Kiinnostaisi tietää miksi niin monet äidit ovat vuoroviikko systeemiä vastaan, jos isä on ihan normaali isä ei juo liikaa, ei käytä väkivaltaa ja on aikuinen vastuuta kantava henkilö. Miksi äiti ei suostu tähän? Eli haluaisin ihan rehellisiä vastauksia en tekosyitä?? Lapsi kun ei ole tavara joka omistetaan.
Äideille kysymys?
Miksi ei vuoroviikko?
1626725
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 162
Vanhimmat
välimatkaa on niin suuresti että sula mahottomuus!
..tämä on ihan ymmärrettävä ja oikea este. (ainakin miusta)
Minua taas kiinnostaisi tietää, miksi niin moni palstalle kirjoittava haluaisi että kaikilla olisi vuoroviikkosysteemi?
Mitä se ketään kiinnostaa (esim. juuri sinua nyt)kuinka toiset hoitavat lapsen kannalta järjestelynsä?
En minä ainakaan voi kenellekään mennä sanomaan, että teidän pitää järjestää lastenne tapaamiset näin tai noin.
Yleensäkin palstalaisilla on vallalla sellainen käsitys, että kun me tehdään jollakin tavalla, se on ainut ja oikea tapa ja kaikkien pitää toimia samalla tavalla.
Itse olen vuoroviikkosysteemiä vastaan, mutta en aio edelleenkään sitä perustella palstalaisille mitenkään. Sanon vain, että mielipiteeseeni on erittäin painavat syyt, ei mitään tuulesta temmattua huuhaa-ajattelua siis.
aivan uusi viesti jos haluat kysyä jotain muuta. Nyt ap kysyi tätä ja haluaa vastauksen ihan yksinkertaiseen ksysymykseen niin kuin minäkin?
ei käsittääkseni ole missään mainittu, että kysymykseen ei saa vastata vastakysymyksellä.
Vaan eipä kukaan osaa sitäkään selittää, mitä se kenellekään kuuluu kuinka kukakin järjestää lastensa tapaamiskuviot. Ei edes aloittaja.
Olisi huomattavasti helpompi itse kunkin elää jos huolehtisi vain omasta perhetilanteestaan, eikä yrittäisi käskyttää kaikkia muita toimimaan jollakin tietyllä tavalla.
mutta siinä tapauksessa en kommentoisi täällä olevia viestejä enkä edes lukisi niitä. Jotka haluavat vastata kysymyksiin niin vastaavat jotka eivät niin eivät. Turhat asiattomat viestit pois, kiitos!
jep. Mullakin on mielestäni erittäin hyvät perustelut, mutta en voi niitä ääneen sanoa. Kaikkien on vain hyväksyttävä se, että perustelut ovat olemassa ja niiden mukaan pitää toimia.
Hienoa!
kalahti?
En vain voi ymmärtää, mitä se palstalaisille kuuluu, kuinka me esimerkiksi hoidetaan lapsemme asumiset.
Kun isän kanssa ollaan yhteisymmärryksessä, on mielestäni järjetöntä, että joku palstalla huuteleva on sitä mieltä, että järjestelyjä pitäisi muuttaa.
Eikä tämä paikka ole mikään avautumiskeskus, mihin pitäisi jokaisen ajatuksensa tuoda julki, saan sanoa mielipiteeni ja sillä selvä.
Ilman muuta minun on hyväksyttävä mielipiteesi, enkä myöskään yritä sitä muuttaa. Oli se mikä hyvänsä. Sinä kasvatat ja elätät lapsesi kuten parhaaksi näet ja elät myös sen kanssa. Olisi aika erikoista jos minä täältä alkaisin huutelemaan, että väärin, väärin...vai?
Miksi ihmeessä kirjoitat edes mitään, jos sinua ei kiinnosta vastata, älä tee mitään. Tietääkseni kukaan ei arvostellut tapaasi huulehtia lastesi tapaamisista. Yksinkertaista, eikö totta.
Miksi ja miksi? Syyt ovat perhekohtaisia, eikä niitä voi yleistää.
Ymmärrän kyllä sellaiset perhekohtaiset syyt, jos jompi kumpi on kykenemätän hoitamaan (mielenterveydelliset, päihteet ja väkivaltaisuus (henkinen ja fyysinen) tai jos lapsi vakavasti sairas)lasta, mutta mitä itse tiedän on monesti kyseessä oma itsekkyys, raha eikä todellakaan katsota sitä mikä on lapselle parhaaksi. Halutaan vain jääräpäisesti pitää kiinni jostain entisajan säännöistä, kun lapsi meni automaattisesti äidille tai ajatellaan, että se äiti on tärkein. Säälittää vaan ne monet lapset joilla ikävä sitä toista vanhempaa, kun näkevät sitä niin harvoin ja arvatkaa vaan uskaltavatko he kertoa edes lähivanhemmalle ikäväänsä, eihän lapsi halua loukata ja sanoa, että mulla on ikävä toista vanhempaa. Mutta kyllä heillä on!
ole ikävä isäänsä.
Ei ainakaan meidän teini-ikäisillä, sillä isänsä on pieksänyt heitäkin..
Sanovat, että toivottavasti palaa helvetissä!
..varmasti ole, mutta nyt onkin kyse ihan terveistä aikuisista, kuten aikaisemmin jo sanoin. Ja terveeseen aikuiseen en lue ihmistä, joka lyö toista oli se sitten fyysistä hakkaamista tai henkistä itsetunnon nujertamista.
Tuollaisista isistä alkuperäisellä. Ei!..Miksi se on niin vaikea tajuta??!!
Lapsi ei ole tavara mitä omistetaan, TAI VOIDA PUOLITTAA KAHTEEN OSAAN.
Liian usein, aivan liian usein, vuoroviikkolapsella ei ole yhtään omaa kotia, on vain äidin ja isän kodit.
Voi toimia hyvin, mutta sillon lapsi on jo isompi.
vielä äiti on se joka pääasiassa lapset hoitaa .
Isät usein tekevät pitkää päivää töissä .
Jos ero tulee niin sillon on minusta selvä että lapset asuvat äidin kanssa ja tapaavat isää .
Tietty jos molemmat ovat alusta asti osallistuneet lasten hoitoon ja molemmat ovat normaalissa päivätyössä käyviä vanhempia asia on eri .
Riippuu vielä lasten iästäkin .Jos äiti on vaikka äitiyslomalla tai kotihoidontuella hoitaa lasta kotona niin silloin on aika vaikeaa järjestää tämä viikko-viikko-systeemi .
Luulen että kodista toiseen siirtyminen viikon välein rasittaa lasta .Omat vanhempani erosivat aikoinaan ja olen tyytyväinen etten ole itse joutunut viikon välein kotia vaihtamaan .
muille kuin äideille: kuyitenkin, : en usko että on suurempaa ja epäitsekkäämpää rakkautta kuin äidinrakkaus. olen miltei 3 vuotiaan lapsen yhäiti, enkä voisi kuvitellakaan antavani lastani asumaan pois luotani! kummallinen kysymys , oletko nähnyt kun äiti synnytttää lapsensa tai imettää lastaan vaikkapa kaksikin vuotta? äidin ja lapsen uhteys on korvaamaton, eikä kukaan huolehdi lapsestaan kuten äiti, äitinä tiedän tämän.
ei ole myöskään paras vaihtoehto lapsen kehityksen kannalta että hänellä oin kaksi kotia, edellämainitusta syystä muunmuassa.
Herran jestas mitä sontaa. Pääsen "eturivin paikalta" seuraamaan kaltaistesi "korvaamattomien ihmisten" kasvattamia lapsia. He ovat kaikkea muuta kuin tasapainoisia. Niin moni itsekäs äiti on pilannut lapsensa/lapsiensa elämän.
mutta hylkäämällä kyllä. Välinpitämättömyys jättää jälkensä. Jos on alusta lähtien ollut yksinhuoltaja niin miten siinä voi lastansa pilata?
vain typerä isä kuvittelee olevansa äidin korvike. Jos oikeasti rakastaa lastaan ymmärtää myös äitisuhteen erityisyyden ja merkityksen lapsen kehitykselle.
Lapselle on myös tärkeää että koti on pysyvä ja siellä asutaan ja pysytään. Isäsuhde muodostetaan myöhemmin.
Isät haluavat nykyään olla kakkosäitejä tai vieläparempaa, ykkösäitejä. Isät voisivat etisä oman paikkansa lapsen elämässä haluamatta mitätöidä lapsen erityistä suhdetta äitiinsä. Jos sen ymmärtää homma pelaa.
Jokainen hyvä isä uskaltaa luottaa, että suhde lapseen muodotuu lapsen ehdoilla ilman että pitää tehdä itsestään väkivalloin isä-äitiä. Kyllä se sieltä tulee jos muistaa kunnioittaa lapsen varhaislaosuuden tärkeintä suhdetta ja hienovaraisesti olla mukana lapsen elämässä isänä... ei äitinä.
sinun elämäsi?
oisaalta sanot:" mutta hylkäämällä kyllä"..toisaalta ett anna lapsiasi taspuolisesti isälle ja vatustat vuoroviikkoa jne.
Miten tuossa kuviossasi ja asenteellasi varustetun naisen kanssa voi isä olla jotain muuta kuin hylkääjä...tahtomattaan!
Noin on liian usein tilanne. No kyllä lapsille myöhemmin totuus paljastuu siitä miksei heillä ollut pienenä isää läsnä...
" jos muistaa kunnioittaa lapsen varhaislaosuuden tärkeintä suhdetta ja hienovaraisesti olla mukana lapsen elämässä isänä..."
-Isän paikka on "akavasemmalla lapsen elämässä!
- Kauankohan tuo "varhaisosuus" kestää..14v.??
- "imettääkö" äiti vielä viivivuotiastakin??
kerran kuussa niin lapsi tajuaa myöhemmin että se on äidin vika? No aikamoista logiikkaa tuokin. Lapset eivät oikeasti ole niin tyhmiä kuin sinä tunnut kuvittelevan. Ja mikään perhe ei ole niin suljettu yksikkö, etteikö asioista tietäisi omat vanhemmat, kaverit, siskot muut. Silloin on isän turha ruikuttaa paskaa, kun kaikki kuitenkin tietävät totuuden.
ennenkuin painat lähetä viesti.
kumma kun isät elättelevät kaunaisia tulevaisuuden visioita siitä miten lapsi tulee huomaamaan kuka on syyllinen. Haluatko todella, että lapsesi toteaa äitinsä olevan kavala ihminen ja isänsä pikku-enekeli, jota on kohdeltu väärin? Etkö ennemmin haluaisi,että koko ero- ja tapaamiskuohunta olisi jo ohi kun lapsi on iso? Etkö haluaisi, että lapsi voisi ennemmin todeta, että isä on ihna kiva ihminen ja kiinnostunut HÄNESTÄ, siinä iässä ja elämän vaiheessa kun hän silloin on? Vai haluatko todella, että lapsi raahaa teidän eronne menneisyyden painon repussaan luoksesi ja alkaa jakaa näkemyksiään teidän tekemisistä??????
joku uutinen joillekin että äiti on lapselle KORVAAMATON? kyllähän se on tiedetty aina? mikäs tää tallanen juttu on?
TOTTA KAI OMA ÄITI ON JOKAISELLE LAPSELLE SE VIIMEINEN KORVATTAVISSA OLEVA ASIA!!!! TIEDOKSI VAAN.
jäädä perheensä tueksi ja isäksi lapsilleen, sen sijaan että jättää nämä? vai onko liian vaikee kysymys ?
suhde äitiin on korvaamaton. Se ei tarkoita että äiti olisi virheetön: ne ovat kaksi eri asiaa. Älä sotke .. ja tarkisteleppa asennettasi, jos teet töitä lasten kanssa.
2 ja puoli vuotiaaksi.
jos isä haluaa isä-lapsi suhteen lapsensa kanssa, kannattaisi hoitaa myös vastuunsa lastaan ja lapsen äitiä kohtaan,
ei siis häipyä ja jättää äitiä ja lapsia pulaan, tai olla väkivaltainen (joka 4. suomalainen lapsi elää perheväkivaltaisen isän kanssa)
ei voi vaatia mahdottomia, jos isä ei ei kuulu perheeseen , ei hän voi olla samanlainen isä kuin tarhakaverin isä, joka hakee ja osallistuu perheen juttuihin!
vuoroviikoista. ja toivon ettei tule olemaankaan.
itsekkäät perusteluni, miksen haluaisi vuoroviikkosysteemejä itselleni saat tässä. en halua sitoutua seuraavaksi 15v ajaksi lapsen isään niin vahvasti että asuttaisiin pakon vuoksi saman koulupiirin alueella, tai järjellisten liikenneyhteyksien. en halua myöskään olla niin kiinteästi hänen elämänmuutostensa armoilla kuin silloin joutuisin olemaan, epäilen että tyttöystävät ja työpaikat vaihtuvat säännöllisesti ja erityistoiveet niiden myötä. todennäköisesti minulle jäisi silti kaikkien hankintojen tekeminen ja huolehtiminen lapsen tärkeistä asioista. epäilen vahvasti että riitaa syntyisi monista asioista säännöllisesti.
perustelen myös ihan omakohtaisen kokemukseni kautta kantani. olen itse viettänyt lapsuuden jatkuvan muuttamisen ja muutoksen kourissa. kodit vaihtuivat, vaikka vanhemmat eivät. vähintään joka toinen vuosi muuttui koulu, vanhat kaverit jäivät ja alkoi alusta uusien etsintä. välillä asui sukulaisia lähellä, väliin tuli vuosien taukoja etten tavannut sukulaisia. tunnen itseni edelleen juurettomaksi enkä koe yhteenkuuluvuutta sukulaisteni kanssa. vuoroviikkosysteemi ei tietenkään ole sama asia kuin paikkakunnalta muuttaminen, mutta uskon vahvasti senkin vaativan lapselta paljon sopeutumista ja joustamista. tuskin meistä aikuisistakaan mukavalle tuntuisi lähteä töihin vuoroviikoin eri osoitteesta, ja eri perheen parista?
lapsen elämässä on mahdollista olla läsnä kummankin vanhemman, vaikkei lasta pakoteta vaihtamaan kotia jatkuvasti. minun uskoni mukaan lapsi saa perusturvallisuuden kun on oma koti, stabiili turvallinen satama. siihen kotiin voi kuulua kumpikin vanhempi, jos se etä vaivautuu tapaamaan säännölliseti, tai vaikka edes puhelimitse pitämään yhteyttä.
lapsi ei ole tavara joka omistetaan. mutta ei myöskään tavara jota siirrellään paikasta toiseen. minä olen itsekkään iloinen ettei lapseni isälle taida mokoma vuoroviikko tulla mieleenkään. tai jos tuleekin, uskon ettei villitys kauaa kestä.
"lapsen elämässä on mahdollista olla läsnä kummankin vanhemman"
Miten etänä kokisit tuon mahdolliseksi? Hyviä vinkkejä kaivataan miten etänä tuollaisen saa toimimaan hankalan lähin kanssa, joka kanssa puhelee tuollaisia mutta ei anna "yötäkään ylimääräistä"?...vieraannuttaa lasta isästä niin paljon kuin laki suo..
kyllä minulle sopisi vuoro viikot,jos vain lasten isä sattuisi asumaan samalla paikkakunnalla,jotta lapset saisi käydä samaa koulua eikä tarvis viikottain vaihtaa.... Eli joskus se vaan on oikeesti mahdoton ajatus... Tällä hetkellä lasten ja isän välillä on noin 400 kilsaa....
että lasten isä ajaa työkseen rekkaa ja on välillä monta päivää poissa kotoa niin pitäisikö lasten pärjätä omillaan sen aikaa....? Hän kun ei aina ole edes suomen rajojen sisäpuolellakaan... Eli aina ei ole äidistä kiinni etteikö tällaista viikko-viikko systeemiä voisi pitääkin...
Eron jälkeenhän lapsella on pakostikin kaksi kotia jos on tarkoitus että suhde kumpaankin vanhempaan pysyy läheisenä. Lasta ei voi kasvattaa kyläilemällä lapsen luona tai antaa lapsen tulla kylään. Makuasia on sitten asuuko lapsi viikko/viikko vai jonkun muun rytmin mukaan. Tietysti ideaali olisi että lapsella olisi yksi koti - mutta eron jälkeen se ei ole mahdollista.
Lapsihan ei muuta viikon välein vaan hänellä on kaksi kotia jossa asuu. Vanhempien tehtäväksi jää sitten järjestää asiat niin ettei lapsen tarvitse huolehtia tavararumbasta jne. Yhtä paljon siirtymisiähän tulee jos tapaamiset on joka-toinen-vkl mutta silloin joutuu vaihtaa kotia parin päivän välein - ja toisaalta olemaan erossa toisesta vanhemmasta 12 päivän putkissa.
Kai tässä on taustalla pelko siitä ettei olekaan se tärkein vanhempi, ei haluta menettää yyyhooo-statuksensa jne.
Vuoroasuminen yleistyy - jatkossa varmaan suurehko osa erolapsista saavat elää äidin ja isän kanssa.
lapsellisia nuo perustelut olleet.
Tässä sellaisia jotka eivät mielestäni millään mittarilla täytä lapsellisen kriteeriä:
- vanhemmat asuvat niin kaukana toisistaan ettei homma toimi.
- etävanhemmalla on reissutyö.
- etävanhempi on väkivaltainen.
- etävanhempi pitänyt etäisyyttä lapsiinsa jo liiton aikana.
- vanhempien välit niin tulehtuneet että vuoroviikkosysteemistä tulisi keskinäisen kiusanteon väline.
Joillekin vuoroviikottelu sopii. Kaikille ei.
Ei siitä mitään pakkomallia saa tehdä.
Kukaan ei pakota muuttamaan kauaksi exästään - ja jos välit ovat riitaiset niin paraneeko välit siitä että viedään lapset toiselta?
mitenkään erityisesti pitäisi parantuakaan?
Jos oltaisiin parantamassa niin ei kai erottaisikaan?
Ja toisaalta aika harva terve ihminen menee valitsemaan asuinpaikkansa ensisijaisena ajatuksena pysyä lähellä eksäänsä.
Minä suhtauduin ennen positiivisesti ajatukseen vuoroviikottelusta ja ajattelin ehdottaa sitä etälleni hänen tilanteensa vakiintuessa.
Näitä provoja seurattuani olen muuttanut mieltäni: Miksi ihmeessä menisin muuttamaan toimivaa systeemiä? Lapset voivat nykyisellään hyvin, tapaavat isäänsä joka toinen viikonloppu eikä kukaan tule määräilemään minua mm. sen suhteen että missä saan asua.
..siitä kuuluisaa "lasten parasta", niin silloin voi joutua tekemään kompromisseja lapsen takia. Mielestäni on aika valitettavaa että vanhemmat muuttavat kauaksi toisistaan lapsen kustannuksella.
Ja kyllä mielestäni vanhempien suhdetta voi olla syytä parantaa ihan vaikka lapsen takia vaikkei tarkoitus enää olisikaan asua yhdessä.
haluavat ajatella lastensa parasta ja ovat valmiita tekemään sen eteen paljonkin. Esimerkiksi että jäävät lähellä lapsia asumaan, yrittävät ylläpitää asialliset välit lasten toiseen vanhempaan jne. Tietysti ainahan näitä oman navan tuijoittajia riittää - lapsista viis, tärkeintä on että minulla on hyvä olla.
ilman duunia? Ja jos ei sitä sitten löydy samalta paikkakunnalta kuin missä isä asuu? Kyllä normaali järkevä ihminen tuijottaa sitä omaakin napaa. Ja onhan se kaikkien etu että äiti jaksaa ja pystyy elättämään omalla työllään perheensä.
että se kaksi kotia on aikusten keksintöä. lapselle se on muuttamista viikon välein ei muuta. Se kasvattaa juurettomuutta jos mikä. Älä leiki ihmisleämällä ja lapsen tunteilla. Ole hyvä isä ja anna lapsesi elää kodissaan.
Eron jälkeen ei ole "normaalia elämää" lapsen kanssa. Eikä pidä todellakaan lähteä leikkimään jotain ajanhengen mukaista "jaettua vanhemmuutta" Lapset ovat vieläkin ihan samanlaisia kuin aikojen alussa. Ei jaettu vanhemmuus vuoroasumisineen ole lapselle mikään etu. Se on painajainen.
Oletettavasti lapsi on hiljaa ja vastaa että kyllä sopii ja kiva nähdä jne. Mutta niinhän lapsi tekee vaikka sisältä olisi kuinka rikki. Miksi pitää lasta lähteä riepottamaan vain siksi,e ttä isät ovat tänäpäivänä muotia ja isällä on "oikeuksia" lapseen???
Mitä riepottamista se on jos lapsi saa olla kotona koko ajan. Välillä siinä äiti-kodissa, välillä isä-kodissa - ja saa olla paljon kummankin vanhemman kanssa. Jaettu vanhemmuus on hyvä asia sekä lapsille että aikuisille - lapset tarvitsevat sekä isää että äitiä. Jakamalla vastuun aikuisetkin jaksavat paremmin.
On lapsen tunteiden mitätöintiä jos häneltä riistetään eron yhteydessä vanhempaansa.
eron jälkeen on lopetettava kaikki suhdehömpöttelyt ja vapautettava perhe vanhempien suhteen parantamisesta. Sitä varmaan on riittänyt ihan tarpeeksi eron aikana. Kaikkein järkevintä on rauhoittaa lapsen elämä ja saada arki sujumaan. Jos se vaatii sitä, että isä pysyy poissa silloin isä pysyy poissa. Tärkeintä on lapsi ja lapselle tärkeintä on arkielämän rauhallisuus ja vakaus. Siihen kuuluu lenaisena osana se, että vanhempien riidat ovat loppuneet eivä tarvitse aina olla siinä välikädessä pelkäämässä mitä äiti ajattelee jamitä isä ajattelee ja jos ne rupeaa riitelemään. Lapsi ei elä sellaisia tunnemyrskyjä suhteessaan vanhempiin kuin vanhemmat mielellään kuvittelevat. Käyttäkää energia lapsen elämän tasaisuuden varmistamisen älkääkä nyt aina miettikö niitä omiin tunteisiin sotkeutuvia "lapsen parhaaksi" juttujanne.
mieti jos sinä joutuisit muuttamaan "äiti-kotiin" ja "isä-kotiin" jokatoinen viikko. Se olisi aikuisellekin aika rankkaa saati sitten lapselle. Se on oikeasti aikuisten rakentama juttu, joka ei ole tasapainoisen lasuuden rakennusaine vaan vanhempien keksintöä. Isä voi olla muutenkin.
Tasapainoisen lapsuuden olennaisin elementti on ihmissuhteet - ja erityisesti isään ja äitiin. Jos lapsella on läheiset suhteet sekä isään että äitiin niin miksi katkaista jompikumpi näistä suhteista eron myötä? Ja suhteen ylläpitoon tarvitaan yhdessä elämistä - ei vierailuja toisen luona. Yhtä paljonhan tulee "muuttoja" jos lapsi on joka-toinen-vkl verrattuna vuoroviikkoon - mutta vuoroasumisessa lapsi saa olla yhdessä paikassa pidempään. Ei ole sitä edes-takaisin menemistä parin päivän välein.
ihmissuhteen ovat tärkeitä. Mutta pysyvä koti on lapselle tärkeä. Lapsi kasvaa ulospäin kodista. Hän ei ole vanhempien vuoriomistuksessa. Parhaiten lapsi pärjää kun vanhemmat antavat rauhan kasvaa ja lopettavat jatkuvan isä/äiti-leikin. Lapsi kasvaa ulospäin kodista ja siihen on annettava tilaa. Isä vierailee ja ottaa kylään, mutta ei vaadi lasta elämään eroa. Lapselle on annettava kasvurauha. Siihen kuuluu pysyvä pihapiiri, pysyvät kaverit ja tuttu sänky ja tietyt lasten rituaalit. Siihen ei todellakaan kuulu vanhempien ihmisuhdepompottelut. Suhteen voi luoda kunnioittaen lapsen elämän pysyvyyttä. Se ei sulje isäsuhdetta millään tavalla pois vaikka uskaltaa luottaa lapsen kasvuun ja tämän omiin kykyihin luoda pysysyviä suhteita ilman vuoroviikottaista muuttoa.
Kummassakin kodissa on tutut rituaalit, sängyt jne, pihapiirikin on tuttu jne. Paljon rankempaahan se on lapselle jos hänet viedään kylään parin viikon välein. Lapsen elämä on pysyvää jos hän saa erosta huolimatta elää vanhempiensa kanssa.
Mutta ehkä äidille tulee paha mieli jos hän ei olekaan se kaikkein tärkein vanhempi, hänen kotinsa ei olekaan se lapsen AINOA koti, hän ei voikaan vollottaa täällä ja muualla kuinka hän on yyhoo jne. Lapsista viis, tärkeintä on äidin ego.
isän ego. Olisiko sinusta kiva jos sinulla olisi kaksi kotia, joissa joutuisit olemaan aina vuoroviikoin?... no joo. onhan noilla ökyrikkailla linna, varalinna, varalinnan varalinna ja kesäkoti... mutta onko tavoiteltavaa?
MInä en ainakaan, eivätkä lapsenikaan, jaksaisi muuttaa vuoroviikoin. Yksi koti on tärkeä asia ja luo tiettyä pysyvyyttä. Yhdessä kodissa nuoren on hyvä keskittyä omaan kasvuunsa, luoda omat suhteet molempiin vanhempiin oman halunsa mukaan joutumatta ikuiseksi palloksi vanhempien "hyvän vanhemmuuden" alttarille... mutta meitä on moneen junaan..;;))
mutta minäkin olen muuttanut mielipidettäni vuoroviikottelusta nimenomaan tämän palstan keskustelujen perusteella. Ei siis tule edes kokeiluun meille.
Hyvä, kun keskustellaan, niin tulee esiin sellaisiakin juttuja, joita ei itse olisi tullut ajatelleeksi.
Jos elämäni kaksi tärkeintä ihmistä asuisi eri kodeissa niin toki haluaisin asua heidän kummankin kanssa. Miten voi luoda suhteen isäänsä jos ei asu hänen kanssaan? Miten isä voi kasvattaa ja hoitaa lastaan jos hän ei elä lapsensa kanssa? Lapsen ja vanhemman suhde syntyy ja ylläpidetään arjessa - hoivaamalla, pitämällä kiinni rajoista, huolehtimalla lapsen tarpeista jne.
Lapselle luodaan pysyvyyttä pitämällä huolta siitä että hän saa elää pysyvästi koko perheensä kanssa - vaikka äidin ego siitä vähän kärsisi ;)
Asiaa! Minulla on kokemusta aiheesta.
"Eron jälkeenhän lapsella on pakostikin kaksi kotia jos on tarkoitus että suhde kumpaankin vanhempaan pysyy läheisenä. Lasta ei voi kasvattaa kyläilemällä lapsen luona tai antaa lapsen tulla kylään. Makuasia on sitten asuuko lapsi viikko/viikko vai jonkun muun rytmin mukaan. Tietysti ideaali olisi että lapsella olisi yksi koti - mutta eron jälkeen se ei ole mahdollista."
- Tuon kun saisi jotenkin menemään niiden äitien päähän jotka vastustavat isän halutessa (ja ollessa kunnollinen) ja isän asuessa lähellä. Hämmästyttää myös (naispuolisten) lastenvalvojien ym. viranomaisten EI-asenne järjestelyä kohtaan Samat fraasit tulee miksi ei..sitten kun sanoo että onhan lapsi nyt jo luonani viisi yötä jne. että miten siihen nyt kaksi yötä niin kauheasti mukama muuttaa tilannetta niin tulee hiljaista....eli fraaseja, fraaseja!
"Lapsihan ei muuta viikon välein vaan hänellä on kaksi kotia jossa asuu. Vanhempien tehtäväksi jää sitten järjestää asiat niin ettei lapsen tarvitse huolehtia tavararumbasta jne. Yhtä paljon siirtymisiähän tulee jos tapaamiset on joka-toinen-vkl mutta silloin joutuu vaihtaa kotia parin päivän välein - ja toisaalta olemaan erossa toisesta vanhemmasta 12 päivän putkissa."
12 päivän ero....ketä se kiinnostaa!! Kumpa olisikin vuorovuosina vaihtuva lähihuoltajuus..Olisi siinä äitillä eri näkemykset näistä asioista sen jälkeen!
Kai tässä on taustalla pelko siitä ettei olekaan se tärkein vanhempi, ei haluta menettää yyyhooo-statuksensa jne.
-Sitäkin varmasti.
Vuoroasuminen yleistyy - jatkossa varmaan suurehko osa erolapsista saavat elää äidin ja isän kanssa.
Hyvä niin..ei pakolla vaan järjellä ja tunteella toivottavasti.
-Vedätetty isä-
ettei kaikki halua, tuo vuoro-omistaminen on aika vieras lähtökohta jos ajatellaan sitä lapsen parasta. Ja jokaisella lapsella on se hänen oma parhaansa, se ei kaikilla ole sama.
päivästä. Tuntuuko ettet saa toteuttaa isyyttäsi täysipainoisesti koska lapsi ei ole hoidossasi tasan puolta? Miten se puuttuva päivä voi kaivella noin paljon? Se ei voi olla vaikuttamatta lapseen, tuo negatiivisuutesi. Tokihan muistat pilata lapsen luonaolon ruikuttamalla ja panettelemalla äitiä lapselle..
on ainoa oikea lapselle. Yritä nyt käsittää ja ajatella LAPSESI parasta. Maailmassa on aivan liian itsekkäitä ihmisiä niin kuin sinäkin.
Vanhempien välistä suhdetta ei saa parantaa mutta riidat pitää saada loppumaan. Eikö silloin vanhempien suhde ole aivan asiallisella tasolla jos ei ole riitoja vaan vanhemmat pystyvät keskustelemaan järkevästi lasta koskevista asioista?
Mitä huonoja puolia olet 50/50 -huollossa huomannut tällä palstalla? Ihan mielenkiinnosta kyselen.
Jos en itse tahtoisi muuttaa kerran viikossa, miksi pakottaisin lapsenikaan siihen?
50/50 -huoltajuudessa lapsella ON kaksi kotia. Ei ne kodit mihinkään vaihdu, koko ajan ne molemmat ovat olemassa. Muutto on jotain aivan muuta.
näitä viestejä jo jonkin aikaa enkä mielelläni lähde jankkaamaan kanssasi, koska katson sinut viestiesi perusteella (en siis mene vannomaan livestä niinkuin en muidenkaan kohdalla) hyväksi vanhemmaksi ja uskon vuoroviikottelun toimivan hyvin teillä.
Minun exässäni sen sijaan on paljon samaa katkeruutta, vihaa ja pahantahtoisuutta kuin mm. tässä Jaana-nimellä palstalle kirjoittavassa miehessä. Vuoroviikottelu olisi lapsen enemmän kuin aivan pakollisissa määrin altistamista sellaisille arvoille ja puheille, joita pidän kaikille lapsille vahingollisina.
Niin kauan kuin naisen nimellä yh-äitejä loukkaavat miehet ovat viikkoviikkojärjestelelyjä innokkaimmin ajava ryhmä, tulen sitä muiden kohdalla epäilemään.
Ja pääasiassa omasta exästäni persoonana johtuen tulen sitä meidän kohdallamme aina vastustamaan.
Mitenkä niin isä voi olla muutenkin?
Miksei äiti voi olla muutenkin?
Miksi juuri isän pitäisi AINA luopua elämästään lastensa kanssa?
kyllä isä voi luoda lapseen suhteen vaikka ei asukaan hänen kanssaan. Eikä ole syytä puhua normaaliarjesta jos lapsi muuttaa joka toinen viikko. Sellaista" normaalia" ei ole tarjolla enää eron jälkeen. SIlloin on parasta miettiä miten lapsen mahdollisimman tasainen ja rikkumaton arki toteutuisi. Vuoroviikko pilkkoo lapsen elämän isä- ja äitipalasiksi. On älytöntä yrittää rakentaa yhdessäasumista muistuttavaa todellisuutta, sillä tuloksena on teennäinen, hajotettu kaleidoskooppi. Olisiko syytä kekeisä jotain ihan muuta. Miksi vanhempien ero tarkoittaa aina lapselle lisäpuuhaa ja puuttumista hänen elämäänsä. Jo tiukasti rajatut tapaamiset ovat lapselle pakkopullaa, saqati vuoroviikkoasuminen. Miksi lapsi ei saa olla rauhassa?
meillä ei olisi voinut kuvitella vuoroviikkosysteemiä. Lapsia on ollut vaikea saada edes tapaamisille. Jokainen tapaaminen on vahvistanut vastenmielisyyttä isää kohtaan. Karmeat kokemukset isän kanssa vietetyillä lomilla lopetti kesälomailut, hiihtolomailut ja muut lomailut. Yökyläily hiipui yllättäen ja kotiin puski keskellä yötä trio vihaisia lapsia. Joo siinäkö sitten vielä vuoroviikkoja? Tapaamisten peruuntumiset ja keskeytymiset ovat sitoneet lähin tapaamisten ajaksi kotiin takapassiin, ettei koti ole tyhjä jos lapset tulevat. On ikävä olla jossain reissussa ja saada viesti, että "olemme tulleet kotiin, t. lapset"
Mitä sitten tehdään jos sovitaan vuoroviikkosysteemistä ja lapset päättävät tulla kesken kotiin? Mitä jos kieltäytyvät? Epäonnistunut vuoroviikkosysteemi sitoo toisen vanhemman kotiin varmistamaan lasten isällä asumisen. Ehkä vuoroviikkosysteemi ei oikeasti ole mikään onnenavain joka tilanteessa. Se vaatii nimittäin MOLEMMILTA vanhemmilta vastuuntuntoa ja kykyä hoitaa lapsia ja taata jonkilainen kodinomainen olo.
Niin, ei kai lapsi niitä vanhempia tarvitse? Jätetään lapsi rauhaan ja keskitytään omaan elämään ...
Mistä se muuten johtuu että vuoroasumislapset ovat erittäin tyytyväisiä järjestelyyn? Omat lapseni ovat aina kaivanneet äidin ja isän seuraa - murrosikä sitten tuonut vähän muutoksia siihen. Ehkä minulla on omituisia lapsia?
suhteiden parantaminen on hiukan eri asia kuin liiton aikainen suhteiden parantaminen. Tasainen suhde voi tarkoittaa sitä, ettei asioista edes yritetä puhua keskenään kun siitä ei tule mitään. On lukemattomia pariskuntia, joiden on parempi vain jatkaa elämää eri tahoilla yrittämättä minkäänlaista vuorovaikutusta. Tiedät varmaan ettei edes lasten asioista puhuminen onnistu useissa tapauksissa. lapselle ei ole todellakaan hyväksi, että vanhemmat "aikuisuutensa" nimissä jatkuvasti iskevät yhteen ja vielä hänen asioistaan. Riitojen loppuminen ei siis useinkaan tarkoita sitä, että saadaan puhevälit, vaan pidetään tarvittavaa etäisyyttä. Se on vaikeaa ja useimmilta jää ymmärtämättä.
mutta useimmiten lähivanhempi on äiti. Sama toki koskee äitiä jos lähi on isä. Riippumatta siitä kumman vanhemman luona lapsi asuu on sen kodin oltava pysyvä ja ainoa. Myös äiti voi olla "muutenkin" kyllähän me kaikki sen tiedämme, että niinkin on joissakin, harvoissa tapauksissa.
jätetään lapset rauhaan. Lapsia ei pitäisi velvottaa keikkumaan kotien välillä vain siksi, että vanhemmat ovat eronneet. Lapsi tarvitsee vanhempiaan sehän on selvä, mutta hän tarvitsee vanhempien olemassa oloa taustalla, että voi rauhassa kasvaa ulospäin kodista, olla kaverieden kanssa ja keskittyä omiin juttuihinsa. Lapsen ei tarvitse olla vanhempien seuralainen tai esittää vanhempien lasta koko ajan. Tärkeää on että suhteet ovat kunnossa, mutta lapsella pitää olla vapaus elää omaa lapsuuttaan eikä miettiä missä milläkin viikolla asuu.
....miksiköhän murroikä on tuonut muutoksia teidänkin järjestelyihin.. siinä iässähän aletaan vihdoinkin kieltäytyä sellaisista asioista, joita ei olisi koskaan halunnut tehdä, mutta joista ei ole osannut, uskaltanut tai kehdannut kieltäytyä...;;))
Miksi lähivanhemman kodin pitää olla ainoa? Onko lapselle haitallista jos hän kokee olevansa kuin kotonaan isän luona? Vai kokeeko lähivanhempi että se on häneltä pois jos lapsi asuu myös etävanhemman luona?
Löysin artikkelin aiheesta - ja siinä sanottiin näin: "Sanotaan, että koti on siellä
missä sydän on. Saako erolapsen sydän
olla sekä äidin että isän luona?"
Artikkeli löytyy sivulta 14 tästä:
http://www.lapsi2000.fi/dokumentit/Neuvola_1_06.pdf
Kyllä lapsi tarvitsee vanhempiaan - tietysti murrosiässä yritetään rimpuilla irti ja silloin pitää pikku hiljaa päästä "vapaaksi". Kyllä ne sitten vielä aikuisenakin kaipaa äitiä ja isää :D
Mutta jos puhutaan pienistä lapsista ja kouluikäisistä niin äidin ja isän pitää kyllä olla tiukasti lapsen arjessa mukana. Toki kaverit jne ovat tärkeitä - mutta kohtuus kaikesssa.
Kyllä minäkin jouduin lapsena menemään joka ilta kotiin sovittuun aikaan, viettämään suurin osa vapaa-ajasta perheen kanssa jne. Ei minulta kysytty että haluaisitko tänään mennä käymään isän ja äidin luona - itsestäänselvyyshän se oli.
miksi ei isän luokse ole syytä pitemmäksi ajaksi sijoittaa. Täysi ymmärtämättömyys lapsen kehitykselle tärkeästä kodin pysyvyydestä. Vuoroasuminen vahingoittaa lasta.
Mistä tuollainen kauna naispuolisia huoltajia vastaan? EI taida teillä olla tapaamiset kohdallaan kun noin ärsyttää.
Isä ei ole äiti se olisi syytä tehdä itselleen selväksi. Suhteet lapsiin voi luoda muutenkin kuin väkivaltaisesti sijoittamalla lapsi kahteen kotiin.
Hyvä,että äidit ja sossut pitävät asiassa tiukkaa linjaa.
Jos lapsi on luonasi viisi yötä putkeen, miksi et voi olla ihan hiljaa ja myhäillä itsekseen, että saat olla lapsen kanssa niin paljon? Miksi nostat kamalan metelin muutamasta yöstä? Eikö ole tärkeintä, että lapsi on luonasi, vai haluaton yyhoo-statuksen kaltaisen isä-statuksen tunnustamista? Vai ehkä lapsilisistä puolet ja alennusta elariin vai mitä? Vai haluatko, että julkisesti myönnetään, että isä on äiti?
»lapselle ei ole todellakaan hyväksi, että vanhemmat "aikuisuutensa" nimissä jatkuvasti iskevät yhteen ja vielä hänen asioistaan.»
No ei tosiaan. Eikö juuri siksi pitäisi saada välit kuntoon? Vai huonommiksiko ne pitäisi saada, saamari.
Parempihan se lapsen kannalta on että vanhemmilla on hyvä suhteet, kuin ettei ole suhteita ollenkaan.
lapsella on hyvä olla vain yksi koti. Lähivanhempi on se jonka luona koti on. Ei siis niin, että on lähi ja etä ja sitten arvotaan missä koti on.
Hyvä suhde etävanhempaan on ihan jees ja siellä saa olla kuin kotonaan, sehän on selvä. Vanhemmiten lapsi varmaan voi myös itsekseen mennä käymään etävanhemman luona kun haluaa, jos suhde on kunnossa. Lapselle on kuitenkin tärkeää tehdä selväksi missä hän asuu. Liian usein tämän kultaisen kaksoisasumisen haittapuolet puskevat esiin. Huoltajuus joutuu ihan uudenlaisten haasteiden eteen. Kai tiedät että yhtenä suurena vaarana on se, että jaettu vastuu lapsen arjesta johtaa yllättävän helposti siihen, ettei kumpikaan vanhemmista tiedä mitä lapsi tekee kun uskovat että toinen hoitaa homman. Lapset oppivat helposti löytämään kaksoisasumisen heikot kohdat ja vedättämään vanhempiaan. Lapsen vaara ajautua väärille poluille ja syrjäytyä normaalikehityksestä kaksinkertaistuvat kaksoisasumisen myötä. Idealistisesti ajatellen lähestytään täydellisyyttä kun kasvatetaan lapsi yhdessä, mutta todellisuudessa jaettu lapsi ei helposti ole kenenkään ja hän huomaa se erittäin nopeasti. Kun harkitaan kaksoisasumista on syytä ottaa vakavasti huomioon myös ne haittapuolet ja riskit, mitä se lapsen kehitykselle tuottaa. Hyvä isäsuhde on vain yksi pieni hyvä asia koko jutussa. Se ei kuitenkaan ole ainoa. Siis harkintaa ja tarkkaa asiaan ja omiin huoltajan kykyihinsä perehtymistä ennen noin isoja ratkaisuja.
sinähän asuit siellä. Se oli sinun kotisi oletettavasti. Vuoroasumisessa toinen koti on joka tapauksessa enemmän koti ja toinen vähemmän. On utopistista ajatella, että lapselle voisi kaksi paikkaa olla täysin samanarvoisia. Niin vain ei käy. ... mutta kiva kuulla, että sinulla oli kotiintuloajat ja noudatitkin niitä... toivottavasti sinun ei kuitenkaan ole tarvinnut määrätä omia lapsiasi luoksesi ja toivottavasti he eivät muistele pakko-olemista yhtä iloisesti kuin itse koti-iltoja perheen kanssa;;;))
parempi, ettei ole suhteita ollenkaan, kuin että on huonot suhteet ja yhdessäolon aikaiset riidat vain jatkuvat!!
Toki käsken lapset kotiin jos hilluvat kylillä - joskus tulee napinaa mutta sellaista se on murkkujen kanssa. Kyllähän minä nyt aikuisena tietysti arvostan niitä hetkiä mitä minulla oli lapsuudenperheeni kanssa - joskus murkkuna ei vaan aina kauheasti huvittanut olla mutsin ja faijan kanssa kun kaverit houkuttelivat baanalle.
Ja kyllä minun lapsilla on kaksi kotia - erilaiset mutta yhtä tärkeitä kumpikin. Ja sekä isä että äiti pitävät kiinni kotiintuloajoista ja muista rajoista.
Kyllähän eroon kuuluu sellaistakin että haluaa ottaa etäisyyttä ja mikäs siinä. Mutta tämä etäisyyden otto ei saisi vaikuttaa haitallisesti lapseen. Tiedotus vaikka s-postilla/reissarilla ja vaihdot koulun/päiväkodin kautta niin ei siinä pahemmin tarvitse olla tekemisissä. Mutta jos lähtee omimaan lasta ja hankaloittamaan toisen vanhemmuutta niin sitten tehdään hallaa lapselle.
Sitten tutkimukset osoittavat että vuoroasujalapset voivat paremmin kuin muut erolapset? Lapselle on tärkeää tehdä selväksi että hänellä on koti sekä isän että äidin luona - ja että kummatkin vanhemmat vastaavat hänen asioista. Eihän isäsuhde voida ylläpitää jos ei isä toimi isänä - siis huolehtii lapsen kasvatuksesta ja hoidosta.
Kyllä lapsen suhteet vanhempiinsa on aika oleellinen juttu hänen kehitykselle.
tutkimuksia muutenkin kuin lukemalla lehdistä. Lehdissä julkistetaan yleensä sellaisia tutkimustuloksia, joilla ei ole mitään tekemistä itse tutkimuksen todellisten tulosten kanssa. Kun ohjataan yhteiskunnan trendejä napataan puolitotuuksia tai "vähän sinne päin" lauseita. Raportista voidaan löytää lause, että vuoroasumisessa lapset ovat tyytyväisempiä, mutta ehkä sen ympäriltä unohtui sellaisia asioita, joilla ei ole mitään tekemistä itse vuoroasumisen kanssa. Esimerkiksi sosiaalisten ongelmien kasaantuminen, vanhempien alkoholismi, perheväkivalta ja rikollisuus, joihin kuuluu myös kaikkinaiset ihmissuhdeongelmat ja kyvyttämyys vanhemmuuteen. On ehkä todettu, että vuoroasuminen edellyttää vanhemmilta tiettyä kypsyyttä, jolloin lapsikin voi paremmin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että vuoroasuminen on se hyvä juttu vaan vanhempien kypsyys ja valmius vanhemmuuteen, mikä taas voi toteutua myös ydin perheessä ja yksinhuoltajana sekä miehellä että naisella tai molemmilla... ettäs näin. Alkuperäistä siis kehiin niin tulee selväksi mistä on kyse.
Olivatko tutkimuksen vuoroviikkolapsien vertailuryhmänä etävanhempaansa hyvät suhteet omaavat lapset?
Kumpi ryhmä näistä voi paremmin?
En oikein tiedä miten suhteen ylläpito voisi onnistua jos lapsi ei elä myös etävanhemmankin kanssa. Mutta siinä oli siis verrattu yksinhuoltajien ja vuoroasujien lapsien hyvinvointia. Ruotsissahan tulkitaan vuoroasumiseksi jos lapsi asuu yli 37% ajastaan etävanhemman luona - siis joko viikko/viikko tai muuten vaan laajat tapaamiset.
Eli, jos sinä et tiedä, miten etä voi pitää hyvää suhdetta lapseen yllä, sellaista ei voi olla?
Kyllä minä tiesin jo edellistä viestiä kirjoittaessani, ettet voi vastata kysymykseeni, koska vastaus olisi vesittänyt koko teoriasi vuoroviikkohuollosta ja ruotsalaisista tutkimuksista.
..hyvät suhteet kuin ei suhteita ollenkaan.
En tiedä oletko sinä sama kuin nimimerkit "nyt niin", "enää", "lsdkfjsklfj... " ja"dlkfjasldfjsd" mutta oletan että olet ja siksipä palautankin kommenttisi:
»Miksi niiden [vanhempien välisten suhteiden] enää mitenkään erityisesti pitäisi parantuakaan?»
Juuri siksi, että lapselle on käsittääkseni parasta että hänellä on kaksi vanhempaa ja tästä taas voidaan lähteä siihen että lienee hyväksi että nämä kaksi lapsen tärkeintä ihmistä ovat edes järkevissä keskusteluväleissä keskenään.
Oletko jostain eri mieltä? Jos, niin mistä ja millä perustein.
Eihän vanhemmuuden tarkoitus ole suhteiden ylläpito - vanhempien tehtävä on kai rakentaa lapsille kodin, kasvattaa, huolehtia, hoitaa jne. Ja siinähän tietysti se suhdekin rakentuu.
Itse en tosiaan tunne ketään etävanhempaa joka tapaisi lapsiaan - ehkä niitäkin on.
Kerro vielä miksi koet että olisi lapselle haitallista että etävanhempi olisi lapsen vanhempi eikä joku sukulainen jonka luona käydään kylässä?
En kerro, koska jankkaat samaa koko ajan, etkä osaa vastata sinulle laitettuihin uusiin aihealueen kysymyksiin.
Suhde isovanhempiini ja isääni oli loistava, vaikka kävin vain kaikkien heidän luonaan "kyläilemässä", sinun termejäsi käyttäen. Itsenäisesti, omaehtoisesti, silloin kun oli sellainen olo. Koska! Aikuiset (myös äitini katkeruudestaan huolimatta) tekivät sen minulle helpoksi. Olin aina tervetullut, enkä minä kaivannut omaa huonetta ja omia vaatteita heidän luokseen. Tunne siitä, että he tukivat minua, välittivät minusta ja olivat kiinnostuneita minusta riitti. Jokainen heistä elää edelleen muistoissani ja ovat hyvin rakkaita ihmisiä, olivat elämässäni mukana niin kauan kuin se oli mahdollista. Isäni kaipaan erityisen paljon, koska nyt, keski-ikäisenä olisi hienoa verrata ajatuksia ja mielipiteitä keskenään. (pitääkö selventää: sellaisia asioita, joista ei ollut itse kiinnostunut nuorempana)
Olisiko ollut parempi asua isäni luona joka toinen viikko? Noway, mutta ei se mitekään tehnyt isästäni vähäpätöisempää, LAPSEN näkökulmasta!
Jos rahkeesi riittävät, kumoa 40v naisen kokemukset yh-äidin ja etäisän lapsena.
mainitsemasi porukka nimimerkkien takana!
Olen erimieltä siltä osin, että eron jälkeen ei välttämättä ole tarpeen lähteä tekemään mitään suhdeparannuksia. Hyvin monissa tapauksissa on vain tärkeää rauhoittaa tilanne. Parannukseksi riittää, ettei ole riitaa ja se taas edellyttää monesti sitä, ettei olla missään tekemisissä keskenään.
Eron jälkeen on syytä lähteä eteenpäin eikä jäädä edelleen veivaamaan samaa epätoivoista suhdetta.
Ymmärrän toki, että tarkoitat hyvää suhteiden parantamisella, mutta se edellyttää molemmilta vanhemmilta kykyä siihen. Ikävän monissa tapauksissa sitä ei löydy. Silloin on parempi kääntyä tulevaisuuteen ja ainoastaan huolehtia siitä, ettei lapsen kasvurauha enää häiriinny riitaisan suhteen takia. Miksi olisit erimieltä?
se vuoroasuminen tai laaja tapaaminen, joka itseasiassa tekee lapsen tyytyväiseksi, vaan se mitä ilmiöitä siihen liittyy. Ajattele asiaa toisin päin. Lapsi asuu vuoroviikoin alkoholisti isän ja alkoholisti äidin luona. Molemmissa kodeissa on likaista, vieraat örisevät kännissä ja krpuloissaan. Vanhemmat saattavat piipahtaa kulmakuppilassa ihan extempore ja unohtaa lapsen. lapsella ei ole aina ruokaa ja lapsi viettää yksinäisiä iltoja haisevien tuhkakuppien ympäröimänä. .. joo, kai huomasit, että vuoroasuminen ei siihen paljonkaan auta. Kyse on siis siitä, että vanhemmilla on kyky vanhemmuuteen eikä sosiaaliset ongelmat tavoita perhettä. Vuoroasuminen on sellainen ratkaisu, jonka tekevät yleensä vanhemmat, joilla on kyky vastuuseen ja vanhemmuuteen. Se ei sulje pois muita ratkaisuja, mutta vuoroasumista tutkittaessa saadaan varmaankin kertomiasi tuloksia lasten tyytyväisyydestä.
Kysyisin vielä parittomalta, miten ihmeessä eroa olisi tullutkaan, jos olisimme kyenneet selvittämään ristiriidat syineen yhdessä ollessamme?
"Silloin on parempi kääntyä tulevaisuuteen ja ainoastaan huolehtia siitä, ettei lapsen kasvurauha enää häiriinny riitaisan suhteen takia. Miksi olisit erimieltä?"
lainasin edelliseltä realistilta tämän viimeisen lauseeni, tähän päätänkin kommenttini sinulle, pariton.
Aloittajalle sanoisin kuitenkin, että jokainen tehköön niinkuin parhaimmaksi näkee. Entiset intiaanitkin tuumasivat, että arvostele kanssa tallaajan elämää vasta kuljettuasi toisen mokkasiineissa vuoden.
Tutkailkoon itse mielessään, vaatiko toisilta sitä, mitä ei kykenisi saati jaksaisi tehdä itse?
Tässä tapauksessa jaksaisiko vaihtaa kotia joka toinen viikko, pahimmassa tapauksessa myös koulua/tarhaa?
Jos aikuinen jo väsyy, mitenhän lapsen laita on?
Aina eroon ei tarvita mitään ristiriitoja. Toisaalta taas ero muuttaa niin monia asioita, että ei ole mitenkään mahdotonta että monet ristiriidat selviävät hyvinkin helposti kun ei ole enää parisuhdetta kasvattajien välillä.
Tuosta edellisen lainauksesta..
kaikkein paras olisi päästä eroon riidoista. Kommunikoimattomuus ei poista riitoja, se vain poistaa hyvin pienen osan sen seurauksista.
Yleensäkään koskaan oireiden parantelu ei ole tie pysyvään toivottuun tilaan.
minä olen pistänyt välit totaalisesti poikki exääni. Kaksikymmentä vuotta on vallinnut toivottu tila ja vanhat kaunat ovat unohtuneet. Edelleenkään ei ole mitään tarvetta puida asioita ja muodostaa "hyviä välejä" Meillä on juuri sellaiset välit kuin olen halunnut: ei mitään. Ex on kuin joku meneen ajan ohikulkija, jota ei muista oikeastaan koskaan. Lapsetkaan eivät muistuta olemassaolollaan hänestä, sillä hän ei ole kuulunut meidän elämään vuosikymmeniin.
Kommunikoimattomuus poisti meiltä kaiken ikävän mikä miehen mukana tuli. Ikinä en ole edes uneksinut tai nähnyt painajaisia, että minulla olisi jonkinlainen suhde exääni ja joutuisin hänen kanssaa asioimaan jossain asiassa.... mutta se ei estänyt lapsia tutustumasta isäänsä kun sitä halusivat. Menivät ja tekivät omat johtopäätöksensä....
..siihen tulokseen että nimemerkin "Jaana__" takana on nainen?
Annas kun arvaan: se että hän kertoo tehneensä kompromisseja lapsensa takia.
»Meillä on juuri sellaiset välit kuin olen halunnut: ei mitään.»
Vanhempien hyvät välithän ovat ilman muuta parhaaksi lapsille. Mutta jos toinen laittaa vastaan niin ei hyviä välejä voi saada.
Mahdatko ymmärtää hävetä ollenkaan. Tarkoituksella ja jopa ylpeillen teet hallaa.
Ja onneksi tajusin sen tehdä enkä lähtenyt näihin kaunopuheisiin hömppäjuttuihin. Kun homma on siinä pisteessä se loppuu ja totaalisesti. Siitä ei todellakaan ole ollut lapsille muuta kuin hyötyä. Loppui se helvetti siihen paikkaan eikä paluuta ollut. Elämäni paras päätös omasta ja lasten osalta. Usko tai älä!
Onneksi lapsesi eivät tiedä paremmasta.
..kolmelle lapselle, joten tiedän kyllä mitä äidin rakkaus ja synnyttäminen on;)
On totta että jos vuoroviikko tai työvuorojen mukaan asuminen toimisi, täytyy lasten isän ja äidin todellakin tulla toimeen. Alussa se ei niin helppoa ollutkaan, mutta jotenkin kun sitä "aivopesi" itseä ajattelemaan lapsensa parasta, ja heitti kaiken katkeruuden ja mustasukkaisuuden sinne jonnekkin, niin asiat lähti luistamaan. Lapsista sen kyllä huomaa, että meille tämä järjestely oli napakymppi. Heillä on kaksi kotia ja koulu siinä keskellä. Ystäväpiiri on koko ajan sama ja jotenkin sitä kuitenkin on molemmat vanhemmat päivittäin läsnä opastamassa ja kasvattamassa.
Alussa oli hirmu ikävä myönnän ja itkukin välistä tuli, mutta kaikkeen tottuu ja lapsethan on lainaa. Joku päivä he lentävät omaan pesäänsä, mutta uskon, että he ovat niitä jotka tästä hyötyivät, koska nyt heillä on erittäin läheinen ja luottava suhde niin isäänsä kuin minuun äitiinsä ja en jaksa uskoa, että näin olisi jos tapaisivat isäänsä vain joka toinen viikonloppu. Ovatpahan saaneet värkätä autotallissa rauhassa tehden omia poikien projekteja jutellen "miesten" juttuja..
Mutta ymmärrän että jokainen tekee omat ratkaisut, toivottavasti ihan oikeasti ajatellen sitä lapsensa/lastensa parasta, ettei se vain olisi jokin sanonta vain.
Se täytyy sanoa, että jaana kyllä ajattelee hyvin samalla lailla kuin itsekkin ajattelen.
Ja se tavaroiden roudaaminen on kyllä tässä systeemissä todella vähäistä, kun kaikki on molemmissa kodeissa. Näin me ollaan eletty nyt seitsemän vuotta, joten kokemustakin on ja uudenlaiset vaikeudet murkkuikäisten kanssa tulevat eteen. Onneksi on isä kantamassa vastuuta ja kasvattamassa samojen rajojen mukaan, meillä kun on tällainen "yhtäköyttäyhdistys". Eipähän pääse kersatkaan niin helposti vedättämään;)
Pienikin välimatka romuttaa vuoroviikkosysteemin.
25km/ 45min tekee sen että lapsella olisi joka viikko eri kaverit, ei pääsisi harrastuksiin kuin joka toinen viikko ( tai sitten vanhemmista tulisi kokoaikaisia taksikuskeja). Myös koulu alkaa aamulla 8.15 joten aamuruuhkassa lapsen tuominen kouluun on tupla-aika sekä kun lapsi pääsee koulusta noin klo 13 on mahdoton töissä olevien häntä kuskata taas kotiin.
Toimii ehkä mutta vaatii lähekkäin asumista.
Ja hei Jaana jotku vaan ei asu lähekkäin monestakin syystä kuten ennenkin keskusteltu..
Anneli
Nythän ei siis puhuttakaan tapauksista joissa liikaa matkaa, alkoholisti jne jne.
Miksi siis jatkat niistä??!!!
Liian pitkä välimatka voi olla jo 5 km. Eihän 25km ole nykyään edes mikään matka mutta jos molemmat työssä kuskaaminen koulupäivisin mahdotonta..
Huomasitko että mainitsin myös koulunkäynnin..?
En kyllä ymmärrä miksi sinä saat kertoa mielipiteesi ja minä en. Ai siksi kun sinä olet väärinymmärretty etä?? Vai tekeekö sinut paremmaksi se että olet mies?
Ann
..loppupeleissä meihin äiteihin se, että monella äidillä on läheisemmät välit omaan äitiin kuin isäänsä. Ja me äidit, jotka tavallaan ollaan oltu niitä "isin tyttöjä" osataan katsoa asiaa hieman sieltä isänkin puolelta?? En sano, etteikö minulla olisi hyvät välit äitiinikin, mutta muistan ystäväpiiristä, että jotkut ystäväni tavallaan orjailivat omaa isäänsä..no voin olla ihan metsässä ajatuksineni.
Mutta kyllä silti monesta viestistä sai huomata, että äidit ovat nostaneet itsensä paljon korkeammalle ohi isän ja luullaan että äiti on tärkeämpi isään verrattuna. Minä uskon kuitenkin vahvasti että lapsi rakastaa kumpaakin yhtä paljon ja jos äiti ajattelisi vain ja ainoastaan lastansa, niin silloin isät saisivat viettää yhtä paljon aikaa lastensa kanssa.
Kannattaisi varmaan kysyä itseltä, että jos minulle äidille sattuisi jotain ja kuolisin..kenet haluaisit kasvattamaan lapsesi, kun sinua ei ole, oman äitisi, siskosi tai lasten isän?? Jos isä siis o.k. Sopisiko isä silloin kasvattajaksi?
Lopuksi: Olen tavannut monenlaisia lapsia (niin varmaan meistä kaikki;)
Lapsia, jotka asuvat äidin kanssa, koskaan isäänsä tapaamatta. (murrosiässä iski kriisi, kuka minä olen? miksi isä ei halunnut olla minun kanssa?)
Lapsia, jotka tapaavat harvakseltaan isäänsä, ei edes joka toinen vkl, (en isä voi viedä tätä kotia, kun äiti suuttuu, leikin sillä aina sinun luona: isi, minulla on sinua ikävä äidillä, milloin me nähdään taas?) Isä ei tiedä..riippuu äidistä...
Lapsia, joilla säännöllinen tapaaminen: Murrosiässä ei isän luo kiinnosta mennä, ei ainakaan yökylään, kävistään pikaisesti hakemassa rahaa ja sitten kavereita tapaamaan..(ei se äiti tiedä missä oon, kun eihän se ole jutellut isän kanssa eron jälkeen)
Säännölliset tapaamiset isän kanssa: olen varmaan sitten se juureton, kun "kiertelen ympäri maailmaa" ja taas olen niskaa myöten ongelmissa, soittaisko isän vai äidin apuun, vai ehkä tässä tilanteessa vois auttaa se äitipuoli tai isäpuoli, ei soitankin isälle ja isäpuolelle..ne saavat hoitaa minut pois täältä..
Etkö ole koskaan tavannut tasapainoista lasta, joka asuu toisen vanhemman kanssa ja tapaa etävanhempaa silloin kun etävanhempi on töistä kotona, ts. on vähemmän aikaa etävanhemman luona kuin lähivanhemman?
Oletko koskaan myöskään tavannut eronnutta paria, joilla lapsi yheishuollossa, asuu äidin kanssa, tapaa isäänsä säännöllisesti mutta ei vuoroviikoin ja vanhemmat keskukstelevat lapsen asioista ja huolehtivat silti yhdessä lapsen hyvinvoinnista?
Meinaatko, että jos vuoroviikkohuoltajuutta ei ole, vanhemmat eivät myöskään tule toimeen keskenään?
Melko suppea näkemys, täytyy sanoa.
Ei, äiti ei todellakaan ole isää korkeammalla, eikä ole tärkeämpi kuin isä eikä lapsi myöskään rakasta enemmän toista vanhempaa. (Nämä tosin riippuu vanhemmista)
Jos minä kuukahtaisin, ilman muuta isä kasvattaisi lastansa, mutta se vaatisi myös todella paljon isältä erikoisjärjestelyjä elämässään, mitä hän varmasti tekisikin.
Lopuksi: Olen tavannut lapsen, jota riepoteltiin vanhempien mielihalujen mukaan joka toinen viikko paikasta toiseen kenenkään kuulematta lapsen mielipidettä, kysymättä hänelle tärkeistä menoista ja hänen tahdon vastaisesti. Tätä lasta ei enää ole.
Aikuiset ihmiset voivat käyttää järkeään. Jotkut lapset haluavat asuva vuoroviikoin eri vanhemman luona, hieman aremmat eivät tälläistä kestä. Aina ei pitäisi tehdä jotakin vain sen takia koska se on nyt muotia. Pitää osata myös kuunnella lasta, vaikka hän ei ääneen mitään sanoisikaan.
"Kannattaisi varmaan kysyä itseltä, että jos minulle äidille sattuisi jotain ja kuolisin..kenet haluaisit kasvattamaan lapsesi, kun sinua ei ole, oman äitisi, siskosi tai lasten isän?? Jos isä siis o.k. Sopisiko isä silloin kasvattajaksi?"
Ei, koska hän ei ole koskaan ollut lapsen elämässä ja on täysin vieras ihminen.
Tuli mieleen että ketä ihminen huutaa kuolemanpelossaan? Niin, äitiähän se huutaa, niin nainen kuin mieskin.
Jos lapsi on joka-toinen-vkl etällä niin kyse on silloinkin vuoroasumisesta - lapsi asuu vuorotellen isän ja äidin luona. Eikö vain? Miksi tällainen ei ole vahingoillista lapselle? Missä vaiheessa etävanhemman läsnäolo lapsen elämässä muuttuu vahingoilliseksi?
..kysymystä "
"Oletko koskaan myöskään tavannut eronnutta paria, joilla lapsi yheishuollossa, asuu äidin kanssa, tapaa isäänsä säännöllisesti mutta ei vuoroviikoin ja vanhemmat keskukstelevat lapsen asioista ja huolehtivat silti yhdessä lapsen hyvinvoinnista?"
Ja rehellisesti sanottune en ole..kaikki nämä tapaukset joissa lapsi tapaa etäisää ja asuu äidin kanssa (osa ystäviä) ovat lapsia, joiden äiti ja isä eivät tule toimeen keskenään ja äiti on näissä tapauksissa ns. vahvempi eli tavallaan määräsi säännöt miten tapaamiset menee, surullista mutta totta.
Silloin kun me otettiin tämä kaksi kotia systeemi en tiennyt siitä mitään enkä ollut tavannutkaan sellaisia perheitä, en kuullut sen muodikkuudesta, se vain oli meille itsestäänselvyys ihan lasten takia. Olisin voinut muuttaa mihin vain, mutta lasten takia jäin samalle paikkakunnalle kuin isäkin. Asuntoa ei meinannut vain millään saada ja muitten nurkissa meni aika paljon aikaa, mutta odottaminen kannatti.
Olen pahoillani sen lapsen takia, jota ei enään ole riepottelun johdosta. Ymmärrän kyllä, että kaikille ei ko. asuminen sovi, vanhempien olisi ehkä siinä tapauksessa pitänyt lapsen antaa olla ja muutella itse kahden kodin väliä. Olen nimittäin edelleen sitä mieltä, että lapsen oikeus on yhtä paljon olla molempien vanhempien kanssa.
Se on myös vuoroasumista, mutta tällöin lapsella on se yksi pysyvä koti, mitä meillä kaikilla vanhemmillakin on.
Sinä haluat kääntää asioita väärin päin.
Näytä minulle edes pieni pätkä teksitä, missä olen väittänyt että etävanhemman läsnäolo lapsen elämässä olisi vahingollista.
Sinä et tunnu tajuavan sitä tosiasiaa, että kaikille lapsille ei vuoroasuminen sovi, vaan pidät sitä itsestäänselvyytenä että tämä on kaikille paras vaihtoehto, vissiin ainoa mahdollinen jos ei etävanhemmalta ole kielletty lasta kokonaan?
Siinä ei välttämättä ole ollenkaan kyse siitä onko molemmat vanhemmat kunnollisia vai ei jos lapsi tällaisesta kärsii.
Mutta jokainen tekee niitä valintojaan, toivottavasti tosiaan sitä lapsen parasta ajatellen ja jokaisen pitää myös vastata valinnoistaan loppuelämän.
Jos jääräpäisesti ajaa sitä omaa mielipidettään, eikä kuuntele ketään toista perheenjäsentään, on hakoteillä.
Sinä olet sen verran paljon varmasti kirjoituksiani lukenut että tiedät että ehdottomasti en kannata sitä, että toinen vanhempi sysätään syrjään, mutta lapsen parasta pitää kuitenkin ajatella. Se ei välttämättä ole vuoroviikkoasuminen.
Jos se teille tai aloittajalle on paras vaihtoehto niin hyvä, mutta onko se kaikille l_a_p_s_i_l_l_e sitä: Ei
Ja aloittajalle en jaksa alkaa vastaamaan erikseen, niin vastaan tähän. Me ollaan eromme jälkeen keskusteltu kaikista lapsen asioista lapsen isän kanssa, vaikka vuoroviikkohuoltajuutta ei olekaan ja ollaan hyvissä väleissä. Paremmissa kuin yhdessä ollessa.
Molemmat olemme sitä mieltä, että vuoroviikkohuoltajuutta ei haluta eikä ole vaihtoehtonakaan.
Sitä ei vielä voi tietää, kuinka poika reagoi murrosiässä tämän meidän järjestelyn takia, mutta me olemme valinneet näin ja myös eletään sen kanssa loppuelämä, ehkä myös kärsien seuraukset..kuka tietää
Piti sittenkin vielä vastata tähän.
"Olen nimittäin edelleen sitä mieltä, että lapsen oikeus on yhtä paljon olla molempien vanhempien kanssa"
Täyttä totta. Se on lapsen oikeus, ei velvollisuus.
Tietysti lähivanhemman näkökulmasta näyttää siltä että lapsella on yksi pysyvä koti (ja lähin kruunu sen kirkastuu) mutta jos vaikka miettii asiaa lapsen näkökulmasta tilanne vähän eri. Onko lapselle hyväksi ettei hänellä ole koti etävanhemman luona? Että hän joutuu kyläilemään oman vanhempansa luona, hän ei saa kuulua etävanhemman perheeseen? Koti on paljon muutakin kuin asunto - turvalliset rutiinit, paikka missä olla ja tavaroille, säännöt ja perheenjäsenet.
Miksi koet sen uhkana että lapsi saisi olla kotona myös etävanhemman luona?
Miltä sinusta tuntuisi että oma lapsesi tulisi kylään? Entä miltä lapseltasi tuntuisi jos kertoisit hänelle ettei hänellä ole kotia luonasi vaan hän saa vain kyläillä luonasi?
Minä en jaksa käsittää mielipiteitäsi.
Ok, kirjoitan että meille ei käy eikä haluta kummatkaan vuoroviikkosysteemiä, sinun mielipiteesi tästä: haluan kirkkaimman kruunun, koen uhaksi sen jos lapsi asuisi isänsä luona, lapsi on vain satunnainen vieras isänsä luona?
Jos meillä molemmat vanhemmat haluamme tällaisen järjestelyn, miksi vain minä lähivanhempana syyllistyn mainitsemiisi asioihin?
Siksikö kun sinä inhoat kaikkia lähivanhempia?
Mitä se isä mahtaakaan haluta tällä, kun ei myöskään halua vuoroviikkohuoltajuutta? Mitä hän pelkää mielestäsi?
Ei lapsi ole vain vierailija isällään, hänellä on siellä kodinomainen paikka minne mennä, pysyvä koti on sitten täällä.
Jos olisi mahdollista ja sekä isä, että poika haluaisivat että poika asuisi isällään, antaisin siihen mahdollisuuden.
Silloinkaan lapsi ei olisi vierailulla täällä, vaan hänellä olisi myös täällä kodinomainen paikka missä olla ja pysyvä koti olisi isän luona.
Selitätkö sinä alaikäiselle lapselle asioita kuten viimmeisessä lauseessasi esitit?
Vielä sen haluaisin tietää, miksi sinua ottaa niin suunnattomasti päähän se, etteivät kaikki halua lapselleen vuoroviikkohuoltajuutta?
Miksi kaikkien olisi ihan pakko tehdä kuten sinä haluat ja niin kuin sinä näet oikeaksi?
En sinänsä ota kantaa onko se juuri vuoroviikko vai joku muu vuoroasumisratkaisu - olennaista on se että ymmärretään että lapsella on kaksi kotia ja hän saa elää osana kummankin perhettä. Lapsi ei tosiaan vieraile tai tapaa - vaan hän asuu/elää kummankin kanssa. Joka-toinen-vkl ei sovellu jos kyse pienemmistä lapsista - tulee liian pitkä jakso olla erossa toisesta vanhemmasta - mutta joku muu välimuoto voi olla ihan hyvä. Se on sitten ihan makuasia onko vuoroviikko, vuoroviikonloppu arkitapaamiset - pääasia on ettei laiteta lapsi kyläilemään jonnekin.
Se osoittaa mielestäni aikamoista halveksuntaa toitsa vanhempaa kohtaan jos pitää erityisesti korostaa että lapsen pysyvä koti on minulla, lapsi asuu minun luonani ja ainoastaan tapailee toista jne.
aika monella on juuri vuoroviikonloput arkitapaamiset, ainakin näin mitä itse tiedän.
No meillä menee vähän kuin vain, riippuu niin monesta seikasta. Samalla tavalla poika näkisi isäänsä, vaikka ei oltaisi erottukaan.
Se mitä minä yritin tällä jankkamisella on se, että kaikki eivät voi millään toimia samalla tavalla eikä se mikä yhdelle lapselle sopii, sovikaan toiselle.
Kuten ei myöskään vanhemmille.
Ja tosiaan, toivottavaa olisi että vanhemmat ajattelisivat lapsiaan ensisijaisesti, eivät itsekkäästi ajaisi vain sitä omaa etuaan, oli se mitä hyvänsä.
Tämä täältä tällä erää, hyviä viikonloppuja vaan kaikille tasapuolisesti.
Siis tosi mielenkiintosii ajatuksii ihmisillä. Mä olen ihan varma että vuoroviikko sopii joillekkii, mut valitettavan harvoilla vanhemmilla on oikeesti niin hyvät välit että siihen pystyy. Vuoroviikko systeemi vaatii jatkuvaa yhteydenpitoa että tietää missä mennään. Ei lapset muista/viitsi /osaa kertoa ihan kaikkea. Ja entäs jos esim. isällä on uusipuoliso jonka kanssa ei lapsi haluaisi olla ja silti se pakotetaan leikkimään kotia myös isän luona. Se on ikävää katsottavaa kun joka toinen viikko sunnuntai-iltana lapsi on masentunut tietäessään että on pitkä viikko isän luona edessä. Varsinkin kun isä tekee töitä aamusta iltaan ja olettaa että uusi äitipuoli huolehtii lapsista. Ja entäs jos tämä isä on "ajatellut vain lapsen parasta" hah! todellisuus taitaa olla vain se että katkerana ihmisenä ei vaan halua maksaa exälleen elareita. Lapsela voi olla kaksi kotia, mutta se vaatii todella paljon vanhemmilta että he pystyvät järjestämään sen niin että kaikilla ja erityisesti lapsilla on hyvä olla.
Ei se vuoroviikkosysteemi poista elatusvelvollisuutta. Esim. meillä isä maksaa puolet elareista, kun hän on se parempituloinen ja minä tienaan tod.vähän. Riidan välttämiseksi on erillinen tili johon ne elarit menee, sinne iskä sitten elarin maksaa ja äiti laittaa myös kuukausittain sinne rahaa. Sieltä sitten harrastusvälineet, vakuutukset, silmälasit, sairaalat, pyörät jne. maksetaan. Ruoka on ainut jonka molemmat huolehtii omasta talousrahastosta. Helppoa, ihan totta, eikä tule riitaa että ex elättäisi myös entistä "muijaa";)Rahat menee varmasti lapsiin.
mitenkäs sen lapsen pitäisi suhtautua siihen äidin uuteen mieheen ?? mieti vähän mitä kirjoittelet.
sama se kenen uusi puoliso on kyseessä. jos ei haluaisi mennä sellaisen kanssa leikkimään kotia niin siinä on se jippo. Usein kyllä äidin uusipuoliso ei leiki äidin töissä ollessa kotia, mutta isän uusi puoliso taas helposti leikkii jos sattuu olemaan pieniä lapsia. Että sillä tavalla vähän eri asiat nekin.
Kyse taisi kuitenkin olla vuoroviikkosysteemistä, joka ei sovi kaikille. Ihan oikeassa kirjoittaja siinä on eikä siihen minusta kannata lähteä mitään nokkaansa koputtelemaan. Jos haluat ratkaista asiat omien lastesi kohdalla toisin tee se
taas ketjussa tätä "lapsen parasta" jauhetaan. entäpä jos se äiti, joka ei enää jaksa syttyä vuoroviikolle, onkin jo vuosikausia yrittänyt ajaa sitä lapsien parasta? yrittänyt houkutella isää osallistumaan lasten elämään ja kasvatukseen, joustanut omista uratavoitteistaan, luopunut omista kodin ulkopuolisista harrastuksistaan "lasten parhaaksi", eli pitääkseen perheen ehjänä ja toiminnassa. eronneista äideistä hyvinkin moni on toiminut näin, vuosiakin. isälle on kuitenkin ollut tärkeysjärjestyksessä korkeammalla oman työpaikan vaateet ja velvoitteet tai harrastukset.
miksi ihmeessä pitää leimata äidit itsekkäiksi tai etteivät ajattele lasten parasta jos ei vuoroviikot enää innosta eron tullessa? ne isät jotka ymmärtävät arvonsa lapsilleen ja perheelleen ovat yleensä hyvin mukana arjen elämässä sen kaikkine osa-alueineen. ja tälläiset perheet eivät ole niitä, joissa ensimmäisenä ero tulee edes harkintaan.
lapsen parhaaseen vetoaminen on pelottavan ympäripyöreä ja monesti syyllistävä ilmaus. jokainen lapsi ja perhe tai eron jälkeinen tilanne on ainutlaatuinen, ei ole olemassa yhtä ideaalimallia joka sopii joka lapselle parhaana vaihtoehtona. jos ihan parasta "lapsen parasta" halutaan ajaa, niin silloin olisi syytä keskittää voimavaroja ydinperheiden jaksamiseen ja koossa pitämiseen! ja vasta toiseksi parhaana vaihtoehtona miettiä eron jälkeistä elämää. parasta olisi ettei eroja tulisi, ja lapset saisivat kasvaa molempien vanhempien kanssa saman katon alla.
Meillä on ollut alusta saakka vuoroviikkosysteemi mikä on toiminut meillä tosi hyvin. Meidän lapset eivät kestäisi jos joutuisivat nähdä isäänsä vain jokatoinen viikonloppu. Isä on ollut aina niin paljon lasten kanssa että olisi kamalaa niin lapsille kuin isällekin, että erotessa minä äitinä omisin lapset itselleni. Se jos mikä olisi itsekästä.
Meillä tämä toimii tosi hyvin ja aiomme jatkaa näin niin pitkään kun mahdollista.
Vuoroviikkoasuminen vaatii vanhemmilta todella hyvää yhteistyökykyä ja avointa kommunikointia. Jos tähän pystytään ongelmitta, niin miksi vanhemmat eivät ole valmiita itse maksamaan siitä sen vaatiman hinnan? Tekemään uhrauksia?Miksi lapsen pitäisi juosta kotien välissä jos hän on kaikesta tärkein ja hänen etua ajatellaan?
Jos ajatellaan vain lapsen parasta, niin vuoroviikoittain kotien välillä juoksee isä ja äiti. Lapsella kotii pysyy samana.
Sanopa se :)
Jos vanhemmat vuorottelevat niin lapsella on silti kaksi kotia - vaikka sijaitsevat samassa asunnossa. Toki tavararumba vähenee mutta se onkin erovanhemmuuden/vuoroasumisen pienempiä ongelmia. Aikuiset tekevät kodin ja sen takia aikuisten vuorottelu on vaikeampi. Lapset kokevat silloin helposti turvattomuutta jos vanhemmat vaan vierailevat heidän luonaan - ja heille jää helposti vastuu kodista.
Jos lapsi siirtyy kodista toiseen neljä kertaa kuukaudessa niin onko kyse juoksemisesta?
Onko se tosiaan lapsen etu ettei hän saa elää vanhempiensa kanssa?
Yksi koti ja kaksi vuorottelevaa vanhempaa. Miten niin tuo yksi asunto voisi olla kaksi kotia kun katsoo asiaa lapsen näkökulmasta? Kaikki pysyy muuttumattomana, oli siellä sitten isi tai äiti keittiössä huitomassa. Jos vanhemmat ovat yhdessä asuneet tässä asunnossa ennen eroa, niin sehän on jo yhdessä kodiksi rakennettu, ja lapselle myös ainoa asia jonka hän kodiksi mieltää. Eihän lapsi koe turvattomuutta silloinkaan kun mummo tulee lapsen kotiin häntä hoitamaan viikonlopuksi, niin miksi näin kävisi kun kyseessä on oma isi tai äiti?
Miksi lapsi kokisi turvattomuutta enemmän silloin kun omat vanhemmat vuorottelevat verrattuna siihen, että hän joutuisi itse vaihtamaan asuntoa ja olemaan vieraana molemmissa kodeissa?
Ei kukaan aikuinen vanhempi koskaan jätä vastuuta kodista lapsilleen, oli tilanne mikä tahansa!
En ole missään kirjoittanut että se ei olisi lapsen etu että hän saa elää molempien vanhempien kanssa. Olen ehdottanut asumismallia joka omasta mielestäni huomattavasti paremmin ajaa tuota lapsen etua, eikä vanhempien itsekeskeisiä haluja.
Kyullä, minä kokisin sen raskaaksi vaihtaa asuntoa neljä kertaa kuukaudessa, mutta olisin siihen valmis jotta lapseni siltä säästyisi. Se että lapset soputuvat helpommin uusiin asioihin kun me vanhemmat pierut,ei silti tarkoita sitä, että se olisi heille aina niin hyvä juttu.
Koti on paljon muutakin kuin fyysiset seinät ja tavarat. Säännöt, tunnelma, ihmissuhteet, kotiintuloajat jne. Jos vanhemmat vuorottelevat niin lapset asuvat vuoroviikoin isän kodissa, vuoroviikoin äidin kodissa.
Kotia "rakennetaan" koko ajan, sisustetaan, huolehditaan hankinnoista, korjataan, siivotaan. Jos kerran vanhemmat eivät osaa elää yhdessä niin miten sitten onnistuisivat edelleen jatkaa yhteisen kodin ylläpitoa. Entä sitten uudet puolisot - asuvatko hekin sitten vuoroviikoin. Ja kuka haluaisi jakaa sänkynsä ex-miehensä/vaimonsa ja hänen kumppaninsa kanssa? Tässä järjestelyssähän aikuisilla ei olisi omaa kotia ollenkaan (jos jakavat sen kakkoskämpän) tai saisivat olla kotona vain joka-toinen-viikko.
Lapselle on tärkeää että vanhemmat toipuvat erosta - ja tuollainen järjestely hidastaisi vanhempien toipumista. Voi toki olla hyvä järjestely lyhyeksi aikaa kunnes aikuiset saavat asuntoasiat järjestettyä.
joutuu vaihtamaan kotia joka toinen viikko, hänellä ei ole kotia ollenkaan. jos lapsi vaihtaa, hänellä on kaksi kotia??? Pikkusen ristiriitaista
Aikuiset joutuvat jakamaan kotinsa exänsä kanssa - tuskin sellainen tuntuu kodilta. Lapset eivät joudu jakamaan kotinsa ex-puolisonsa kanssa. Aikuiset tekevät sen kodin lapsille ja jos asunto on jaettu ei ole ketään tekemässä sitä kotia.
Vuoroasumisen haasteet eivät helpotu vaikka vanhemmat muuttavat - ja siinä tuodaan rutkasti lisäongelmia. Miten kustannukset jaetaan, kuka vastaa kodin ylläpidosta, onko vanhemmilla varaa omaan kotiin jne?
Kyllä, koti on paljon muutakin kuin kaikki fyysinen ja materiaalinen.Kysehän onkin juuri siitä, että vanhempien tulee todellakin pystymään luomaan se tunnelma, että koti on koti myös henkisellä tasolla, oli siell'ä sitten isi tai äiti. Yhteisiä kasvatusmenetelmiä ja yhteistyötä ylipäätänsä vaaditaan hurjan paljon enemmän.
Kun puhutaan lapsista ihan yleiselläkin tasolla tulee huomioida aina se tosiasia että lapset ovat koko lapsuutensa ajan erittäin itsekeskeisiä olentoja, ja se heille suotakoot. Meillä aikuisilla tosin pitäisi jo olla kehittynyt sellainen kyky, että pystymme objektiivisesti tarkastelemaan asiaa juuri tämän pienen itsekeskeisen olennon näkökulmasta. Jos tutkit omaa tekstiäsi uudestaan, esität hurjan paljon argumentteja tuollaista järjestelyä vastaan mutta kaikki ne koskevat vain aikuisten välisiä suhteita, ja miten voisikaan sulattaa sen, että joutuu jakamaan sängyn ex-puolisonsa kautta. Niin, aikuisten itsekeskeisiä molotuksia, jotka eivät liity lapseen miltään osin...
Eron jälkeen ei kukaan pysty vielä järkevästi miettimään mitään huoltajuutta ja asumista koskevia juttuja, ja se onkin ihan suolesta, että niissä asioissa kiirehditään, koska se viranomaistahdolta vaaditaan. Vuoden kuluttua erosta kykenee jo miettimään järjellä asioita ja keskustelemaan asioista ex-puolisonsa kautta niin, että saadaan aikaan sopimus joka ajaa juuri lapsen etua.
Jos olisit lähivanhempi ja etä tapaisi lastaan joka toinen viikonloppu, olisit epäilemättä valmis jättämään asuntosi hänen (ja mahdollisen uuden puolison) haltuun täksi ajaksi? Tottakai, koska pidät tätä lapsen parhaana.
Samalla muuten varmaan palkkaat kotiisi lastenhoitajan (jos käyt töissä) ja kotiopettajan kun tulee kouluikä. Tietysti, ettei lapsen tarvitse juosta kodin ulkopuolelle.
Jos kerran pystyy jatkaa yhteiselämää jakamalla kodin jne niin miksi ylipäänsä erota?
Tuosta miksi on niin kiire saada sopimuksia aikaiseksi on tietysti myös se seikka ettei lapsia voi jättää heitteille vuodeksi että aikuiset saavat ero käsiteltyä. Väliaikaiset sopimukset voisivat tietysti olla paikallaan.
ristiriitaista.
Nämä vuoroviikottelun asianajajat ovat pääsääntöisesti ihan omalla asiallaan paskat lapsesta välittäen.
Ihanata, että joku ajattelee noin :)
... miten asiallista ja perusteltua tekstiä!
Ihan hykerryttää :)
»Eron jälkeen ei kukaan pysty vielä järkevästi miettimään mitään huoltajuutta ja asumista koskevia juttuja, ja se onkin ihan suolesta, että niissä asioissa kiirehditään, koska se viranomaistahdolta vaaditaan. Vuoden kuluttua erosta kykenee jo miettimään järjellä asioita ja keskustelemaan asioista ex-puolisonsa kautta niin, että saadaan aikaan sopimus joka ajaa juuri lapsen etua.»
Miten tapaamiset siihen asti järjestetään että vuosi on kulunut?
Joskushan parisuhde päättyy eroon sen takia että jompikumpi kävelee edelleen lapsen kengissä ja on harvinaisen epäkypsä, ja toinen aikuistuu nopeaa tahtia. Joskus on pakko erota, ja samalla sysätä se kypsymätön raakile takaisin elämänkoulua käymään. Samalla tämä "aikuisempi" kykenee hyvinkin tarkkaan tutkimaan itseään ja omaa rooliaan huonosti menneessä suhteessa.
Ja kas kummaa, siinä voipi käydä niin, että se toinen kasvaa aikuiseksi kun joutuu kantamaan vastuun omasta elämästään. Ja näin hassusti siinä voi käydä että eron myötä onkin kaksi harvinaisen kypsää yksilöä, jotka pystyvät jättämään kaunat ja menneet historiaan ja elämään vain tätä päivää, ja samalla miettimään lapsen etua ennen kaikkea.
Jos ei pysty jatkamaan sitä, mitä sinä kutsut yhteiseloksi eron jälkeen ja minä taas kypsäksi suhteeksi exien välillä, ei kannata todellakaan ryhtyä mihinkään vuoroviikkosysteemeihin, sillä silloin on kyse vanhemmista, jotka ajavat omaa etuaan lapsen edut unohtaen. Kyllä siihen tarvitaan erittäin aikuisia ja kypsiä yksilöitä, jotka pystyvät käsittelemään ja unohtamaan menneet, olemaan murehtimatta tulevia, ja keskittymään juuri tähän päivään ja siihen tärkeimpään, ja oman elämänsä keskikohtaan; Omiin lapsiinsa, jotta tuollainen vuoroviikko toimisi.
En kyllä ole teksteissäni antanut sellaista kuvaa että aion kasvattaa lapseni neljän seinän sisällä, ja vastustavani kodin ulkopuolella tapahtuvaa aktiviteettiä. Jos olet sitä mieltä että kodin vaihto on samanarvoinen asia kuin koulussa käynti se on sinun todellisuudessasi vertailukelpoinen asia. Ei minun todellisuudessani.
Eromme aikana ex-mieheni kävi todellakin tapaamassa tytärtään meidän kodissamme ja minä olin muualla. Meillä ei tosin paljon noita yökyläilyjä ollut. Uusia siippoja ei kummallakaan ollut eron aikaan. Jos olisi ollut, se ei olisi tuottanut minulle ongelmia sillä tunnenhan exäni ja tiedän, että hän rakastuu vain helmiin;-)
Ainahan se on hyvä jos vanhempien välinen kommunikointi sujuu ja asioista voi sopia. Mutta miksi tämä olisi juuri vuoroviikkojärjestelyssä tärkeämpi? Yhtä lailla jos lapsi asuu joka-toinen-vkl tai jonkun muun rytmin mukaan tarvitaan sitä tiedonkulkua.
Sinänsä kasvatussäännöistä ei nyt tarvitse olla yksimielisyyttä paitsi jossain isommissa linjoissa. Jokainen toimii omassa kodissa kuten parhaaksi näkee. Sähköpostilla tieto kulkee, tunnen vuoroviikkovanhempia jotka eivät tapaa toisiaan kuukausiin ja hyvin sujuu.
Jotenkin se sopimus on laadittava. Itse tein lapsen isän kanssa sopimuksen jossa selkokielellä luki että sopimusta muutetaan heti, kuin isän elämä on jälleen raiteillaan. Teimme sen siis kahdenkesken, ilman lastenvalvojaa tai tuomioistuinta. Alkuperäistä sopimusta noudatettiin eron aikaan ja tapaamisten määrää lisättiin sitä mukaa kuin myrsky oli laantumaan päin ja isä rupesi hallitsemaan elämäänsä.
Pakko se paperi on laatia, mutta on itse asennoiduttava siihen niin, että se ajan myötä pakostakin muuttuu, mikäli vanhemmat vain kypsyvät ja pääsevät samalle aaltopituudelle. Valitettavasti henkilökohtaiset kaunat ja katkeruus yleensä tekevät sen, että lapsen etu niin harvoissa tapauksissa toteutuu, kun vanhemmat ajavat vain omaa etuaan ja pitävät kiinni sopimuksista, jotka ovat vuosia sitten, suuren avioerokriisin aikaan allekirjoitettu.
Kyllä se vanhempien kommunikointi ja keskustelu on aivan yhtä tärkeää oli se huolto- ja tapaamismuoto mikä tahansa. Kauheaa ajatella että se niin harvoilla avio- tai avoeropareilla toimii. Ajan kanssa se tosin voi parantua huomattavasti.
Mutta tuskin tuollaisilla päiväkyläilyillä päästään samanlaiseen vanhemmuuteen kuin vanhemman kanssa yhdessä arkea viettäen: asumalla yhdessä.
Me teimme heti suullisen sopimuksen mahdollisimman laajoista tapaamisista. Alussa se tarkoitti sitä että äiti käy katsomassa lastaan työpäiväni ajan (äitiyslomalla/hoitovapaalla kun oli), oman asunnon saadessaan (ja toiselle paikkakunnalle muuttaessaan) lapsi oli minulla aina kun minulla oli vapaata ja kun sain työpaikan joka mahdollisti vuoroviikkoihin niin niihin siirryttiin.
Mitään paperia ei ole vieläkään tehty vaikka erosta on yli kaksi vuotta.
Mutta jos ajat takaa sitä että ensin tehtäisiin kokeiluluontoinen tapaamissopimus jota tarkistettaisiin vaikkapa vuoden kuluttua, niin se olisi mielestäni oikein hyvä idea. Vuodessa kun kuitenkin selviää monia aivan käytännönkin asioita. Seuraava taas vuoden kuluttua, jos edelliseen ollaan tyytyväisiä niin se pitäisi muutaman vuoden. Jos on tarvetta muuttaa niin tarkistettaisiin sopimusta hieman aikaisemmin.
Ja onhan se tietty eri asia kun tehdään tapaamissopimus vaikka alle vuoden ikäisestä verrattuna siihen kun lapsi on jo teini. Monet asiat ovat eri tavalla, sekä lapsella että mahdollisesti myös vanhemmilla.
»Kyllä siihen tarvitaan erittäin aikuisia ja kypsiä yksilöitä, jotka pystyvät käsittelemään ja unohtamaan menneet, olemaan murehtimatta tulevia, ja keskittymään juuri tähän päivään ja siihen tärkeimpään, ja oman elämänsä keskikohtaan; Omiin lapsiinsa, jotta tuollainen vuoroviikko toimisi.»
Harvoin minua on kehuttu "erittäin aikuiseksi ja kypsäksi" :)
No mutta aikuisena sinulla on kaikki mahti maailmassa itse valita, miten asioihin suhtaudut, ja miltä ne tuntuvat. Lapset eivät samalla tavalla pysty vielä epäkypsyyttään vaikuttamaan omiin ajatuksiinsa.
Ajattele ensin jotain todella surkeaa päivää elämässäsi kun satoi kaatamalla, astuit koirankakkaan uusilla kengilläsi ja samana päivänä lemmikkikoirasi kuoli syliisi. Miltä sinusta tuntuu? Olet surullinen, kuin muistelet tuota päivää.
Mietippä sitten jotain ihanaa päivää, kun kävelit rannalla, aurinko paistoi, sait tietää että sinulle tulee suuri palkankorotus ja löysit vieläpä harvinaisen kauniin simpukankuoren rannalta. Sinulla on hyvä olla, kun muistelet tuota päivää.
Eli yritän sanoa sinulle, että juuri sinä itse pystyt vaikuttamaan omilla ajatuksillasi omaan oloosi ja siihen mitä tunnet.
Eli sinä pystyt vaikuttamaan siihen, mikä tuntuu kodilta juuri sinun elämässäsi, kunhan saat käsiteltyä katkeruuden exääsi kohtaan ensin.
Kaikki ne lisäongelmat jotka sinun mielestäsi ilmaantuu vanhempien vuorottelun myötä, ovat sokeasti katsottuna vain vanhempien näkökulmasta. Luuletko että lapsi hetkenkään miettii, kuka vanhemmista maksaa ja mitä, ja miltä mahtaneekaan tuntua, kun joutuu jakamaan kotinsa exänsä kanssa.
Ei, hän ei sekunnin murto-osaa tuolle ajatukselle anna. Ja hyvä niin.
Jos molemmat vanhemmat pystyvät suhtautumaan avoimesti siihen, että heillä on kaksi kotia, maksavat näistä kodeista puolet, ja hoitavat sitä asuntoa, jossa juuri sillä hetkellä budjaavat niinkuin omaansa, mitään ongelmaahan ei ole!
Ei, ne aikuisten vuoroasumisen haasteet eivät helpotu aikuisten näkökulmasta katsoen. Lapsen itsekeskeisen maailman näkökulmasta vanhempien ramppaaminen asuntojen välillä lienee kuitenkin lapselle huomattavasti helpompi vaihtoehto.
Varsinaista utopiaa se ikävä kyllä on, että vanhemmat epäitsekkäinä, kypsinä ja vastuuntuntoisina pystyisivät tuollaiseen vuoroasumiseen.Siitä huolimatta moni olettaa lapsen siihen pystyvän, vain koska tämä siihen sopeutuu.
Onneksi tästäkin keskustelusta löytyy esimerkkejä myös siitä, että lasten vuoroviikkoasuminen joillakin todellakin toimii. Huolestuttaa tosin se, että mitään pitkäaikaisia seurantatutkimuksia ei löydy aiheesta, ja siitä, miten se loppupeleissä vaikuttaa lapsiin sitten aikuisena.
Täytyy vain tässäkin asiassa luottaa siihen, että fiksut, kypsät ja vastuuntuntoiset vanhemmat pystyvät tekemään ihmeitä, ja saattamaan pienet taimensa aikuisuuden satamaan tasapainoisina,vapaina ja hyvän itsetunnon omaavina aikuisina.
Ruotsissa on seuratta näitä vuoroasujalapsia 1970-luvulta lähtien - nykyään ovat jo siis aikuisia. Ja siinä käynyt ilmi että vuoroasujalapset voivat paremmin kuin esim yh-perheessä elävien lapset.
Mistäs tällainen tutkimus löytyy? Olisi todella mielenkiintoista lukea se. Skeptisyyttä kehiin!Viikko-viikkosysteemihän on kuitenkin sen verran uusi ajatus että otanta lienee ollut aika suppea,jos sitä jo seitsemänkymmentäluvulla on alettu tutkia,eikä ihan kaikkea ole varmaankaan huomioitu.Kolmekymppinen ihminen on edelleen aika nuori, joten tutkimuksen perusteella ei vielä voida vetää esim. sellaisia johtopäätöksiä, että miten tuo kaikki vaikuttaa esim.terveyteen, elinikään, mielenterveyshäiriöihin sun muihin, jotka voivat puhjeta huomattavasti myöhemmin elämässä.Noin nuori tutkimus ei myöskään pysty antamaan tietoa miten nämä lapset ovat pärjänneet elämässään, sillä kukaanhan ei ole vielä kuollut.
Yksinhuoltajien lapsiahan ollaan tutkittu huomattavsti kauemmin, ja sen takia aiheesta löytyykin täysin toisiaan kumoavia tutkimustuloksia.
Eli suhteellisen nuori tutkimus kuitenkin, mutta avoin olen ajatukselle, että sieltäkin voisi jotain tärkeää tietoa löytyä. Eli linkkiä kehiin...
http://www.mareld.se/oberg.htm
http://www.socialstyrelsen.se/Publicerat/2004/8559/2004-110-14.htm
Yksinhuoltajuutta on tosiaan tutkittu ja siinä on käynyt ilmi että pahoinvointia esiintyy. Erityisesti jos etävanhempi on kadonnut kuviosta, vanhempien välit ovat riitaiset ja sitten taloudelliset ongelmat.
pahoinvointia esiintyy kun perheessä on kasautunut sosiaalisia ongelmia. Eroperheissä se on yleistä, sillä perheen ongelmat ovat alkaneet jo aikoja sitten. Syy ei siis ole ero vaan sosiaaliset ongelmat. Kun luetaan tutkimuksia ja tehdään johtopäätöksiä on oltava todella tarkka ettei erehdy mielensä mukaiseen ja itse palvelevaan päätelmään, kuten lehdet usein tekevät. Syys-seuraussuhteet voivat kertoa ihan muuta. Itselle tärkeäasia, tässä ero, onkin vain yksi asia muiden joukossa.
toinen linkki luettuna läpi, ei löydy pelkkää positiivisia kokemuksia tai ajatuksia.
Vieläkin palaan jääräpäisesti eiliseen mielipiteeseeni, että vuoroviikkoasuminen ei sovi kuin osalle lapsista, ei kaikille.
"Tidigare undersökningar visar att växelvis boende kan vara en bra boendeform. En viktig förutsättning är dock att föräldrarna kan samarbeta och på ett lyhört sätt kan se till barnets behov"
"De ungdomar som har erfarenhet av växelvis boende betonar att de fått chans till nära och bra kontakt med båda föräldrarna. Samtidigt har det ibland varit stressande att inte ha en egen fast punkt. En del av dem hade önskat att deras boende skulle ha förändrats periodvis, men de var rädda för att ta upp detta med sina föräldrar, eftersom de inte ville såra någon."
"För den föräldragrupp där tingsrätten fattat beslut om växelvis boende var attityden inte lika positiv. Hälften av de intervjuade betonade att de inte kunnat samarbeta tidigare och inte lyckades med detta nu heller. Själva rättsprocessen beskrevs som mycket påfrestande. I hälften av fallen hade det växelvisa boendet, trots tingsrättens dom, upphört"
"Växelvis boende är inte bra eller dåligt, det blir vad föräldrarna gör det till. Ideala lösningar finns inte. Varken föräldrar, experter eller anhöriga kan låsa tanken vid ”så här ska inte barn ha det” utan att ta ställning till vad som blir följden på kort och lång sikt av andra alternativ."
"Föräldrarna bör bo så nära varandra att barnen kan ta sig till skolan och behålla samma kamrater. Barn ska inte gå på två förskolor eller i två skolor. Lyhördhet inför barnets behov och flexibilitet är viktiga egenskaper hos föräldrarna. Det är arbetsamt för barnet att flytta; man kan säga att barnet får betala ett pris för att kunna ha lika stor tillgång till båda sina föräldrar."
"Om misshandel har förekommit, mot förälder eller barn, från den ena partens sida, ska barnet inte bo växelvis."
"Det kostar på för barn att bo växelvis, men under rimligt goda förutsättningar kan detta vara en bra lösning."
Niin, tutkimus toteaa itse että tietoa on edelleen liian vähän, ja osa materiaalista on selektiivistä, sillä tutkittavat ovat itse ottanut yhteyttä tutkijoihin.
Todetaan myös että vuoroasuminen ei ole hyvä eikä huono juttu,vain juuri sitä mitä vanhemmat siitä tekevät.
Ne vanhemmat jotka eron jälkeen olivat kokeilleet itse asunnon vaihtamista, olivat luopuneet siitä sen takia että asunnon vaihto koettiin liian raskaana!?! Lapsethan eivät voineet sanoa ei tälle vaihdoehdolle, jos vanhemmat näin päättivät että lapsi vaihtaa kotia.
Vuoroasumisen riskeinä pidettiin esim sitä, että vanhemmat liian kärkkäästi pyrkivät samanarvoisuuteen, ja systeemi on 50/50, jolloin lapsi joutuu ehkä vasten omaa tahtoaan vaihtamaan asuntoa tiettynä päivänä tiettyyn aikaan.
Todettiin että lapsi maksaa siitä hinnan, että saa olla molempien vanhempien kanssa yhtä paljon.
Tutkimus osoitti että äidit voivat psyykkisesti paremmin vuoroviikkohuollossa kuin yksinhuoltajina. Vuoroviikkosysteemin ja yksinhuoltajuuden välinen ero lapsen hyvinvoinnin kannalta oli hiuksenhieno, joiltain osin parempi, joiltain taas ei. Eli kaikki on suhteellista.
Puolet tuomioistuimen määräämistä vuoroviikkoasumisita peruttiin, joten mitään standardihuoltomallia tästä ei varmaankaan tule.
Tutkimukseen oisallistuneet nuoret myönsivät että välillä on ollut stressavaa kun elämästä on puuttunut kiinteä piste, ja olisivat toivoneet asumismuodon muuttuneen jonkin ajanjakson aikana, mutta eivät uskaltaneet puhua asiasta. Yksi osasyy lienee syyllisyys jota lapset kokivat, jos olisivat tällaisen päätöksen tehneet ja näinollen pahoittaneet jommankumman vanhemman mielen.
Lapset kokivat myös ritstiriitaisia tunteita. sillä he olisivat itse halunnet päättää asumisestaan ja samalla he toivoivat että joku muu olisi tehnyt valinnat heidän puolestaan.
Osa nuorista olivat todella tyytyväisiä systeemiin, ja niin oli myös osa vanhemmista.
Miten vuorottelu vaiukuttaa pieniin lapsiin oli todella vastakkaisia mielipiteitä. Yksi jyrkkä ei, ja toiset sitä mieltä, että mikäli alle kolme vuotias, nopeita vaihtoja.
Eli jos tutkittavista käytettiin nimitystä nuoriso, he eivät ole vielä edes aikuisia, jotka tutkimuksessa kertoivat kokemuksistaan. Eli todellakin lapsenkengissä tänmä tutkimus vielä on, eikä se varsinaisesti sanonut juuta eika jaata...
Ja armoton totuus sieltä paljastui että vanhemmat vaativat lapsiltaan sellaista, mihin eivät itse pysty. Eli kenen etua tässä nyt sitten loppujen lopuksi ajetaan ja miksi?
Kaikki se, mitä olen muutaman viime vuoden aikana yrittänyt todistella on yllä sellaisessa muodossa, että painoon vaan, oikolukematta :D
Kiitos d-76. Hieno kirjoitus. Olen sanaton. Lapsen etu kerrankin lähtökohtana.
olen yrittänyt tolkuttaa. Hyvä, että löysit tutkimuksen ja vielä suomensit sen selkeästi kaikille luettavaan muotoon!
tahtovat.
Tutkimus paljasti sen, mitä "maalaisjärkikin" jo sanoo.
Millainen on se vanhempi, joka vaatii lapseltaan enemmän kuin itse jaksaisi?
Suomen kielessä on monta kuvaavaa sanaa toiminnalle, jossa oma etu ajaa häikäilemättömästi pienen, puolustuskyvyttömän lapsen edelle, voi aikoja, voi tapoja.
Kiitos vielä d:lle, että jaksoit tuoda tutkimuksen ytimen selkokielellä luettavaksemme = ), kaikkea hyvää sinulle.
Vielä tutkimuksen luotettavuudesta. Tuumasit itse, että tutkittavat ovat itse ottaneen yhteyttä tutkijoihin.
Voisiko olettaa, että yhteyttä eivät ottaneet juuri se ryhmä, missä oli epäonnistuttu vuoroviikkoasumisessa niin paljon, ettei ihmiset traumoiltaan enää jaksa kommentoida madaltuneen toimintakykynsä vuoksi. = (?
Luit ilmeisesti sen sosiaalihallituksen teettämää raporttia (joka tietysti helpompi kun on netissä luettavana). Kyseinen raporttihan toimii vanhemmille "ohjeistuksena" mitä heidän pitää ottaa huomioon. Se mitä on aika huvittavaa että en ole missään nähty sellaista raportti joka-toinen-vkl-tapaamismenettelystä - sen takia onkin vaikeaa verrata.
Aikuiset vastaavat kodin hoidosta ja sen takia onkin ihan eri asia jos he joutuvat vaihtamaan kotia. Lapset asuvat vanhempien kodissa ja tilanne on eri. Erolapsi joutuu aina "vuoroasumaan" - oli sitten kyse vuoroviikoista tai vuoroviikonlopuista - paitsi jos etä kadonnut kuvioista.
Oikeuden päätökset toimivat harvoin sen takia että vanhemmat vastustavat niitä - olisi mielenkiintoista nähdä kuinka paljon on luovuttu oikeuden päätöksistä yleensäkin.
Se toinen tutkimus (se kirja) niin siinä on haastateltu näitä aikuisia (tällä hetkellä 30:sia) vuoroasujalapsia. Se onkin aika avartavaa ...
älä viitsi enää. Vuoroviikkoasuminen sopii toisille ja toisille ei ollenkaan. Tutkimukset eivät muuta sitä tosiasiaa. Sinä tuskin olet vuoroasumisen asiantuntija siinä mielessä, että voit sanella miten asioiden pitäisi olla. Jos teillä on vuoroasumismalli ja se toimii niin se siitä. vaikuttaa vain että siinä jokin hiertää kun nyt jo pitkän aikaa olet täällä halunnut vääntää kaikki tunnustamaan näkemyksesi... ei kai sinulle käynyt niin, että luulit kaikkien muidenkin hoitavan tapaamiset vuoroviikkosysteemillä ja sitten huomasit ettei se mennytkään niin, että olisitkin voinut kieltäytyä moisesta järjestelystä?? Oletko epävarma mitä systeemi teke lapsillesi, vai oletko itse väsynyt jatkuvaan kiinniolemiseen joka toinen viikko? Olisiko viikonloppuisän rooli sittenkin houkutteleva kun kuuntelet kanssaveljiesi vapautta? ;;))
että laitat tänne linkin minkä teksti on kaikkien väittämiesi vastainen ja sitten haluat seuraavaksi kumota sen sisällön?
Ihmettelin eilen sitä lukiessa todellakin sitä, että miksi juuri sinä linkitit sen tänne. Oliko kenties vahinko, etkä huomannut lisälinkkiä mistä otteet tekstistä ovat peräisin?
No joo, tämä jauhaminen saa nyt riittää minun osaltani kun ei edes kosketa mitenkään.
Täytyypi vielä etsiä tuo toinen teos käsiini, niin tietää taas hieman enemmän aiheesta.
Edelleen olen sitä mieltä että se on todella kaamea ajatus että manipuloimme lapsiamme uskomaan että se on ok, että he vaihtavat kotia viikon välein, kun samalla tiedämme, että me, jotka olemme näiden lasten tuki ja turva, elämisen opettajia,emme itse kykene samaan koska olemme vanhoja, kaavoihin kangistuneita pieruja, emmekä kykenisi nielemään niitä vaikeuksia ja sitä paskaa, mitä asunnonvaihto tuo tullessaan.
Ainoa ero sen välillä, että vanhemmat vaihtavat kotia, ja sen välillä että lapset tekevät sen, on se, että lapset sopeutuvat siihen, me emme. Lapset nyt sopeutuvat elämään vaikka kellarissakin...ja tämä on pelottava ajatus...
En allekirjoita sitä, että lapset asuvat vanhempiensa kodissa. Kyllä he ihan omassa kodissaan asuvat.Mikä lapselle se koti on, sen hän itse vain tietää. Isommat lapset osallistuvat kodinhoitoon ihan siinä missä aikuisetkin.En siis oikein ymmärrä, miten nämä seikat vaikuittaisivat siihen, että vanhempien kontra lasten asunnonvaihto olisi niin eri asia.
Eli vain tulevaisuus näyttää, onko vuoroviikkoasuminen ollut hyvä vai huono juttu.Siihen asti opiskelkaamme lisää aiheesta:-)
en tunne yhtään äitiä (itseni mukaanlukiern) joka vapaaehtoisesti, elävänä luopuisi lapsestaan! höh!
Onko vuoroviikkohuoltajuus lapsesta luopumista? Olenko minä mielestäni luopunut lapsestani kun olen vuoroviikkoisä?
olikos se niin että äiti jätti sut? se on tietenkin todella väärin. mutta myös aika harvinaista, että nainen jättää pienen lapsen isän ilman syytä (esim. väkivalta)
äiti on rakennettu suojelemaan ja rakastamaan lastaan, se on ainakin varmaa. en suostuisi ikinä vuoroviikkoihin (mulla on tosin pieni taapero vielä) koska äitinä tiedän ettei kukaan maailmassa hoida mun lasta paremmin kuin minä itse. eikä enempää rakasta. musta tää on ihan selviö!!!!? eikös teillä ole ollut äitejä?
lapsen!
vaikka toisaalta on tainnut olla todella hyviä äitejä kun eivät osaa muuta haluta kuin itsekin äideiksi.
juuri tuollainen minä omistan tämän lapsen-ajattelu, on lapselle kaikista vahingollisin. Kukaan tässä maailmassa ei omista ketään. Vanhempien tehtävä on huolehtia lapsestaan niin, että heistä kasvaa vastuullisia ja tasapainoisia aikuisia ja päästää irti.
isä on aivan yhtä tärkeässä roolissa kuin äitikin. Mistä tiedät, kuinka kauheaa isän on "luopua" lapsestaan? Sitä paitsi ei kai mistään jättämisestä ole kysymys, jos lapsi asuu fyysisesti toisen vanhemman luona?
mutta on ihan turha yritää vedota isän tunteilla. Niillä ei ole mitään merkitystä, menetti tai on menettämättä, kunhan ei häritse entisen perheensä elämää. Ihan oikein sille luuserille, jos vähän kärsiikin, mutta epäilen suuresti.
Lasten pitää voida tavata isäänsä ja muita sukulaisia ja tuttavia jos huvittaa, mutta isällä ei ole mitään sanomista tai vaatimista. On turha höpöttää, että isä on yhtä tärkeässä asemassa kuin äiti, kun ei ole eikä koskaan tule olemaan. Isällä ei ole mitään asemaa jos niikseen tulee. Harva jaksaa elämäänsä surra kadotettuja isiään. Äitejään sitä vastoin surevat. Jopa ne miehet ja ns. isät, jotka eivät hoida hommiaan. Mitä sillä yritetään todistaa, että puhutaan isän tunteista ja tärkeydestä? Eiköhän isien olisi keksittävä ihan muuta sisältöä elämäänsä kuin pehmoilla ajan hengessä tunteellisina isukkeina.
mutta onnea vain valitsemallasi tiellä!
visiittini tälle palstalle jäi lyhytaikaiseksi. katkeroituneet yh (äidit) ovat tämän näköjään vallanneet :)
hei hei!
meillä vuoroviikko-systeemi, vaikka periaatteessa kaikki olisi sitä puoltanut. Asuimme naapureina, lapset pieniä (ei kouluhuolia), hyvät välit -> tämä on tärkeintä, samat kasvatusperiaatteet, lapset halusivat sitä.
Vuoroviikkoasuminen teki kaikkien elämän helvetiksi. Ensin päätti tyttäreni, ettei halua enää rampata kodista toiseen ja muutti minulle, äidille. Myöhemmin pojallani ilmeni suuria vaikeuksia hoitaa omia asioitaan kun ei ollut yhtä kontrollinpitäjää ja hän halusi muuttaa isälleen. Tilanne rauhoittui heti ja näin jälkeenpäin olen täysin vakuuttunut siitä, että lapsella pitää olla yksi, turvallinen koti. Kuka aikuinenkaan haluaisi muuttaa joka viikko?
vuovroviikkosysteemi on todella vaativa huoltomuoto ja vaativin se on lapselle- lapset haluavat keskittyä omaan elämäänsä. Kontrollin ja päivittäisen huollon pitää toimia ilman suurempia ajatteluja.
Pienen lapsen kohdalla (0-3v) vuoroviikko ei mielestäni oli suositeltavaa.
Pieni lapsi tarvitsee jatkuvuutta suhteessa huoltajaan. Vuoroviikko ei toteuta tätä jatkuvuutta.
Ensimmäisten elinvuosien aikana lapsi myös kiintyy ja samaistuu yhteen huoltajaan (oli se sitten isä tai äiti). Tämän takia lapsi tarvitsee jatkuvuutta tähän huoltajaan.
Isompien lasten kohdalla vuoroviikko voi onnistua, mutta käytännön järjestelyt saattaa hankaloittaa.
Vanhempien tulee asua samalla paikkakunnalla, jotta lapsi voi käydä koulua ilman että koulumatka huomattavasti pidentyy.
Lapselle tulee järjestää samanlaiset olosuhteet molemmissa kodeissa, esim. oma huone/tila, päivärutiinit.
Isompien lasten kohdalla tehdyssä tutkimuksessa taisi 70% heistä kokea että vuoroviikko on rasittavaa.
Joistakin heistä tuntui että heillä on velvollisuus toista vanhempaa kohtaan asua hänen luonaan silloin kun on "hänen viikkonsa".
Lapsen etu tulee aina ensimmäisenä.
Kukin perhe päättäköön itse-mutta lapsen parasta muistaen.