Kasvattajille

Olemme ostamassa berninpaimenkoiraa, soitin yhdelle kasvattajalle ja kerroin meistä. Me asumme maalla, koira saisi olla pihalla irti ympärillä olisi metsää missä koiran kanssa olisi hyvä lenkkeillä, koira saisi rakkautta ja liikuntaa ja hyvän elämän meidän luonamme. Meillä on ollut koira ennenkin, joka valitettavasti nukkui pois pari vuotta sitten vanhuuttaan.
Kasvattaja ei halunnut myydä meille pentua koska en halua harrastaa näyttelytoimintaa, koska se ei kiinnosta minua. Ainut kriteeri kasvattajalla oli se että olisin käynyt näyttelyissä...
Hän olisi myynnyt koiran vaikka kerrostaloon jos vain omistaja olisi ollut kiinnostunut näyttelytoiminnasta. Hänen mielestään se olisi ollut koiralle parempi paikka kun meidän luona koska halusimme vain perheeseen lemmikin...

Haluaisin kysyä että ajattelevatko kaikki kasvattajat tuolla tavalla.. onko meidän edes mahdollista saada berniä jos kriteerit on nuo...

Haluaisin asiallisia vastauksia miksi kasvattaja toimi näin.. tietenkin hänellä on oikeus vaatia mitä haluaa, mutta ihmetyttää vaan...
4437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

haluavat mainetta kennelilleen ja siksi kasvattejaan näytille. Koittakaa etsiä toinen kasvattaja. Ei se kaikille niin tärkeää ole! Suurimmalle osalle kasvattajista on tärkeää, että koiran kanssa puuhastellaan edes jotakin!!! Ainakin minulle kasvattajana on tärkeää, että tuleva omistaja on aktiivinen ja sitoutuu koiraansa ja sen kanssa harrastamiseen! Ei välttämättä näyttelyihin, kun onhan niitä harrastuksia koiramaailma pullollaan!

Tuonkin kokoiselle koiralle olisi minun mielestäni tärkeää opettaa perustottelevaisuus ja harrastaa edes sen verran tottista, että saadaan luoksetulo ja paikallaolo selväksi! Myös sanan "EI" ymmärtäminen kuuluu käytösoppiin! Vaikka nyt ei sitten pokaaleja metsästäisikään, niin täysin mistään kiinnostumattomalle ihmiselle, jonka pääasiallinen tarkoitus on hommata koira ovikelloa tuuraamaan tai röökiseuraksi en kasvattiani myisi! Kyllä jollakin tapaa tulee kasvattajalle näyttää, että on vakavissaan asian suhteen ja hakee muutakin kun vaan varkaanpelotinta tai minikoiraa käsilaukun tilalle!

Minusta sinä vaikuttaisit ihanteelliselta koiranottajalta, jos vaikka kaiken päälle haluaisit vielä osallistua koiran kanssa koulutukseen tai edes johonkin treeniin. Yhtäkään koiraa ei saisi jättää täysin kouluttamatta, sillä siten ehkä voitaisiin ehkäistä vahingot, joita iltapäivälehdet ovat väärällään... Ehkä kodinvaihtajienkin määrä vähenisi!

Äänestä
  • Kyllä meillä tarkoitus onkin käydä tokossa ja kouluttaa koira kunnolla... sanoin sen kyllä mutta ei se mitään auttanut kun ainut kriteeri oli se näyttelyissä käynti...

    Mutta kiitokset vastauksesta...!!!

    Äänestä

mulle ainakin on tärkeämpää koiran jokapäiväinen elämä kuin näyttelytulokset. Onhan se toki kiva, jos näyttelyissä käydään, mutta ymmärrä toki, ettei kaikkia kiinnosta.

Uskoisinpa, että Berni kasvattajista löytyy myös niitä kasvattajia, joille on tärkeää ensisijaisesti millaiseen kotiin pentu päätyy. Etsikää toinen kasvattaja.

Äänestä

Ei siinä mitään, ehkä kasvattajalla on liikaa kysyntää pennuista.

On kasvattajia, jotka myyvät pennut vain näyttelyistä kiinnostuneisiin koteihin...
Toki tälläisellä kasvattajallahan kaikki pennut ovat tulevia näyttelytähtiä ja muotovalioita....?

Ja todellisuuteen, kaikki pennuthan eivät ole tulevia tähtiä, eivät edes sillä "huippu"kasvattajalla. Miksi siis vaatia näyttelyissä käymistä? Eihän kasvattajakaan myydessään myy tulevaa valiota!

Onko kasvattajalle todellakin tärkeintä saada mainostaa pentueen niin ja niin monen olevan sertillä palkittu ja niin ja niin monen kasvatin tuloksia yms?
Onko kasvattajalle imartelevaa kertoa, että pentueen isä on sen ja sen maan muotovalio ja että aiemmista 10 pentueesta on valion arvon saanuttanut niin ja niin monta...
Eikö paljon tärkeämpää olisi pystyä mainostamaan, että vanhempien terveys on erinomainen? Ja vielä sen lisäksi, että urosta on käytetty vain kerran-pari?
Meni vähän ohi aiheen, mutta...

Kukin tavallaan!

Kun joskus itsekin kasvattajan saappaisiin astun... Tottakai toivoisin, että edes kerran käytäisiin näyttelyissä pyörähtämässä, mutta jos ostajaa ei todellakaan kiinnosta, niin sitten ei!
Ja mielummin myisin pennun ihmiselle, joka haluaa "vain koiran" kun ihmiselle joka haluaa "näyttelytähden".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysymys...? kirjoitti:

Olemme ostamassa berninpaimenkoiraa, soitin yhdelle kasvattajalle ja kerroin meistä. Me asumme maalla, koira saisi olla pihalla irti ympärillä olisi metsää missä koiran kanssa olisi hyvä lenkkeillä, koira saisi rakkautta ja liikuntaa ja hyvän elämän meidän luonamme. Meillä on ollut koira ennenkin, joka valitettavasti nukkui pois pari vuotta sitten vanhuuttaan.
Kasvattaja ei halunnut myydä meille pentua koska en halua harrastaa näyttelytoimintaa, koska se ei kiinnosta minua. Ainut kriteeri kasvattajalla oli se että olisin käynyt näyttelyissä...
Hän olisi myynnyt koiran vaikka kerrostaloon jos vain omistaja olisi ollut kiinnostunut näyttelytoiminnasta. Hänen mielestään se olisi ollut koiralle parempi paikka kun meidän luona koska halusimme vain perheeseen lemmikin...

Haluaisin kysyä että ajattelevatko kaikki kasvattajat tuolla tavalla.. onko meidän edes mahdollista saada berniä jos kriteerit on nuo...

Haluaisin asiallisia vastauksia miksi kasvattaja toimi näin.. tietenkin hänellä on oikeus vaatia mitä haluaa, mutta ihmetyttää vaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu