Kellä onni on, se onnen kätkeköön sopis ehkä hyvin tänne. Jonkin verran (vähän) tätä palstaa seuranneena tuntuu tää aikamoiselta taistelu tantereelta. Tietysti pahaa oloa on varmaan heleppo purkaa täälä nimettömänä. Mutta eikö kukaan oikiasti ole tyytyväinen eloonsa? Ite oon eronnu ja jääny yh:ksi viitisen vuotta sitten, eikä ero ollu heleppo (ei kai se koskaan oo)ja meinasin jopa katkeroitua. Mutta hyvin pitkältihän onnellisuus/tyytyväisyys on kiinni asenteesta. Meilä lapsen isä asuu toisela puolen Suomea ja tapaa poikaa noin parin kolmen kk:n välein viikon tai kaks kerrallaan. Minun välit exään ei oo hyvät, mutta lapsen asiat pystytään sopimaan asiallisesti. Elarit maksaa kaupunki ja ite oon osa-aikanen myyjä,eli rahallisesti on tiukkaa kaiken aikaa. Mutta mie oon muutama vuosi sitte teheny ns. asenne remontin. Mietin, että miksei vois olla tyytyväinen siihen mitä on, eikä aina vaan valittaa?! Voisko aatella asioita tarkemmin? On koti(kallis vuokra), työ(huono palakka) ja tyytyväinen lapsi, mitä vielä tarvii? No oishan se ihana hellu ihan kiva eikä haittais vaikka rahat riittäis joskus tilistä toiseen...mutta ainahan vois mennä huonomminki!!! Tietysti välillä tulee synkisteltyä ja valitettuaki, mutta pääsääntösesti elämä on ihan ok! Nautitaan kesästä ja heitetään ruikuttamasta! Aurinkoa kaikille!
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
kuin ennen. Nyt on ihana iso koti, on rahaa ja lapset isoja. Me ollaan pärjätty rahallisestikin paljon paremmin kun olen työtön ja yksinhuoltaja. Enemmän on rahaa käytössä kuin jos olisin töissä. Töitö on niin paljon kotonakin ollut, että ihmettelen miten joku ehtii olle vielä kodin ulkopuolellakin töissä.
Nyt ajatelin ottaa syksyllä vasta puolipäivätyön ihan huvikseni. Alkaa lapset olla viimeinenkin niin iso, että ei pal huolehtia tarvi, kunhan on koti, ruokaa ja vaatetta.
No minä täällä ainakin välillä puran turhautumista mutta ei se tarkoita ettenkö olisi onnellinen tai asiat muuten hyvin.
Vaikka ex on täysin paska ja kohtelee lapsia välinpitämättömästi, ei se mun elämää niin suuresti vaikuta, että saisi mut onnettomaksi.
Erosin 7 vuotta sitten enkä ole päivääkään sitä katunut. Rahat riittää, kun mies ei juo kaikkia, on ihana uusi seurustelukumppani ja muutenkin ihanan itsenäinen ja vapaa olo, kun ei ole narsistista riippakiveä mollaamassa joka päivä.
On vakituinen työ, hyvä suhde lapsiin eikä mitään suurempia murheita.
Tämä on elämää :)
Että muilaki menee mukavasti =)En miekään tieten väitä, että elo aina ois ruusuilla tanssimista. On mullaki huonoja hetkiä ja välillä jopa masentaa,mutta aina notkosta noustaan. Nytki on vuokraemäntä myymäsä minun ihanaa asuntoa alta ja uutta ei oo vielä tiedossa, mutta yleensä ne asiat järjestyy.Ja pittäähän ihimisen purkaa paha olonsa johonki, se helepottaa.Mutta elämähän on laiffii! Nautitaan siitä kaikesta kivasta mitä on =)
on asia, josta ei todellakaan tiedä. Niinpä omakin motto on nauttia tästä hetkestä ja murehtia sitten kun murehdittavaa tulee. Ja sitten taas täysillä eteenpäin :)
Elämän iloja löytyy todellakin monista pienistä ja isoista asioista kun vaan oikein oivaltaa. Näin jälkeenpäin ajatellen ero on ollut parasta mitä omalle kohdalle on tapahtunut. Ero ei siis todellakaan ollut helppo asia mutta kun siitä toivuin niin nyt ei voi kuin nautiskella elämästä :)
palakka on selvästikin palkka ja muuten tekstisi oli kohtuullisen ymmärrettävää, mutta saanko kysyä mikä on hellu? Onko se heila kenties, vai joku auto?
No. Toi oli vähän asian vierestä, mutta outoja sanontoja ei kaikki ymmärrä. Kuitenkin, asenteesi on hyvä ja näin sen pitäis ollakin jos terve saa olla. Silloin on vielä hyvin pullat uunissa.
Toivottavasti vielä löydät/saat sen "ihanan hellunkin" kun uutterasti jaksat duunia painaa ja lasta hoitaa!
Jos oikeasti yksinhuoltajuus olisi kaikilla sellaista kuin täällä provokatiivisimmissa ja riitaisimmissa viesteissä annetaan ymmärtää, niin sääliksi kävisi kaikkia meitä.
Vahva luuloni kuitenkin on, että useimmilla menee ihan hyvin ja ovat oloonsa&eloonsa suht' tyytyväisiä.
Suuri enemmistö ei tappele exien kanssa, ei riitele lapsista, ei inhoaa nyksiä, ei elä loukussa, eikä kaihoa ylenpalttisesti uutta perisuhdetta ja niin edelleen?
Eletään rikasta arkea muksuimme kanssa ja nautitaan siitä että kesä on hiljolleen koittamassa?
eroon pahasta mielestä..siis millä ihmeellä te tulette sitten onnelliseksi? mä yritän ja yritän olla onnellinen mun elämäntilanteessa mut ei se yrittäminen tuota tulosta. mä en tahdo valittaa mä en tahdo kärsiä vaan m tahdon näyttää mun lapselle et kyl äit pärjää ja on onnellinen siitä mitä on. mut miten?????
mikä ihmeen elämäntapa remontti? miten semmonen tehhää? ettekö te ikinä kaipaa miehen hellyyttä ettekö te ikinä kaipaa rauhallista elämää? mulla tippuu paskaa päähän koko ajan. et tuntuu kun mulle ei ees anneta mahollisuutta olla onnellinen siihen mitä mul on. mä en todellakaa oo löytäny sitä punasta lankaa millä saisin itseni olemaan tyytyväinen tähän mitä mul on. auttakaa muaki!! onkse sitä et pitää aina ajatella positiivisesti vaik kuinka ottais oikeesti päähän joku perkeleen pesukoneen rikki meno? vai mikä? liikunta? (ei auta mulla koska liikun ja ulkoilen paljon) uni? ( ei auta koska mä en ikinä saa nukkua)
jos joku tosiaan osaa auttaa miten voi itseään muuttaa ni kertokaa ihmeessä. ja vääntäkää vaikka rautalangasta. jakakaa mulle se salaisuus millä ootte onnellisia siihen mitä teil on vaik menis kuinka huonosti!!!!
tämä ei ole provo vaan olen tosissani. en ole ollut onnellinen pitkään aikaan ja itken paljon.
vaikka tajuan että on isot riskit että ärsytän jotakuta. Pyydän jo ennalta anteeksi kaikilta jotka väärintulkitsevat viestini.
;-)
Ensinnäkin en näe, että itku olisi pahasta silloin kun itkettää (esimerkiksi itse suren aktiivisesti yhden perheenjäseneni kuolemaa parhaillaan - ja tiedän kokemuksesta edessä olevan sen asian tiimoilta monia rankkoja vuosia) tai suuttumus silloin kun suututtaa.
Suru, raivo, kipu, pettymys ja viha ovat terveitä tunteita siinä missä ilo, rakkaus, helpotus ja monet muutkin.
Kaikki tunteet kuuluvat kokonaiseen elämään.
Negatiivisetkin.
Meille kaikille tapahtuu väistämättä myös pahoja ja vaikeita asioita. On sellaisiakin ihmisiä, joille tuntuu sattuvan aivan vallan valtavasti pahoja asioita. On se sitten kohtaloa tai jumalallista johdatusta tai vaikka kuutuulien aiheuttamaa niin niin vain on, että itse kullekin sattuu paljon sellaitakin mille itse ei voi yhtään mitään.
Emme siis voi valita kaikkia tapahtumia emmekä tunteita elämässämme.
Sen sijaan uskon että voimme ainakin osittain valita sen, mitä sallimme tapahtumien tehdä meille itsellemme.
Katkeruus on aina pohjimmiltaan oma valinta – vihaan, suruun tai pettymykseen jämähtäminen ja niiden aktiivinen helliminen. Uskon että voi valita toisinkin. Jos ei vielä tänään eikä ehkä huomennakaan niin ehkä jo viikon, kuukauden tai vuoden tai vaikka kymmenen vuoden päästä helpottaa ja elämässä on jälleen enemmän hyvää kuin pahaa. Ja jo tuohon tulevaisuuteen uskominen on ison askeleen ottaminen siihen nimenomaiseen suuntaan.
elämäntapa vaan asenne remontti, oli se minkä mie tein, siis se miten asioihin suhtautuu. Mahdollisuuksien mukaan aina positiiviseti. Eikä sekään tieten tapahtunu päivässä, eikä kahdessa, vaan pikkuhiljaa ajan kans. Toki mullaki vi****aa toisinaan rankastikki ja itken joskus paljonki, mutta aina niistä yli pääsee. Onko sulla ystäviä, joille purkaa pahaa mieltä? Mulla onneksi on. Ja sitte joskus (ehkä joka toinen vuosi) ku kaikki kasaantuu ja tuntuu ihan ylivoimaselta, niin sitte varaan ajan työterveysaseman terveydenhoitajalle ja käyn hälle itkeen pari tuntia, niin johan taas helepottaa. Terkkari ku on ulkopuolinen ja puolueeton, niin hän osaa kattoa asioita tavallaan realistisemmin ja suhteuttaa asiat, se "aukasee silmät" näkemään ettei ihan kaikki sentään oo perseellään.
Ja tottahan toki sitä miestäki välillä kaipaa, mutta ihan hyvin oon ilmanki (siis vakituista, "säätöjä" toki on joskus) pärjänny viitisen vuotta ;) ja ehkä se mieski löytyy jos on löytyäkseen.
Voimia sulle ja aurinkoista kesää.
Minä ainakin iloitsen siitä mitä minulla on, enkä hirveästi sure sitä mitä ei ole. Eihän siitä tulisi mitään jos lähtisi katkerana kelaamaan mitä muilla on ja itseltä puuttuu.
T. nimim. koti (kallis vuokra ottaen huomioon että sijaitsee kaupungin pahimmassa slummissa), työ (palkka luokkaa räkää päin näköä, mutta mittavat ylityöt nostaa sen kohtuulliselle tasolle, ei juurikaan velkoja ja ennenkaikkea terveys ja suurimmalta osin järki tallella. Ei nyt loppujen lopuksi täysin sietämätöntä.