Meillä on ollut lujaa käden vääntöä miehen kanssa.. Nimittäin häkin pohjasta. Millainen olisi paras?
Meillä on nyt ihan normaali nurmikkopohja häkeissä, sellaisena minä haluaisin sen pitää, pehmeää maata koirille, multaa johon kaivaa. Häkit on ympäröity kivillä eikä kumpikaan koira edes yritä kaivaa ulos.
Mieheni haluaisi soraa häkkien pohjalle(pelkää kait joskus joutuvansa haravoimaan häkkejä), hän sanoo häkin pohjan pysyvän kuivempana sorapohjallisena. Hän myös ehdotti lautapohjaa, sellaista josta ei tulisi tikkuja tassuihin.
Minä haluisin taas ylempää tulevat vedet johtaa pois häkkien luota vaikkapa ojalla..
Tällöin häkit eivät olisi kauoa märät, sillä häkit sijaitsevat kaltevalla maalla..
Kovaa käden vääntöä käydään.. Kumpikohan voittaa;)
Meillä on nyt ihan normaali nurmikkopohja häkeissä, sellaisena minä haluaisin sen pitää, pehmeää maata koirille, multaa johon kaivaa. Häkit on ympäröity kivillä eikä kumpikaan koira edes yritä kaivaa ulos.
Mieheni haluaisi soraa häkkien pohjalle(pelkää kait joskus joutuvansa haravoimaan häkkejä), hän sanoo häkin pohjan pysyvän kuivempana sorapohjallisena. Hän myös ehdotti lautapohjaa, sellaista josta ei tulisi tikkuja tassuihin.
Minä haluisin taas ylempää tulevat vedet johtaa pois häkkien luota vaikkapa ojalla..
Tällöin häkit eivät olisi kauoa märät, sillä häkit sijaitsevat kaltevalla maalla..
Kovaa käden vääntöä käydään.. Kumpikohan voittaa;)
Vastaukset 39
Vanhimmat
Miksi koirien täytyy elellä häkeissä. Itsellänikin on omakotitalo tontteineen.Jo silloin,kun ensimmäinen koiramme tuli aitasimme koko alueen,kukkapenkit ovat olleet toisarvoinen asia.Kesäisin ulko-ovi on raollaan niin,että koirilla on ollut mahdollisuus marssia sisään ja ulos miten vain on huvittanut.Kaikenlainen sitomis ja häkittämis ajatus on meilläpäin vierasta.Täällä koirat on perheenjäseniä,lauma ja elämän kanssakulkijoita.
Sehän on hienoa!
Meillä on 100neliöiset häkit joissa koirat viettävät murto-osan päivästään, silloin kun kukaan ei ehdi niitä ulkona vahtia. Meillä siis ei ole aitoja yms..
Meilläkin koirat ovat perheenjäseniä, eikä meillä edes ole kukkapenkkejä.
Koirien on ihan hyvä olla hetken aikaa ihan rauhassa omissa oloissaan, häkki on tähän tarkoitukseen mukava paikka ja siksi meillä on molemmilla hauveleilla omat häkit.
Joskus voi myös tulla menoja joihin koiraa ei voi ottaa mukaan, silloin koiramme ovat häkeissään ja kun tulemme takaisin kotiin, pääsevät koirat taas nauttimaan vapaudestaan.
Onks sulla silloinkin ovet auki?
Onks ne sun koirat siis valvonnatta ulkona ja jos joku vieras tulee niin ne pääsee pureen halutessaan?
puheitasi. Siis yhteensä 200 neliötä?
Mutta asiaan. Kyllä se nurmikko on hyvä.
Se on viilee kesällä ja mukava loikoilla.
olla sen sata neliöö jos sen sellaseks rakentaa.
Sehän on tontista ja rahasta kiinni,jos sulla ei niitä oo niin kyllä toisil voi silti olla.
Talvella tietysti ovi on ollut kiinni,muutenhan oltaisiin palelluttu kuoliaaksi. Päästin koirat pihalle mutta vilkaisten silloin-tällöin ikkunasta.Suurikokoisin koiristamme oppi ryskyttämään ovea niin,että osasin tulla avaamaan oven. Jos en heti kerennyt avaamaan(olin vaikka puhelimessa)niin seuraavat pamaukset tuntuivat siltä,että koko talo olisi tärähtänyt.Jos joku niille vieras on tulossa,niin ne ovat olleet haukkumassa portilla,jolloin menen katsomaan ja vastaan.Vanhin ja isokokoisin terriereistäni pystyi hyppäämään lenkiltä tullessa portin yli pihalle mutta koskaan se ei hypännyt sisäpuolelta kadullepäin, ei koko elämänsä aikana,saatikka,että olisi pyrkinyt puraisemaan.Me kyllä muutamia kertoja saatiin aikamoiset puraisut käsiimme niinä kertoina,kun menimme väliin niiden keskinäisissä tappelu-nujakoissa mutta senkin tiedämme,etteivät ne tahallaan kohdistaneet puraisuja meihin.
että epäilen, ja epäilen kyllä vieläkin.
ja varakkaammat rakentaa
sun omat koirat sua purreet?
Oisit kouluttanut ne ko se ei oo koulutettu koira joka puree omistajaa.
Mistä sä sitäpaitsi mun varani tiiät?
Se on kuitenkin selvä, et kahelle koiralle ei kukaan rakenna 200 neliön häkkiä.
Kengät sanoo ko ko ko.
Arvattu oot. Nuoriso taas asialla.
ol 2 kpl sadan neliön häkkei.
ollut yli 200neliön tarhoja kaksi =)mutta ei per koira vaan per muutama koira..
Molemmilla 100-neliötä häkissä, toisella vielä vähän päälle. Meillä iso tontti ja saatiin toiseen häkkiin osa aidasta yhdeltä sukulaiselta joka muutti, ei se niin kallista ole, jos on valmis koiriinsa satsaamaan.
Minultakin löytyy reilun 200 neliön tarha kahdelle koiralle...Enkä edes ole mitenkään varakas...
enään häkiksi.
varakkuus ei siis ole koirien mitta.
että sora pohja...nurtsihan on kiva sen aikaa kun sitä on,mutta kun koirat aikansa talloo ei sitä enää ole ja arvannet mitä sitten on...multaa ja savea josta tulee kuravelliä kun sataa ja sulaa lumet,eli keväät,syksyt ja osan talvesta voi olla aika kurjaa ja kopit?menee sisältä tosi sotkuun ja kastuu kun jaloista tulee kuravettä =)Nim=kaikkea on koitettu.
silti pitää tuon "nurmikkopohjan" Toinen häkki on jo melkein tallottu mullaksi ja toinessa hienoja polkuja.. Varmaan arvaat kumpi on kumman häkki;)
Ei se haittaa jos hiukkasen rapaa on turkissa, mulla kun ei ole kuin yks mastiffi niin jaksan harjata sen puhtaaksi. Jämti on niin helppo nopeasti puhdistaa, ettei siitä mitään vaivaa ole.
Sinullahan on tottakai pikkasen erillaisempi homma, kun on vähän useampi turrikka=)
Olen nuista kopeista huomannut, että kun lakaisee ne välillä kurakelillä ja vaihtelee niihin aina välillä rutirexit niin aikas hyvin pysyvät puhtaina.
ois 50-50? Itselläni ei ole ulkotarhaa, mutta tuttuni rakensivat pari kesää sitten koiralleen tarhan. Heillä tarhan pohja on suurinpiirteinen puolet hiekkaa ja puolet nurmea, jossa jonkin verran myös muuta kasvillisuutta(pari pientä puuta ja pensasta). Lämmitetty koppi on hiekkaosalla ison betonilaatan päällä. Koira viihtyy tarhassa sekä hiekalla että nurmella ja kaivelee kuoppiaan milloin minnekäkin sekä hiekalle että nurmelle.
Ollaan sitäki mietitty ja nyt kun on sorakuorma kuitenkin tulossa pihalle, niin ihan kehiteltävä ajatus.
Meilläkin oli pieni puu toisessa aidassa, mutta hauvat sen yhteistuumin tuhosivat=)
lisään että yhtä mukavia kuoppia kuin nurtsille voi koirat kyllä kaivaa hiekastakin,pohjahan siellä kumminkin alla on samaa maata vaikka päällä olisi mitä =)
Niinhän ne voi. Pohja tulee aina vastaan.. Tai sitten kiinalainen..=)
syö sitä kiinalaista sitten aamupalaksi =)No joo,samahan se mitä se pohja on,nurtsi vaan ei kauaa kestä.
meneehän se "nurtsi" sitten aikanaan maaksi ja mullaksi kuten kaikki maan päällä.
Ei tosiaankaan sulla ole mitään väliä typerine juttuinesi!!!
on mun mielestä vihonviimeinen pohjamateriaali tarhalle. Tai siis ainakin silloin, jos koirat ovat hanakoita kiviensyöjiä niinkuin meillä.
Just eilen haravoin kutistetulta tarhalta ne viimeisetkin soranrippeet pois ja siltikin noista muutama löysi pureskeltavaa edelleenkin.
Betonilaatta tulee ainakin meille tuonne ja kaato ojaanpäin, niin se on helppo pitää puhtaanakin.
uskaltaisi laittaa betonipohjaa,se on leikkivien koirien kyynärpäille vihoviimeinen rasite sanoi mulle Skutnab kerran vuosia sitten.Koirat leikkii,hyppii ja pohja ei anna myöten yhtään,sillä kuulemma saa helposti kyynäriin nivelrikkoa aikaiseksi.Helpoin siivottava se olisi ehdottomasti.
antaa olla tuon nurmikko/multapohjan.. Pehmeä ja turvallinen.
on raskas,kyllä meille on luennoilla terotettu alusta asti sitäkin että jos voi valita lenkin asfaltilla tai hiekkatiellä niin kyynärien takia ehdottomasti hiekalla,iso koira jonka painosta suuri osa on kahden tapin päällä todella saa kulumia kun kovalla jatkuvasti tepastelee,nuorena voi olla ihan terve mutta muutaman vuoden päästä 2-3 kyynärät,nähty ja koettukkin on,usealla koiralla =)
No sitte taitaa meilläkin jäädä pelkäksi haaveeksi se betonialusta :).
Vaan sitä soraa en kyllä ikäpäivänä sinne enää kärrää...
eilen olit asiasta iha eri mieltä.
vaikka noista puuritilöistä,nekin esim painepesurilla tai letkulla on helpot pitää puhtaana =)
tuo nyt jää kuitenkin entiselleen ilman ainuttakaan ylimääräistä "elementtiä" :).
nurmikko " se vähän mitä siitä on jäljellä " sekä karkeaa hiekkaa. Tarhassa on lisäksi puita ja pensaita. Tarha viettää suoraan ojaan joten kuivuu nopsasti. Ollaan oltu tyytyväisiä ja koirat tykkää telmiä ja kuopsutella maata silloin kuin siellä ovat :)
meilläkin...eli se sen nurmikon pohja ja jokainenhan sen näkee, jos katsoo tuon mun videon.
Tuo talikallo nyt vain paisuttelee ja keksii uusia juttuja jatkuvasti. Se betoni OLI suunnitteilla, mutta eipä ole enää.
Heh, minä pesen kesällä tarhan pohjan kerran viikossa :=).
En tiedä onko käyttökelpoinen idea, mutat ainakin joillain hevostalleila käytetään tarhoissa haketta. Voi vaan olla että tarttuu pitkään turkkiin jonkin verran. Hakettakin löytyy ilmeisesti useampaa eri "koko- ja laatuluokkaa".
Myös suodatinkangas voi olla sora-alustan (miks ei jonkun muunkin) alla hyvä juttu. Ei sekoitu maa-ainekset eikä rikkaruohot kasva (jos häkki on vähäisessä käytössä). Tosin kaivamis intoisella koiralla ei ehkä niin toimiva ratkaisu :)
Itse kannatan nurmikkoa.Monestakin syystä.Ensinnä,betonia en missään nimessä (davalyan taisi sen jo perustella),että raskailla koirilla se on melko epäterveellinen alusta juoksennella.Sorakin on anturoille huonoa,ja sitä kautta jaloille,varsinkin jos siellä tarhassa juostaan ja leikitään.Sorassa ja hiekassa on myös se huono puoli,että jos sattuu saamaan pennun,mikä on kova imuroimaan,niin kohta on maha täynnä pahimmassa tapauksessa soraa tai hiekkaa.
Lautaakaan en välitä,koska siitä tosiaan voi vanhemmiten irrota piikkejä.Ja sitä tarttisi ahkerasti pestäkin,ettei pissat rupea haisemaan.Nurtsiin kun ne imeytyy hyvin.
Nurmikon huono puoli on kuitenkin se,että jos on kovin savimaata(kuten meillä),niin on pitkän aikaa kurainen keväällä.Samaten se,että täytyy enemmän huolehtia,ettei kasva pahemmin voikukkia tai apilaa,jotka kerää amppareita.
Nurmikko silti minun lemppari.Meillä tosin koko piha on aidattu koiria varten,joten sieltä nyt löytyy monenmoista.Mutta jos tarhaa siis suunnittelisin,niin nurtsi olisi valinta.
millanen häkin pohja tuli?