"Pieni hetki elämästä,
antaa sen rakkaudelle,
tekee henkistä itsemurhaa.
Antaa rakkauden johtaa elämää,
ja lopulta huomaa eläneensä
kauniin rakkauden sijaan
rumassa rakkaudessa."
Elämä on filminauha rikkinäisessä kamerassa. Rikkinäinen kamera on paholaisen käsissä. Kukkientytärtä on turha tavoitella tässä helvetissä, jossa liekit nielevät hyvyyden itseensä ja kadottaa sen mustana, tukahduttavana savuna ilmaan. Vain unelmissa elämme siellä missä haluamme, vain unelmissa olemme sitä mitä halusimme olla. Ja koska elämämme on unelmaa, on paholaisen tarkoitus tuhota se. Filmi otetaan väkivalloin jo huonosti kohdellusta kamerasta. Nauhaa venytetään, saksien terä viiltää kirkasta pintaa, leikkaus ja nauha katkeaa. Hetken ehdimme jo kenties luulla, ettei elämä sen vakavampaa ole, mutta pian, olemmekin menettäneet kaiken sen, mitä halusimme omistaa, mitä olimme koskaan haalineet itsellemme. Vaikka vingumme säälittävästi armoa pyytäen, rukoillen vapauttajan avunantoa, palvoen vääristyneitä kuvia antamaan kirkkauden elämäämme, kukaan ei kuule meitä. Olemme kadonneet, lopullisesti. Pelko on rohkeille, pelottomuus munattomille. Jos sanot, ettet pelkää kuolemaa, olet vain yksi ylimielinen idiootti muiden joukossa. Luulet olevasi jotain, mutta todellisuudessa, henkinen hyvinvointisi on revitty kappaleiksi. Olet heikko kuoleman edessä, ja silloin viimeistään sinun on syötävä sanasi.
Istut joka yö, istut joka päivä, vangittuna samaan ruumiiseen. Sinut on tuomittu elinkautiseen, johon ei ole tulossa armahdusta. Olet pilannut nuoruutesi, lankesit omaan kuoppaan ja teit siitä kaikesta paskasta täyttä helvettiä. Huomaat kuinka melankoliasi kukoistaa ja positiivisuuteen tulee aina askel kerrallaan matkaa. Kirkkaiden kyynelien sijaan itket verta ilman silmiä. Revittyjen silmien tilalle laitettuina hakaristit kertomaan syntisyydestäsi. Et tiedä kuka olet, mutta vihaat sitä kuka olet ollut.
Se vain on karua todellisuutta.
Tuollaista lyhyttä, pientä tekstiä kirjoitin. Kaikki tarvittava tekstissä, loput rivienvälistä. Vihani elämään kuvastuu voimakkaasti ja ivallisuus maailman omaan ironisuuteen. Miksi kestämmekään tätä paskaa?
Kiitos ja kumarrus teille, jotka tänne asti olette jaksaneet lukea.
antaa sen rakkaudelle,
tekee henkistä itsemurhaa.
Antaa rakkauden johtaa elämää,
ja lopulta huomaa eläneensä
kauniin rakkauden sijaan
rumassa rakkaudessa."
Elämä on filminauha rikkinäisessä kamerassa. Rikkinäinen kamera on paholaisen käsissä. Kukkientytärtä on turha tavoitella tässä helvetissä, jossa liekit nielevät hyvyyden itseensä ja kadottaa sen mustana, tukahduttavana savuna ilmaan. Vain unelmissa elämme siellä missä haluamme, vain unelmissa olemme sitä mitä halusimme olla. Ja koska elämämme on unelmaa, on paholaisen tarkoitus tuhota se. Filmi otetaan väkivalloin jo huonosti kohdellusta kamerasta. Nauhaa venytetään, saksien terä viiltää kirkasta pintaa, leikkaus ja nauha katkeaa. Hetken ehdimme jo kenties luulla, ettei elämä sen vakavampaa ole, mutta pian, olemmekin menettäneet kaiken sen, mitä halusimme omistaa, mitä olimme koskaan haalineet itsellemme. Vaikka vingumme säälittävästi armoa pyytäen, rukoillen vapauttajan avunantoa, palvoen vääristyneitä kuvia antamaan kirkkauden elämäämme, kukaan ei kuule meitä. Olemme kadonneet, lopullisesti. Pelko on rohkeille, pelottomuus munattomille. Jos sanot, ettet pelkää kuolemaa, olet vain yksi ylimielinen idiootti muiden joukossa. Luulet olevasi jotain, mutta todellisuudessa, henkinen hyvinvointisi on revitty kappaleiksi. Olet heikko kuoleman edessä, ja silloin viimeistään sinun on syötävä sanasi.
Istut joka yö, istut joka päivä, vangittuna samaan ruumiiseen. Sinut on tuomittu elinkautiseen, johon ei ole tulossa armahdusta. Olet pilannut nuoruutesi, lankesit omaan kuoppaan ja teit siitä kaikesta paskasta täyttä helvettiä. Huomaat kuinka melankoliasi kukoistaa ja positiivisuuteen tulee aina askel kerrallaan matkaa. Kirkkaiden kyynelien sijaan itket verta ilman silmiä. Revittyjen silmien tilalle laitettuina hakaristit kertomaan syntisyydestäsi. Et tiedä kuka olet, mutta vihaat sitä kuka olet ollut.
Se vain on karua todellisuutta.
Tuollaista lyhyttä, pientä tekstiä kirjoitin. Kaikki tarvittava tekstissä, loput rivienvälistä. Vihani elämään kuvastuu voimakkaasti ja ivallisuus maailman omaan ironisuuteen. Miksi kestämmekään tätä paskaa?
Kiitos ja kumarrus teille, jotka tänne asti olette jaksaneet lukea.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Siinä tapauksessa sinun kannattaisi hakeutua jollekin näistä mielenterveyttä käsittelevistä palstoista:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&subcat=2977
en ole koskaan uskonut palstojen auttavan henkiseen hyvinvointiini, vaikka asioista voi puhua, on kasvotusten puhuminen täysin eri, kuin nimettömänä pelkurina kirjoittaminen.
ja ei, kaikki eivät ole pelkureita, mutta minä julistan itseni tässä paskassa pelkuriksi.
Voimakasta ja varsin jouhevaa tekstiä. Paikka paikoin ehkä vähän ylidramaattista. Vertaus filmiin oli mielestäni toimiva; eletty elämämme kulkee ohitsemme kuin filmi viimeisen sekunnin koittaessa - niin on kerrottu.
Kirjoittaminen on hyvä tapa käsitellä pahoja asioita. Silloin kun on maistanut palan helvettiä ja omistaa lahjoja, niin kuin sinä, voi syntyä särmikästä tekstiä, jonka haluaa mielellään lukea.
Tiedä sitten, onko teksti mielekästä monellekaan. karu kielenkäyttö melankolisessa muodossa ja ivallisessa naurussa, lukijan aiheeton puhuttelu ja moittiminen. Se jakaa mielipiteitä aina suuntaan tai toiseen, mutta sanat suoranaisuudessaan ovat minulle mielekkäitä.
alussa oli joku kohta, joka sai lukemaan tämän loppuun. Sisältökin on kiinnostava, tämä on varmasti monelle tuttu olotila. Itse tunnen ihmisiä, jotka alakuloisina tilittävät tällaista. Ja sille joka laittoi jonkun linkin henkinen hyvinvointi-palstalle, sanoisin, että kun tämä on kerran kirjailijanalut-palsta, niin ei kannata samaistaa tekstin päähenkilöä/kertojaa itse kirjoittajaan. Siitähän fiktio lähtee.
Tällä Kirjailijanalut -palstalla törmää yllättävän usein hyvään tekstiin.
Tämä on mielestäni persoonallista ja
erittäin hyvää tekstiä.
Kirjoita lisää!
Kommentit piristävät ihmeesti ja antavat uutta iloa jatkaa kirjoittamista. Kiitos siitä teille.
mutta kirjoittaa osaat
ja jos välillä pitää ottaa #lääkettä #,
niin mitä se kenellekeään kuuluu?
Show must go on!
Tosiaan, mitä yksityinen elämäni lukijoille kuuluu? Ei mitenkään ja henkisesti voin vallan hyvin kaikessa paskamaisuudessani.
Kiitos palautteestasi.
on taipumus olla varsin samanlaisia, loppujen lopuksi. Moni meistä on pilannut nuoruutensa, ja muistot siitä ovat raskaita kantaa. Siksi tarinasi sattuu moneen. Kasva tilanteestasi, niin että voit katsoa sitä suuremman, paremman itsesi silmin, ja antaa itsellesi anteeksi, ettet ollut täydellisen viisas, ja toisille heidän pahuutensa.
Myöhemmän nuoruutensa pahasti pilannut, ja siitä kirjoittamista harkitseva (kun vain olisi arkihulinalta aikaa).
Mahtavaa!
Loistavaa sanojen käyttöä, ja samalla kun kuuntelee asiaan kuuluvaa musiikkia voi päästää itsensä taas lentoon...
Pidin varsinkin tuosta filmivertauksesta ja kohta pelottomuus munattomille oli verrattavan hauska (irtivetävä)kohta, joka hyppäsi silmille!
Kiitos!
Kiitos kommentistasi! :D
totuus, mutta hyvin kuvattu. Olen itsekin tuntenut noin.