Olen ihan toivoton niskakipuni kanssa, lääkärin mukaan sielä on spasmi. Ei auta Buranat eikä Sirdaludit.Onko kellään kokemuksia akupunktiosta tämmöseen vaivaan? Jännitysniska mul on diagnisoitu jo vuosia sitten. Auttaakohan jo eka kerta edes vähän?
Niskakramppi
jännitysniskainen
32616
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eikö mene liikunnan avulla vähitelen ohitse. Sauvakävely tai lenkkeily vaikka ei olekaan niskan treenausta voi poistaa jumit. Käsien heiluttelua ja riippumista ja kaikkea punnertamista. Näin yleensä ajatellaan.
Yhdellä kerralla helpottaa jo kummasti tai parhaimassa tapauksessa jää vaiva siihen hoitopöydälle. Kysymys on vain verenkierron ja energiankierron vapauttamisesta niin, että kudokset saavat jälleen verta ja Qitä. Eikä se satu. Neulat ovat ohuita ja erikoisvalmisteisia, taipuvia-taipuvia, muttei katkeavia koskaan. Suosittelen.
"Hoidoissa käynyt, hoitoja saanut"
EI tosiaan kannata hirmu pitkäksi aikaa jäädä odottelemaan kivun kanssa. Niskakipua voi menestyksellä hoitaa joku ei niin päteväkin.