Niin.. kun on nyt mulla tullut kyseenalaíseksi se, että olenko sittenkään isäni lapsi. Kun tästä olen puhunu isoveljeni kanssa, hän hermostuu ja ei halua puhua asiasta. Mä en ole saanu nähdä (äitini toimesta) syntymätodistustani enkä neuvolakorttiani. Kysymys onkin: miksi en?
No, mä olen tässä epäillyt, onko isäni sittenkään isäni ja onko sukuni niin mahtava kuin on annettu ymmärtää. Onko joku paikka, minne mennä ottamaan selvää asiasta? Mä haluaisin tietää mun suvun ihan kaikesta asiasta.. Mutta jotenkin mua suojellaan..
No, mä olen tässä epäillyt, onko isäni sittenkään isäni ja onko sukuni niin mahtava kuin on annettu ymmärtää. Onko joku paikka, minne mennä ottamaan selvää asiasta? Mä haluaisin tietää mun suvun ihan kaikesta asiasta.. Mutta jotenkin mua suojellaan..
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mene kirjjoherranvirastoon ja pyydä ote tiedoistasi! Siitä se selviää..............
Kun tytär haluaa varmistua isästään,onko vai ei?Kokeilla se on nähtävissä.Mutta jos isä kieltäytyy kokeista viitaten vaikka,että tyttärellä ei ole kaikki latvassa aivan kohdallaan.Voidaanko silloin sivuuttaa tyttären oikeus tietää vanhempansa,eli tässä varmistaa isänsä?Tietyt virkatahot ovat sitämieltä,että lainturva on ainakin heikko-osaisillamme.Kuinka on käytännössä? Olisiko paha virhe ottaa isältä isyyskoe muiden verikokeiden mukana,ilman suurempaa ääntä asiasta,jolloin tyttären lainturva täyttyisi? Vai mikä olisi paras menettelytapa?
Totta tai ei,mutta romaaneistakin väitetään,etteivät Pohjoismaiden sosiaalivirannomaiset aina eroita heitä toisistaan,jos on papereita tai ei.Onko niin sanottua että kirkonkirjoissakaan heidän tietonsa pitävät paikkansa todellisesti,vai ovatko vain muodollisia päätöksiä?En ole koskaan huomannut romaania autokoulun autossa harjoittelemassa,mutta melkopaljon he ajelevat muuten kyllä autoilla?Onko heillä sitten joku oma autokoulusysteemi ajokortteineen?Yksinkertaisesti,voiko mihinkään todistuksiimme luottaa,senparemmin kuin,onko isä isä,todistettuna vai ei.
Monet teini-ikäiset elättävät kuvitelmaa, että ovat salaisia ottolapsia tai jommankumman vanhemman hairahdus, jonka syntyperä on salattu.
Ikävä kyllä, aniharvoin asia kuitenkaan on niin. On vain kestettävä, että kuuluu tähän perheeseen, ja että nuo kamalat sisarukset ovat todella samaa geeniperimää.
Raivostuttavaa, mutta siihen on tyydyttävä.
Saathan sinä itsellesi papinkirjan omasta kirkkoherranvirastostasi, kun menet sinne ja pyydät sitä. Se on julkinen asiakirja, etkä tarvitse siihen kenenkään lupaa. Kysyvät varmaankin, mihin tarkoitukseen, jolloin voit sanoa tarvitsevasi sitä opiskelua varten.
Kun vain olisinkin teini-ikäinen....
Veljesi ehkä saattaa hermostua jo senkin takia, että hänestä tuntuu kiusalliselta, että epäilet. Raivostuminen ei välttämättä merkitse, että olisi mitään salattavaa.
Ajattelepa asiaa toisinkin päin. Mikäli saisit selville, ette olekaan vanhempiesi lapsi, mitä se merkitsisi perheesi ihmissuhteille. Kykenisittekö keskustelemaan asiasta rauhallisesti, vai tulehduttaisiko se tilanteen pitkäksi aikaa, ehkäpä lopullisesti. Rikkoisiko se vanhempiesi välit? Kannattaa siis pohtia tätäkin puolta.
Kirkkoherranvirastosta, tai maistraatista, jos et kuulu kirkkoon, saat tosiaan oman virkatodistuksesi. Siitä selviää, ketkä ovat viralliset vanhempasi. Siis se, kenet rekisteriin on ilmoitettu.
Jos nyt jostain syystä sattuisikin olemaan niin, että isäsi papereissa on se, jonka oletatkin olevan, mutta biologisesti näin ei olisikaan, niin sehän ei millään tavalla niistä papereista näy. Eli jos äidilläsi on ollut "hairahdus", mutta hän on isäsi tietämättä tai heidän yhdessä niin sopien ilmoittanut "isäsi" isäksesi, niin ei se tieto rekistereistä muuksi muutu. Biologian testaamiseen tarvitsetkin sitten jo verikokeita, jos päätät sittenkin epäillä, että paperitkin valehtelevat.
Jos perheessä on avioton lapsi, niin eikö se näy virkatodistuksessa, jos elatusmaksuista on sovittu ja oikeudessa oltu?
En käytäntöä tiedä, mutta voihan olla, että oikea isä on tunnustanut lapsensa. Vaikka lapsi olisi sittemmin adoptoitu perheeseen, niin eikö alkuperä näy papinkirjasta?
Minulla oli tuttava, jonka molempien vanhempien sukunimi oli Virtanen, ja eka lapsi oli äidin avioton, jonkun muun miehen lapsi. Lapsi itse ei saanut sitä tietää ennen kuin sitten, kun piti hankkia papinkirja. Siinähän asia selvisi.
Tottakai, jos asia on tehty virallisesti, niin silloin se myös virallisista lähteistä löytyy. Eli tietysti kannattaa selvittää.
Mutta on myös niin, että jos Maija on avioliiton aikana saanut Mikko-lapsen avioliiton ulkpuolisesta suhteesta Pertin kanssa, niin jos Maija ei ole asiaa puolisolleen Matille tunnustanut, niin papereissa Matti on Mikon isä. Näin myös, mikäli Matti tietää asiasta, mutta on halunnut ottaa Mikon nimiinsä eli asiaa eivät silloin tiedä muut kuin Maija ja Matti. Toki on mahdollista, että kaikki osapuolet sen tietävät ja virallisissa papereissa Pertti on isyytensä tunnustanut. Kaikki riippuu siitä, mitä ensisijaisesti Maija on tehnyt ja sen lisäksi siitä, mitä Matti ja Pertti ovat tehneet, jos ovat asiasta olleet tietoisia.
Eipä sukututkimus ole samaa kuin ihmisten salattujen elämien nuuskiminen. Virallisten tietojen mukaan mennään. Ihminen kuuluu siihen sukuun, johon hänet on syntymässä liitetty.
Jos sitten jotain luurankoja kaapeissa kolisee, niin ne ovat juuri niitä mausteita, joita sukukirjoissa kerrotaan.
Ne SUURET salaisuudet ja vääryydet, joista on kerrottu sukupolvesta toiseen, saattavat muuttua hyvinkin pieniksi ja arkipäiväisiksi kiistoiksi, kun tarkastelemme niitä virallisten dokumenttien valossa.
Salaperäinen tarina salatusta Pertistä voi olla tietona monellakin suvun piirissä, mutta eipä sitä ole voitu tarkistaa. Pelkkää juoruilua se vain on.
Vasta dna-tutkimus toisi varmuuden seikkaan, mutta jos kaikki asianosaiset jo ovat manan majoilla, mitä siitä kukaan hyötyisi, vaikka asia tutkittaisiin jollakin keinoin?
Ja toisin päin, hyötyykö Mikkopoika siitä tiedosta?
Lapsi on kastettu äidin aviomiehen nimiin ja sillä sipuli.
Jos ihmiset ovat noin epäluuloisia omia esivanhempiaan kohtaan, osoittaa se vain, ettei heidän omakaan moraalinsa kovin kiinteissä kantimissa ole.
No totta mooses olet oikeassa. Ainakin mitä tulee sukupolviin, joiden edustajat ovat jo manan majoilla. Niistä on hyväksyttävä se tieto, joka kirjoista löytyy - ja sekin, ettei tietoa esim. aviottoman lapsen osalta löydy.
Alkuperäinen kirjoittaja kyseli tilannetta nykypäivästä eli hän epäili omia vanhempiaan. Ja myös nimimerkki Eikö se näy? kertoi tuttavastaan, jolle vastaavaa oli tapahtunut. Mielestäni, kun puhutaan elossa olevien ihmisten asioista, niin se ei ole ihan pelkkää sukututkimusta - jos henkilöllä on itsellään omakohtainen intressi asiaan. Viime kesänä ällistelin kuulemaani jossain julkistettua tutkimustulosta, jonka mukaan jopa 10% isyyksistä nykypäivänä on "väärän" miehen nimissä. Se on paljon, jos pitää paikkansa. Ja antaa perspektiiviä tämmöisille epäilyille.
Ei se, että puhutaan nykypäivästä, mitenkään takaa, että tietoa olisi saatavilla sen enempää kuin 1700-luvun seikkailuistakaan. Jos ihmiset ovat päättäneet salaisuutensa pitää, he siinä myös yleensä onnistuvat. Ja sitä vähän yrittelin Maija-Matti-Pertti-vertauksellani kertoa, kun "Eikö se näy?" esitti epäilyksen, että eikös pitäisi kirjoista kaiken näkyä.
Tieto on muuten siitä jännä juttu, että jos sitä ei omasta mielestä ole tarpeeksi, niin sitä vaan kummasti yrittää hankkia lisää. Siksi ehkä Mikko-poika saattaisi olla tilanteesta kiinnostunut. ;-)
Juu, kuten huomaat, asiassa olet oikeassa, mutta näkökulmia on muitakin. Silloin yleensä itselläni nousevat niskavillat pystyyn, kun ryhdytään moralisoimaan. Pidetäänhän asiat kumminkin asioina ja jätetään moraalimielipiteet niille kuuluville palstoille, eiks jeh?
On ihan eri asia mietiskellä, onko tytär isänsä tytär vai ei, kuin tehdä sukututkimusta. Sukututkimus tehdään dokumenttien perusteella, ja jos niistä paljastuu joku avioton tms. salattava ihminen tai tieto, niin julkaisemisesta pitää saada asianomaisten lupa.
Tästähän on oikeuttakin käyty äskettäin.
Mutta vaikka tytär olisi sitä mieltä, että isä ei ole isä, niin sukututkija ei asiaa selvitä. Hän luottaa kirkonkirjan tai vastaavan asiakirjan tietoihin. Sukututkija ei myöskään epäile asiakirjan aitoutta. "Jossain" julkistetun mukainen 10 % epä-isiä ei sukututkijaa hetkauta. Väitteitä voi aina esittää.
Sukututkimuksia ei voi tilastollisesti tutkia sen pidemmälle kun on ollut luku ja kirjoitustaitoa.Aijemmat tutkimukset perustuvat muihin havaintoihin.Sama kantaisä apinoiden kanssa,on voinnut myös vahvistaa ihmiskuntaa selviytymään luonnon olissaan.Mutta missävaiheessa ovat pystyneet antamaan jotain varmaksi todistettuja näyttöjä sukujuurina nykypäiviin on kai hieman myös tunnekysymys muun muuassa.
mistä tietää voiko lapsi olla isän.
Poikkeuksia tietysti voi olla, enkä ota vastuuta siitä, jos nyt puolet Suomen kansan aviopareista eroavat.
Olen lukenut tämän lukion biologiankirjasta, ei sen kummempaa tietolähdettä. Todennäköisyys luultavasti, että olisin väärässä on sama kuin että ruskeasilmäisellä miehellä on sinisilmäinen lapsi.
Eli testi:
Laita kädet ristiin. Katso kumman käden peukalo on ylempänä. Vertaa isäsi tapaa ristiä kätensä.
Jos se on päinvastainen, on suuri todennäköisyys ettei hän ole isäsi. Jos se on samanlainen, ei sekään tietenkään voi olla silti koskaan varmaa ilman DNA-testejä.
Ota selville isäsi ja äitisi veriryhmä, sillä se periytyy molemmilta. Veriryhmäsi voi olla ns. risteytys molempien veriryhmistä. Esim. Jos isäsi veriryhmä on A ja äitisi A, sinun veriryhmäsi on lähes täydellä varmuudella A.
Jos isäsi veriryhmä on B ja äitisi A, sinun veriryhmäsi on joko A, B, AB tai 0 - eli mikä tahansa.
Vertaile korvianne, ne aika usein periytyvät isältä - ei aina kuitenkaan.
Ns. geenivirheet perityvät vahvasti, kuten kyömynenä, hymykuoppa, ruskeat silmät, kuoppa leuassa, punaiset hiukset jne.
Kerro nyt lisää, oliko näistä mitään apua?
Se mitä lukion biologian kirjassa kerrotaan on aika pitkälti valetta. Olen itse vasen kätinen ja isäni oikeakätinen. Olen monet kerrat tutkinut, miten isäni ristii kätensä ja hänen oikea peukalo tulee päälle kun taas minulla on vasen peukalo päällä... Sen että olen "isäni" lapsi, tiedän siitä että olen perinyt paljon luonteenpiirteitä juuri isäni puolelta...
Isä on vasenkätinen, samoin poika. Äiti ja tytär ovat oikeakätisiä. (Sama isä molemmilla lapsilla, varmasti, olen se äiti).
Isä ja tytär ristivät kätensä samoin päin, vasen peukalo päällä. Äiti ja poika ristivät niin, että oikea peukalo on päällä.
Kappas.
Minä olen oikiakätinen, mutta jos ristin käteni, niin kyllä vasen peukku on päällimmäisenä.
Suvusas ei ole tunnetusti ketään vasenkätistä. Eikä vävyni muista omastaan ainakaan lähipiiristä.
Molemmat lapsenlapset ovat vasenkätisiä.
Pitääköö tässä nyt ruveta isyyttä epäilemään?
Ovathan lapset kovin epäilyttävästi vävyn näköisiä, mutta kuitenkin...
Isäni on ruskeasilmäinen, minä sinisilmäinen.
Isäni ristii kätensä oikea peukalo ja minä vasen peukalo päällä.
Veriryhmäni on 0 kun molemmilla vanhemmillani on joku muu.
Korvani periytyvät isältäni.
Isälläni on hymykuopat ja kuoppa leuassa, niin minullakin (tosin ne eivät ole mitään geenivirheitä).