Palvelin?

Kattelin tuossa erään liikkeen sivuja ja sielä myytiin erikseen palvelimia ja tietokoneita. Mikä ero on siis palvelinkoneella ja ihan tavallisella koneella?
Eikö se riitä jos on palvelinohjelmisto kuten Apache koneella, ja kone auki ja netissä että voi esim ylläpitää nettisivua?

Minkälainen yhteys olisi hyvä, onko 512/512kb/s ADSL riittävä?
3551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Rautapohjanen palvelin toimii paremmin ihan kuten
palomuuri esim.

Äänestä

Eli erot saattavat olla aika marginaalisia.

Kunnon palvelimissa on luonnollisesti emolevyissä reilusti laajennuspaikkoja ja PCI-X / PCI66 väylät, joihin saa tökittyä palvelinkortteja.

Tavallisen PCI väylän siirtonopeus saattaa joissakin tapauksissa käydä pullonkaulaksi (esim. 6 kappaletta nopeita SCSI levyjä RAID 0 1).

IDE levyillä varustettuja palvelimia näkee toisinaan, mutta ne tuppaavat olemaan aika lähellä kotikoneita sisälmystensä suhteen.

Toinen juttu on se, että järeämmissä palvelimissa on yleensä kahdennetut virtalähteet ja vikasietoisuus on muutenkin vähän toisella tasolla, kuin kotikoneissa.

Vaikka itse yleensä vihaankin merkkimikroja, niin palvelimien suhteen asia on vähän toinen. Jos ostat vaikkapa IBM:n palvelimen ja joku osa pamahtaa siitä, niin ei tarvitse miettiä kenen vastuulla on osan vaihto ja mistä saa tukea.

Sen sijaan "tee se itse" palvelimissa tuki on omalla vastuulla ja tilanteessa, jossa esim 4 vuotta vanhasta itse tehdystä palvelimesta pamahtaa toinen prossu, kiintolevy tms. niin varaosia voi olla pirullisen vaikea löytää.

Osia kannattaa suomeksi sanoen hommata valmiiksi varastoon. Tuskin kukaan pitää hyllyssään esim vanhoja Pentiun PRO prossuja, tai jos pitää, vaikea voi olla löytää oikeaa sarjaa.

Itsellä oli yhden räkkipalvelimen kanssa helvetinmoisia ongelmia löytää siihen prossua (vaati tualatin Pentiumia ja niistäkin kelpasi vain 1.75 Volttiset versiot).

Äänestä

Onhan noissa purkeissa eroja. Varsinkin, jos verrataan "normaalia" PC:tä ja "tunnetun" valmistajan järeämpää palvelinta. Tuollaiset kevyttä työryhmäpalvelinta järeämmät palvelimet perustuvat yleensä palvelimia varten tarkoitettuun piirisarjaan eikä emokaan ole se vanha PC:stä tuttu.

Lisäksi palvelimen sisuksista löytyy monesti vähintäänkin emolle integroitu RAID-ohjain (SCSI), joka nykyään on yleensä USCSI160 tai 320 -tyyppinen. Emolta löytyy myös verkkokortti, joka on järeämmissä palvelimissa tuplattu ja mahdollistaa siten korttien "tiimauksen" l. kaksi korttia näkyy ulos yhtenä ja vikatilanteissa ei yhteys katkea, jos toinen kortti putoaa päältä.

Prosessorien määrä on myös yksi erottava tekijä. Järeimmät Wintel-palvelimet ovat nykyään 32*CPU -varustettuja eikä 64 prosessoriakaan ole kaukana.

Varsinkin merkkipalvelimissa tulee mukana melkoinen läjä softaa. On asennussofta, hallintasofta, mahdolliset lisälaitteiden ajurit etc.

Tarinaa eroista löytyisi paljonkin, mutta omatoiminen tutkiskelu lienee opettavaisinta. Seuraavassa siis pari linkkiä, jotka johtavatkahden suurimman sivuille. Wintel-palvelimissa ko. firmojen järjestys myyntiluvuissa on 1. HP 2. IBM.

http://www.hp.fi/index.cfm?data=products.cfm&group=484

http://www.pc.ibm.com/europe/xseries/index.html?fi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mprkl. kirjoitti:

Kattelin tuossa erään liikkeen sivuja ja sielä myytiin erikseen palvelimia ja tietokoneita. Mikä ero on siis palvelinkoneella ja ihan tavallisella koneella?
Eikö se riitä jos on palvelinohjelmisto kuten Apache koneella, ja kone auki ja netissä että voi esim ylläpitää nettisivua?

Minkälainen yhteys olisi hyvä, onko 512/512kb/s ADSL riittävä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu