Pelottaa lähteä

Mies oli tehnyt yllärin ja varannut meidän perheelle matkan Hammametiin parin viikon päästä. Me ei olla juurikaan matkailtu aikaisemmin ja nyt mulle iskee kyllä paniikki päälle.
Varsinkin tuo vaatetus...Eli polvet ja olkapäät olisi syytä pitää peitettynä? Onko hihaton toppi ok jos sen päälle vetää vaikka pitsiboleron tai läpikuultavan tunikan? Pelottaa se kuumuus.

Entäs tuo homma, että hotelliin ei saisi viedä omia eväitä. Meillä on ollut tapana kyllä ostaa vettä ja pientä suolaista myös hotellihuoneeseen vaikkei niissä jääkaappia olekkaan, onko se ihan ok vai jäädäänkö kassitarkastuksessa kiinni?

Tämmöistä kyselee ensikertalainen Tunisiaan lähdössä, kun ei ole tuosta matkustelusta kokemusta kuin Kanariansaarten verran.
223900
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kuvailemasi vaatetus kuulostaa hyvältä. Ihan auringonkin takia kannattaa enemminkin pukeutua kevyesti ja peittävästi kuin narutopissa. :)
Pukeutumisessa kannattaa lähinnä muistaa se, että uima-asuissa ei tulisi kulkea edes hotellista rannalle vaan peittää jollain isommalla vaatteella matkan ajaksi. Miesten ei ole suotavaa kävellä kadulla ilman paitaa. Mutta sitä näkee päivittäin.. Paikalliset harvoin asioihin puuttu tai kommentoi turistille. Tyytyvät murisemaan ja tuhisemaan itsekseen tai kaverille.

Kuuma täällä ei vielä ole. Vaan ihan sopivan lämminta 25. Voihan toki joku helleaalto kahden viikon sisään tulla mutta ainakin nyt on passeli ilma lomailla.

Hotellishuoneisiin ei tulisi viedä omia eväitä vaan jos haluaa viedä vettä niin se pitäisi ostaa hotellista. Vältä muovipusseja eväiden "salakuljettamiseen". Laita ne laukkuun tai reppuun eikä paljon kerralla. Ei kai kukaan hotelli mitään repputarkistuksia kehtaa tehdä? Eihän?

Mukavaa matkaa teille! Avoin ja avara mieli mukaan . Kulttuuri on hyvin paljon suomesta poikkeavaa mutta maalaisjärjellä ja iloisella matkamielellä pärjäätte hyvin! Kaikki erilainen ei ole aina väärin vaan vain saman asian tekeminen eritavalla. :))

Äänestä
  • Okei, hyvä tietää että osaa kutakuinkin varata sopivia vaatteita matkaan.
    Täytyy toivoa, että tuo lämpötila ei kohoaisi kauhean korkealle, ettei tule liian tukala olo.

    Jostain tosiaan luin, että hotelli Meditarreneessa olisi katsottu ostoskasseja läpi, mutta liekö totta ollenkaan. Täytynee ostaa siis tarvittavat elintarvikkeet hotellilta :)

    Äänestä

Voi ihan hyvin kulkea hihattomassa topissa ja shotseissa, eli ihan normaali vaatetus kunhan ei bikineissä kävele pitkin katuja. Eli jos oot menossa rannalle niin joku pareo/huvi päälle, vaikka harva meissä nyt varmaan puoli alasti rannalle kävelee ja kyllähän jotkut turistinaiset rannalla yläosattomissa on, mutta en suosittele...

Kannattaa ottaa kangaskassi missä nuo juomat ja pikkupurtavat kantaa hotelliin, ei ole mitään oikeutta katsoa kassiinne...ja sujuu näin ongelmitta.
Pitkääpinnaa ja avarakatseisuutta matkaan niin hyvin menee... Hyvää matkaa :)

Äänestä
  • Oltiin samoihin aikoihin näköjään minareetin kanssa kirjottamassa :)

    Ei kantta tosiaan muovipussessa kantaa ruokaa...
    Ja ei ne hotellissa reppuja tai kasseja ratsaa. Ja jos jostainsyystä koittavat niin ette salli.

    :D

    Äänestä

  • palmu kirjoitti:

    Oltiin samoihin aikoihin näköjään minareetin kanssa kirjottamassa :)

    Ei kantta tosiaan muovipussessa kantaa ruokaa...
    Ja ei ne hotellissa reppuja tai kasseja ratsaa. Ja jos jostainsyystä koittavat niin ette salli.

    :D

    Ehkä me pärjäillään :)
    En missään nimessä vaan halua pukeutua niin, että ihmiset paheksuu.
    Täytyy katella kangaskassia mukaan jos haluaa salakuljettaa jotain evästä hotelliin, heh.

    Äänestä

Siis mitä? Ruokaa ei saa viedä hotellihuoneeseen? Entä sellaiseen huoneistohotelliin, jossa on keittonurkkaus? Valitsimme varta vasten sellaisen, että saisimme laittaa aamu-/iltapalaa huoneessa...

Äänestä
  • Tietysti jos on keittomahdollisuus niin on sallittua viedä ruokaa. hotelleihin ei...

    Äänestä

  • palmu kirjoitti:

    Tietysti jos on keittomahdollisuus niin on sallittua viedä ruokaa. hotelleihin ei...

    Huoneistohotelliin saa viedä ruokia ja juomia. Mutta hotelliin missä huoneessa ei ole jääkaappia tai keittomahdollisuutta niin ei saa.

    Tuohon uima-asuissa kadulla kävelemiseen totean, että sitä tapahtuu todella paljon ja aivan liian usein ne on juurikin suomalaisia, jotka näin tekee. Myös paidatta kadulla kulkevista miehistä iso osa on suomalaisia miehiä. Tiedän, että suomalaisia matkanjärjestäjiä on kehoitettu muistamaan mainita asiasta tervetulotilaisuuksissa mutta heidän asenne on ollut se, että kulkeehan tunisiassakin yläluokan perheiden tytöt napapaidoissa..

    Äänestä

  • Oltiin Sinbad senterissä (huoneistohotelli) eikä kukaan sanonut mitään....
    Hotellit on erikseen, mut ainakin turkissa sai juomapulloja viedä niihinkin...

    Äänestä

Me ainakin vietiin omia eväitä, kaupasta ostettiin vaikka minkälaista piparia,pullaa, karkkia, sipsiä juomia.. Ja vielä ihan läpinäkyvässä muovipussissa vietiin. Eikä kukaan sanonut mitään.. eikä mitään repputarkastuksia ollut..

Äänestä
  • Se riippuu niin hotellista ja siitä seisooko hotellin ovalla vahti ja minkälainen päivä hänellä on...

    Mutta yleisten sääntöjen mukaan ei ole sallittua tuoda evästä, siis kassikaupalla hotelliin(ei keittomahdollisuutta).

    Äänestä

Ihan suotta pelkäät. Kyllä Hämmametissa voi kulkea "tavallisissa" kamppeissa. Oltiin just siellä parikymppisen tyttären kanssa, ja tiedät varmasti, miten nuoret pukeutuvat. Ei meitä kukaan missään paheksunut, pelkkää ystävällistä kohtelua saatiin. Ja oli muuten mahtava paikka! Me tykättiin valtavasti, ja ollaan kyllä reissattu vaikka missä. Hieno ylläri mieheltäsi. Mukavaa matkaa teille.

Äänestä
  • Minä olen tosiaan aikaisemmin käynyt vain Kanariansaarilla, jossa pukeutuminen on todella rentoa ja vapaata, joten paniikki iski kun tämä reissu tuli niin yllättäin.
    Ajattelin varmuuden vuoksi pakata mukaan vähän kaikkea, niin katselen sitten paikan päällä mitä muut ihmiset pitää päällään, niin en tee mitään suurempia mokia.
    Hammamet vaikuttaa tosi kauniilta paikalta, joten toivotaan että meillekkin tulee hauska loma :)

    Äänestä

  • Se pelokas matkustaja kirjoitti:

    Minä olen tosiaan aikaisemmin käynyt vain Kanariansaarilla, jossa pukeutuminen on todella rentoa ja vapaata, joten paniikki iski kun tämä reissu tuli niin yllättäin.
    Ajattelin varmuuden vuoksi pakata mukaan vähän kaikkea, niin katselen sitten paikan päällä mitä muut ihmiset pitää päällään, niin en tee mitään suurempia mokia.
    Hammamet vaikuttaa tosi kauniilta paikalta, joten toivotaan että meillekkin tulee hauska loma :)

    Heips, sen verran kommentoin tohon Kanarialla pukeutumiseen, että kyllä ne espanjalaiset myös murisee itsekseen ja ihmettelee ja ehkä osa paheksuukin, jos siellä oikeasti joku kehtaa bikineissä kekkuloida keskellä kaupunkia... sitäkin on nähty...

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    Olihan se kaunis paikka valtavan isot alueet kukkaistutuksia kuin paratiisissa,4uimaallasta ja meri ihan lähellä,palpelu ylen ystävällistä,mutta,jotain jäi matkasta puuttumaan nyt,en ollut eka kertaa Tunisiassa,aiemmin Dominan Sultan Beats.Olin silloin enemmän tyytyväinen matkaani,nyt oli puutteita joita en nyt rupea erittelemään,mutta toivotan kaikille sinne matkaajille hyvää lomaa"maassa maan tavalla".Heli.

    Äänestä

  • Mediterraneesta. kirjoitti:

    olen kanssa itse menossa kesäkuun alussa kyseiseen hotelliin pariksi viikoksi.
    oliko hotelli huoneet minkälaisia?oliko tavalliset pistorasiat?olen saanut kanssa hyvän kuvan tuosta hotellista:)oliko lämpöiset ilmat?
    kiitos jos jaksat vastata

    Äänestä

  • menossa myös kirjoitti:

    olen kanssa itse menossa kesäkuun alussa kyseiseen hotelliin pariksi viikoksi.
    oliko hotelli huoneet minkälaisia?oliko tavalliset pistorasiat?olen saanut kanssa hyvän kuvan tuosta hotellista:)oliko lämpöiset ilmat?
    kiitos jos jaksat vastata

    Hotelli todella siisti ja siivotaan jokaikinen päivä,vaihdetaan pyyhkeet,pistorasiat aivan kuin Suomessakin,ilma oli todella kuumaa jo, nyt paitsi silloin kun tuuli käy mereltä,eikä ole pitkä matka minnekkään,alkuun pääsee kun vaan kävelee hotellista ulos ja katua oikealle heti tulee vastaan monenlaista pikku supermarkettia sun muuta puotia.Hotellilta kannattaa ajaa taxilla medinaan kyyti melkein meikäläisittäin"ilmaista"3-4dinaaria.ja kaupoissa muista tinkiä,paitsi tietysti erikois liikkeet,niissä ei ole tinkimis varaa,mutta meidän hintatasoon verrattuna todella edullista laatu tuotetta,ostimme kultaa ja nahkaliivit miehille,toinen liivi teetätettiin mittojen mukaan,antiloopin nahasta,2italialaiset huippu muodikkaat"juhlakengät".Minä "vähä"nirppiksenä en tykännyt kaikista ruuista,mut miehille tuntui maistuvan,kun talo tarjoo ilmaset ruokaviinitkin illallisella,että hyvää lomaa vaan ja ota avara mieli,italia tai ranskan kieli kyllä englannillakin pärjää ja se viittoma kieli sekä elekieli toimii!!!

    Äänestä

  • Palannut ja palanut Heli. kirjoitti:

    kiitos vastauksista:)

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    kiitos vastauksista:)

    Hotellin nimi, jossa näitä "kassiratsioita" on
    pidetty.Tietää boikotoida.
    t.diabeetikko

    Äänestä

  • muutama kirjoitti:

    Hotellin nimi, jossa näitä "kassiratsioita" on
    pidetty.Tietää boikotoida.
    t.diabeetikko

    Hei,
    Millaset ilmat siellä tunisiassa on? Sataako paljon? Saako hyvän rusketuksen viikossa? Paistaako aurinko hyvin ja onko pilviä taivaalla? Jos pilviä on niin ruskettuuko siellä silti?

    Äänestä

  • menossa kirjoitti:

    Hei,
    Millaset ilmat siellä tunisiassa on? Sataako paljon? Saako hyvän rusketuksen viikossa? Paistaako aurinko hyvin ja onko pilviä taivaalla? Jos pilviä on niin ruskettuuko siellä silti?

    hei tunisian rusketuksesta sen varran että KYLLÄ siellä ruskettuu viikossa vaikkei hirveän lämmin oliskaan.Itse olen ollut siellä monesti silleen alku ja loppu vuodesta ettei ole ees helteitä kunnolla.Tunisia on ainoa paikka jossa olen ruskettunut ja todella paljon:)

    Äänestä

  • tunisia<3 kirjoitti:

    Joo kiitos tiedosta. Olen kyllä ensi viikolla menossa ja eikös sielläkin tähän aikaan vuodesta lämmin ole? Olen kyllä jo todella ruskea nytten, mutta vielä olisi tarkoitus selkään ja yleensäkki taakse saada paremman rusketuksen. Muuta tietoa en Tunisiasta haekkaan, koska haluan saada oman näkemyksen maasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hammamet, vaatetus ja muu kirjoitti:

Mies oli tehnyt yllärin ja varannut meidän perheelle matkan Hammametiin parin viikon päästä. Me ei olla juurikaan matkailtu aikaisemmin ja nyt mulle iskee kyllä paniikki päälle.
Varsinkin tuo vaatetus...Eli polvet ja olkapäät olisi syytä pitää peitettynä? Onko hihaton toppi ok jos sen päälle vetää vaikka pitsiboleron tai läpikuultavan tunikan? Pelottaa se kuumuus.

Entäs tuo homma, että hotelliin ei saisi viedä omia eväitä. Meillä on ollut tapana kyllä ostaa vettä ja pientä suolaista myös hotellihuoneeseen vaikkei niissä jääkaappia olekkaan, onko se ihan ok vai jäädäänkö kassitarkastuksessa kiinni?

Tämmöistä kyselee ensikertalainen Tunisiaan lähdössä, kun ei ole tuosta matkustelusta kokemusta kuin Kanariansaarten verran.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu