lähdetään vaikka hakemaan jotain kuka tietää:)
Nyt vaan vaihtuu paikkakunta ja neuvola, joten saa nähdä millanen täti tulee nyt... :/
ja mittanauhan(tai semmonen tietty onkin jo), koska neuvola on melkeen pelkästään mittausta ja punnitusta varten. Terkkari on ihan kiinni käyrissä. Mua taas ne ei kiinnosta yhtään. Kaipaisin enemmän tukea ja konkreettisia neuvoja lapsen hoidosta. Kun yrittää kysyä neuvoa niin vastaus on laimea tyyliin "en ota kantaa"...