Pieniä päivän iloja

Tajusin vasta ulko-ovesta astuttuani ja käveltyäni hyvän hetken, että ei hemmetti, lähdin ulos bindattuna, poikien vaatteisiin pukeutuneena (eka kerta).
Eihän miesten vaatteisiin pukeutunutta naista nyt yleensäkään katsota samalla tavalla kieroon kuin naisten vaatteisiin pukeutunutta miestä, mutta silti tuli hieman hassu olo. Ehkä johtuu siitä, että rintavana ihmisenä minut normaalisti erottaa helposti naiseksi vaikka minulla olisi päällä miesten vaatteita.

Ei se mitään, päätin ottaa rennosti ja kävelin läpi keskustan ostamaan niitä kauluspaitoja joita minun joka tapauksessa pitäisi mennä ostamaan.
Kaupassa kaappasin kaksi kauluspaita messiini ja suunnistin sitten miesten pukuosastolle, jossa voisin kuolata hienoja ja kalliita liivejä.
Minulle aivan liian suuria, mutta ei se mitään.

Sitten tapahtui pari asiaa joista saan varmaan riemua itselleni vielä pitkäksi aikaa.
Ensinäkin pukuosastolla saman aikaisesti ollut viisikymppinen mieshenkilö katseli minua hyvin pitkään. Katseesta saattoi päätellä, että hän mietti hyvin tarkasti kumpaa sukupuolta edustan.
Kassalla taasen myyjätär hymyili minulle erittäin nätisti, löi paidat koneelle ja pyysi rahaa. Kanta-asiakas korttiani vilkaistessaan hänen ilmeensä muuttui vähän, mutta niin, että huomasin. Päätti kuitenkin olla kohtelias ja olla kysymätät onko kortti varmasti minun.
1711
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Naisen erottavaa aivan älyttömän selvästi vaikka hän olisi pukeutunut miten, en sitten tiedä miksi, varmaan se johtuu ruumiin muodosta, nainen on paljon pienikokoisempi(yleensä). kävelytyyli on toisenlainen ja käyttäytyminenkin. joten siihen kannattaa kiinnittää huomiota, ottaa mallia muista miehistä.

Ihmiset kiinnittävät todella tarkkaa huomiota jos miettivät kumpaa sukupuolta olet, myyjät (varsinkin naiset) yleensä ovat ihan asiallisia, neuvovat ja auttavat löytämään oikeaa kokoa ja yms.

Se on yleensä aika hauskaa kun ihmiset arvuuttelevat sukupuoltasi ja ovat jokseenkin hämmentyneitä.

Joskus olin alkon kassalla tosi naiseksi pukeutuneena niinkuin yleensäkin ulkona kulkiessa, ja kassalla mieshenkilö kysyi siis todella ihmeissään että onko tämä kortti varmasti minun vaikka se kuvakin näyttää aika naiselliselta siinäkin joten silleen..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joanne-tv kirjoitti:

Tajusin vasta ulko-ovesta astuttuani ja käveltyäni hyvän hetken, että ei hemmetti, lähdin ulos bindattuna, poikien vaatteisiin pukeutuneena (eka kerta).
Eihän miesten vaatteisiin pukeutunutta naista nyt yleensäkään katsota samalla tavalla kieroon kuin naisten vaatteisiin pukeutunutta miestä, mutta silti tuli hieman hassu olo. Ehkä johtuu siitä, että rintavana ihmisenä minut normaalisti erottaa helposti naiseksi vaikka minulla olisi päällä miesten vaatteita.

Ei se mitään, päätin ottaa rennosti ja kävelin läpi keskustan ostamaan niitä kauluspaitoja joita minun joka tapauksessa pitäisi mennä ostamaan.
Kaupassa kaappasin kaksi kauluspaita messiini ja suunnistin sitten miesten pukuosastolle, jossa voisin kuolata hienoja ja kalliita liivejä.
Minulle aivan liian suuria, mutta ei se mitään.

Sitten tapahtui pari asiaa joista saan varmaan riemua itselleni vielä pitkäksi aikaa.
Ensinäkin pukuosastolla saman aikaisesti ollut viisikymppinen mieshenkilö katseli minua hyvin pitkään. Katseesta saattoi päätellä, että hän mietti hyvin tarkasti kumpaa sukupuolta edustan.
Kassalla taasen myyjätär hymyili minulle erittäin nätisti, löi paidat koneelle ja pyysi rahaa. Kanta-asiakas korttiani vilkaistessaan hänen ilmeensä muuttui vähän, mutta niin, että huomasin. Päätti kuitenkin olla kohtelias ja olla kysymätät onko kortti varmasti minun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu