Asun Helsingissä kalliissa vuokra yksiössä ja rahat alkoivat loppumaan (perintö). Alkuvuodesta aloin tajuamaan, että ei tule mitään, enemmän menee rahaa kun sitä tulee. Viime vuonna oli vähän parempi, mutta tämän vuoden alusta vuokra nousi enemmän kuin eläkkeet ja asumistuki. Myös veroprosentti nousi 0,5%. Laitoin hakemuksia Helsingin kaupungin vuokra-asuntoihin, VVO:lle, Satolle ja jopa Vantaan puolelle VAV:lle. Mitään ei kuulunut mistään. Sitten vähän aikaa harkitsen ja päätin, että muutan takaisin tuonne Savoon, kotiseudulleni. Olen laskenut (ottaen huomioon kansaneläkkeen ja asumistuen pienenemisen, sekä veron, se on siellä korkeampi), että silti jää kuukaudessa noin 150 euroa enemmän näppiin. Asunnon sain kyseisen paikkakunnan kaupungilta heti kättelyssä ja vuokra on 50% halvempi. Olisin halunnut asua loppuelämäni Helsingissä, mutta minkäs teet, kun ei ole varaa. Vuosittain olisi vuokra kuitenkin noussut enemmän kuin eläkkeet ja asumistuki. Joka vuosi vähemmän näppiin ja kuitenkin kaikki vaan kallistuu (ruoka). Esimerkiksi se liha, jota ostan, nousi 60 senttiä 400g:n paketti. En edes viitsi laskea, paljonko se tekee kilohinnalle. Kaikki muukin ruoka on noussut kesken toukokuun. Ylensähän hintoja korotetaan kuukauden alusta. Mitähän tuo liha sitten maksaa 1.6?
Nyt minä
sain tarpeekseni!
71015
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
muuttaa muualle, jos ei Helsingissä ole varaa asua. Kun ei elää yli varojen ei tarvitse valittaakaan.
Eläkkeelläolosta on se hyöty, että voi valita asuinpaikkansa. Nykyisestä kotikunnastani pääsee tunnissa Helsinkiin melkein ympäri vuorokauden ja asunnot ja vuokrat ovat kohtuullisen hintaisia.
elämän suunnitelmat valmiiksi tehty, niin enpä ihmettele, että olet saanut tarpeeksesi, jouduttuasi paikkakuntaa vaihtamaan, ja kaikki "vain" rahan vuoksi :(
Otin lainaa talvella ja ostin asunnon. Mitenkähän mahtaa käydä, kun joskus jään eläkkeelle? Taitaa olla asunnon myynti edessä, jos ei lottovoittoa tule.
Tuskin niistä rahoista lainoja maksellaan.
Onnea matkallesi!
Minä ostin myös asunnon n.5v. sitten ja laskiskelin että pärjään jotenkin.Tässä kävi vain niin minun kohdallani,jouduin osatyökyvyttömyys eläkkeelle ja nyt tuli tieto että työnantaja vähentää henkilökuntaa.Olen vähennettyjen joukossa.Kun tämän tiedon sain,yöt oli unettomat pitkään,mietin miten pärjään,minulla on lapsi(nuori) joka alkaa vasta nyt kuluttaa,eläke ei ole suuri ja työttömyyskorvaus suhteutetaan eläkkeehin.Mutta yritän nähdä valoa ja uskoa että kaikki järjestyy.On ainakin tavoitetta,pitää elää pitkään että saa velan maksettua.ps.lainaturva kannattaa ottaa lainaan jos vain sen saa,itse en saanut sairauteni vuoksi.
kuulostaa sinunkin tarinasi. Usein, kun joku alkaa mättää, niin pahemmaksi vain menee, mutta aina niistä jollain tavoin selvitään. Se on hyvä, kun valoisin mielin katselet eteenpäin.
Yllättävän hyvin lapsetkin ymmärtävät, jos ei ole mahdollisuutta ostaa muuta, kuin tarvittava. Näin ainakin meillä silloin, kun lapset olivat nuoria.
Jos normaaliin eläkeikään asti on mahdollisuus tehdä töitä, niin vain 10 edellistä työvuotta lasketaan eläkkeeseen, vaikka olisi koko ikänsä tehnyt työtä. Se on todella väärin!
Onnea tiellesi!
Laskevat nykyään eri tavalla.Jos olet aiemmin ansainnut paremmin niin myös se huomioidaan !
Siis se 10 v sääntö ei päde.
olen kuullut väärää tietoa.
Hyvä kun huomioidaan muutkin tulot!