Galluppi

Kuinka montaa palstalaista on joskus purrut koira, oma tai vieras? Missä tilanteessa, millainen koira ja miksi? Ihan mielenkiinnosta kyselen, eilen näin elämäni ensimmäistä kertaa, että koira kävi tosissaan kiinni ohjaajaansa. Kyseessä oli alle kaksivuotias Groenendael uros ja tilanne oli se, että ohjaaja nappasi koiraa niskasta kiinni pakotteena kurittomuudesta. Koira ei varoittanut, vaan puri suoraan. Tikkejä tuli.

Itselläni on ensimmäinen saku menossa, uroksella ikää 3 v, enkä pysty kuvittelemaan tilannetta, jossa se purisi ohjaajaansa. Vierasta ihmistä voisi ehkä kovan uhan alla puolustukseksi purra.
3495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oma koira ei ole koskaan purrut, mutta "nakit" on jääneet saalis/taisteluleikeissä väliin monestikin, eli pintahaavoja, joskus aika syviäkin, on tullut (mutta koiran vika se ei ole, jos kouluttaja on liian hidas/varomaton).

Sen sijaan lapsena (alta 10 v) naapurin sekarotuinen (pystykorvaa ja jotain, ehkä) puri kyllä. Koira oli ketjussa kiinni ja juoksimme siitä ohi, jolloin se puri jostain alaselästä. Tikkejä ei siinäkään tullut, mutta kipeää se kävi.

Muutama vuosi sitten puri tuttavan collie (uros, nyt jo ehkä 10 vuotias). Olin koiralle ennestään tuttu ja menin heille sisälle kuten aina ennekin. Kun käänsin koiralle selän ja ojensin kätein kohti välioven kahvaa, se ampui kiinni ranteeseen. Itse olin tilanteesta lähinnä hölmistynyt. Pintanaarmuja ja valtava mustelma, koira kuuli kunniansa ja tuntui ymmärtäneen tekosensa. Koskaan mitään syytä en tuolle puremiselle keksinyt.

Omista koiristani uskallan sanoa, etten voisi kuvitella tilannetta, jossa ilmen näkyvää syytä purisivat ihmistä, omaansa tuskin koskaan. Toinen uroksista on vieraita kohtaan kyllä hieman pidättyväinen eikä varmasti katsoisi hyvällä jos joku sitä esim. väkisin pitäisi tiukassa otteessa tms. Toisaalta kaikki kolme koiraani ovat sellaisia, joihin auktoriteetti puree ventovieraaltakin, eli määrätietoinen vieraskin ihminen pärjäisi näiden kanssa varmasti. Epävarmuuden urokset tahtovat käyttää hyväkseen, narttu ei niinkään.

Äänestä

Toisen koiran omistajan vain seistessä piti minun
saada koirat erilleen. Siinä sitten jompikumpi oma tai vieras koira puri.

Äänestä

Viimeksi toissapäivänä sakemanni urokseni kävi yhtäkkiä kimppuuni, sitä hetkeä en ihan yhtäkkiä muista miksi se kävi kimppuuni, kaikki tapahtui niin nopeasti.. Mutta olen saanut tuntea ennemminkin koirani hampaat ihossani, nimittäin taistelemme koiran kanssa perheen kakkospaikasta, eli kumpi tulee pomon (poikaystäväni) jälkeen:) Nytkin on toissapäiväisestä puremisesta kämmenselkä ihan mustana, sillä koira puri niin lujasti ettei ennemmin ole purrut.. Jalat ovat myös mustelmilla, ja käsi on sen näköinen kuin olisin viillellyt itseäni, koska koira hyppi päälle ja kynnet jättivät pahat viillot.. Että näin meillä:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puremisesta kirjoitti:

Kuinka montaa palstalaista on joskus purrut koira, oma tai vieras? Missä tilanteessa, millainen koira ja miksi? Ihan mielenkiinnosta kyselen, eilen näin elämäni ensimmäistä kertaa, että koira kävi tosissaan kiinni ohjaajaansa. Kyseessä oli alle kaksivuotias Groenendael uros ja tilanne oli se, että ohjaaja nappasi koiraa niskasta kiinni pakotteena kurittomuudesta. Koira ei varoittanut, vaan puri suoraan. Tikkejä tuli.

Itselläni on ensimmäinen saku menossa, uroksella ikää 3 v, enkä pysty kuvittelemaan tilannetta, jossa se purisi ohjaajaansa. Vierasta ihmistä voisi ehkä kovan uhan alla puolustukseksi purra.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu