Tilitystä

Avaudun-saa ohittaa:)

Olen ollut hieman aikaa töissä eräässä kotisiivouspaikassa. Alku on mennyt hyvin ja olen tykännyt olosta, koska olen ollut pahemmissakin paikoissa. Mutta miinuksia taitaa löytyä aina, olimme taannoin siivoustyökaverin kanssa tekemässä lakkiaissiovousta erääseen isson taloon ja ikunanperu laitettiin minulle, vaikka sanoin että olen kerran aiemmin pessyt ikkunat, työkaveri vain sanoi: nyt harjoitellaan:) jipii, siinä sitten harjoittelin 4 tuntia ja minusta jälki oli ok, vaan sittenpä sain kamalat huudot seuraavana päivänä, koska ikkunat olivat olleet "aivan hirveät", Uskon sen kyllä, enkä siitä pulise vastaan. asikas oli myös sanonut työnantajalle, että minulla on asennevamme, eikä halua minua enää ikinä nähdä talossaan (mukava kuulla) näin, sitten työnantajani soitti ja haukkui minut. Asiakaskäynnillä olin aivan tavallinen, en mukavempi, enkä kamalampi kuin ennenkään. En vain nöyristele, vaikka siivousta teenkin, se kai rikkaita ahdistaa.Sitten en tiedä mistä asiakas haukkui minut, kävin kyllä tiukkaa keskustelua työkaverini kanssa uýhdessä vaiheessa työpaikan periaatteista, mutta mitä pahaa on keskustella tuollaisesta.Olen viihtynyt työpaikassani hyvin ja tähän asti tehnytkin kaiken hyvin. Työnantajan ongelma on ettei hän usko työntekijää.Tiedän, että oli normaali ja työnantaja sitten vielä on nihkeä antamaan töisä. Eikä tuossa firmassa ollut mitään perehdytystä, olen ollut hotellisiivouksessa, enkä voi siis tietää tarkalleen, miten iso telo pestään oikein,En tiedä miksi kirjoitan, jonnekin on pakko avutua:)
4764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

aina asiakkaan ja työntekijän toiveet ja odotukset eivät kohtaa. =( Itsekin olen saanut kuulla toisinaan palautetta siivouskohteista ja niistä vaan kannattaa ottaa oppia ja jättää ne omaan arvoon. Palautteen saaminen kuuluu työnkuvaan ja kärsivällisyyttä vaan peliin. Perehdytyksestä kannattaa sanoa jos tuntuu ettei sitä ole saanut ja aina voi kysellä toisilta työkavereilta tapoja jos pomon kanssa ei asia luista. Kotisiivous työnä ei ole niitä helpoimpia ja aina saa varautua haukkumiseen ja toisinaan taas kiitostakin saa....

Äänestä
  • Hmmph -itsellä oli muinoin asiakas, joka viikon asioita mietittyään ja huonon viikonlopun ( siivosin alkuviikosta) pidettyään purki kiukkunsa haukkumalla siivousta kaikin mahdollisin adjektiivein. Ja tietty siivonjankin.
    Pomo otti ensimmäiset haukut vakavasti - kävi paikanpäällä ja teki hyvityssiivouksia kunnes tajusi missä mennään. Ilmoitti minulle, ettei haukkuihn ole mitään syytä ja ettei minun eikä hänen täydy moista sietää ja irtisanoi sopimuksen asiakkaan kanssa. Asiakas kaiketi tyrmistyi koska yritti usean viikon ajan vielä sopimuksen päättymisestä saada uutta aikaiseksi ja oli kovasti ihmeissään miksi sopimus purettin siivousliikkeen puolesta. Pomo ilmoitti vain että koska me emme ilmeisesti kykene sellaiseen laatuun joka tuota asiakasta tyydyttäisi niin olisi parempi etsiä joku toinen firma luuttuamaan.
    Pomon mielestä raja kaikella.
    Eli minulla on kyllä tiukka pomo, joka osaa vaatia, mutta on myös oikeudenmukainen.

    Äänestä

"...en tiedä mistä asiakas haukkui minut, kävin kyllä tiukkaa keskustelua työkaverini kanssa uýhdessä vaiheessa työpaikan periaatteista, mutta mitä pahaa on keskustella tuollaisesta."

No enpä ihmettele , että sait haukut jos olet tuollaista keskustelua käynyt asiakkaan tiloissa asiakkaan kuullen.

Jonkinlaisia käytöstapoja asiakaspalvelutyössä pitää olla.

Jos kaupan kassa alkaa haukkumaan työnantajaansa suureen ääneen asiakkaan kuullen, niin tuskin on töitä seuraavana päivänä.

Äänestä
  • niin, ei se ihan niin mennyt, mutta sikäli ymmärrän jos asiakas on saanut hieman väärän käsityksen, jos hän on kuullut puolikkaan lauseen.Turha sitä sen enempää selitellä, surullista vain työnantajani kohdalla, että hän ei edes keskustellut asiasta saatika ottanut palutettani vastaan.Sellainen harmittaa, jos haluaisi selvittää asian ja ketään ei kiinnosta minun kantani vain mitä asiakas on sanonut.kun sanoin käyneeni kiivasta keskustelua sanoin lähinnä lauseen, joka piti siällään, että kaikilla on oltava samat säännöt-Olen kai liian kärjekäs, en itseasissa tienyt asikkaan olevan kotona, kun talo kolmikerroksinen, mutta tää alkaa jo kuulostaa kamalata selittämiseltä.Ehkei siivous ole mun juttuni, vaikka pari vuotta olen tehnyt ja olen tarkka ja asiakaspalveluhenkinenkin. Työssä kuin työssä on kyllä samat ongelmat.Kun teet työsi monta vuotta hyvin, ei siitä sa kiitosta ja kun kerran tulee jostakin sanomista, niin siinä ei keskustelut auta.Olkoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


moppaaja kirjoitti:

Avaudun-saa ohittaa:)

Olen ollut hieman aikaa töissä eräässä kotisiivouspaikassa. Alku on mennyt hyvin ja olen tykännyt olosta, koska olen ollut pahemmissakin paikoissa. Mutta miinuksia taitaa löytyä aina, olimme taannoin siivoustyökaverin kanssa tekemässä lakkiaissiovousta erääseen isson taloon ja ikunanperu laitettiin minulle, vaikka sanoin että olen kerran aiemmin pessyt ikkunat, työkaveri vain sanoi: nyt harjoitellaan:) jipii, siinä sitten harjoittelin 4 tuntia ja minusta jälki oli ok, vaan sittenpä sain kamalat huudot seuraavana päivänä, koska ikkunat olivat olleet "aivan hirveät", Uskon sen kyllä, enkä siitä pulise vastaan. asikas oli myös sanonut työnantajalle, että minulla on asennevamme, eikä halua minua enää ikinä nähdä talossaan (mukava kuulla) näin, sitten työnantajani soitti ja haukkui minut. Asiakaskäynnillä olin aivan tavallinen, en mukavempi, enkä kamalampi kuin ennenkään. En vain nöyristele, vaikka siivousta teenkin, se kai rikkaita ahdistaa.Sitten en tiedä mistä asiakas haukkui minut, kävin kyllä tiukkaa keskustelua työkaverini kanssa uýhdessä vaiheessa työpaikan periaatteista, mutta mitä pahaa on keskustella tuollaisesta.Olen viihtynyt työpaikassani hyvin ja tähän asti tehnytkin kaiken hyvin. Työnantajan ongelma on ettei hän usko työntekijää.Tiedän, että oli normaali ja työnantaja sitten vielä on nihkeä antamaan töisä. Eikä tuossa firmassa ollut mitään perehdytystä, olen ollut hotellisiivouksessa, enkä voi siis tietää tarkalleen, miten iso telo pestään oikein,En tiedä miksi kirjoitan, jonnekin on pakko avutua:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu