Tuontipennut?

Onkos kokemuksia tuontipennuista, etenkin Viron puolelta? Olisivat vaan niin paljon halvempia kun nämä kotikutoiset.
8564
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa" pitää myös koira kaupoissa paikkansa. Eli jos ostat halpaa niin saat varautua korjaamaan sitä kalliilla. Virossakin kunnon koirat hyvältä kasvattajalta maksaa yhtä paljon kuin Suomessakin. Halvemmat Viron pennut on sitten peräisin pentutehtaista vaikka trokarit hokevat ihan muuta.

Jos se raha on ratkaisevin tekijä niin suosittelen luopumaan koiran hankinnasta. Mutta jos tärkeintä on saada koira rotuun katsomatta niin sit vaan kyseleen kodittomia kotimaisia.

Äänestä
  • No ei ihan noin voi yleistää, kyllä virosta löytää ihan hyviäkin pentuja, hyviltä kasvattajilta edullisemmin kun meiltä. Toki sieltä niitä huippuhintaisiakin löytyy.

    Äänestä

  • Koirissa tämä sanonta ei pidä paikkaansa. Isompi hinta ei todellakaan automaattisesti tarkoita parempaa laatua. Terveimmiksi todetut rodut kuuluvat usein halvimpien joukkoon. Sekarotuisia saa halvalla ja ne on useissa tutkimuksissa todettu keskimäärin katsottuna rotukoiria terveemmiksi. Jonkun suhteellisen terveiden rotujen sekoituksesta on suuri mahdollisuus saada hyvä koira kohtuulliseen hintaan.

    Äänestä

  • koirien kohdalla kirjoitti:

    Koirissa tämä sanonta ei pidä paikkaansa. Isompi hinta ei todellakaan automaattisesti tarkoita parempaa laatua. Terveimmiksi todetut rodut kuuluvat usein halvimpien joukkoon. Sekarotuisia saa halvalla ja ne on useissa tutkimuksissa todettu keskimäärin katsottuna rotukoiria terveemmiksi. Jonkun suhteellisen terveiden rotujen sekoituksesta on suuri mahdollisuus saada hyvä koira kohtuulliseen hintaan.

    yleisimmät rodut virossa,eli sakemanni,rotikka,kaukkari,keskiaasialainen ja mäyrikset on noin 350-500e,mutta muut rodut(siis keskiverroin)esim kultsut n 900-1000e,samoin chow chowt,bulldogit siis enkun noin 1100-1300e,ranskikset noin 1000e,pienet pystykorvat 1000e ym ym ym.Halpaa voi saada "ei kasvattajalta"mutta sellaista en uskaltaisi ottaa.Ja koska on toi viron kauppa jo tutuksi käynyt niin sen tiedän,että lähes kaikki muuten kalliimmat rodut joita joskus saa halvalla ovat olleet kyllä sairaista vanhemmista joiden terveys ei päivänvaloa kestä.Mutta joo,esim hyväsukuinen mäyräkoira..ne vaan on siellä halpoja eikä kukaan niitä kovaan hintaan kauppaa,se taas ei tarkoita että niissä olisi vikaa.

    Äänestä

Kyse ei ollutkaan siis siitä ettenkö voisi maksaa koirasta, vaan siitä että vertaillaan hintoja kuten kai järkevää lienee. Mutta tokikaan ei koiran terveyden kustannuksella. Onko siis kokemuksia siitä?

Äänestä
  • Me ostimme tuontikoiran Virosta, joka maksoi n. 400e vähemmän kun Suomessa. Pentu ei ollut rekisteröity, ja myyjä oli mitä ilmeisemmin pentutehtailija, tai olen myöhemmin näin päätellyt. Sairauskuluihin meni n. 700e (parvo, tulehduksia yms), ja lisäksi koira on luonteeltaan todella läheisriippuvainen (luulen että on erotettu emosta liian aikaisin). Rokotukset ja madotukset piti muka olla kunnossa.

    No nyt koiramme on kuitenkin terve :) Mutta en tähän rumbaan enää koskaan lähtisi uudestaan... Ei ole kivaa kun 9 vkoa vanha koira meinaa kuolla käsiin.

    Äänestä

Ihan varmaksi en osaa sanoa, mutta on mielikuva sellaisesta että Virossa ei taida olla ollenkaan samanlaista rokotuskäytäntöä kuin meillä, eli emää ei ehkä olekkaan rokotettu, joten koira voi sieltä tullessaan tuoda mukanaan vaikka mitä.

Äänestä
  • Höpsistä, oikeat kasvattajat jopa virossa rokottaa ja hoitaa emän ja pennut. jobbareilta ja tehtaista saa jokapaikassa muuallakin kuin virossa, tuurilla mitä sattuu. on jokaisen oma syy jos hakee tehtaasta tai jobbarilta halvan sairaan pennun. rekisteröity pentu ja tietoa kasvattajasta & taustoistaan, niin pennun voi ostaa mistävaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Hessu69 kirjoitti:

Onkos kokemuksia tuontipennuista, etenkin Viron puolelta? Olisivat vaan niin paljon halvempia kun nämä kotikutoiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu